Maria Johanna (Hanna) Sonninen

Juurien muistelu Pälkjärviseuran tarinaillassa ke13.10.2019

Leena Parvela

Otsikkokuvassa Hanna ja lapset Riikolan kuistin edessä 30-luvun alussa

Motto

Tänään kerrotaan juurista. Niitä on mielenkiintoista tutkia. On hyvä tietää, mistä on tullut ja mihin kuuluu, sillä siitä saa ymmärrystä nykyisyyteen. Juuristaan saa ymmärrystä, miksi olen tällainen kuin olen. Suku muodostaa hyvän turvaverkon. 

Minulla oli suuri suku, jonka tuesta olenkiitollinen. Minulla on juuria Pälkjärvellä sekä Pohjois että Etelä Savossa.

Tänään kerron, miten äidinäitini ja mummoni Maria Johanna Sonninen kulkeutui Pojois-Savosta Lapinlahdelta Ruskealan kautta Pälkjärvelle. Mummoani kutsuttiin Hannaksi ja sitä nimeä käytän hänestä.

Esityksen voit myös kuunnella;

LAPINLAHDEN AIKA

Hannan isä oli mv Juhana Sonninen, tilalla Ollikkala n:o 34, Lapinlahdella ja äiti, Kaisa o.s. Ryhänen. Heille syntyi 10 lasta.  Hanna oli lapsista 7:s ja syntyi 27.11.1877.  

Hannan isä kuoli 1884 Hannan ollessa 8-vuotias. Äiti solmi uuden avioliiton oltuaan leskenä 7v.

Kun Hanna oli 18 v ja kansakoulun käynyt ja päässyt ripille, hän oli päättänyt hankkia itsellensä ammatin. Hänellä oli hyvä itsetunto ja halu päättää omasta elämästään. Hän ei halunnut jäädä tilalle raatamaan, kun ei oikein tullut toimeen uuden isänsä kanssa.

Hanna hakeutui Savonlinnan lähellä olevaan Pääskylahden Karjanhoitokouluun, hänestä tuli neljässä vuodessa sekä karjakko että meijeristi. 

VIISI RUSKEALAN VUOTTA  1900–1905

22-vuotias Hanna muuttaa kirjansa Lapinlahdelta Ruskealaan tammikuun alussa 1900. Kirjoihin on merkitty saapuneeksi meijerska Maria Johanna Sonninen.  Hanna on saanut karjakon paikan kirkkoherra Johan Jalkasen virkatalosta.

Ruskeala oli vauras ja iso pitäjä. Kirkkoherralla oli isot tilukset, ja suuri ja komea oli puukirkkokin (rak. 1727), josta nykyään on enää kivijalka jäljellä. Kirkko paloi 1940 kesäkuussa salaman iskusta.

Hanna aloittaa työt ja uskon, että hän on ollut riuska ja osaava karjakko ja voin tekijäkin. Sitten kirkonkirjoissa on yllättävä tieto:

M, J. Sonninen on synnyttänyt tyttären joulukuussa 1900. Hannan asuinpaikka on kirkkoherran virkatalo ja merkintä, että lapsi on äpärä.  Lapsi kastetaan kirkkoherran virkatalossa Sylvi Amaliaksi 21.12.1900. Kummeina ovat olleet: Emerit Putkonen, Mikko Tietäväinen, Hilda Schroeder ja Anni Laukkanen.  Kummi Hilda Schroeder ja hänen siskonsa Josefina adoptoivat Sylvin ja Sylvi saa heidän sukunimensä. He ovat keskusneiteinä Ruskealassa. Sylvi saa hyvän koulutuksen ja hän kävi kauppakoulun. Neidit pitivät yhteyttä Hannaan. Sylvin isää on arvailtu, mutta salaisuudeksi se jää.

Kun Sylvi kuoli toisen poikansa syntymän jälkeen, Hanna otti tyttärenpoikansa, Allan Kurosen, hoitoonsa ja Riikolasta tuli hänen kotinsa aikuusikään saakka.

Hanna jatkaa pappilassa karjakkona. Sitten löytyy kirkonkirjoista merkintä lokakuulta 1903, että M.J. Sonninen on  kuulutettu avioliittoon ruskealalaisen mv Heikki Heikinpoika Pirhosen (s 21.1.1880) kanssa. Tilan nimi Ruisselkä n:o 1. Äiti tiesi Hannan kihlautumisesta Pirhosen kanssa  ja kertoi, että Hanna perui kuulutuksen siksi, että Pirhonen käytti liikaa alkoholia.

Löydän sitten kirkonkirjoista merkinnän: M. J. Sonnisen ja Heikki Pirhosen erokirja Tuomiokapitulista 15.7.1905.  

