Seuramme sihteeri Maija Närhi ja puolisonsa Erkki vierailevat sopivan tilaisuuden tullen sellaisten pitäjäseuralaisten luona, jotka eivät enää jostain syystä ole jaksaneet käydä tarinailloissamme. Edellinen Närhen pariskunnan käynti suuntautui Nelly Pietarisen luo hänen 90 vuotis syntymäpäivänään.
Nyt Maija ja Erkki olivat menossa tapaamaan pitäjäseuramme kunniapuheenjohtajaa Rauno Hämäläistä. Oli sovittu, että entiset johtokunnan jäsenet Unto Kortelainen ja allekirjoittanut lähtisivät tällä kertaa heidän mukaansa.
Maija oli kuin punahilkka punaisessa takissaan ja eväskori käsivarrellaan odotellessan meitä Rauno Hämäläisen nykyisen asuinpaikan alaovella. Ovi- ja hissikoodit saimme ala-aulan neuvonnasta ja sitten vain viidenteen kerrokseen, jonka seurusteluaulassa Rauno istuikin jo vieraita vartoillen.
Raunon huoneessa kehiydyimme pyöreän pöydän ympärille, Rauno tietenkin entisestä muistista puheenjohtajan paikalle. Maija asetteli mukanaan tuomat eväät tarjolle: Oli tuoremehua, Karttusen Ellan (piirakkamestari) paistamia lämpimiä karjalanpiirakoita sekä kuumaa, vahvaa kahvia teräksisessä termospullossa.
Vasemman puoleisessa kuvassa Maija, Rauno, Erkki ja Riitta. Oikealla poseerauskuvassa Raunon takana Riitta ja Maija sekä oikealla Unto.
Aloitimme tarinatuokiomme tuoremehulla skoolaten. Kun voinnit ja kuulumiset oli vaihdettu, ryhdyimme muistelamaan pälkjärveläisiä sanontoja. Jutunjuuri taisi lähteä siitä kun sanoin ”ylyys” kun kurkottelimme mehumukejamme toisiamme kohti. Vaikka juttu rönsyilikin laidasta laitaan, palasimme muistoissamme tuon tuostakin Pälkjärvelle.
Rauno oli kohtelias isäntä ja sanoi, että hänellä on nyt arvovaltaisia vieraita. Tosin meidän kaikkien nimet eivät olleet enää muistissa, mutta lämmin yhteenkuuluvaisuuden tunne oli silti hyvin aistittavissa. Kun Rauno esitteli meille ikkunastaan näkyviä vahvoja, punarunkoisia mäntyjä hänen kaunis kirjakielensä soljui kuin aina ennenkin.
Professori Rauno Hämäläinen oli pitäjäseuran johtokunnassa 30 vuotta (1975 – 2005), josta puheenjohtajana 28 vuotta. Työstään pitäjäseuran hyväksi hän sai Karjalanliiton pronssisen ansiomerkin 1989, hopeisen 1999 ja kultaisen 2004.
Rauno palasi seurustelusaliin, jossa hän sanoi olevan monipuolisia henkilöitä. ”Saa keskustella muustakin kuin omaksi tuntemistaan asioista.” Halausten ja vilkutusten jälkeen laskeuduimme hissillä alakertaan. Eväskori oli nyt tyhjä, mutta meillä oli evästeenä Rauno Hämäläisen terveiset kaikille pälkjärveläisille.
Nyt tulikin tenkkapoo, sillä jalkauduimme ulos takapihalle johtavasta ovesta ja se alueahan oli tanakasti lauta-aidalla rajattu. Ovi sulkeutui jälkeemme, eikä meillä ollut tietenkään sen oven ovikoodia. Miehet kehoittivat, että kiivettäisiin aidan yli, vaan me naiset emme siihen suostuneet. Olisihan se ollut aikamoinen näky jos neljä ikäimmeistä olisi kiivennyt palvelutalon aidan yli. Joku olisi saattanut hälyttää vaikka valkotakkiset paikalle. Niinpä Unto reippaana poikana ylitti yksin aidan, kiersi talon ja tuli avaamaan meille oven että pääsimme takaisin pääaulaan.
Onneksi Rauno jäi sinne yläkertaan, olisi varmaan ihmetellyt mistä me taas siihen tupsahdimme! Vaikka vierailumme oli hieman pidempi kuin ranskalainen visiitti, koimme kaikki sen arvokkaana tilaisuutena.
Kuvat: Unto Kortelainen ja Erkki Närhi
