Karjalan kivijalkoja ja kaivoja katselemassa
Lähdimme kyläkierrokselle
matkailukeskus ”Kauniilta Kiviltä Puikkolasta”, sen tuntevat kaikki
Pälkjärven kävijät. Kulkuneuvona oli Lada Niva, kuljettajana Boris,
navigaattorina Niskasen Väinö, takapenkkiläisinä Maija, Erkki ja Paavo.
Väinölle lankesi luonnostaan paikkojen tietäjän osa, onhan hän Pirhossa
syntynyt ja tuntee varsinkin tuon puolen pitäjästä. Ajatuksenamme oli
tallentaa asuinpaikkojen sijainteja ja kokeilla miten paikat
viteliköistä löytyvät.
Makarin risteys asvaltilta alas, Viistolan risteys, Jyrkinmäki, Miettisen risteys, Makarinvaara. Mielessä välähtää äidin ja enojen kertomuksia. Talvisodan aikaan tätä samaa tietä kuuluvat kulkeneen pitkät hevoskolonnat, huoltokuljetukset itään Luopaussalmen yli Kollaan rintamalle. Takaisin päin länteen rekikuormat olivat murhetta täynnä. Kuormahevoset olivat nekin kovilla, niitä piti lepuuttaa ja juottaa. Hämäläisen kaivo oli aivan tien vieressä. Kaivon vesi loppui pian, Taavetti-setä oli joutunut ottamaan asumattomana olleen Vornasen paikan myös vedenottopaikaksi väsyneille hevosille. Boris kaasuttaa eteenpäin. Vehnämäki, Makarin koulun tienoo, Hoffrenin navetan rauniot, Vaaranmäki. Paikat vilahtelivat ohi niin, ettemme kerineet muuta kuin niiden nimiä mutisemaan. Boris oli päättänyt näyttää kuljettajan lahjojaan venäläisittäin.
-Stoj, huutelin risteyksessä Vaaranmäen alkaessa nousta. Oikealla näkyi raunio, nyt pitää päästä jalkautumaan. Väinö sanoi sen olevan kylä-Immosen, eikös se ole sama kuin Leivo Immosen piha, Naatselän hovi? Vatukon läpi kivijalkaa tutkimaan, iso oli navetta ollut, kivijalka aika hyvin hahmossaan. Tuon päälle voi silmiä siristäen melkein nähdä hirrestä rakennetut seinät, pärekaton, karjakeittiön savupiipun, kummassakohan päässä se ajosilta navetan vintille oli noussut? Oli siellä navetassa mahtanut olla aikamoinen hännänhuiske. Missähän olivat vasikoiden karsinat olleet, entäs potsit ja kanat? Tallikin oli jossakin hevosvetoiselle maanviljelykselle välttämättömänä. Kahlasin vatukkoa ja mitä lie horsmikkoa kivijalan ympäri. Kivijalka on säilynyt kutakuinkin, kaikki muu on purettu pois tai lahonnut vuosikymmenien mittaan. Katsoppas vaan, tuossahan on ollut kaivo! Vettä oli nytkin, vesipesä oli ollut näköjään kivistä ladottu, aika hyvin säilynyt. Eivät olleet turhaan varotelleet kaivoihin putoamasta tiheässä heinikossa Karjalan autioilla pihoilla.
Entäs
talo? Navetta oli ollut iso, talokaan ei varmasti ollut pieni. Hiukan
navettaa ylempänä, tielle päin näkyi isoja kuusia, selvästi pihapuita.
Siinähän olikin kuusiaita, puut kasvoivat selvässä rivissä, aukealla
kasvaneiden puiden pitkät alaoksat ulottuivat maahan, alle jäi ikään
kuin tunneli. Siellä paljastui kuusien tarina, tämähän on ilman isännän
hoitoa kasvuun karannut kuusiaita! Aita oli leikattu viimeksi ehkä
välirauhan aikana, sen jälkeen kuuset olivat kasvaneet monihaaraisiksi,
suuriksi puiksi. Kuusiaita oli ollut ilmeisesti kolmella puolella pihaa.
Asuinrakennuksen paikkaa en löytänyt, kun piti jo kiirehtää
jäljittämään muita matkalaisia.
Boriksen
Niva oli tuonut heidät Vaaranmäen päälle. Vaaran laki on aukea, kallio
on niin pinnassa että tulee useissa paikoin esiin heinikosta. maa
vaikuttaa samanlaiselta hikevältä kuin Makarinvaarallakin. Maija ja Eki
olivat jo käyneet katsomassa seuraavan navetan kivijalkaa, Väinö kertoi
sen olleen Kämäräisen. Kauko Heinosen ja Leo Immosen kartassa siihen on
merkitty V. Aalto, sulkeisiin A. Vuojolainen. Tutkitaan sitten
jälkikäteen tarkemmin, koordinaatit ovat kuitenkin tallessa. Raunio on
vaaran laelle siintävää Jänisjärveä kohti kuljettaessa hieman alempana,
jonkinlainen tieura näytti johtavan kohti järveä. Kämäräisenkin navetan
pohja oli ihmeen hyvin säilynyt, talon paikasta en taaskaan päässyt
selvyyteen.
