Kaksi kotinsa ja kotipitäjänsä menettänyttä nuorta, pälkjärveläinen Kauko Heinonen (s. 1922) ja säkkijärveläinen Maija Junnola (s. 1921), tapasivat toisensa opiskellessaan Kiteen Koivikolla. Kauko kävi siellä maamieskoulua ja Maija opiskeli agronomiksi. Heillä molemmilla oli edessään sodan jälkeen uusi alku. Säkkijärvestäkin jäi Suomelle vain polkka ja kolkka.
Kaukolle ja Maijalle avautui aluksi työpaikka Ilomantsissa, jossa Kauko toimi kunnan tilanhoitajana ja Maija Ilomantsin yhteislyseon opettajana opettaen maantietoa ja luonnontieteitä. Ilomantsissa tanssittiin myös heidän häitään keväällä 1948. Maijaa oli kutsuttu tuolloin leikkisästi ”pitäjän morsiameksi.” Pulaa oli kaikesta. Kaukon vihkipuku sai olla myöhemmin myös Aarne-veljen ja erään ystävän pukuna. Samoin Maija kertoi hääpukunsa värjäämisestä työasuksi. Hän kertoi hääpäivän koleasta tuulisuudesta, jolloin jäykkä huntu pomppi takana.
Kuva Maija Varosen albumista
Perhe muutti, Kaukon vanhemmat ja Aarne-veljen perhe mukaan lukien, Nokialle. Maija jatkoi opettajan virassa Tampereella, ja Kauko sai töitä SOK:n myllyltä.
Seikkailu alkaa
Muutto rapakon taakse uuteen seikkailuun ja elämänvaiheeseen tapahtui osittain edeltä menneen ystävän innostamana. Lähtö tapahtui sinne vuonna 1955 Göteborgin kautta. Atlantin ylitys M/S Kungsholm-nimisellä laivalla New Yorkiin kesti yksitoista päivää. Siitä matka jatkui bussilla Chicagon kautta Madisoniin, jossa aikaisemmin lännelle saapunut Maijan kurssikaveri asui. Matkanpää oli kuitenkin Toronto, jossa valtion määräämästä asunnosta Kauko ja Maija kutsuttiin farmille töihin. Työ oli paljolti ulkotyötä. Kauko pääsi kasvihuoneelle puutarhurin apulaiseksi. Maija mainitsi ”piian hommista” puhuessaan omista farmin ulko- ja taloustöistään. Tuli myös uuden kielen opiskelun vaikeutta. ”Se kieli nyt alkuun oli mitä oli”, Maija kuvasi kielen omaksumista. Siinä paikassa he työskentelivät ainakin kesän ja seuraavan talven.
Seuraavana keväänä oli edessä muutto Vancouveriin. Yli kolmen vuorokauden junassa istumisen jälkeen oltiin perillä. Kauko sai töitä rakennuksilla, ja Maija pääsi heti pankkiin töihin. Oman alan töitä saadakseen olisi pitänyt olla maan kansalaisuus, johon tarvittiin 5 vuoden oleskelu maassa.
Kaukon ja Maijan päätös jäädä pysyvästi Amerikkaan toi heidät välillä Suomeen hoitamaan asioita. Olihan alkuun ollut tarkoitus viipyä reissussa vain parisen vuotta, joten kotimaassa kaikki tarvittavat järjestelyt olivat tekemättä. Maijan tulomatkaan osui myös myrsky laivan keinuttaessa aallon harjalta toiselle. Kauko puolestaan tuli lentäen. Kesä kului Suomessa, jolloin oli mahdollisuus tavata samalla sukulaisia ja tuttuja. Kuulumisia vaihdettiin Amerikan vuosien aikana myös kortein ja kirjein, joista jokunen on säilynyt näihin päiviin saakka. Kolmetoista vuorokautta kestänyt paluumatka Amerikkaan tapahtui rahtilaivalla Kotkasta. Maija kertoi oleskelun laivalla olleen vapaata. Ruokailu oli kapteenin pöydässä, ja laivalla oli myös saunomismahdollisuus.
