Kuinkahan usein olenkaan pyyhkinyt pölyjä kolmesta kuparisesta kahvipannusta – tosin nykyisin vain pari kertaa vuodessa. Kun pannut olivat vielä jokapäiväisessä käytössä lapsuudenkodissani, niitä kuurattiin Sampo -merkkisellä kuparinkiillotusaineella melkein joka viikkosiivouksen yhteydessä. Tämä puuha kuului lapsille, vaikka se kostutettava jauhe näppejä kirvelikin. Ja vielä sittenkin, kun kuparipannut olivat siirtyneet jo vanhuudenlepoon keittiön avohyllylle, ne kiillotettiin säännöllisesti, niin että niiden kyljestä voi melkein nähdä kuvajaisensa.
Voi sitä harmin paikkaa jos emäntä pannua pestessään huomasi, että sisäpuolen tinaus on rikkoutunut. Silloin tarvittiin tinuria, ilmeisesti sellainen ammattikunta oli tuolloin vielä voimissaan. Kolme perintöpannuani ovat kaikki erikokoisia. On Iso, Keskikokoinen ja Pieni. Muistelen, että se Keskikokoinen olisi Mari-mummon peruja.
Siitäpä ajatus lipsahtaakin evakkoaikoihin Laihian Jokikylään. Monet korvikkeet lie silläkin pannulla keitelty, eikä juojien mieli ole aina mettä keittänyt, vierailla mailla, oudoilla ovilla. Tosin kaffepannun äärellä on ollut hyvä tutustua paikkakuntalaisiin, varsinkin jos kahvileipänä oli karjalanpiirakoita.
Muistan yhden emäntien kesken rotiutuneen riidan. Evakkopaikan naiset kysyivät talon emännältä lupaa paistaa piirakoita. Emäntä totesi, että tuolla sivupöydällä meillä on pruukattu leipoa. Vaan eipä karjalaisemännät arvanneet kääntää seinustalla seisseen pöydän kantta nurin päin. Siitäkös syntyi melkoinen kalabaliikki. Me lapset pakenimme hädissämme äidin helmoihin. Mutta kun piirakat oli saatu sulalla voilla voidelluiksi, sulivat kaikkien suut jo hymyyn niitä maistellessa.
Vas. Karjalanpiirakat kuuluvat pälkjärveläisten arkeen ja juhlaan nykyäänkin. Kuva Lissu Kaivolehto. Oik. Pälkjärven ajoilta peräisin olevaa kahvitteluun ja ruokailuun liittyvää esineistöä. Kahvimyllyn, kuparipannut ja sokerisakset omistaa Mirja Immonen, tuohisen leipäkorin Maija Närhi ja kaikki muut esineet ja liinan Leena Parvela. Liinan on kirjonut Tyyne Riikonen ja pellavan kutonut Riikolan pellavista 1938 Helmi Kääriäinen (os. Riikonen). Kuva Tarmo Parvela.
Pälkjärven seurakunta lakkautettiin vasta myöhemmin. Niinpä seurakunnan viimeinen kirkkoherra, Veikko Korvenheimo, katsoi kunnia-asiakseen vierailla silloin tällöin entisten seurakuntalaistensa kodeissa. Päivänä muutamana hän tuli yllättäen Mari-mummon vinttikamariin. Mummo kattoi korvikkeet merkatulle ruusupöytäliinalleen kesäkukka-aiheisten kahvikuppien kera. Varmaan paras pannumyssykin asetelttiin kahvikaisaa lämmittämään. Mutta lienee sielunpaimen toivonut hieman toisenlaista tarjoilua, koska kirjoitti vieraskirjaan: ”Lapset, onko teillä leipää?”
Vas. pälkjärveläinen kädentaidon näyte. Leena Parvelan äiti, Helmi Kääriäinen (os. Riikonen) on kutonut liinakankaan itse kasvattamistaan pellavista ja merkannut siihen kauniit kukkakuviot. Kermakko ja sokerikko ovat ovat myös Pälkjärven ajoilta. Kuva Tarmo Parvela. Oik. Kirkkoherra Korvenheimo vaimonsa Anna Korvenheimon kanssa 1950-luvun alkupuolella Puumalassa. Kuva Mirja Siljamäen albumista.
Sattuipa sellainenkin ihme, että kun setäni meni heti sotien jälkeen naimisiin Laihialla (morsian oli paikallisia talontyttäriä), niin evakkopaikkamme isäntä takoi suuren suuren kuparipannun lahjaksi hääparille. Pannu saattoi olla peräti 8-10 litran vetoinen ja sen kanteen ja yläosaan on pakotettu kukkakuvioita. Sama patinoitunut jätti-pannu on tallella serkkuni kesäpaikassa Laihialla, lähellä synnyinsijojaan.
Dunja-mummo ei saanut unta, jos iltakouffi jäi juomatta. Mummolan hellanperällä olivatkin aina tsaiju- ja kouffipannu kuumina. Mikään aamupala ei ole ikinä maistunut niin hyvältä kuin mummolan haudutettu tee juomalasissa, maustettuna sirotesokerilla ja lorauksella kermaista lehmänmaitoa. Kun käteen otti vielä tuoreen vehnäleipäviipaleen ja siveli sen päälle runsaasti kotona kirnuttua voita, niin a vot!
Kirjoittajan äidin äiti Dunja
Vornanen os. Matsinen (1889-1959) syntyi Suojärvellä ja muutti
Pälkjärven Ilmakkaan 1915 avioiduttuaan Santeri Vornasen kanssa. Perheen
kaikki 12 lasta syntyivät Pälkjärvellä. Sotien jälkeen Vornaset ostivat
maatilan Liperin Ristonkankaalta ja asuivat siellä kuolemaansa saakka.
Kuva Riitta Pakarisen albumista.
Koska en juo kahvia, olen huono sitä keittämäänkin. Onneksi kaikensorttiset keittimet kurisevat meidän uusavuttomien apuna. Mutta kuparipannut jatkavat suosiotaan, nyt sisustuselementteinä. Telkkarin Huutokauppakeisarikin totesi, että hän aloittaa aina tilaisuuden kuparipannulla, jos sellainen sattuu myynnissä olemaan. Se ikäänkuin kirvoittaa kielenkantimet. Mutta näitä kolmea evakkopannua en kyllä meinaa myydä, vaikka minkälainen keisari tulisi kyselemään. Nyt nostan ne takaisin eteisaulan lankkuhyllylle pölyttymään.
