Pälkjärveltä kotoisin olevat ja lähinaapureina Pälkjärven Kurikan kylässä syntyneet ja kasvaneet ja samaa kansakoulua käyneet vanhempani, ratavartijan poika Lauri Olavi Kääriäinen (1913 – 1990) ja maanviljelijän tytär Helmi Riikonen (1914 – 2005), menivät kihloihin 1937. Helmi jäi kotiinsa Riikolaan tekemään kapioitaan, ja ratavartijaksi kouluttautunut Lauri muutti syksyllä 1937 Käkisalmen mlk:n Myllypeltoon ensimmäiseen ratavartijan paikkaansa. Helmi oli toivonut, että Lauri hankkisi vahtitupaansa keittiön ja kamarin kalusteet. Kun heidät vihittiin 26.11.1938 Pälkjärvellä Riikolassa, olivat Helmin kapiot valmiit ja Lauri oli ostanut Askon valmistamat kalusteet Sortavalasta Rämön huonekaluliikkeestä. Nuoripari alkoi yhdessä asua vahtitupaansa heti häiden jälkeen.
Keittiössä oli ns. vanhanvihreät kalusteet, joissa oli oranssia tehosteena. Keittiökaapissa oli oranssit vetimet ja leipomislevyn reuna. Kaappi ehti olla Myllypellon vahtituvassa vähän yli vuoden, kun se joutui evakkoon. Lauri lähti kertausharjoituksiin elokuun lopulla 1939, ja Helmi lähti evakkoon lokakuun lopulla täpötäydessä junassa vauvan (Leena) kanssa lapsuuden kotiinsa, Riikolaan, Pälkjärvelle. Sotilaat pakkasivat ja lähettivät huonekalut Helmin siskon luo Länsi-Lappiin Martimon asemalle, jossa Anna-sisko toimi asemamiehenä ja miehensä Otto Väänänen ratavartijana. Heillä oli asunto asemarakennuksessa.
Kun Talvisota päättyi maaliskuussa 1940, ja alkoi välirauha, Lauri sai kotiuduttuaan VR:ltä siltavartijan paikan Punkaharjulta Tuunaansalmen rautatie-maantiesillalta. Asunto saatiin Punkaharjun asemalta (nykyisin Lusto) VR:n paritalosta syksyllä 1940. (Talo on vielä olemassa Luston vastapäätä.) Keittiökaappi ja muutkin huonekalut lähetettiin Martimosta Punkaharjulle. Kalusteet olivat hyvässä kunnossa. Muistaakseni keittiökaapissa on jossain vielä kirjoitettuna os. rtv L. Kääriäinen Punkaharju.
Punkaharjulta kaappi matkasi syksyllä 1946 Ala-Härmän Volttiin Ojanperän kylässä olevaan vahtitupaan. Lauri oli saanut Voltista ratavartijan paikan. Kaappi palveli pienessä keittiössä kolme vuotta.
Kesäkuussa 1949 keittiökaappi, kuten kaikki muukin Kääriäisten omaisuus matkasi tavarajunan umpivaunussa Pohjanmaalta Pohjois-Karjalan Enon Ukkolaan. Siellä kaappi palveli hyvin vuoteen 1959. Sisäisiä vammoja se sai, kun mustepullo kaatui yhdessä pikkulaatikossa ja pohjaan jäi jälki. Sen muistan, että jossain pikkulaatikossa oli äidin poskipunarasia, josta hän pisti punaa poskiinsa ja huuliinsa, kun lähti kaupunkimatkalle. Yhdestä laatikosta löytyi kirkaslasinen kamferipullo, jossa oli pieni nokka. Annoin kamferia muutaman tipan sokeripalaan mummolleni, joka pyysi sitä sydänvaivaansa ollessaan meillä karstaamassa ja kehräämässä. Laatikossa oli myös Hota-pulveria isän selkävaivoihin ja muitakin lääkkeitä.