Kuva Lissu Kaivolehto
Seattleen
Crand Canjon 22.5.1962. Hei Helvi! Olemme parhaillaan Colorado-joen partaalla. Kolme viikkoa on reissattu ja matka on onnistunut oikein hyvin. Vielä viikon päivät ja sitten olemme perillä Seattlessa. Terveisiä kaikille teille sinne! Maija ja Kauko.
Seattlen maailmannäyttely ajoittui vuodelle 1962, ja tuona samana vuonna myös Kauko ja Maija muuttivat sinne ajaen välimatkan autolla New Yorkista. Luultavasti edellä oleva teksti on juuri tuon matkan varrelta äidilleni lähetetyssä kortissa.
Seattleen nousi myös oma talo. Kauko perusti sinne oman rakennusfirman. Hän remontoi vanhoja taloja ja rakensi uusia. Samoin kylpyhuone- ja keittiöremontit kuuluivat työnkuvaan, näin varsinkin myöhempinä vuosina. Maija sai työlleen jatkoa pankista. Sikäläiset työpäivät olivat kahdeksan tunnin pituisia. Kesälomat olivat alkuun vain kahden viikon mittaiset. Palkat Amerikassa olivat Maijan kertoman mukaan Suomen vastaavia paremmat. ”Ihmiset olivat Amerikassa valtavan ystävällisiä”, hän muistelee. He pitivät Seattlen ilmastoa suomalaiselle sopivana, joskin ensimmäinen siellä vietetty kesä oli helteinen. Liiallisen kuumuuden torjumiseen auttoi jääveden hörppiminen. Lämpöönkin tottui. Talvisin vuorilla oli mahdollisuus käydä hiihtämässä.
Tohela
Seattlessa vietettyjen vuosien aikana sinne nousi kolmen suomalaisperheen yhteinen kesämökki, Tohela-nimeltään. Nimi tuli sanoista Toivola, Heinonen ja Latvala. Yhteisomistusta kesti seitsemäntoista vuotta. ”Hauskaa aikaa”, mainitsi Maija.
Kirjeenvaihto molempien sukulaisten kanssa hoitui Maijan toimesta. Allekirjoittajiksi merkittiin kuitenkin aina Maija ja Kauko. Kesällä 1973 saamassani kirjeessä Maija kertoo perheen kuulumisista Tohelasta käsin:
Olemme parhaillaan kesämökillämme. Miehet tekevät olohuoneen lattiaa ja minä olen vuorollani huushollaskana. Tämä on nim. kolmen perheen yhteinen yritys. Me naiset olemme täysipäiväisessä ansiotyössä ja vuorottelemme sitten täällä, että ehtisimme kotityötkin tehdä. Ilma on aurinkoinen ja tuoksuu raikkaalta koko viikon sateen jäljiltä. Meillä on nim. nyt huhti- ja toukokuussa ollut talvinen, sateinen sää, kun tammi- ja helmikuu olivat lämpimät ja kuivat, aivan kesäiset. Silloinhan meillä tavallisesti sataa. Muualla Amerikassa on kyllä ollut oikein tosi talvi aina Floridaa myöten. Vielä nyt toukokuussakin, kun sireenit olivat jo kukassa, kuulin itärannikolla sataneen niin paljon lunta, että se kesti maassa seuraavaan päivään.
