MARTTI OLAVI HÄMÄLÄINEN IN MEMORIAM

Sotaveteraani Martti Olavi Hämäläinen syntyi Pälkjärvellä Makariin kylässä Hilma ja Eljas Hämäläisen perheeseen 7.11.1921. Hän menehtyi 101vuoden ja 11 päivän ikäisenä Salon sairaalassa 18.11.2022.

Martti kasvoi Hämäläisen kahdeksan -lapsisen perheen toiseksi vanhimpana. Perhe oli karjalainen suurperhe, jossa elivät isovanhemmat, tädit ja sedät yhdessä muun perheen kanssa. Aino-sisko (Valonen) muistelee Marttia hyväntahtoisena veljenä, joka ei komentanut sisaruksiaan. Martilla oli pitkä pinna, mutta jos se joskus katkesi niin silloin oli oksat pois. Hyväntahtoisuus näkyi varmaan koko elämän ajan.

Martti oli koko ikänsä sovittelevan asiallinen, huumoriakin löytyi. Myöhemmin seuraavan sukupolven lapset saivat kokea Martin hyvää hoivaa. Omaa perhettä Martti ei koskaan perustanut, vaikka sen hänelle olisi suonut.

Martti aloitti koulunkäynnin jo kuusivuotiaana, aloittaessaan sen jo vuonna 1927 yhdessä Arvo-veljensä kanssa. Martti oli ensimmäisen vuoden kuunteluoppilaana. Siihen aikaan ei muuta opiskelumahdollisuutta ollut kuin kansakoulu. Maataloustyöt ja varsinkin hevostenhoito sekä muut elämäntaidot Martti oppi kotona. Martti oli kätevä käsistään, hän veisteli ja piirsi mielellään.

Talvisota alkoi syksyllä 1939. Arvo-veli joutui samaan aikaan linnoitustöihin Hämekoskelle ja huhtikuussa 1940 ensin kutsuntoihin ja viikkoa myöhemmin aseelliseen palvelukseen. Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940 ja pälkjärveläiset joutuivat lähtemään evakkoon Maaningalle.

Syksyllä 1940 Martti oli armeijan kutsunnoissa. Martti astui palvelukseen 27.7.1941, ensin asevelvollisena Jv. Koulk.12:een. Syyskuussa 1941 hänet siirrettiin JR 60:een, siis rintamalle, ja joulukuussa JR 56:een. Asevelvollisuusaika päättyi 18.6.1943. Martti toimi sodassa konekivääri- ja ajomiehenä. Taistelupaikkoina mm. Äänislinna, Karhumäki ja Laatokan pohjoispuolen alue. Sota päättyi aselepoon syyskuussa 1944, silloin Martin yksikkö oli Loimolassa.

Sodasta Martti palasi perheen pariin. Edessä oli uusi evakkomatka syyskuussa 1944, tällä kertaa Laihialle. Sieltä perhe muutti myöhemmin Pyhäselkään.

Syksyllä 1945 Martti lähti Hollolaan Laitialan kartanoon, jonka omisti Eljas Hämäläisen serkku Aukusti Asko-Avonius. Muu perhe muutti kartanoon myöhemmin. Perheellä oli lehmiä ja hevosia. He viljelivät myös maata. Perhe etsi kuitenkin omaa maatilaa, joka löytyi 1950-luvun alussa Varsinais-Suomesta. Eljas Hämäläinen osti veljensä ja poikiensa kanssa 1950-luvun alussa Jaakolan tilan Halikosta.

Martti viljeli maata ja kasvatti metsää. Tilalla oli hevosia ja lehmiä, se oli maidontuotantotila. Vähitellen työnteko tilalla koneellistui. Martti toimi traktori- ja konemiehenä. Nuoremmat veljet jatkoivat tilanpitämistä, kun Martti vanheni ja sairastui. Kuitenkin kykyjensä mukaan hän osallistui ruokahuoltoon ym. kodin askareisiin.

(klikkaa kuvia suuremmaksi)

Vanhemmiten sodan muistot vaivasivat Marttia varsinkin öisin. Hän sai kuitenkin viettää elämänsä lähes loppuun saakka kodissaan veljien hoitamana viimeistä kuukautta lukuun ottamatta.

Vuosi 2022 oli surullinen vuosi Aino-siskolle, Halikon ”pojille”: Tahvolle ja Antille ja meille seuraaville sukupolville. Ensiksi kuoli Martta-sisko elokuussa 91-vuotiaana. Martti jaksoi osallistua vielä Martan hautajaisten muistotilaisuuteen. Lokakuun lopulla hänen voimansa hiipuivat nopeasti ja hän toivoi pääsevänsä pois. Martti nukkui ikuiseen uneen 18.11.2022.

Martin muistolle

Paula Rontu (Hämäläinen), vanhimman veljen, Arvon tytär

Martti aloitti koulun kuusivuotiaana yhdessä vuotta vanhemman Arvo-veljensä kanssa. Ensimmäisen vuoden Martti oli kuunteluoppilaana. Kuvassa Makarin alakoulun pojat vuonna 1927. Vasemmalta alkaen Eino Asikainen (s.1918), Vihtori Vornanen, Väinö Asikainen (s.1920), Heimo Miinalainen (s.1917), Arvo Hämäläinen (s.1920), Johannes Vornanen, Martti Hämäläinen (s.1921), Viljam Immonen (s.1917) ja opettaja.
Martti osallistui kotiseutumatkalle 1990-luvun alkupuolella. Kuvassa ollaan Hämäläisten raunioilla Makarissa. Kivellä istuvat Aino Valonen (s. Hämäläinen) ja Martti Hämäläinen. Seisomassa vas. alkaen Antti Hämäläinen, Hilja Suominen (s. Hämäläinen), Laina Valkonen (s. Immonen) ja Aarne Miettinen. Taustalla kylän maamerkki Vornasen kuusi.
Hämäläisen pojat Antti, Martti ja Tahvo Martin 100-vuotispäivänä Halikossa. Kuva Keijo Rontu