T. J. Eronen
Valtauspäivänä 12.7.1941 Pälksaaressa
Kiiruhdamme partion mukana mielisairaalaan, joka näyttää korkealta harjanteelta katsoen iltapäiväauringon valossa suurenmoiselta. Näky, joka pysähdyttää meidät harjanteelle, on erikoinen, sytyttävä ja samalla masentava; kuin satulinnana kohoavat valkoiset rakennukset kauniina ryhmänä järven rannalla puiston keskellä ylös ehjinä. Sittenkin ehjinä, vaikka pelkäsimme, että vihollinen olisi tuhonnut ne, mutta rakennusten ympärillä liekehtii punainen tulimeri ja savu kohoaa korkealle. Korkea savupiippu seisoo liekkien keskellä, kaikki puurakennukset, varastot ja lähiseudun palava materiaali on liekkien ruokana. Savua nousee myös päärakennuksen ikkunoista ja vain yksi sivurakennus näyttää olevan syttymättä. Vain hetken silmäys tuolle aukealle ja kaikki selviää: vihollinen on lähtenyt ja jättänyt jälkeensä vain tulen. Partion mukana riennämme palavaan rakennusryhmään, vedämme punaisen lipun alas portin päältä ja kohotamme siniristilippumme salkoon rakennusten keskelle. Se hulmuaa vapaana tulenlieskojen loimussa ja ilta-auringon valossa juuri silloin, kun omat lentokoneet lentävät ylitsemme.
Tutkimme ympäristöä. Kaikkialla mitä suurin siivottomuus ja epäjärjestys, pellot tallattuja, puistot ampumahautoja ja korsuja täynnä, huoneet kuin ei olisi koskaan puhdistettu ja useimmissa olleet vuodeoljet sytytettyinä tuleen. Rakennusten sisustus on tulessa, eikä vettä ole kyllin tehokkaasti saatavissa sammutukseen, ja niin voimme todeta, että parantolan sisustus on tulen saalista. Mutta samalla siitä leviää myös kaikkialta löyhkäävä ällöttävä haju.
Kaunis Pälksaari on hallussamme, mutta pahoinpideltynä rakennuksineen, peltoineen, kasvitarhoineen, puistoineen, kenttineen. Tunnusomaisen epäjärjestyksen keskeltä (mielisairaalassa on sijainnut puna-armeijan sotakoulu) näkyvät räikeinä jokaiseen mahdolliseen paikkaan maalatut punaiset tähdet, jotka revimme alas. Niillä ei ole mitään sanomista tällä saarella, kun Suomen lippu kohoaa jälleen kaiken ylle.
TK-rintamakirjeenvaihtaja T. J. Erosen kuvaus Pälksaaren valloituksesta on julkaistu kokonaisuudessaan 26.7.1941 ilmestyneessä Karjalan Maassa ja myös Sirkka Liisa Tuovisen vuonna 1999 ilmestyneessä kirjassa ”Pälksaari 1925–1945. Piirisairaala rajan tuntumassa – sairaala sodan jaloissa.”
Eino Eskelinen
Takaisinvallattua sairaalaa katsastamassa 14.7.1941
Näky ei ole ihastuttava, sillä ensinnäkin Pälksaaren piirimielisairaalan maatilan rakennukset on kaikki poltettu lukuun ottamatta lampolaa, puimalaa, tiilistä vilja-aittaa ja heinälatoja. Samoin on poltettu ns. huvilarakennus, jossa ylilääkärillä ja taloudenhoitajalla oli asunnot. Mitä sitten varsinaisiin sairaalarakennuksiin tulee niin ns. rantarakennus ja vanha päärakennus on poltettu, samoin lämpökeskus. Seinät ovat tietenkin pystyssä, mutta niiden katot ovat sisässä ja puuosat palaneet. Sen sijaan uusi päärakennus ja ns. paviljonkirakennus ovat verrattain ehjät. Ryssät olivat kyllä yrittäneet polttaa niitäkin, mutta ne eivät olleet syttyneet ja nähtävästi ei ryssillä ole ollut aikaa niitä enempää sytytellä. Ikkunat tietenkin näissäkin rakennuksissa ovat osittain rikki, mutta kaikesta hävityksestä huolimatta nämä rakennukset ovat parhaiten säilyneet.
Vaikka Pälksaaressa oli siis aika lailla rakennuksia, niin siitä huolimatta ryssät olivat panneet siellä toimeen omat rakennuspuuhansa. Niinpä he olivat rakennelleet sinne kaikenlaisia rätiköitä, pieniä hökkeleitä, jotka ovat ominaisia ryssän rakennustyylille. Siellä on suuret määrät savitiiliä ja suuri rakennuspohja. Mikä rakennus siihen ryssillä on ollut suunnitteilla, ei ole tiedossa. Niinikään siellä on kokonainen ulkoilmateatteri ja keskellä sairaalan pihaa suuri puhujakoroke.
Edelleen sairaalassa on nyt oma kirjapaino, joten tulevaisuudessa emme tarvitse joensuulaisia kirjapainoja. Painokone näyttää olevan verrattain hyvässä kunnossa, se on kokoonpantu 1906 Heidelbergissä. Luultavasti sitä on myöskin käytetty.
Kuuluisa historiallinen Pälkjärven Alahovi on ehjänä ja polttamatta jäänyt jäljelle, samoin Hytinvaaran hovi, Pälkjärven pappila, Puikkolan kansakoulu, Pälkjärven meijerin toimitalo sekä Pälkjärven Osuusliike Yhteishyvän funkkistyylinen myymälärakennus näyttävät säilyneiltä.
Pälkjärven kirkon olivat ryssät purkaneet ja minusta näytti, että kirkon hirret oli kuljetettu Pälksaareen hirsikasaan, josta kait ajateltiin rakentaa jotain uutta. Mutta rakentamatta se ryssiltä jäi, sillä oli tullut kiireellinen matka kohti Uralia. Pälkjärven historiallinen kellotapuli oli poltettu.
Mitä taas viljelyksiin tulee, niin heinää on pelloilla lujasti ja suviviljaakin ovat ryssät panneet kasvamaan jonkin verran. Heinänkorjuu on kuitenkin vielä lykättävä tuonnemmaksi, kunnes ehditään tutkia, etteivät vaan ryssät ole heinäpellolle laittaneet ansojaan.
Yleensä näky Pälkjärvellä on lohduton. Mutta kyllä Pälkjärvi nousee kuten Feenix-lintu tuhkastaan entistä ehompana. Nousihan se pikkuvihankin jälkeen, vaikka se hävitettiin kokonaan, pahemmin kuin nyt. Pälkjärveläiset toivovat pääsevänsä pelloilleen ja varsinkin heinään, sillä sitä on runsaasti.
XXX
Pälksaaren piirimielisairaalan isännöitsijä Eino Eskelisen raportti on julkaistu 20.7.1941 ilmestyneessä Karjalaisessa ja Sirkka Liisa Tuovisen vuonna 1999 ilmestyneessä kirjassa ”Pälksaari 1925–1945. Piirisairaala rajan tuntumassa – sairaala sodan jaloissa.”
Molemmat jutut on julkaistu Pälkjärveläisessä 6/2012