Pälkjärven pitäjän koilliskulmassa sijaitsi Jänisjärven pohjoisin osa, jolla aikoinaan kulki säännöllinen matkustaja- ja rahtilaivaliikenne. Tämä oli erittäin tärkeä kulkureitti pitäjän koilliskylien kannalta, sillä siitä pääsi helposti Värtsilään, joka oli silloin tehdaspaikka ja taajaväkinen yhteiskunta. Sinne saivat kyläläiset viedä kaikki maataloustuotteensa ainakin kesäaikana.
Laivaliikenne Värtsilä-Jänisjärven eteläpää, Jänisjoen suu etelässä, johon myöhemmin tuli Jänisjärven asema Suojärven radan varressa, alkoi vuosisadan vaihteessa Värtsilä Oy:n toimesta. Ensimmäisen laivan nimi oli ”Alku”. Se oli rakenteeltaan hinaaja, mutta kuljetti ihmisiäkin ja muuta tavaraa. Laivan omistivat Värtsilän tehtaat. Laivan päällikkönä oli ollut Hyvärinen-niminen mies. Kerrotaan, että hän oli viinaan menevä ja otti ”naukut” virka-aikanakin. Niinpä kerran kävi, että hän Värtsilästä päin Oksajokea tullessaan ajoi juovuspäissään eräässä joen mutkassa maihin. Tämä maihin ajo ei aiheuttanut laivalle vahinkoa, mutta kapteeni Hyväriseltä meni virka.
Alku-laivan ollessa vielä virassaan tuli liikenteeseen toinen laiva, joka oli matkustajalaiva. Tämän nimi oli s/s Jänisjärvi. Laiva kulki kerran jokaisena arkipäivänä Alku-laivan reittiä. Jänisjärvi-laivan kapteenina toimi Pälkjärven Naatselässä syntynyt Aarne Immonen. Hänen johdollaan laiva oli liikenteessä vuoteen 1930, jolloin pula-aika lopetti sen kannattamattomana.
Vaikka s/s Jänisjärven täytyi lopettaa kannattamaton liikenne, ei laivaliikenne sentään loppunut, vaan tuli reitille uusi laiva nimeltään ”Takmar”. Kapteeni Aarne Immonen oli tämänkin laivan päällikkö. Takmar oli hinaaja-alus, mutta kuljetti myös ihmisiä. Takmarilla oli myös vahvistettu keula, että se voi toimia jäänsärkijänä. Näin voitiin laivan purjehduskautta syksyin jatkaa kauemmin.
Kun linja-autot alkoivat ilmaantua paikkakunnalle, niin ihmisten kuljetus supistui aika vähiin, mutta maataloustuotteita vietiin vielä laivalla Värtsilään. Puutavaran kuljetus olikin Takmarin pääasiallinen tehtävä. Tätä tehtävää laiva hoiti uskollisesti sotiin asti ja vielä sota-aikanakin, mutta rauhanteon jälkeen se täytyi lopettaa niin kuin monet muut toimet Pälkjärven joutuessa toisille isännille.
Vuonna 1928, vähän ennen juhannusta matkustin minä s/s Jänisjärvellä Naatselän laiturista Värtsilään. Olin kylässä maanviljelijä Aulis Vuojolaisen talossa ja isäntä Vuojolaisen kanssa nousimme laivaan Naatselän laiturista. Laiva saapui laituriin klo 8 maissa aamulla. Oli perjantaipäivä, siksi oli matkustajia tavallista enemmän, kun monet halusivat käydä Värtsilässä toripäivien aikaan, jotka pidettiin perjantaisin.
Paljon oli torille vietävää tavaraa, etupäässä maataloustuotteita, voita, maitoa ja munia y.m. Vuojolaisen isännällä oli nippu vasikan ja lampaan nahkoja. Naatselän laituriin jätettiin laivasta kaksi hevosta, jotka oli pantu laivaan edelliseltä, järven toisen puolen laiturilta. Kuhilasvaaralaiset näet kuljettivat hevosensa Naatselän puolelle laivassa ja taas päinvastoin.
Kun matkustajat ja tavarat oli saatu laivaan, niin lähdettiin ”puhkuttamaan” eteenpäin. Seuraava pysähdyspaikka oli Tyytysaari, mutta rantaan ei menty, koska siellä ei ollut laituria, vaan laiva otti matkustajat ja tavarat veneestä. Siinä oli kirjavaksi maalattu merkkipaalu, johon laivaan nousijat olivat veneensä kiinnittäneet. Tämä pysähdyspaikka oli n. 200 m päässä saaren rannasta. Tulijoita oli tältäkin paikalta kaksi veneellistä. Toisen veneen keulassa oli vastoja, jotka nostettiin myös laivaan. Ne kuulemma vietiin värtsiläläisille saunavastoiksi.
