Terveisiä Australiasta / Paavo Niiranen

Kuorolaisen kuulumisia Kävin Canberran Yliopistossa musiikinluku alkeiskurssin n.10 vuotta sitten. Sen päätyttyä opettaja, joka oli myös musiikillinen johtaja, pyysi minua kuoroonsa.  Lauloin siinä kaksi vuotta, minkä jälkeen siirryin Canberran Kansallisen Yliopiston kuoroon, mikä oli puolta suurempi, n. 90 jäsentä. Sinne tarvittiin laulutesti, minkä ihmeekseni läpäisin. Sen kuoron kirjoissa olen nyt ollut kahdeksan vuotta. Minulla on […]

Lue lisää

Evakot uudella kotiseudulla / Pertti Sarlund

“Nehän kyllä puhuvatkin, mutta ihan outoa murretta ja asioita.”  Näin kertoi Pirkkalan kirkonkylän Osuusliike Voiman myymäläapulainen eli kauppapuksu kun Sakkolan siirtolaisia oleva Laamasen ukko meni ostamaan tulitikkuja kirkonkylän kaupasta heti uuteen kotiin sijoittumisen jälkeen.  Myymäläapulaiselta jäi suu auki niin, että nielurisatkin näkyivät kun Laamasen ukko lausui ne ihmeelliset sanat: ”Saanko mie patskan pitskoj?”  Kyllähän tilanne […]

Lue lisää

Aunus – Petroskoi elokuu 2004 / Unto Kortelainen

Muistelmia Aunuksen – Petroskoin matkalta 4. – 7.8.2004 Keskiviikko 4.8. Kuin tilauksesta lähtöaamu keskiviikkona 4.8. valkeni lämpimänä ja aurinkoisena, kun aamuvarhaisella bussimme Kaitsun ohjaamana suunnattiin kohti rajaa. Tällä kertaa ei poikettukaan Tohmajärvellä kahvilla ja täyttämässä propuskoita, vaan ajettiin suoraan rajalle. Rajan ylityksessäkin oli jotakin uutta ja edistyksellistä. Tavaroita ei tarvinnut lainkaan ottaa autosta esille ja […]

Lue lisää