Otsikkokuvassa tarinan kertoja Laina Valkonen 80v istuu puutarhassaan 2008. Kuvan on ottanut Paavo Immonen. Tämä tarina julkaistiin Pälkjärveläinen lehden ensimmäisessä numerossa 2009.
Lapsuuteni Makari
Piimäselän Hämäläiset
Vasarasta koululle oli mentävä Hämäläisen talon kautta. Piimäseläksikin taloa kutsuttiin. Kuusi veljestä siellä asui. Antti hoiti talon ruokapuolen. Suuressa kiviuunissa paistoi leivät, piirakat, pullat, paistit ja laatikot. Myös suuren lehmäkarjan hoito ja lypsyhommat olivat Antin vastuulla. Ei ollut koneita, siinä hommassa auttoi Jussikin. Iivari hoiti kalastuksen Jänisjärvestä. Myös metsästys oli Iivarin töitä. Hän eli kauimmin näistä kuudesta veljeksestä. Väinö piti saunan lämpöisenä. Suutarintöitäkin Väinö teki. Pellot olivat suuria sekä metsiä paljon, varmaan yli 100 hehtaaria.
Istuin koulusta tullessa usein Piimäselän tuvassa. Aina siellä pikku koululaiselle jotain suuhun pantavaa tarjottiin. Puutarhaakin oli siellä mäellä. Omenapuita ja marjapehkoja hyvässä hoidossa. Lauri-veljen nykyisessä kodissa on Piimäselän leivinuunin luukku matkamuistona Karjalasta.
Niin – oli unohtua, Iivari oli mestari kalusteiden tekemisessä. Kodissamme Vasarassa oli Iivarin tekemät huonekalut kahdessa kamarissa. Oli piironkia, sänkyjä, tuolia, pöytiä ja hyllystöjä. Makuuhuoneissa valkoiset ja peräkamarissa ruskeat kalustot. Yksi tuoleista on minunkin kotonani, samoin Lauri-veljelläni Ketunpesillä. Tuolin pohjassa on useampiakin evakko-osoitteita. Olen kuullut että samaa mallistoa on tehty vieläkin Kuopiossa.
Aukusti, nuorin veljeksistä, oli naimisissa äidin siskon kanssa. Hämäläisen Martti asuu Peipohjassa ja Liisa-tyttö Vammalassa. Vanhin Hämäläisistä, Mikko, asui kotitalon vieressä vaimonsa ja tyttärensä kanssa.
Koulumatka ja koulu
Vasarasta oli koululle noin kolme kilometriä. Mennessä ylämäkeä, tullessa alamäkeä. Oli hyvät kyydit talvella, sukset vei niin että metsä vilisi silmissä. Miettinen oli matkan varrella, samoin Avonius siinä koivikossa, sitten Leppäsen Annin mökki.
Koulu oli mäellä. Ulkorakennuksessa oli puuliiteri sekä huussit tytöille, pojille ja opelle. Siellä oli myös open navetta, jossa pari lehmää ja possu. Koulurakennuksessa oli kaksi luokkaa. Alaluokassa oli hella, jossa Anni Leppänen keitti ruokaa. Hernekeittoa ja lihakeittoa, pilkkumista syötäväksi. Hyväähän se oli. Kotoa tuotiin leivät ja maitopullo. Yläluokka oli suurempi.
Ikkunoista näkyivät opettajien omenapuut. Kuri koulussa oli hyvä, sopimattomasta käyttäytymisestä joutui nurkkaan seisomaan.
Opettajat Maikki ja Toivo Leini asuivat toisessa päässä koulua. Toivo-opettaja oli hyvin musikaalinen, hänellä oli pianokin kotona. Perheemme kuunteli mielellään musiikkia kyläillessämme opettajien luona. Marjatta, Anna-Liisa ja Paavo olivat leikeissämme mukana. Monet kyläreissut he kävivät myös meillä kotona Vasarassa. Lauri-veljen kummejakin he olivat. Makarin koulusta on valmistunut hyvin oppineita oppilaita – kiitos Maikki ja Toivo Leinin.
