Rengasmatka 3.12.2016 / Riitta Pakarinen

Huomasitte varmaan, että uusimmassa Pälkjärveläinen lehdessä on tarina nimeltään ”Puikkolassa Boriksen pihalla”. Koska lehti ilmestyi sopivasti ennen joulua, sihteerimme Maija Närhi halusi toimittaa sen tuoreeltaan Boris Ahoselle ja pyysi minutkin mukaansa. Vartavasten emme kuitenkaan reissuun lähteneet, vaan määränpäämme oli Sortavala, josta kuljettajamme Erkki Närhi oli luvannut hakea talvirenkaat erääseen pakettiautoon.

Monet meistä ovat tehneet kesäisiä retkiä Venäjän puolelle, mutta harvempi lienee siellä vieraillut talviaikaan. Minäkin vain muutaman kerran aikaisemmin. Lauantai – kolmas joulukuuta – olikin mitä mainioin, aurinkoinen retkipäivä. Maijan ja minun mieltäni juhlisti erityisesti sekin, kun molempien syntymäpäivät sattuvat joulukuun alkupäiville. Halusimme ikäänkuin kurkistaa minkälainen ”kaamos” synnyinseudullamme vallitsee. Onhan se ollut aikamoista syntyä vuoden pimeimpänä aikana, keskelle sota-aikaa ja vielä keskellä yötä kuten minun tapauksessani.

Niin kovin kaukainen on pieni kylä päällä maan

Tullimuodollisuudet Niiralassa sujuivat tällä kertaa supsikkaasti ja eipä aikaakaan kun hurautimme Boriksen pihalle. Venäjällä ei ilmeisesti polteta sähköä turhan takia ja arvelinkin josko Boris ei ole edes kotona. Maija oli kuitenkin ilmoittanut tulostamme, ja kotonahan siellä oltiin. Tosin emme olisi malttaneet mennä heti sisälle, kaikki pihan kivitaideteokset olivat saaneet nyt paksun, pehmeän lumihunnun ja näyttivät aivan erilaisilta kuin sulan maan aikaan.

Olimme laittaneet lehden pääkirjoitussivulle omistuskirjoituksen ja signeeranneet sen. Erkki muisti jutun sivunumeron ulkoa, ja niinpä leväytimme lehden Boriksen nähtäväksi. Vaikka olen nähnyt seuramme jäsenten tutkailevan lehteä mielenkiinnolla, niin sellaista ilonpurkausta en ole vielä aikaisemmin kokenut. Boris puhkesi nauruun nähdessään isokokoisen kuvansa (kiitokset vaan toimitukselle ja taittajalle) ja kutsui heti vaimonsakin sitä katsomaan. Siihenpä sitten ilmaantui satunnainen kävijäkin, jolle Boris esitteli lehden ja kertoi heti huomenissa menevänsä näyttämään sitä veljelleen Pitkärantaan. Kun istuimme emännän laittaman teetarjoilun äärellä keittiössä, Boris ilmestyi sinne avoin lehti kädessään ja näytti nyt surulliselta. Hän oli löytänyt takasivulta Lauri Immoselle omistetun muistokirjoituksen. Boris ilmaisi osanottonsa ja kertoi, että Lauri oli yöpynyt monet kerrat heilläkin.

Sen tiet ja talot puut on lumipuvussaan

Siitäpä saimmekin sitten ajatuksen, että viemme muistelukynttilät Pälkjärven sankarivainajien muistomerkille, lähestyvän itsenäisyyspäivän, kuin myös vuoden aikana poisnukkuneiden muistoksi. Mutta meillä ei ollut mukana yhtään hautakynttilää. Erkki oli putsannut takapaksin niin, että sinne mahtuisivat ne uudet nastarenkaat.

Ruskealassa poikkesimme ”Tyttöjen kauppaan”. Kun kyselimme hautakynttilöitä, meille vastattiin, että Venäjällä ei ole tapana viedä kynttilöitä haudalle. Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan jätimme asian mietintämyssyyn.

Sortavalassa rengasasiat hoituivat nopsasti, hieman meitä jo tuppasi huvittamaankin kun pyörittelimme painavia renkaita Erkin apuna autoliikkeen lumisohjoisessa pihassa. Kun asia oli saatu hoidetuksi, meidän täytyi – naisten tapaan – päästä shoppailemaan. Koska oli lauantaipäivä, ihmisiä oli todella paljon liikkeellä niin tavarataloissa kuin Ala-torillakin. Emme olleet ainoita suomalaisia, sattui hauskojakin hetkiä kun autoimme toinen toisiamme tavaroiden löytämisessä. Järjestipä eräs mies meille tulkkausapuakin, kun emme tienneet mitä ”hohkakivi” on venäjäksi.

Vaan eipä mennyt tavaratalossa kiertely hukkaan. Sieltä löysimme paketin tuikkukynttilöitä ja kun vielä kävimme ostamassa alakerran ruokaosastolta pari pientä juomalasia, niin kynttilälyhtytarpeet olivatkin valmiina. Tai ei ihan. Tuikuista täytyi irroittaa metallikuori ja kaivertaa kynttilää hieman kapeammaksi. Maija askaroitsi näissä puuhissa takapenkillä puukon kanssa, yksi paksiin mahtumaton pakettiauton rengas vierellään. Minä olin siirtynyt etupenkille tasapainottamaan auton kuormaa.

On toinen maailma, on hämäräinen tie

Talvinen päivä alkoi jo hämärtyä kun tulimme Pälkjärven sankarivainajien muistomerkille. Eihän sinne minkäänlaista polkua johtanut, joten vaelsimme umpihangessa peräkanaa kynttilälyhdyt käsissämme kuin Lucia-neidot konsanaan. Kun Erkki puhdisti muistomerkin jalustaa ja Maija asetteli sen reunamalle kynttilöitä, minä pidin ”juhlapuhetta” ja lausuin: Ei muuta kunniaa, kuin kuulla kummultansa sun kuusiesi kuiskinaa, kun sä kätkenyt olet hänet ikilepohon. Samalla hiljennyimme muistelemaan viimeaikoina poisnukkuneita pälkjärveläisiä ja sanoimme ääneen heidän nimiäänkin.

Hautausmaan aitaa ympäröivät kuuset huokuivat myötätuntoisina paksussa lumipuvussaan, läheisellä tiellä ei sattunut olemaan minkäänlaista liikennettä ja sininen hämärä laskeutui lumikenttien ylle. Viivähdimme hetken Kotona Karjalassa.

Väliotsikot: Walking in the Air – Avaruus

Kuvat Pälkjärveltä: Erkki Närhi

Kuvat Pälkjärveläisestä: Lissu Kaivolehto