Elokuussa 1959 Ukkolan vahtituvalla pidettiin huutokauppa. Vanhempani olivat muuttamassa Joensuuhun Kanervalan Talvikkitielle rakennettuun omakotitaloon. Isän 22 vuotta sitten ostamista kalusteista isoin osa kaupattiin ukkolalaisille huutajille.
Keittiökaapin huusi itselleen läheisellä Honkavaaralla pienessä mökissä asuva ratatyömies Eemil ¨Emppu¨ Kääriäinen. Kaappi jäi sille tielleen yli 30 vuodeksi. Syksyllä 1995 ostimme Ukkolan vahtituvan kesäpaikaksemme, jonka nimeksi tuli Koivikkola. Aloimme kunnostaa rakennuksia kesällä 1996.
Jossain vaiheessa Liisa-siskon (nykyisin Erola) opettajakollega oli käynyt Honkavaaralla oppilaittensa kanssa vanhaa pihapiiriä katsomassa. Mökissä oli ollut oranssinvärinen keittiön astiakaappi, jonka toisesta isosta laatikosta oli löytynyt surunvalitteluadressi, jossa kunnioitettiin Eemil Kääriäisen muistoa. Kollega kysyikin, oliko Eemil Liisalle sukua? Liisa sanoi, ettei ollut, mutta hän tajusi heti, että äidin ja isän astiakaappi oli siis tallella Empun ränsistyneessä mökissä. Liisa kysyi meiltä, remonttia tekeviltä, halusimmeko kaapin entiseen olinpaikkaansa vahtitupaaamme eli Koivikkolaamme. Tietysti halusimme.
Reijo-lankoni ryhtyi selvittämään, kuka mökkipahasen omisti. Lopulta Lahdesta löytyi rouva, joka omisti paikan ja sanoi, että kaapin saa viedä pois. Reijo haki kaapin Uimaharjun koulun kellariin säilytykseen. Se oli maalattu oranssinväriseksi ja rapistuneen maalin alta näkyi alkuperäistä vihreää. Takana ollut vaneri oli alkanut kupruilla ja vetimiä oli poissa sekä toinen takajalka oli vähän vioittunut. Leivinalusta oli haristunut. Muuten kaappi oli kunnossa. Keväällä 1996 kaappi tuotiin Koivikkolan aitan päädyssä olleeseen avovajaan odottamaan kunnostusta.
Kesällä 1997 saimme avuksi Koivikkolaa remontoimaan Kimmo Heinosen, joka oli ammattimaalari ja puuseppä. Hän korjasi keittiökaapin sellaiseksi kuin se nykyään on. Väritys ei ole se alkuperäinen vanha vihreä, koska halusin siihen tuon vähän siniseen vivahtavan vihreän. Kimmo teki uudet vetimet.
Koivikkolan keittiössä harmoninen, koivupuinen kaappi ehti olla käytössämme ja silmänkin ilona 18 vuotta. Jos 50-luvun vuodet otetaan mukaan kaappi oli Koivikkolassa 28 vuotta. Kesällä 2014 elokuussa Koivikkola myytiin ja keittiökaapin saivat omakseen miniäni Reija ja poikani Timo, jotka veivät sen keittiöönsä kesämökilleen Konneveden Palosaareen. Siellä kaappi nyt jatkaa monivaiheista elämäänsä. Se on lujaa tekoa ja on kestänyt ukilta pojanpojallekin. Se kykenee varmaan hoitelemaan astiakaapin virkaansa Palosaaressa vielä monet monet vuodet. Iloitsen, että kaappi jatkaa eloaan suvussa.
Joensuun Mutalassa 17.11. 2014 Leena Parvela
Kuvia ja tietoa kaapin omistajista ja sen eri ¨kodeista¨ löytyy¨ seuraavista kirjoista:
Leena Parvela, Vartuin suuressa suvussa. Omakustanne 2009.
Koivikkola-kirjoista. Leena Parvelan kotiarkisto.
Kuva Wikipedia
PS Askon-huonekalutehtaan perustaja Aukusti Asko-Avonius syntyi Pälkjärvellä 1887. Hän perusti tehtaan Lahteen 1918. Tehdas toimii edelleen.