Kylän asukkaita
Koulun vierestä lähti polku Salolle, jossa asui Hiltusia, Nissisiä ja Koistisia. Kaikkia en muistakaan. Siellä asuivat myös Sulo ja Väinö Niskanen. Laasoset asuivat puolestaan kylälle mentäessä. Laasoseltahan on Liisa-mummo (isän äiti) lähtenyt Matti Immosen vaimoksi.
Nousiaisen sisarukset asuivat keltaisessa talossa tien varressa. Siellä oli hyvät huonekalut – kuulemma oikein Askon tehtaalta hankittuja.
Seuraavana oli Asko Avoniuksen talo. Asko oli lähtenyt kultaa vuolemaan – tai paremminkin puuta vuolemaan jalostuskuntoon Lahden kaupunkiin. Askon tehdas on siellä vieläkin ja on laajentunut kansainväliseksi.
Asko Avoniuksen unelmat
Isä Johannes kertoi Asko Avoniuksen suunnitelleen Makarin kylää Suomen kauneimmaksi kyläksi – sinne tulisivat suuret puutarhat, maastohan oli mitä viehättävin. Suunnitelmissa oli myös elokuvateatterin perustaminen kylään. Asko Avoniuksella oli palkattu työnjohtaja toteuttamassa suunnitelmia. Kai suunnitelmissa perääkin oli, koska rakentaminen oli aloitettu välirauhan aikana. Oli kaksi suurehkoa työmiehille ja naisille rakennettua rakennusta tien toisella puolella, Nousiaisen tyttöjen taloa vastapäätä. Oli myös suuri kaksikerroksinen tallirakennus, jonka yläkerrassa oli suuri huone. Siellä pidettiin ns. pimeitä tansseja, kun sota-aikana ei saanut tanssia. Musiikkiakin oli. Yksi mies tarjoutui saatillekin kysyen: Missä asut? Sanoin: Noin kolmen kilometrin päässä, nukun ulkoaitassa. Mies kysyi: Pääseekö aittaan sisälle? Vastasin kieltävästi. Siihen se sitten päättyikin. Eikä kaduta!
Kierros jatkuu
Seuraavan mutkan takana oli Hämäläisen talo, maanviljelijöitä monine veljeksineen ja tyttöineen. Talon emäntä, Hilma (os. Miettinen), oli mummon siskon tyttö. Hämäläisten jälkeen Hofrenit ja Immosen Mikko, vasemmalla suuri Vornasen talo. Mäen päällä Immoset, Liisa ja Matti. Tässä talossa olen myös itse syntynyt – siellä peräkamarissa.
Tuhattaiturit vanhemmat
Isä-Johannes rakensi äiti-Idan kanssa Jänisjärven palstalle Vasaran talon. Omasta metsästä saatiin hirret ja muut tarvikkeet. Talo oli kaunis hyvin suunnitelmallisen puutarhan kanssa. Äiti oli Kannakselta Räisälän pitäjästä. Hän oli käynyt Reitkallion puutarhaopiston.
Vasaraa sanottiin mallikodiksi. Töitä riitti puutarhassa, taloudessa, karjanhoidossa, peltotöissä ja kalastuksessa. Piikoja ja renkejäkin meillä oli töissä. Puima-aikoina naapureitten talkooapu oli tärkeää puolin ja toisin
Äitini Ida oli Pälkjärven puutarha- ja talousneuvojana ja suunnittelijana. Nuorena hän oli kaikessa mukana, ei ollut vapaapäiviä. Itse hän teki perunajauhot, talkkunat, saippuat ja siirapit. Kutoi kankaita, käsitteli pellavat itse, kehräsi villat ja neuloi niistä sukat ja lapaset. Isä Johannes parkkasi nahkoja ja teki supikkaita perheelle. Isä teki myös saaveja ja ym. puutöitä.
Rysät ja verkot hän valmisti osittain itse.