Vaaran
laella kasvavaan haaroittuneeseen koivuun oli tehty tikkaat ja ylös
latvaan lava, Boriksen mukaan sieltä piti väijyttämän karhuja.
Rakennelma näytti sen verran tukevalta, että uskalsin kiivetä ylös. Se
kannatti! Ylhäältä avautui hieno näköala Jänisjärven selän suuntaan,
näkyi saaria ja Soanlahti kauempana, toisella suunnalla kumpuilevaa
metsää Kirkkolahteen päin. Koillisen puolella Jänisjärven takana
siinteli mielenkiintoisen näköistä vaaramaisemaa, varmaankin
Kuhilasvaaraa, Vuorikansan seutuja ja entistä Pälkjärveä sekin. Lännen
puolella näkyi toinen aukea rinne, varmaan Naatselän entisiä
viljelysvainioita myös siellä.
Piti
rientää eteenpäin. Väinö kertoi seuraavana näyttävänsä Taavetti
Asikaisen asuinsijat. Sieltä löytyi talon paikka, jonkin pienemmän
rakennuksen pohja, navetan kivijalan raunio, ja taas kaivo. Taavetinkin
kaivo oli tuettu latomalla seinämät kivistä, vettä oli siinäkin.
Harvesterikuski Paavo sai Puunhalaaja-Maijan kaulaamaan Taavetin
pihakoivua, se oli tietenkin pantava talteen kameraan. Jospa sekin koivu
kertoisi….
Taas
kömmimme Nivan takapenkille Maijan ja Erkin kanssa. Seuraava pysähdys
olisi Antti Pesosen kohdalla. Antti oli Väinön ukki, paikka hyvin
muistissa. Lähdimme takapenkkiläiset lepikkoon. Väinö huuteli tieltä
meille suuntia. Ei tainnut Väinö uskoa meidän löytävän ukkinsa
asuinkenttää ja lähti peräämme. Majavalammesta tulevan puron yli
menimme. Lätyskähäntien pesäallas saa Väinön mukaan vetensä
Mustalammesta. Vitikossa kulki heikosti hahmotettava polku, sitä oli
viitoitettu nauhoilla, joissakin kohdissa vesoihin tökätyilla
lonkeropurkeilla. Boriksen kertoi metsästäjien siellä kulkevan. Liekö
heillä majavaturkki mielessään.
Väinö
ohjaili kulkua perässämme kömpien kohti hieman isompaa männikköä. Kyllä
Väinö tiesi. Sieltä löytyi Antti-ukin talon pohja. Laulussa sanovat
Karjalaa köyhäksi, mutta ei tämäkään talo ihan pieni voinut olla.
Perheetkin olivat suuria, vauvoista vaareihin ja mummoihin samassa
huushollissa, ei suurempikaan talo silloin varmasti liian väljäksi
käynyt. Pihapiirissä lojui vielä vanha hevosvetoinen oja-aura. Talon
lähellä oli toinen raunio, Väinö kertoi venäläisten vankien asuneen
siinä rakennuksessa jatkosodan aikaan. Hieman taloa alempana olivat
navetan jäänteet. Toisessa päässä oli ilmeisesti ollut karjakeittiö,
muita tilajärjestelyjä saattoi taas vain arvailla. Karjakeittiössä näkyi
ilmeinen vesijohtoputki, mistähän se oli vedetty? Kaivo ei ollutkaan
kaukana navetasta. Sama näkyi olevan kaivonrakennustyyli Pesosellakin.
Sekin vesilähde oli vuorattu ladotuilla kivillä ja hyvin vielä
hahmossaan. Vesijohdon alkupää näkyi siellä myös. Eipä ollut Pesosen
karjatalous kantoveden varassa. Vielä yksi raunio tuli vastaan, liekö
ollut sauna? Rauniossa oli suuri, pyöreä peltipöntto, oliko Pesosen
saunaan kuulunut sellainen, vai oliko se taloja heti sodan jälkeen
asuttaneiden valkovenäläisten, ukrainalaisten tai muiden kaukaa
Karjalaan siirrettyjen kiuas? Kaikkihan me saunasta nautimme!
