MUISTOJA VUOSIKYMMENIEN TAKAA / Leena Parvela

Eräänä päivänä muutamia viikkoja sitten kännykkäni soi. Puhelu tuli tuntemattomasta numerosta. En yleensä vastaa tällaisiin numeroihin, mutta nyt vastasin kuin vastasinkin ihan nimelläni. Toisessa päässä oli Hannele Vierikko. Hän sanoi olevansa ystävänsä Varpu Piipposen asialla. Olisiko minulla aikaa jutella? Tottahan toki oli. Aloin tulla uteliaaksi.

Hannele kertoi, että hänen ystävällään Varpu Piipposella on juuria Pälkjärvellä ja että hän on tutkinut sukuaan ja on kiinnostunut menneen ajan elämästä. Nyt hän oli löytänyt sattumalta jonkin sellaisen muiston vuosien takaa, jonka haluaisi luovuttaa minulle. Hän lupasi tulla minua tapaamaan.

Eräänä päivänä Varpu sitten tuli tuomaan minulle lupaamansa muiston. Hän kaivoi laukustaan Rakas entinen Karjala -kirjan. Hän pyysi, etten avaisi sitä vielä. Totesin vaan, että nuo Karjala-kirjat ovat minulle tuttuja, kun niitä oli 50-luvulla enolan kirjahyllyssä, ja minäkin niitä lueskelin.

Varpu kertoi asuneensa Joensuun Niinivaaralla Vetrean ja Kuntohovin pihapiirissä Jalavakoti-nimisessä senioritalossa. Kuntohovissa oli ollut aikoinaan kirjasto, joka oli sitten lakkautettu ja kirjat oli sijoitettu Vetrean kellarikerrokseen. Sattumalta Varpu sai tietää, että ennen kuin kirjat viedään kiertoon, saa sieltä käydä hakemassa itselleen luettavaa. Varpu haki sieltä muutaman kirjan. 

Varpun ottamien kirjojen joukossa oli mm. kirja Rakas entinen Karjala. Kun hän avasi kirjan kannen, heti ensimmäiselle lehdelle oli kirjoitettu kauniilla käsialalla onnittelut 70- vuotiaalle henkilölle ja onnittelijoiden nimet. Ketä onniteltiin ei selvinnyt. 


Sitten löytyi muutamien sivujen päästä korusähkösanomakirjekuori, jossa oli sisällä kaksi sähkösanomaa, Toinen Laihialta, toinen Pieksämäeltä. Kuoren päällä oli onniteltavan nimi ja osoite. Nämä kaikki nimet kirjassa ja sähkeissä olivat Varpulle aivan outoja.


Varpu oli kuitenkin niin innostunut selvittämään, olisiko mahdollista löytää vielä vuonna 1947 kirjan ja onnittelut saaneen ihmisen sukulaisia. Hän kuului facebookin ¨Joensuun puskaradio¨ -ryhmään ja pani sinne kyselyn edellä mainituista onnittelijoista ja onniteltavasta.  Hannele Vierikko kiinnostui asiasta. Ei kestänyt kauan, kun onnittelut saaneen nimi löytyi googlettamalla Pälkjärviseuran sivuilta. Pälkjärviseuran sihteeri Maija Närhi tunnisti heti kirjan lahjoittaneet Kääriäiset ja että kirja lahjoitettiin emäntä Hanna Riikoselle. Maija tiesi kertoa, että heidän omaisiaan on elossa. Maija antoi Hannele Vierikolle minun yhteystietoni.

Sitten Varpu antoi luvan avata kirjan ja olin aika hämmästynyt, kun näin 70-vuotiasta onnittelevien ja kirjan lahjoittajien nimet: Siinä oli Väinö Kääriäinen perheineen ja kaksi poikamiesveljestä, Pauli ja Martti Kääriäinen. Kaikki syntyneet Pälkjärvellä. Arvasin myös sen, kelle tämä kirja oli ostettu lahjaksi. Äidinäitini Hanna Riikonen täytti 70 vuotta 27.11.1947. Muistan Hanna-mummini syntymäpäivät Mutalassa.

Sitten sain avata sähkekuoren. Toisen sähkeen Sydämelliset onnittelut 70 vuotiaalle olivat lähettäneet  Riihimäeltä Ida ja Simo Tuomi. Heitä en tunne, mutta arvaan heidän olevan Hannan puolen sukulaisia.