Me olemme Kaukon kanssa voineet hyvin ja kumpikin tehneet kovasti töitä. Minä olen nyt kuitenkin suunnitellut jäädä syksyllä työstä pois, kun olen vanhetessani hidastunut niin paljon, etten tahdo enää ehtiä kaikkia hommia tekemään leipätyön ohella. Onpahan tuota tullut jo nelisenkymmentä vuotta puskettua vieraan työssä, joten eikö liene aikakin kuitata, niin kuin täkäläiset suomalaiset ”finniskaksi” sanovat. Olen jo vuosia kerännyt ja suunnitellut kaikenlaisia ”hobbyja” eläkepäiviä varten, niin ettei pitäisi ajan käydä pitkäksi. Jos sitten käy, niin saahan sitä aina osapäivätyötä, jos haluaa. Odottelemme Anjaa ja Kyllikkiä neljän viikon kuluttua (Asikaisia). Kertokaa heille äitisi kuulumiset, että voivat kertoa sitten meille. Oikein hyvää kesää teille kaikille toivottaen ja terveisin: Maija ja Kauko
Kuva Terttu Pohjolainen
Ikimuistoinen joulupaketti
Ensimmäisestä Amerikan joulupaketista vuonna 1955 paljastui Kauko-enon ostama upea jouluaiheinen kirja. Onnellani ei ollut rajoja, vaikka en englanninkielisistä teksteistä mitään ymmärtänytkään. Kuvat olivat upeita. Kirja on edelleen erinomaisessa kunnossa. Pojanpoikani Ville on luvannut huolehtia siitä hyvin ainakin seuraavat viisikymmentä vuotta.
Siinä samassa paketissa oli sellaisia jauhepusseja, joista olisi kai saanut jotain jälkiruokaa. Meillä ei kukaan osannut silloin englantia, joten emme saaneet valmistusohjeista mitään tolkkua. Sekoittelimme jauheita veteen ja odottelimme annosten hyytymistä, mutta eiväthän ne tietenkään hyytyneet. Tuloksena oli karamellin makuista vettä.
Joulutervehdykset rapakon takaa oli postitettava hyvissä ajoin, että ne ehtisivät ajoissa sukulaisten iloksi. Seattlessa 7.12.1974 päivätyssä joulutervehdyksessä Maija kirjoittaa: Hei! Joulutervehdys täältä länneltä, jossa ihmiset jo kovasti varustautuvat joulua varten. Me ostimme joululahjamme jo pari kuukautta sitten, ja olemme aina tilaisuuden tullen ajaneet niitä tässä lähiympäristössä polkupyörällä. Kinttuihin se pyöräily ottaa, kun ei ole oikein kahteenkymmeneen vuoteen sitä lystiä harrastanut. Kake on laiska kävelemään, mutta pyöräilemään saan hänet joskus. Kuinka teillä menee? Joko vesisade on muuttunut lumisateeksi? Näkyvät nuo vuoret valkoisina paistavan täälläkin tänään, kun oli kirkas ilma, että näki sinne saakka. Sydämellisin terv. Maija ja Kauko
Rakentamista ja reissaamista
Kauko rakensi Amerikan vuosinaan kolme omaa taloa, joista viimeisin valmistui La Conner- nimisen kaupungin lähistölle, 100 km päähän Seattlesta pohjoiseen. Vuosi oli 1988 ja uusi talo valmistui maaseudulle. He asuivat siellä rakennusaikana pienessä asuntovaunussa arkipäivät, mutta ajoivat viikonlopuiksi Seattleen. Sielläkin täytyi pitää puutarha kunnossa, jotta se säilyisi hyvänä myyntiä ajatellen. Töitä täytyi puskea kahdessa paikassa.
Koittivat eläkepäivät ja Suomeen paluuta edelsivät harjoitusvuodet, jolloin Kauko ja Maija asuivat kesät Suomessa ja talvet Amerikassa. La Conner jäi heidän viimeiseksi vakituiseksi asuinpaikakseen lännellä. Mannerta oli tullutkin reissattua pitkin ja poikin, vain kaksi osavaltiota oli jäänyt käymättä. Alaska oli yksi käymättä jääneistä osavaltioista; olihan lunta nähty ennenkin, Kaukon sanojen mukaan. Toinen oli ”syrjäinen” Maine, Amerikan toisella laidalla.
