On taas juhannusruusujen aika. Mökkimme pihapiirissä on muutama kotoani Utrasta tuotu pensas. Tai yksihän niitä taisi olla alkujaan, ovat sitten levinneet omia aikojaan parhaaksi katsomilleen paikoille.
Utran ruusu oli sisareni nimikkoruusu. Hän sai sen kummeiltaan ja se istutettiin talon päätyyn, lähelle kampikaivoa. Ruusu saattoi olla ensimmäisiä puutarhamme kasveja sen jälkeen kun olimme asettuneet Pielisensuun Utraan. Olin tietenkin kateellinen sisareni ruususta, ja niinpä Mari-mummo kuljetti Savikylältä minullekin ruusuntaimen. Se oli kuulemma Mökinruusu ja se istutettiin saunan ikkunan alle.
Ikkunat ovat Pälkjärven Ilmakasta
Kuva Lissu Kaivolehto
Savikylän Oma-Avun vastapäätä oli isokokoinen, punainen puutalo. Mari-mummo kylätteli usein talon toisessa päädyssä asustaneen valkotukkaisen vanhuksen luona. Punaiset mökinruusut kukkivat valtoimenaan talon tienpuoleisella seinustalla. Minulla on mielikuva, että ainakin osa talon asukkaista oli siirtolaisia.
Yksi varhaisemmista lapsuudenmuistoistani liityy ruusuihin. Kyseessä oli kesä 1944. Asuimme vielä Pälkjärven Ilmakassa, äiti oli miniänä Holopaisen talossa, joka sijaitsi Kyyrönlmmen läheisyydessä.
Äiti oli saunassa pyykillä ja minä leikin saunan ikkunan alla kukkineen ruusupensaan suojassa. Tuoksuvat kukat olivat täynnä touhukkaita mehiläisiä ja kimalaisia. Seurasin kiinnostuneena niiden puuhia, eivät ne tuntuneet välittävän minusta laisinkaan.
Yht’äkkiä maahan lankesi iso, musta varjo. Kun nostin katseeni, näin että pommikone leijui pihamaan yllä. Tiesin sen pommikoneeksi, koska keskenkasvuiset enoni olivat opettaneet, että venäläisen koneen alapuolella on punainen tähti.
En kuitenkaan ymmärtänyt pelätä, vaan siirryin pensaan suojasta keskemmälle vihreää niittyä. Olin varmaankin erinomainen maalitaulu valkoisessa röyhelöesiliinassani.
Kone lensi niin alhaalla, että näin lentäjän irvistävän naaman nahkaisen lentäjälakin suojasta. Hän kohotti aseensa ja rata-tata-taa lasetteli ammussarjan maata kohti. Tähtäsikö hän jopa minua? Vetäydyin kiireesti takaisin ruusupensaan suojaan. Kone meni menojaan, mutta itkustani ei meinannut tulla loppua. Siitä alkaen olen pelännyt taivaalla lentäviä moottorikoneita.
Kun pääsin ensimmäisen kerran Ilmakkaan syksyllä 1990 ruusu oli vallanut koko pihapiirin. Kasvusto oli niin tiheää, että sen läpi oli turha edes yrittää. Kulmakunta oli ikään kuin nukkunut ruususen unta vuosikymmenten ajan. Nyt tilanne on muuttunut, ruusupensaat ovat poissa, samoin kuin uuninrauniotkin. Pihaan on tehty ”liikenneympyrä”, se palvellee riistanmetsästäjien tarpeita.
Kesämökkimme on aivan valtakunnan rajan tuntumassa. Pälkjärvelle olisi linnuntietä vain muutama peninkulma. Kun katselen juhannusruusujen katveesta rajalle päin, mielessä alkaa soida Pieni kansanlaulu: ”Vain tuoksua mintun ja ruusun, jota tuuli kantaa, tullessaan. Vain tuoksua mintun ja ruusun, tuo tuuli tullessaan.”