Pietarin kalansaalis
Maat olivat viljavia, kuuluivat johonkin kalkkialueeseen. Jänisjärvi oli aarre, ei ollut nälkää kun vain jaksoi uurastaa. Kalastusta oli läpi vuoden. Muistan isän saaneen kerran ”Pietarin kalansaaliin”. Rahtihommista palatessa järven jäällä hän katsasti rysät Matosaaren kupeessa. Alkoi nostaa, eikä jaksanut yksin. Huusi naapurin hevosmiehelle: Tule auttamaan, rysä on juuttunut pohjaan. Kun sitten yhdessä nostivat rysät, ne olivat täynnä matikoita. He kaatoivat kalat säkkeihin ja toivat kotiin. Mummo ei ollut uskoa silmiään. Siinä oli kalaa kyläläisille ja itselle pitkäksi aikaa. Kalat säilytettiin talvella lumihangessa.
Joulu
Joulukirkkoon lähdettiin aamulla aikaisin, jo seitsemän maissa. Menomatkalla piti hevosella ajaa rauhallisesti. Hevonen laitettiin kirkonmäellä puomiin kiinni ja loimi selkään sekä heiniä eteen. Kirkko oli täynnä joulujuhlaan laittautuneita ihmisiä. Kynttilät paloivat kruunuissa, laulettiin enkelitaivaan ja monia muita virsiä. Pappi piti joulusaarnan. Sitten lähdettiin kotimatkalle. Nyt oli lupa ajaa kovaa. Kilpailtiin kenen hevonen menee edelle. Se oli meistä lapsista hauskaa. Meidän hevoset olivat kovia menijöitä. Isä ajoi kilpaa ja voittikin.
Joulu Vasarassa oli hyvin kaunista. Oli kuusi, kynttilöitä ja hyvää ruokaa. Laatikot, rosollit, paistit ja piirakat, monenlaista herkkua. Laulettiin joululauluja ja leikittiin kuusen ympärillä ja jaettiin joululahjoja.
Äidin kuolema ja äitipuoli
Äidin kuoltua, meidän ollessa vielä pieniä, elämässä ei ollut samaa sisältöä. Äitipuolen tultua vuoden päästä, me sisarukset olimme läheisempiä toisillemme. Se läheisyys on säilynyt tähän päivään asti. Isän uusi vaimo oli koulutukseltaan karjakko, joten talous oli hyvissä käsissä. Tuli emakot porsaineen ja eläimet voivat hyvin. Ruokatalous oli pitkälle omavaraista. Olen kertonut lapsenlapsille, että meillä oli ruokaa kyllin – ainoastaan suola, sokeri ja kahvi ostettiin. Maaseutu on rikkaus hyvin hoidettuna.
Isä kuului koulun johtokuntaan, toimi puheenjohtajana. samoin hän toimi myös palopäällikkönä. Makarin Immosilla oli maa- ja karjataloutta sekä hevosten kasvatusta. Talossa tehtiin reetkin kotona suuressa pirtissä. Myös käsityöt. Hevostallit olivat eri rakennuksessa kuin sika- ja lehmänavetta.
Äiti Ida oli suunnitellut kauniin puutarhan.
Hevosella Pietariin ja takaisin
Immosilla oli kuulemani mukaan ollut joskus hoidettavana kirkonkylään kauppareissut Pietarista. Silloin ei ollut rekkoja kuljettamassa. Tätini Hanna kertoi, että ukin isä Matti oli kuljettajana. Hevonen oli kuuluisa Ukko-Musta, jota ei kukaan muu osannut valjastaa ja ajaa. Yhteishyvään haettiin elintarvikkeita Pietarista suurilla rekiyhdistelmillä. Maantierosvot hyökkäsivät usein tulomatkalla reen eteen. Ukko-Musta nousi pystyyn, aukaisi suunsa ja hirnui kovasti. Matti-Ukko heilutti ajokavereiden kanssa paksuja riimuja ympäri kuljetusrekeä. Näin päästiin kaupalle tavarakuorman kanssa ja lasti purettiin. Kuulemma jotain saatiin itsellekin. Tämä tarina on tosi!
Lisää Makarin asukkaita
Vieressä oli Hämäläisten talo, josta ovat kaikki Makarin Hämäläiset lähteneet. Maanviljelystila ja suuri keltainen talo, jonne vanhat piiat ja pojat olivat lopulta jääneet asumaan.
Viistolan Immonen oli siellä metsän takana. Niilo Immonen oli hyvä suksimestari. Puu taipui taiteeksi niin kuin Niilo halusi. Isän uusi vaimo oli Niilon sisko.
