Vuorokautta aikaisemmin kuin Pakkasukko oli ylittämässä valtakunnan rajaa Niiralassa matkasimme kokoonpanolla Maija, Erkki ja Riitta päivän reissulle Venäjän puolelle. Pakkasukkoa emme siis rajalla kohdanneet, mutta heti ”Öljymäellä” meitä tervehti Jänismäen joulupukkipatsas.
Matkamme kohde oli tällä kertaa Laatokan rannalla, 64 km Värtsilästä ja 8 km Sortavalasta Lahdenpohjaan päin sijaitseva Winterin lomakylä Taruniemessä. Pälkjärven pitäjäseuran valkovuokkomatkalaiset ovat yöpyneet tämänkin alueen lomamökeissä useana keväänä. Nyt olimme kuulleet, että lomakylä mökkeineen aiottaisiin saneerata ja sinne rakennettaisiin myös täysin uutta aluetta.
Datsa Wintera
Alunperinhän kyseisessä niemessä oli tohtori G J Winterin ja myöhemmin apteekkari Turkaman omistama hulppea huvila jonka on suunnitellut arkkitehti Eliel Saarinen v 1909. Rakennus seisoo vieläkin paikallaan. Winter toimi Sortavalan sairaalan ylilääkärinä ja myös kansanedustajana. Alueen puistoon istutettiin apteekkari Turkaman aikana monia ympäri maailmaa tuotuja puulajeja joista osa on vieläkin jäljellä.
Glasnostin jälkeen Taruniemeen perustettiin Winterin lomakylä joka koostui kaksikerroksista, puurakenteisista mökeistä. Onpa siellä aidalla suojattu aluekin jonka sanotaan kuuluvan Putinille. Silloin kun siellä ei vielä ollut ”Putinin huvilaa”, leikkasimme mukanamme ollutta eväslanttukukkoa samoilla kallioilla.
Olin ajatellut ennakkoon, että niemeen on rakenteilla vain muutamia uusia, samantyylisiä lomamökkejä kuin aikaisemmatkin ovat. Mutta kaikki entinen olikin jyrätty maantasalle, vain pari vanhaa mökkiä toimi työmaaparakkeina. Uusia, uljaita rakennuksia oli kohonnut tai kohoamassa joka puolelle kuin sieniä sateella.
Saimme porttikopissa istuvalta vartijalta luvan liikkua työmaa-alueen reunamilla katselemassa, emmekä suinkaan olleet ainoita ”töllistelijöitä”. Maasto oli kymmenien työmiesten ja koneiden jäljitä epätasaista ja jäisen liukasta. Ohitsemme suhahteli kauhakuormaajia ja työkoneita milloin mistäkin suunnasta. Olin varma, että näen niistä painajaisuntakin seuraavana yönä, mutta itsehän sinne telläydyimme, muistelemaan menneitä ja hämmästelemään täydellistä muodon- ja maiseman muutosta.
Koska liikkumiselle – eikä myöskään kuvaamiselle – näyttänyt olevan esteitä, saimmekin melkoisen kuvasaaliin matkamuistoksi. Laatokka ei osoittanut vielä jäätymisen merkkejä, mutta jäätävä tuuli sieltä puhalteli luihin ja ytimiin. Ei käynyt kateeksi rakennusmiehiä jotka kiipeilivät katoilla ja rakennustelineillä.
Ihmeteltyämme työmaa-aluetta aikamme kiersimme vielä pienen lenkin uuden ja vanhan Winterin metsäisessä välimaastossa. Aitauksessa makoili tyytyväisenoloinen, kiiltäväkarvainen poro. Tuumailimme, josko se on vaikka lähdössä huomenissa Niiralan rajalle pakkasukkoa kyyditsemään? Vanhan kuusikujan hämärissä häämötti myös pieni, puinen patsas. Lähempi tarkastelu osoitti, että sehän on yksi pakkas-ukon muotokuvista.
Kahvilassa Pushkinin hän joi, kaakaon sen
Onhan siellä Sortavalassa tullut käytyä lukuisia kertoja, mutta tämä oli ensimmäinen talvikauden käyntini. Kaikki näyttikin erilaiselta hienoisen lumikerroksen peittämänä. Illan hämärtyessä taivas muuttui sametinsiniseksi ja valot tuikkivat niin pienten töllien kuin suurempienkin asumusten akkunoista.
Sortavalaan palattuamme menimme Maijan kanssa ensimmäiseksi kuumalle kaakaolle suosittuun keskustan kahvilaan. Erkki kävi sillä aikaa hoitamassa omia asioitaan. Kun olimme katsastaneet torin ja muutamia lahjatavarakauppoja olikin aika kääntää keula kohti Koti-Suomea.
Ruskealan palaneen kirkon kunnostustyöt ovat siinä vaiheessa, että ruokaa pystytään taas tarjoamaan yläkerran tiloissa. Sähkökyntteliköt loistivat kutsuvasti ikkunoilla kun kaarsimme kirkon parkkipaikalle. Lämmin kasviskeitto lisukkeineen teki kauppansa kuin myös jälkiruokana olleet uuniomenat. Hieman viileänoloinen se ruokasali oli, mutta mikäs pakko siellä oli takkia riisua…
Alahovin alueella
Pälkjärvellä kiertelimme tällä kertaa entisen Alahovin ”alapuolella”, Pälkjärven rantamilla. Ei meitä siitäkään kukaan estänyt ja olimmehan kirjanneet migraatio-korttiinkin matkareitiksi Sortavala – Partala.
Neuvostoliiton aikainen, suunnattoman pitkä kolhoosin navetta metsänreunassa näytti olevan autiona, mutta varsinaiselle kylälle oli vanhojen rakennusten seuraksi kohonnut useitakin uusia, maalattuja ja aidattuja taloja. Silmämme etsi entistä ”Rannan Rouhiisen” maalaistaloa, mutta sitä emme enää löytäneet.
Siinäpä voi Pälkjärven harmaata, hyyhmäistä selkää katsellessaan sovitella yhteen niin Suomen, Neuvostoliiton kuin Venäjänkin aikoja. Monet meistä ovat ehtineet näkemään sen kaiken.
Maija oli vajaan vuoden ikäinen joutuessaan lähtemään Pälkjärveltä evakkoon, eikä niin ollen ehtinyt kokea mäenlaskun iloja Pälkjärvellä. Niinpä Maija otti vahingon takaisin 71 vuotta myöhemmin ja viiletti pyllymäkeä Alahovin suunnasta Pälkjärven rantaan.
Kuvat Erkki Närhi