Matkustajat nousivat laivaan suoraan veneestä tikapuiden avulla ja tottuneesti se näytti käyvän laivaan tulo ilman laituriakin. Sattui niin mukavasti, että laivaan nousi itse ”Tyytysaaren-Jussi”, joka oli niitä Pälkjärven parhaita ”puuhamiehiä”. Hyvä puhuja, seuratoiminnan johtaja ja kunnanvaltuusto-ym. mies.
”Tyytysaaren-Jussia” en ollut aikaisemmin tavannut, siksi häneen tutustuminen oli mieleinen asia. Jussi alkoi heti tarinoida isäntien kanssa kertoen ja kysellen kuulumisia. Siinä Jussin tarinoita kuunnellessa laiva aivan huomaamatta saapui Karvinniemen laituriin, joka oli harvinaisen lyhyt. Tämä johtui ”Tyytysaaren-Jussin” kertoman mukaan siitä, että ranta oli tavallista syvempi, kun lähellä oli jyrkkä kallioranta, joka laiturin kohdalla onneksi mataloitui, että siihen saatiin hyvä ja vähällä vaivalla tarpeellinen laituri.
Matkustajia nousi laivaan vain puolenkymmentä. Heilläkin oli mukanaan Värtsilään vietävää tavaraa. Eräs kalastaja toi ison saavillisen verestä kalaa. Ne hän sanoi vievänsä Värtsilän tehtaan ”tirehtöörille”, jolle hän joka perjantai oli vienyt ”tinkikalat” (tilatut viikoittaiset kalat).
Karvinniemen laiturista ei ollut pitkälti enää Linnunvaaran laituriin, joka olikin viimeinen Pälkjärven pitäjän puoleisista laitureista ja se oli myöskin suurin ja komein. Tämän laiturin olivat kyläläiset tehneet talkoovoimin ja minkä tarvitsivat rahaa, sen he olivat hankkineet iltamilla sekä pikkuarpajaisilla, kertoi ”Tyytysaaren-Jussi”.
Kun laituriin tultiin, niin heti huomasi, että töitä siinä on ollut. Laiturille johtava silta oli sata metriä pitkä ja varustettu monin kiviarkuin. Eivät kyläläiset olleet suotta ylpeitä omasta laivalaituristaan. Laituriin oli Linnunvaaranhovin isäntä lahjoittanut kaiken puutavaran, koska hovi tarvitsi kipeästi laituria saadakseen kuljetetuksi maataloustuotteensa myytäväksi Värtsilään.
Linnunvaaran laiturista lastattiin kauan tavaraa laituriin. Miettinen toi kokonaisen sian ruhon ja neljä elävää lammasta laivaan. Lampaat sijoitettiin laivan keulaan, jossa oli pilttuut eläimien kuljetusta varten. Kun hovin maitotonkat oli saatu laivan lastiruumaan ja kaikki muut tavarat paikoilleen, lähdettiin jatkamaan matkaa kohden Värtsilää. Laivassa oli runsaasti matkustajia, että ei kaikille millään riittänyt istuimia. Niinpä istuskeltiin tavaralaatikoiden ja säkkien päällä.
Ylänteen selän jälkeen alkoi järvi kaventua ja pian oltiin Oksajoen suulla, jota myöten, vastavirtaan, lopputaival Värtsilän tehtaan laituriin tehtiin. Laiva tuloaika Värtsilään oli klo 10. Matka kesti Naatselän laiturista Värtsilään 2 tuntia.
Jänisjärvi-laivassa ei ollut tarjoilua. Pälkjärveläisillä matkustajilla ei yleensä ollut eväitä laivamatkaa varten, sillä kestihän matka vain kaksi tuntia. Mutta kauempaa tulleet näkyivät kaivelevan eväitään ja syövän niitä. Eväinä oli useimmalla piirakka, se oli toinen karjalainen ruokalaji, jota evääksi leivoittiin liha- ja lanttukukon jälkeen.