MUUTTO PÄLKJÄRVELLE KURIKAN KYLÄÄN

Maria Johanna Riikonen, o.s. Sonninen s,27.11.1877, Lapinlahti, Ollikkala nr0 44, k. toukok.1950 Joensuussa

Hanna on muuttanut kirjansa Ruskealasta Pälkjärvelle 2.10.1905 ja pari kuukautta myöhemmin hän on solminut avioliiton mv Paavo Riikosen kanssa 24. marraskuuta 1905.  Hanna on silloin 28-vuotias ja Paavo 50. Ikäero 22 v. Hannasta on tullut pälkjärveläinen ja Riikolan talon emäntä.  

Sammalikon tila n:o 2

Riikolan talo seisoi pohjoisessa Karjalassa, Kurikan kylässä pienellä mäellä peltojen ja metsän ympäröimänä.

Tilaa isännöi kaksi vanhapoikaveljestä, jotka ostivat tilan nti Ingrid Arppelta alkuvuodesta 1902.  Tilaan kuului alueita Pälkjärven pysäkin luona ja niistä osa oli vuokrattu mm. kauppiaille Niilo Pirhonen ja Juho Pieviläinen. Siellä oli myös kaksi torppaa, joissa oli vuokralaisia mm. toisessa Pekka Eronen, toisessa Matti Avonius.

Minä olen miettinyt, miten Hanna ja Paavo kohtasivat toisensa. Ehkäpä suuren tilan hoito alkoi 50-vuotiaalle Paavolle ja 55-vuotiaalle Eerikille olla työlästä palkkatyövoimin. Eikä heillä ollut perillisiäkään. Miten hän Hannan tapasi? Ehkä Plkj: n meijerissä meijerskana. Tästäkin on jotain tietoa tai ehkäpä Paavo oli kuullut, että naapuripitäjän pappilassa oli nuori, pätevä karjakko-meijerska, jota sopisi vaikka käydä kosimassa.

Pari kuitenkin siis kohtasi ja heille syntyi kahden vuoden välein 7 lasta, joista vanhin, Anna s. 1906 ja nuorin Tilda 1918.  Tyttöjä oli kuusi  ja yksi poika Erik, ¨Erkki,¨ joka peri sedältään Erik Riikoselta puolet tilasta alle vuoden ikäisenä.

Hanna otti tarmokkaasti ja taidolla emännyyden hoteisiinsa. Hänellä oli palkattua apuväkeä ja vakituinen renkikin, Tauno Juvonen. Hanna osasi hoitaa oikein lehmiä, lampaia, sikoja ja siipikarjaa, isäntä maanviljelystä ja metsänhoitoa sekä hevosia,  joita oli kaksi ja yleensä oli myös varsa. Paavo harrasti hevosten kasvatusta.

Hannan tulo talon ohjaksiin lisäsi varmasti tilan vaurastumista: lehmikarjaa lisättiin ja maatiaisten lisäksi oli myös ayrshirelehmiä. Hanna on luultavasti  ollut mukana perustamassa Karjanhoitoyhdistystä Pälkjärvelle. Maidontuotanto lisääntyi, samoin voin valmistus. Myös viljaa ja heinää myytiin.

Uusi päärakennus valmistui 1911 ja kivinavetta 1910. Enoni on kertonut, että kivinavetan rappaamiseen haettiin Ruskealan marmorilouhokselta marmoripölyä eli sammuttamatonta kalkkia.

Lasten isä Paavo Riikonen kuoli 27.12.1918 keuhkokuumeeseen Espanjan taudin  jälkiseurauksena. Nuorin lapsista Tilda Emilia ehti syntyä ennen isän kuolemaa ja kuoli  kolmekuukautisena samaan tautiin maaliskuussa 19.

Hanna jäi yksin vastaamaan tilan hoidosta. Vanhin tr Anna oli 22-vuotias ja tilan perijä Erkki Riikonen oli 6-vuotias. Lapsilla oli holhoojia, jotka valvoivat, että Hanna hoitaa tilaa lasten etujen mukaisesti.

Hanna vaati paljon lapsiltaan. Heidän piti auttaa tilan töissä, heti kun kynnelle kykenivät. Vähitellen tytöt lähtivätkin omille teilleen, äitini, Helmi (myöh. Kääriäinen), viimeisimpänä. Hän tykkäsi maatilan töistä. Erkki  tietysti osallistui töihin.

Hannan hoivassa tila oli hyvässä kunnossa. Olen ymmärtänyt, että Hanna-emäntää arvostettiin. Hannan tiedot ja taidot olivat terpeen kehittyvässä karjatalouspitäjässä. Hänellä oli arkussaan lääkkeitä niin ihmisille kuin karjallekin.