Mustalammen
ja Likolammen välisellä metsäautotiellä olemme jo taas pian vanhan
asuinkentän kivijalkoja kaivelemassa. Tien oikealla puolella
Kirkkolahden suuntaan kuljettaessa ovat komeat betoniportaat
kivijalassa, kivijalan sisällä uunin raunio. Uuni oli tehty
liuskekivestä, kuten Pälkjärvellä kuuluu tapana olleen. Martti-enoni on
kertonut olleensa Taavetti-sedän kanssa louhimassa kiveä, olikohan
jossakin Ilmakan rinteillä. Kivi kuuluu olleen varsin helposti
lohkaistavissa rautakangella. Väinö muistaa tässä olleen Einari
Tarvaisen pihan.
Mustalammen
eteläpään paikkeilla on Boriksen seuraava pysäkki. Jonkinlaisia
rakennuksia on ollut lähellä tietä, yksi vaikutti kellarilta. Itse
asuinrakennus oli etäämpänä tiestä, hieman korkeammalla, pihasta alkoi
viettää rinne jo Likolammelle päin. Talon raunioissa näkyi reikätiilen
kappaleita, olikohan Suomen aikaan sellaisia käytössä hormien
muurauksessa? Olisikohan ollut Immosen paikka, Väinö ei ollut aivan
varma.
Katsomme vielä yhden asuinpaikan, se on tien länsipuolella, Mustalammen eteläpään jälkeen. Kuka lie siinä elänyt?
Boris kysyy haluammeko ylimääräisen
poikkeaman Kirkkolahden rantaan? Totta kai! Ajamme riista-aidan vieressä
kulkevaa huoltotietä kohti Jänisjärveä, Väinö tietää, että olemme jo
Pölkkyniemessä. Uudenkaupungin rajan tuolla puolen, Viipurin läänissä ja
Ruskealassa. No ei se haittaa, paikka on kaunis, suuri talo, reilu
navetta, luonnonkivinen, erillinen tallikin on ollut, kaikki
luonnonkauniilla, Jänisjärveen laskevalla eteläisellä törmällä. Täällä
jossakin oli Alpo Pesos-vainaa lapsena asunut, ja lähistöllä Hoffrenin
Toivon syntymäkoti.
Palailemme
entistä jälkeä lännen suuntaan. Mustien Kivien jahtiporukka on todella
rakennuttanut korkeaa verkkoaitaa kilometritolkulla, lieneekö siinä
kuitenkaan mitään tolkkua? Aidan sisälle kivijalkoja kaivelevien
saavuttamattomiin ovat jääneet mm. Päivisen ja Rouhiaisen pihat.
Pohdimme lähtisimmekö Väinön kotipaikalle Pirhoon. Päätämme jättää sen
väliin, valitettavasti, tiedossa olisi liian pitkä matka pusikkoisessa
maastossa. Ajelemme jo kohti Pörkkölää. Boris näyttää meille tietämänsä
asuinpaikan. Pihakuusten juurelta löytyy kivijalka. Hopprenin Topin
kartassa on Suutari Kuikka, mutta tämä taisi olla Taavetti Kokon
asuinkenttä, pitää tarkistaa Jakobsonin suvun tietäjiltä.
Maijan kotipaikasta ei ole mitään jäljellä. Kivet on työnnetty tienrakentajien koneilla kasoille, luontoa muovailtu katerpillarilla. Muistot ovat Maijalla jäljellä, niitä kerraten nautimme lasilliset kuohuviiniä.
Hopprenin Topi kuvaa kartassaan Pälkjärveä vuonna 1936. Järvet ja lammet ovat sinisiä, suot viivoitettu sinisellä, metsät valkoisia, vaarat kuvattu ruskeilla kiekuroilla, joita Topi kutsuu korkeuskäyriksi. Pelloille Topi on varannut sattuvan keltaisen värin. Jos Topi piirtäisi kartan nykytilasta, kuluisi häneltä vihreää väriä paljon. Sitä Topi käyttää suunnistuskartoissaan kuvaamaan tiheikköjä, ja niitä nykyisellä Pälkjärvellä riittää.
Mikä saa minut tonkimaan Pälkjärven kivijalkoja, ihmettelemään liuskekivikasoja, jotka ovat muistuttamassa uuneista, joissa on paistettu sen tuhannet piirakat, haudutettu laatikot ja valmistettu ylipäätään silloista ruokaa, jota nyt ajattelemme karjalaisena perinneruokana? Enpä tiijä, mutta lumien sulettua keväällä pitää jatkaa, jos elossa ja terveenä ollaan.
Lämpimät
kiitokset Väinölle opastuksesta ja tarinoista, se saivat paikat elämään
silmissämme. Maijalle ja Erkille kiitokset paikallistuntemuksesta,
joka on kertynyt näiden Pälkärvi-asialle vihkiytyneiden lukuisilla
retkillä. Metsien kulkijalle, kivien ja käkkyräpuiden keräilijälle
Borikselle myös suuri kiitos, näillä retkillä tapaamme.
Kuvat Paavo Valonen