Minulla itselläni oli matkatavarana vain pieni matkalaukku. Mitään myytäväksi viemistä ei ollut. Isäntä Vuojolainen vei myytäväksi nahkoja. Ne hän sanoi vievänsä ”Yhteishyvän” osuusliikkeeseen, joka välitti ne edelleen. Tuotteet yleensä myytiin torilla, mutta toiset myivät ne tukussa torikauppiaille tai liikeisiin. Esimerkiksi Linnunvaaran hovi lähetti säännöllisesti maidot laivassa Värtsilään tehtaan kauppaan, josta myytiin edelleen kuluttajille. Toiset talolliset lähettivät voita ja kuka mitäkin maataloustuotettaan.
Se oli siihen aikaan aivan maanviljelijän elinehto, että laivaliikenne oli Värtsilään, jonne niin helposti sai tuotteensa myytyä. Kun nämä Jänisjärven rantakylät olivat pitäjän syrjäisintä seutua, niin ilman laivaliikennettä kylät ja niiden viljelijät olisivat olleet perin takapajuisessa asemassa, mutta laivaliikenne toi kyliin vaurautta ja yritteliäisyyttä.
Linja-autoliikenteen tulo kylään avasi taas kylille uudet mahdollisuudet, joka osaltaan vaikutti sen, ettei laivaliikenne pystynyt enää kilpailemaan nopeasti liikkuvien autojen kanssa.
Laivassa kuljetettiin posti vakituisesti kesän aikana Naatselän laiturista, jonne se tuotiin Pälkjärven kirkolla olevasta postitoimistosta, ja siitä laivassa Anoniemen laituriin. Se oli Jänisjärven toisella puolella, jossa suuret kylät Haapovaara ja Kuhilasvaara sijaitsivat. Myöhemmin, kun Jänisjärven pohjoispuolella olevat kylät liitettiin Värtsilän kuntaan v. 1936 alusta, niin postikin ruvettiin kuljettamaan sinne Värtsilästä päin.
Anoniemen ja Naatselän laiturien välillä kuljetettiin hyvin usein hevosia ja muita eläimiä, kun niitä ei muulla tavoin järven yli saatu.
Laiturit olivat yleisesti nuorten kokoontumispaikkoja. Sunnuntaisin eivät laivat kulkeneet, mutta sittenkin nuoriväki kokoontui niille seurustelemaan ja toisiaan tapaamaan. Laitureilla ei tanssittu.
Laiturit pidettiin kunnossa talkoovoimin. Mutta toiset laiturin osakkaat kunnostivat ne käyttöarvon mukaan, se oli sellaista yksikköpeliä, sen määräsi laiturin käyttö. Naatselän ja Anoniemen laiturit piti kunnossa Pälkjärven kunta, koska ne olivat kunnantien kohdalla. Jänisjärven laivareitillä laiva kävi säännöllisesti jokaisessa laiturissa.
Kesäisin laiva oli hyvin suosittu huvimatkojen tekovälineenä. Sunnuntaisin, kun laivalla ei ollut kulkuvuoroa, sitä voitiin käyttää huviajeluihin. Huvimatkat suuntautuivat joko Värtsilään tai sitten Jänisjärven suurenselän suursaareen. Kirkkomatkat oli tehty Värtsilän kirkolle. Eräs värtsiläläinen virkamies oli kuulemma tilannut laivan hääjuhliaan varten, mutta tarkemmin tästä tapauksesta ei kukaan osannut kertoa.
Maanviljelijä Aulis Vuojolainen kertoi, kuinka v. 1924 oli s/s Jänisjärven ollessa huviajelulla sattunut onnettomuus, jolla olisi saattanut olla suuretkin seuraukset. Kuhilasvaaran ja Naatselän kylien maamiesseurat olivat tehneet päätöksen, että he järjestävät yhteisen huviajeluretken Jänisjärvi-laivalla suurella Jänisjärven selällä. Ajatuksena oli vielä samalla matkalla vierailla Soanlahden maamiesseuran luona. Matkalle oli lähdetty Naatselän laiturista. Matkan johtajana oli toiminut maanviljelijä Jussi Nenonen Tyytysaaresta.
Oli sunnuntaipäivä, kun retkeläiset lähtivät klo 12. Matkaan lähti nelisenkymmentä henkeä ja toinen mokoma vielä Anoniemen laiturista. Laivalla oli mukana hanurinsoittaja, joka soitteli retkeläisten iloksi kaksirivisellään. Kuului niin mukavalta se soitto, joka kuului etenevästä laivasta. Matka suunnattiin Luopaussalmen kautta Jänisjärven selälle. Monipäiväisten poutien jälkeen oli tavaton helle, mutta retkeläisillä oli vilpoista järven selällä, jonne tuulen viri raikkaasti kävi.
