1. Iita tätini syntyi vuosisadan vaihteessa vuonna 1900, muistaakseni syksyllä. Hän kertoi, että Kekkonen oli hänen ikäisensä. Minun ja meidän elämäämme hän kuului aina, kun ensimmäiset mielikuvat alkoivat tehdä pesäänsä minunkin muistilokeroihin. Välirauhan vuosina, lähinnä silloin viimeisenä kesänä, kun siellä asuimme. Silloin meitä lapsia oli jo kolme. Kun minä synnyin talvisotatalvena Tohmajärvellä, olin meistä sisaruksista […]

Matti Juvonen – Pälkjärven viimeinen evakko lähti
Talvisosan jälkeen luovutetusta Karjalasta lähtemään joutuneiden kuntien väestä pälkjärveläiset sijoitettiin Maaningalle. Maaliskuun toisena sunnuntaina 14.3. ja 81 vuotta Moskovan rauhan jälkeen kohtasi maallisen matkansa pään maanviljelijä Matti Juvonen Maaningan Käärmelahdesta. Matti Juvonen oli viimeinen Pälkjärvellä syntynyt maaninkalainen. Hänet siunattiin Maaningalla lauantaina 27.3.2021. Pälkjärvi oli ennen sotia Kuopion läänin eteläisin, vajaan 2000 asukkaan kunta, jonka asukkaista […]

PÄÄSIÄINEN 1940 / Lissu Kaivolehto
Koronan vuoksi vietämme pääsiäistä poikkeusoloissa jo toista kertaa. Kokoontumis- ym. rajoituksista huolimatta meillä on elämisen ulkoiset puitteet kunnossa. On lämpimät kodit, vaatteita vaikka muille jakaa, täydet jääkaapit, kaupoissa ylenpalttisen runsas tarjonta elintarvikkeista, toimiva julkinen liikenne ja lisäksi useimmissa perheissä auto tai kaksi – ihan vain jotain mainitakseni. Meillä on myös hyvät viestintävälineet, joiden avulla voimme […]