Kurikassa vallitsi talkoohenki ja naapureiden kanssa oltiin yhteistyössä esim.maatöissä. Lähinaapureina oli Eschnereitä, Tietäväiset, Kääriäiset, Otto ja Anni Immonen ja Råhret. Rva R. oli ompelija.

Kun Erkki Riikonen meni naimisiin isäni sisaren, Saimi Kääriäisen, kanssa 1938, Riikola sai uuden emännän. Miniästä tuli hyvä työkaveri Hannalle. He tulivat erinomaisesti toimeen keskenään.

OMIA MUISTOJANI  MUMMOSTANI

Esimmäiset muistoni mummostani ovat kesältä 44, kun Saimi-tätini tuli hakemaan minut Punkaharjulta Laihialle Leppäkosken taloon, jossa Riikoset olivat evakossa. Muistan, kun mummoni toi joka aamu tuvan hyllylle sinivalkoisen posliinimukin täynnä lypsylämmintä maitoa, vaahtoa päällä. Hörpin sen tyhjäksi herättyäni. Ei nyt kyllä onnistuisi!

Riikoset halusivat takaisin Pohjois-Karjalaan ja muuttivat v. 46 keskeneräiseen asevelitaloon silloiseen Pyhäselkään, myöh. Joensuu,  osoitteeseen Urheilukentän laita, Mutala, Joensuu.

Meidän perhe oli muuttanut Enon Ukkolaan 49 kesäkuussa. Mummo tuli meille syksyllä kylään. Äiti oli antanut meille lapsille ohjeet, että mummoa piti teititellä, kuten hekin olivat äitiään teititelleet. Me seurasimme mielenkiinnolla, kun mummo karstasi ja kehräsi harmaata villalankaa. En muista, puhelimmeko jotain. Mummi pyysi minua kerran antamaan hänelle kamferia sokeripalaan. Hänellä oli sydänvaivoja.  Mummini vaikutti kovin hiljaiselta,  hauraalta ja kaukaiselta. Ei tuohon aikaan lapsia halailtu eikä hellitelty.

Äidin albumissa on jokunen kuva jo vanhemmasta mummostani. Hän oli aika pitkä, ehkä 167- senttinen ja laiha. Äitini mukaan hänellä oli tummanruskea tukka, kammattu taakse nutturalle. Valokuvissa hän näyttää munusta surumieliseltä. Hänellä oli ollut elämässään työtä, työtä ja työtä. Hän oli saattanut maailmaan 8 lasta. Hänellä oli aina lapsi imetettävänä ja seuraava tulossa. Hän oli kokenut kaksi evakkoa, Maaningassa Ruokovirran kanavalla ja Laihialla. Kokenut miehensä, lapsensa kuoleman ja poikansa invalidisoitumisen talvisodassa. Hänellä oli syvä luottamus Jumalan johdattamiseen. Hän kävi usein kirkossa,  ja hänen Kirkkopostillansa ja virsikirjansa olivat olleet  kovassa käytössä. Kirkkopostillan kanteen hän oli tasaisella käsialallaan kirjoittanut perheensä syntymä- ja kuolinajat.

Mummoni kuoli keuhkokuumeeseen toukokuussa 1950. Hän nukkui ikiuneen omassa puusohvassaan poikansa kotona Mutalassa. Hänet siunattiin Joensuussa Ristinkappelissa ja hänen hautansa, jossa hän lepää miniänsä kanssa, on ev.lut hautaumaalla.

Minä täytin syyskuussa 11 vuotta, ja aloitin oppikoulun. Asuin Mutalassa tätini ja enoni kodissa ja nukuin samassa puusohvassa, jossa mummoni oli nukkunut.



Tulossa kotisivuille

Kun tämän vuoden Valkovuokkomatka peruuntui, niin jäsenistöltä kyseltiin peruuntumisen aiheuttamia tunnelmia ja vanhoja valkovuokkomuistoja. Nyt näitä juttuja julkaistaan kotisivuilla.

Seuraavana tulossa

Jaakko Jormanainen; –“Tämän vuoden matkaa odotin mielenkiinnolla, koska mukaan oli lähdössä nuorempaa sukupolvea. Pitäjäseuran toive on, että nuorisoa saataisiin mukaan toimintaan. Hilkan tyttären vanhempi tytär Neea oli innolla ilmoittautunut matkalle Hilkka-mummin ja “varavaari” Jaakon kanssa.…..

Lähetä juttuja ja kuvia osoitteella; nettitoimitus@palkjarvi.fi