RIIKOLAN TALON UUSRENESANSSIPIIRONKI / Leena Parvela

Minulla on kodissani Joensuun Mutalassa enoni Eerik ¨Erkki¨ Riikosen (1912-2005) perua uusrenessanssilipasto, jota piirongiksi kutsuttiin. Sillä oli hyvin monivaiheinen elämä, ennen kuin se entistettynä päätyi minun kotiini.

Tohmajärveläinen puuseppä saa tilauksen

Riikolan talon nuori isäntä halusi huoneeseensa piirongin, jossa hän voisi säilyttää omia tärkeitä tavaroitaan ja papereitaan. Hän tiesi jonkun taitavan tohmajärveläisen puusepän, jolta hän sitten tilasi piirongin. Puusepän nimeä en muista, vaikka enoni sen luultavasti mainitsi. Tekijä esitteli varmaan mallejaan, ja Erkki päätyi kerrannaistyyleihin kuuluvaan uusrenessanssityyliseen piironkiin. Lipaston etusivun reunoilla päistään viistotut puolipylväät renkaineen ja lipastossa olevat pallojalat ovat tyypillisiä uusrenessanssilipaston piirteitä. Vauras isäntä tarvitsi näyttävän kalusteen – Erkki ei huonoa koskaan hankkinut.

Piironki on aika painava liikutella ja sen mitat ovat: korkeus 105 cm, syvyys 50 cm ja kannen pit. 110, lev. 50 cm. Piirongin runko ja kansi, samoin laatikoiden etulaudat ovat koivua (?). Muut laatikoiden osat ovat mäntyä keveyden vuoksi – luulisin. Lipastossa on kannen alla kaksi pientä laatikkoa rinnakkain välissään puolipylväs ja ylälaatikot ovat hieman ulompana kuin niiden alla olevat kolme isoa laatikkoa. Laatikot ovat ympäriinsä listoitetut, samoin lipaston ylä- ja ala- ja sivureunat. Ne olivat aikoinaan lukittavat ja niissä oli keskellä metallivetimet. Lukkopesät ovat edelleen jäljellä ja avaimenreiät. Lipasto on ollut alkuaan tummanruskeaksi petsattu, ja alkuperäinen väri näkyy vielä avattujen laatikoiden reunoissa.

Tausta on laudoitettu mäntypaneelilla. Keskellä oleva pystylauta jakaa takaosan kahtia. Takaosassa on ylälaudassa kolme pientä puutappia, jotta lipasto ei mene ihan seinään kiinni. Samoin sivujen listat jatkuvat hieman yli kaapin sivureunan. Tapit ovat tarpeelliset jalkalistan takia, ja piironki pysyy nyt tukevasti vatupassissa eikä kallistu yläosasta seinään kiinni.

Piironki piipahtaa Maaningalla, Pälkjärvellä ja Laihialla

Kun Erkki meni naimisiin pääsiäisenä 1938 Saimi Kääriäisen (1904–1990) kanssa, piirongista tuli myös Saimin tärkeiden tavaroiden säilytyspaikka. Se pysyi isäntäparin kammarissa siihen saakka, kun tuli lähtö ensimmäiseen evakkoon.  Riikoset olivat evakossa Maaningan Käärmelahdessa, ja tärkeä huonekalu matkasi mukana.

Jatkosota syttyy ja evakkojen mieli palaa takaisin Pälkjärvelle. Riikoset, vanhaemäntä Hanna, nuoriemäntä Saimi ja isäntä Erkki, siirtyvät ensin muuttokuormineen Niittylahden Kumpuun Puhakkalan taloon odottamaan kotiseudulle pääsyä. Erkki kirjoittaa piirongin taakse ylälautaan oikealle: Erkki Riikonen ja nimen alle Hammaslahti, joka oli lähin asema.

Kun Pälkjärvelle loppukesällä päästään, Riikolan taloa ei ole, koska sen olivat venäläiset purkaneet ja vieneet hirret Iljalaan. Luultavasti kivijalka, raput ja piiput uuneineen olivat jäljellä. Varmaan osa tavaroista pantiin jonnekin ulkorakennukseen odottamaan talon uudelleen pystytystä, ja osa mahtui ns. Riikolan aseman mökille, jossa Erkki ja Saimi majailivat talon valmistukseen saakka ja jossa minäkin liki nelivuotiaana vierailin heidän luonaan. Piironki ehti päästä vanhalle paikalleen Riikolan kamariin, kunnes jälleen lähdettiin evakkoon, nyt Laihialle Leppäkosken taloon. Piirongille tuli taas paikan vaihto – ja reissussa aina rähjääntyy.

