Muistion kirjoittaja Juho Avonius synt. 16.8.1877. Nyt asuu Hollolan kunnan Laitialassa 26.1.1951. Tarkoitukseni on kerätä muistelmia menneiltä ajoilta, omasta suvusta ym. asioista.

Isästä

Isä Heikki Avonius syntynä 1831 Pälkjärven pitäjän Potoskan kylässä maanviljelijän poikana. Siihen aikaan ei maaseudulla nuorisolle voitu opettaa kirjoitustaitoa, kun ei ollut mitään kouluja. Se oli harvinaista, jos joku sai jostakin kirjoitustaiton alun. Isäni on ollut vilkasluontoinen ja opinhaluinen nuoruudesta alkain, joten on saanut kirjoitustaiton alunkin. Hän on jo nuoruudesta alkain opetellut kaikkea käsityötä, Puusepän, Rautasepän ja Suutarinkin alaa. Kertomansa mukaan ei heidän taloudessa vierasta käsityöläistä pidetty kun Räätäliä. Kaikki muut hän on tehnyt itse. Hän on ollut myös innokas hevosten kasvattaja. On kasvattanut hyviä orihevosia, jotka on aina kesällä viety Sortavalan markkinoille, josta Pietarin hevoskauppiaat ovat olleet niitä ostamassa. Hinnat olleet 40 ja 60 ruplan vaiheilla. Ruplan kurssi noin 2,50 vaiheilla.

Kun isällä oli kaksi veljeä, jotka olivat hänestä vähän nuoremmat, niin talossa oli omaa työvoimaa, että isä jouti väliin hankkimaan rahaa talon tarpeisiin. Niinpä hän on Värtsilän ruukillen nostattanut järvimalmia Ruokojärvestä (Impilahdella, toim. huomautus) ja Jänisjärvestä, sillä hankkivat rahaa.

Naimisiin hän on mennyt 39 vuoden ikäisenä vuonna 1870 Pälkjärven pitäjän Makarin kylästä maanviljelijä Mikko Hämäläisen tyttären Liisa Hämäläisen kanssa, joka oli syntynyt 1852, ollut naimisiin mennessään 19 v. vanha, ikäero 20 v. Avioliitossa syntynyt 8 lasta, näistä kuollut kaksi jo pienenä lapsena, 6 jäänyt eloon, 2 poikaa ja 4 tyttöä.

Lapset:

Katri 1.5.1872, Maija 24.11.1873, Juho 16.8.1877, Tilda 16.10.1880, Susanna 12.2.1884 ja Aukusti 18.5.1887

Näistä jo kuollut Maija naimattomana Helsinkissä v. 1932, hautattiin Pälkjärven hautausmaahan. Tilda oli naimisissa verstamestari Leonard Grönbergin kanssa Värtsilässä, kuoli 1949. Hänellä oli kaksi lasta, poika Kauko ja tytär Elli.

Potoskan kylässä on ollut 2 taloa kaikki Avoniuksen sukua. Sen on omistanut joku tuomari Nelman, asujat olleet lampuoteja. Sen koko pinta-ala oli noin 900 hehtaaria. Näiden tilojen myynnin johdosta on Avoniuksen suku siirtynä useaan kuntaan, Värtsilään, Ruskealaan, Sortavalaan ja Helsinkiin.

Tämän kylän myöhemmin omisti Värtsilä Oy. Avoniuksen nimistä sukua ei tunneta Suomessa muuta kuin mitä on täältä Pälkjärveltä siirtynyt. Pälkjärven historian mukaan tämä suku on Pälkjärvellä ollut jo yli 200 vuotta ja tämän sukuinen on ollut jo silloin siellä pappina.

Täältä Potoskan kylästä on isä siirtynyt Kurikan kylään Sammalikko nimiselle tilalle lampuotiksi, jossa olen minäkin syntynä. Kun isällä on ollut veljiensä kanssa yhteisen pesän rahavaroja noin 5 000 markkaa ja nämä rahat on tulipalon aikana palanut, niin veljet on vaatinut armottomasti oikeuden kautta niistä osuuttaan ja isän pakottanu konkurssiin eli vararikkotilaan. Näin ollen on isä menettänyt kaiken omaisuutensa. Nyt on joutunut isä suuren lapsilauman kanssa puillen paljaillen, joten on täytynyt turvautua niin sanottuun loiselämään. Kun isä oli ahkera ja pystyvä kaikkiin rakennus ja nikkari töihen, kesät oli rakennuksilla ja talvet teki rukkia, joten ansaitsi paremmin kuin satunnaiset sekatyöntekijät. Näin ollen äiti ja isä ahkeralla työllään elättivät ja kasvattivat meidät lapset terveiksi ja työkykyisiksi kansalaisiksi. Muistelemme heitä suurella kiitollisuudella. Isä kuoli 1902 71 vuoden ijässä. Äiti kuoli 1915 63 vuoden ijässä. Hautattiin kumpikin Pälkjärven hautausmaahan. Äitin, isän ja Maija siskon haudalle hankittiin muistohautakivi reunuskivien kanssa.