Matkat ovat pääosassa myös Maijan kirjoittamassa joulutervehdyksessä, joka on päivätty Shelter Bayssa 5.12.1990:
Hei kaima! Kiitos kirjeestäsi, jo kolme kuukautta sitten kirjoittamastasi. Aika lentää siivillä, missä sitten kuluneekin. En tiedä. Kuulin Aarnelta heidän matkastaan Pälkjärvelle ja hän kertoi Alpon olleen heidän matkassaan. Saimme Aarnelta kuvia heidän kotinsa paikkeilta. Ei siellä muuta tuntunut olevan jäljellä kuin kivijalkoja. Tuttavani ovat käyneet ahkerasti myös minun kotipitäjässäni Säkkijärvellä, ja olen saanut sieltä monta valokuvaa. Syrjäkylät sielläkin ovat autioina, mutta kirkonkylä, missä minun kotini oli, on asuttu ja rakennettu. Minunkin kotini paikalla on iso kerrostalo. Toivon pääseväni sinne joskus itsekin katsomaan. Aiomme ensi kesänä tulla Suomeen pariksi kolmeksi kuukaudeksi, jos vain saamme kotimiehen siksi ajaksi. Kauko on silloin suunnitellut tehdä Valamon ja Syvärin matkan ja minä tietysti seuraan mukana.
Meidän elämämme täällä maalla on sellaista hiljaiseloa. Kesäkuussa teimme kolmen viikon automatkan Wiscontinin valtioon, jossa eräs kurssitoverini on asunut yli 40 vuotta. Oli oikein mukava tavata hänet ja perheensä pitkästä aikaa. Me asuimme heidän luonaan kuukauden päivät silloin, kun tulimme Amerikkaan. Nyt emme olleet nähneet heitä pariin kymmeneen vuoteen. He olivat silloin täälläpäin käymässä. Sen matkan jälkeen olemme olleet tiiviisti kotona, mitä nyt pari kertaa on käyty Seattlessa ja saman verran Vancouverissa, Kanadan puolella. Meillä on nyt yhtä pitkä matka kumpaankin.
Meillä on ollut hyvin runsaasti sateita marraskuun aikana ja sen seurauksena vuosisadan tulvat. Ei miesmuistiin ole niin suuria alueita ollut veden alla kuin nyt oli. Tässä aivan meidän lähellä on jokisuistoalue, joka on jo neljättä viikkoa veden alla. Vesi on noussut ajoittain jopa kolme metriä korkealle.
Nyt erikoisen korkea nousuvesi on lisäksi työntänyt merivettä pelloille. Ollaan onnellisia, kun asutaan korkealla mäellä. Tuntuu ihan kauhealta ajatellakin, että talo tulisi täyteen vettä. Jouluterveisin, Maija ja Kauko
Ympyrä sulkeutuu
Kauko ja Maija Heinonen muuttivat vuonna 1996 pysyvästi takaisin Suomeen. Muuton vuoksi viimeinenkin talo täytyi myydä, samoin Kaukon työkalut. Suomeen tulivat laivan kontissa muutamien huonekalujen lisäksi vain auto ja Kaukon käsityönä tekemät punapuiset pöydät sekä oregonilaisesta myrttipuusta valmistetut kellot. Heidän tarkoituksenaan oli löytää koti jostakin Itä- Suomen suunnasta, mutta kotipaikaksi valikoitui kuitenkin lopulta Hämeenlinna, jossa he viettävät eläkepäiviään.
Elämän etapit
Kuva Eija Salminen
Kauko on puhunut meille nuoremmille, että elämässä täytyy olla etappeja. Hänellä itsellään niitä on kolme, joista kaksi ensimmäistä on jo saavutettu. Ensimmäinen oli, että näkisi vuoden 2000, ja toisena tavoitteena oli elää yhtä vanhaksi kuin isäukko (86). Kolmas ja viimeinen tavoite on nähdä kultakimpaleen (vaimo) täyttävän 100 vuotta.
Juttu on julkaistu Pälkjärveläisessä 6/2012
JK. Kaukon ”kultakimpale” Maija täyttää 100 vuotta 8.3.2021 Hämeenlinnassa. Kauko kuoli 96 vuoden ikäisenä 30.10.2018 Hämeenlinnan Ilveskodissa. Kauko Heinosen muistokirjoitus julkaistiin Pälkjärveläisessä 22/2019.
Nettitoimitus toivottaa Maijalle oikein hyvää syntymäpäivää