Toinen onnittelusähke tuli Laihialta Leppäkosken talosta, jossa emäntä Hanna Riikonen oli poikansa Erkin ja miniänsä Saimin (o.s. Kääriäinen) kanssa olleet evakossa. Riikoset olivat viihtyneet oikein hyvin Leppäkosken isossa talossa, jota emännöi miniä (leski) anoppinsa kanssa. Erkki-enoni oli haavoittunut talvisodassa, ja hän ryhtyi hoitamaan Leppäkosken maita ja Saimi-tätini ja Hanna- mummini hoitivat karjaa. Riikoset palasivat kuitenkin Pohjois-Karjalaan 1946, mutta yhteyttä Leppäkoskelaisiin pidettiin yllä. Minäkin muuten olin 6-vuotiaana yhtenä kesänä kaksi viikkoa Leppäkoskessa Riikosten luona. Leppäkosken väki onnitteli emäntä Hanna Riikosta toivottaen Parhainta onnea 70 vuotiaalle. Mamma (Leppäkosken vanhaemäntä) ja Aini, hänen miniänsä sekä Svea ja Yrjö.


Varpu luovutti kirjan liitteineen minulle. Olen iloinen, että sain tällaisen muiston lähes 74 vuoden takaa. Se toi mieleeni mukavia hetkiä tuolloisesta ajasta. Kiitos niistä, Varpu! Lämmin kiitos myös Hannelelle, joka osasi googlettaa!

Miten tuo Rakas entinen Karjala -kirja oli joutunut Kuntohovin kirjastoon? Enoni Erkki Riikonen muutti vuonna 2001 Mutalan kodistaan Kuntohoviin. Hän ei enää jaksanut hoitaa taloa ja isoa pihaa. Olimme auttamassa häntä muutossa ja huomasin, että myös kirjoja lähti hänen mukanaan Kuntohovin kotiin. Enoni kuoli 2005, ja hänen sukulaisystävättärensä tyhjensi Erkin asunnon. Luulen, että kirjat hän toimitti Kuntohovin kirjavarastoon. Pidän tätä hyvin todennäköisenä.

Hanna Riikonen kesällä 1930
Kuva Leena Parvelan albumista

****************

Jälkisanat:

Minä sain viime keväänä yllättäen puhelun tuntemattomasta numerosta. En aikonut vastata siihen, mutta jostain syystä vastasinkin haloota huutaen. Sain vastaukseksi Täällä on Erkki Leppäkoski puhelimessa. Hän oli lukenut Naisten äänestä Saimi Riikosesta kirjoittamani jutun ja oli saanut jostain numeroni. Hän oli samoja Leppäkoskia, kuin ne joiden talossa Riikoset olivat evakkoina. Hän tiesi Riikoset ja tiesi sen, miten hyvin yhteiselo Leppäkosken talossa sujui. Siitä sitten sukeutuikin meille sähköpostien vaihto, kun muisteltiin Leppäkoskea ja läheteltiin mm. valokuvia ja saatiin nimettyä niihin nimet. Tässäkin kohtaamisessa palattiin 40-luvulle.



RAKAS ENTINEN KARJALA

Nettitoimitus selaili Leena Parvelan jutussaan mainitsema kirjaa ”Rakas entinen Karjala”.

Kirja on Karjalan Liiton muistojulkaisu, joka ilmestyi 1940 luvulla. Kirjan ovat toimittaneet Olavi Paavolainen ja Ilmari Pimiä. Kirja on 150 sivuinen valokuvateos ja se antaa hyvän kattauksen luovutetun Karjalan elämästä. Kirjasta on otettu useita painoksia ja sitä on saatavilla antikvariaatti-liikkeistä.


Sirpa Pääkkösen kirja-arvostelu teoksesta Rakas entinen Karjala 1.2.2021 kultturitoimitus.fi nettisivustolla:

…”Kuvat ovat mustavalkoisia ja osin nuhjuisia, mutta ne antavat aavistuksen siitä, miltä tuntuu, kun Karjala-nostalgia humahtaa rintaan. Järvi- ja vaaramaisemat ovat kauniita, kuvissa näkyy työtätekeviä kansanihmisiä ja kylien yhteisiä juhlia. Kiinnostavinta on kuitenkin arkkitehtuuri. Karjalassa oli upeaa puuarkkitehtuuria, sipulikirkkoja ja pitsihuviloita. Valitettavasti monet niistä ovat kadonneet iäksi. Niitä tuhottiin sodassa ja hävityksen viimeistelivät venäläiset uusrikkaat, jotka ostivat tontteja Kannakselta ja rakensivat rapistuneiden pitsihuviloiden tilalle ökyhuviloita. Paavolainen ja Pimiä tekivät arvokasta työtä kerätessään valokuvakirjaansa muistoja Karjalasta”.….


Kirjasta löytyy myös joitakin Martti Kilpirannan ottamia pälkjärvi-kuvia.