Uudessa Riikolassa

Riikosten evakkoaika Pohjanmaalla kesti vuoden 1947 kevääseen, jolloin Erkki osti keskeneräisen asevelitalon Pohjois-Karjalasta Pielisensuun kunnasta: katuosoite oli Mutala, Urheilukentän laita. Osoitteeksi tuli myöhemmin Asentajankuja 6, 80100 Joensuu. Piironki sijoitettiin keittiöön vasemmalla olevaan nurkkaukseen. Se oli saanut vammoja: kahvat olivat tippuneet tai vääntyilleet, lukot rikki ja pinta mennyt kirjavaksi. Mutta sen ranka oli lujaa tekoa, ja laatikot olivat pitäneet sinkkauksensa. Erkki aloitti elvytyksen: hän maalasi lipaston kermanväriseksi ja pani kahvoiksi pienet, mustat muovinupit.

Tässä vaiheessa minäkin tutustuin piironkiin tarkemmin. Asuin nimittäin Riikosilla pitkiä jaksoja oppikouluaikanani 1951–59. Ekaluokalla ollessani sain pitää koulutavaroitani yhdessä piirongin laatikossa. Saimi-tätini letitti aamuisin tukkani piirongin edessä, ja sain katsella kuvaani sen yläpuolella olevasta peilistä (sekin on tallella.) Piirongin päällä oli kirjottu liina ja sen päällä kammat, myös tiheäpiikkinen täikampa, tädin eau de cologne 4711 -pullo, luisia, ruskeita nutturaneuloja, metallisia hengettömiä ja pinnejä. Taisi päällä olla lehtiäkin ja virsikirja, jota tarvittiin, kun kuunneltiin aamu- ja iltahartauksia sekä jumalanpalveluksia.

Piironki hoiti tehtäviään uuden Riikolan keittiössä siihen saakka, kunnes 60-luvulla ostettiin keittiöön uusia kalusteita. Piironki vietiin tarpeettomana talon kylmälle vintille. Siihen säilöttiin kaikenlaisia käytöstä poistettuja tavaroita. Siitä irtosi listoja ja yksi jalka tänä ankeana aikana. Se vietti unohdetun elämää vuoteen 2001, jolloin enoni siirtyi Kuntohoviin. Yksikätinen sotainvalidi ei enää jaksanut hoitaa taloa ja isoa pihaa. Hän myi talonsa minulle ja miehelleni, Joensuuhun palanneille.

Unholasta käyttöön

Tyhjensimme Erkki-enoni taloa aloittaaksemme peruskorjauksen keväällä 2001, ja tervehdin ilolla vanhaa tuttavaani, kun sen vähän kallellaan vintiltä löysin. Sen laatikoista löytyivät mm. Erkin tallettamat Helsingin yliopiston allakat vuodesta 1939­–2001. Alimmassa laatikossa oli Riikolan vyyhdinpuu, josta tuli valaisin nykyisen keittiömme pöydän yläpuolelle.

Päätimme kunnostuttaa piirongin mahdollisimman alkuperäiseen muotoon. Se vietiin Joensuun Nuorisoverstaalle ja siellä luvattiin ottaa selvää, miten entinen ulkoasu parhaiten saadaan esille. Se petsattiin hieman punertavanruskeaksi, jalka korjattiin, listat kiinnitettiin uudestaan pienillä messinkinauloilla ja hankittiin antiikkikaupasta tyylinmukaiset messinkiset vetimet laatikoihin. Pintaa olisi pitänyt luultavasti vielä käsitellä jollain vahalla, mutta se jäi tekemättä.

Piironki on meille arvokas muisto Riikolan talosta ja sen entisistä omistajista. Toivomme tietysti, että se joskus kelpaa jollekin jälkeläisellemme tai muulle sukulaiselle kertomaan menneistä ajoista. Onhan sillä ikää tällä hetkellä jo yli 90 vuotta. Se on lujaa tekoa, ennen tehtiin kalusteet kestämään sukupolvien kulutusta.