Heikki Miettisellä oli vaimona mummon sisko Tiina. Heikki viljeli maata, kasvatti karjaa ja harjoitti teurastusta ulkorakennuksessa. Tila oli suuri. Oman perheen lisäksi töissä oli mökkiläisiä, piikoja ja renkejä. Muistan naapurissa asuvan Mikon. Hän oli töissä Miettisillä. Mikko ei osannut lukea, mutta katseli mielellään sanomalehteä. Kerran lopetettuaan lehden katselun Mikko tuumasi: ”Kyllä se sota nyt tulee, kun laivatkin kulkee ylösalaisin.” Mikolla oli lehti kädessä alas suin.
Kilometrin päässä Miettisiltä piti taloa Väinö Immonen perheineen. Sitten lähdettiin kohti Vasaraa ja Jänisjärveä. Matkan varrella oli Leppäsiä ja Niirasia. He olivat taloissa töissä kiireisimpinä aikoina.
Jussi Kettunen eleli rannassa vaimonsa Annan ja poikansa Sulon kanssa. Hofrenit siinä välillä suuren lapsilaumansa kanssa sekä Tauno Kettunen vaimonsa Hiljan ja neljän lapsensa kanssa. Kaikki kolme olivat samaa sisarussarjaa. Matkalla koululle oli vielä Pakarisen mökki.
Koulun joulujuhlat
Koulun joulujuhlista muistan, että ne olivat illalla. Oppilailla oli ohjelmaa. Minullakin runo: Pekka saa saappaat, Maija maitomukin, monta muuta hyvää osaksensa kukin saa. Leikittiin Rati riti ralla, tuli talvihalla, kuuraparta tuiskutukka, lumiviitta harmaa sukka jne. Parhaiten on jäänyt mieleen, kun isä tuli herättämään minut pulpetista sanoen: Nyt Laina pitäisi lähteä kotiin. Sitä en ole unohtanut koskaan.
Jänisjärvi
Jänisjärvi oli rikas järvi ja on sitä vieläkin, monipuolinen kalajärvi. Isän kertoman mukaan Jänisjärvessä on ollut joskus tulivuorenpurkaus. Siitä osoituksena esim. Korkeaniemen kalliolla kasvoi erikoiskasveja, joita Värtsilän koululaiset hakivat keräyskansioihinsa. Viereisestä Niinisaaresta äitini oli hakenut liljoja ym. kukkia. Niinipuitakin siellä kasvoi. Syysiltoina Suurselällä näkyi jotain höyryn tapaista, eikä Jänisjärven Suurselkä koskaan jäätynyt talvella umpeen. On ennustettu, että tulivuori purkautuu ja järvi muuttuu joeksi. Saa nähdä ken elää.
Viinanpolttoa ja huuliharpun soittoa
Olihan Makarin kylällä viinatrokarikin. Viinaa keitettiin Luopaussalmen lähellä olevalla saarella. Viimein saatiin keittäjät ja trokarit kiinni.
Immosen mutkassa asui Einari Laukkanen. Häntä kyläläiset sanoivat Vihuri Laukkaseksi. Vihuri soitteli mielellään huuliharppua ja tanssahteli musiikin tahtiin. Kahden tytön isäksikin häntä sanottiin.
Rakas lapsuuden maa
Makarin vaarat olivat kuin sadussa. Vaaran alapuolelta katsottuna mm. Immosen Johanneksen kotipellot olivat luonnon nähtävyys. Kerran kotiseutumatkalla eräs toimittaja katsoi ylös pellon sarkoja ja tuumasi: Pellot pilviä hipovat. Ylhäällä näkyi taivas. Siinä oli vuorokauden aikana aineistoa moneksi tauluksi. Sitä näkyä en unohda koskaan.
Pieni Ala-Leppilampi oli tien toisella puolella. Tuntui että puutkin kumarsivat meille. Kotiseutumme luonto mykisti kauneudellaan. Nämä olivat synnyinpaikkojamme, kiitos esi-isillemme. Koskimiestä lainaten: Ne on polkuni soihtuna yhä.
Laina Valkonen os. Immonen (s. 1928)
Syyskuussa 2009. Muhoksella 50 vuotta yrittäjänä