Parin tunnin seilailun jälkeen alkoi ilmassa enteillä ukkosta. Mutta eihän sitä kukaan luullut, että siitä myrsky nousee ja naurettiin toisten pelolle. Ilma vain rupesi synkkenemään ja samalla mielialat laivalla laskivat. Nousi ankara ukonilma, ukkonen jyrisi ja salamoi taukoamatta. Laiva yritettiin saada selkäsaaren suojaan, mutta ei siitä mihinkään ehtinyt, kun ukonilma riehui jo päällä. Kukaan ei uskaltanut mennä sateen suojaan laivan sisälle, sillä pelättiin, että laiva saattaa kaatua. Kaikki huvimatkalaiset värjöttelivät kannella. Jokainen oli ottanut itselleen jotakin pelastusvälinettä, jos laiva kaatuisi. Näin ikävästi ei kuitenkaan käynyt, mutta laiva meni ohjauskyvyttömäksi peräsimeen tulleen vian vuoksi. Laiva oli myrskyn armoilla ja tuuli kuljetti sitä Suistamon rantaan päin.
Kun myrsky oli riehunut kaksi tuntia, oli laiva ajautunut rantamatalikolle ja säästynyt kaatumiselta. Matkustajat pelastettiin veneillä turvaan ja he pääsivät myrskyn kourissa märkinä ja kylmettyneinä ihmisten ilmoille. Eräs mukana ollut neitonen vilustui niin pahoin, että sairastui keuhkotautiin ja siihen kuoli.
Laiva oli hinattu hinaajalla Värtsilään ja siellä korjattu ja niin s/s Jänisjärvi jatkoi taas liikennettään.
Ennen Kuhilasvaaran kylien liittämistä Värtsilän kuntaan kuljetettiin sen puoleiset vainajat kesän aikaan aina laivalla Anoniemen laiturista Naatselän laituriin. Vainajien kuljetuksesta oli hyvissä ajoin ilmoitettava laivan kapteenille, että hän tiesi varautua laivallaan sen mukaan. Kun vainaja kuljetettiin, ei silloin laivaan otettu eläimiä, koska vainajan arkku sijoitettiin laivan keulaosaan.
Arkku asetettiin lavalle, joka oli havuilla koristettu. Laivan lippu laskettiin puolitankoon ja etumastoon nostettiin mustasta kankaasta oleva suruviiri. Matkan aikana vainajan omaiset olivat arkun lähellä olevalla penkillä ja saattoväki siinä lähikannella. Usein saattoväki lauloi tilaisuuteen sopivia virsiä, jos mukana oli laulun johtoon pystyvä henkilö.
Kun saavuttiin Naatselän laituriin, niin kukaan ei saanut poistua laivasta, ennen kuin vainaja oli kannettu maihin. Sitten tulivat vainajan omaiset ja saattoväki, niiden jälkeen vasta sellaiset matkustajat, jotka jäivät tälle laiturille laivasta.
Kerran oli kuljetettu erään yksinään eläneen mummon ruumista, niin se oli jo haissut kamalasti. Mummo oli ollut mökissään kuolleena useita päiviä, ennen kuin hänet löydettiin. Ja kesä kun oli, niin ruumis rupesi mätänemään ja haisemaan.
Pälkjärven puolella Luopaussalmen itäisellä rannalla oli laituri nimeltään Luopausniemi. Tältä laiturilta tulivat laivaan Luopausniemen kyläläiset, jotka kuuluivat Pälkjärven pitäjään ja sitten soanlahtelaiset, sillä Soanlahti oli Pälkjärven rajapitäjä. Tämä Luopausniemen laituri oli jäänyt keskentekoiseksi eikä sitä kukaan valmiiksi tehnyt. Silloin kun laituria aikoinaan rakennettiin, oli siinä sattunut hukkumisonnettomuus, joka järkytti niin paljon tekijöitä ja koko kyläkuntaa, että he jättivät laiturinsa keskeneräiseksi. Vaikka kyllä se ”keskosenakin” aikansa palveli käyttäjiään, sillä laivaliikenne rupesi hiljenemään v. 1930 jälkeen ja kokonaan loppui kymmentä vuotta myöhemmin.
Kysely 16/1969 Sisävesistöjen ja merenrannikon laivaliikenne.
Lähde: Jopa kynnit kynälläsi – Kansanperinteen keruun satoa kahden vuosikymmenen ajalta.
Jutun otsikkokuva s/s Jänisjärvi on Hilkka Heiskasen albumista
