Isoisäni Jalmari Väisänen eli Pälkjärven Heposelällä suurperheessä, johon kuului 18 saman perheen jäsentä. Elämä tällaisessa perheessä ei aina ollut helppoa. Ilmeisesti ristiriidat kärjistyivät juhlapäivinä, mikä käy ilmi hänen päiväkirjastaan jouluna 1921, joka on julkaistu Pälkjärveläisessä 23/2019. Vuoden 1920 joulu ei ollut yhtään parempi.
Jouluaaton aattona hän kyllä kirjoitti hyvin tunnelmallisesti:
(kuvia voi klikata suuremmaksi)
Tuolla ulkona on niin hyvä olla. Valkoinen lumi kattaa maan ja luonto niin rauhaisana lepää. Kuusen oksat kurottautuvat niin vapaasti ja hyväilevästi puoleeni. Koivun pinta hohtaa valkoisena vietellen minua yhä syvemmälle metsään.
Täällä minä tunnen olevani vapaa luomakunnan jäsen. Kukaan ei minua soimaa, ei sorra, kilvan kaikki tarjoovat minulle parhaimpansa ja parhaimpani minäkin voin täällä antaa.
Kuutamoiltana. 23.12–20 kllo 6,30
Joulun jälkeen tunnelma oli toinen:
”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile; ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä”……
(Ensim. kirj. Korint. 13:1–8)
Jospa me ihmiset omaisimme tuota yllämainittua ominaisuutta, niin Joulu varmaankin tuntuis Joululta.
Hjalmar Väisäne 30.12–20.
Heposelän vähemmän mukavista jouluista on kertonut myös isoisäni veljentytär Aili Immonen täällä: https://palkjarvi.fi/2022/08/28/aili-immonen-1914-2015-kertoo-hannu-vaisanen/
Aili Väisänen neljäs vasemmalta valkoisessa esiliinassa.
