Tämä Juho A Leskisen kertomus kokkojuhlien vietosta Pälkjärvellä on kaivettu pitäjäseuran Tarina-arkistossa, josta löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa. https://palkjarvi.fi/tarina-arkisto/ Tarinan voi myös kuunnella. Kokon polttaminen Äitini Hanna Leskisen kertoman mukaan Pälkjärvellä oli ollut tapana polttaa kokkoa juhannusaattona. Kokkoa oli nimitetty juhannuskokoksi. Jokainen perhe rakensi oman kokkonsa, mutta lisäksi oli suuri yhteinen kyläläisten kokko. Kotikokko Kokko poltettiin […]
Tekijä: Ylläpito
AATTOILTA PURON VARRELLA / Riitta Pakarinen
Juhannusaatto oli sateinen. Dunja-mmmo patisteli kuitenkin siskoani ja minua postinhakuun Kaarnalammin asemalta. Sinne oli kaksi kilometriä, eikä meitä olisi yhtään huvittanut. Mölkäsen mäkeen oli ajettu juuri paksu sorakerros ja niinpä minä kaaduin pyörällä. Taisi olla tajukin hetken kankaalla, ainakin rintakehään ja käsivarteen sattui kovasti. Selvisimme kuitenkin säikähdyksellä ja posti tuli haettua. Paitsi posti, samalla päiväjunalla […]
VAIN TUOKSUA MINTUN JA RUUSUN / Riitta Pakarinen
On taas juhannusruusujen aika. Mökkimme pihapiirissä on muutama kotoani Utrasta tuotu pensas. Tai yksihän niitä taisi olla alkujaan, ovat sitten levinneet omia aikojaan parhaaksi katsomilleen paikoille. Utran ruusu oli sisareni nimikkoruusu. Hän sai sen kummeiltaan ja se istutettiin talon päätyyn, lähelle kampikaivoa. Ruusu saattoi olla ensimmäisiä puutarhamme kasveja sen jälkeen kun olimme asettuneet Pielisensuun Utraan. […]