Tätä nykyä meillä on elossa sisar Katri, ollut naimisissa Värtsilässä Marttiin mestari Granin kanssa. Heillä oli 3 lasta, nyt on hän leskenä. Susanna ollut naimisissa Pietarsaaressa insinööri Björgmanin kanssa. Heillä oli 3 lasta, nyt on hän leskenä. Aukust naimisissa, heillä on kolme lasta, asuu Lahdessa, omistaa puuseppätehtaan ja Valimon Upo oy.

Jospa tässä muistelisin omia lapsuuteni aikoja. Kun isä ja äiti asuivat Makarin kylässä Hämäläisen talossa pienessä tuvassa loisina 1884, olin silloin 7 vuotta vanha. Kävin kiertokoulua, jossa opin lukemaan. Siihen aikaan ei kiertokoulun opettajat olleet kirjoitustaitoisia, joten ei kirjoitusta opetettu. Pari vuotta myöhemmin tuli koulun käyneitä kiertokoulun opettajia, joitten aikaan opin kirjoittamaan ja laskemaan.

Pälkjärvelle tuli ensimmäinen kansakoulu noin vuonna 1885 kirkonkylään, jossa oli miesopettajana Matti Moilanen ja naisopettajana Aino Haaranen, jotka meni naimisiin. Minäkin pääsin kansakouluun, vaan en saanut käydä kuin yhden syyslukukauden. Esteenä oli pitkä koulumatka ja heikot vaatteet ja kengät ja suurin syy oli, että piti asuttavaan tupaan hankkia metsästä polttopuita. Isä ei joutanut puunhankintaan, kun hänen piti tehdä rukkia, että saatiin perheellen elatusta. Kun vehkeet oli kovin heikot, niin työ oli hidasta. Sai yhten rukin viikossa ja sen hinta oli: kaksipahtaiset maksoi 6 markkaa, neljäpahtaiset 7 tai 8 markkaa. Siihen vielä piti ostaa rulla ja veivirauta ja maalia, niin nekin vähenti hintaa markan. Niin ei siitä paljon jäänyt työpalkaksi päivää kohti, mutta sillä sitä piti perheen tulla toimeen. Olihan meillä eläkelehmä, josta saatiin perheellen särvin ainetta. Lehmän ummessa ollessa eli lypsämättömänä aikana oli tietysti ikävämpi aika ototellessa lehmän poikimista. Nämä ajat oli sitä tiukinta aikaa.

Kun sitten vanhemmat sisaret Katri ja Maija vaurastuivat ja joutuivat ansahtemaan toimeentulonsa, niin perhe pieneni ja minäkin vaurastuin työkykykyiseksi, niin meidän toimeentulo huomattavasti parani. Tilda sisko vaurastui ja samoin joutui itse elättämään henkensä. Sisaret Katri, Maija ja Tilda menivät Helsinkiin palvelukseen ja siellä ompeluoppiin. Nyt oli meitä kotona enää kolme, kaksi nuorinta Susanna ja Aukusti ja minä. Minä opin puusepän töihin. Olin rakennuksilla ja tein nikkarin töitä. Isä ja Äiti oli vielä terveet ja työkykyiset. Nyt oli perheen toimeentulo tyydyttävä. Sisar Susanna ja Veli Aukusti saivat nyt käydä kansakoulunkin läpi. Se vaan oli vielä sitä loisina olevaa elämää.

Olin vain 16–17 vuotta vanha, kun olin jo rakennuksilla töissä. Isän kanssa oltiin kesällä Värtsilän tehtaan rakennustöissä. Päiväpalkat oli 1,80 markkaa päivällen. Työaika oli kello 5 aamusella kello 8 iltaan. Kaksi ruokatuntia, työajaksi tuli 13 tuntia. Lauvantaipäivä oli 11 tuntinen. Tällaiset oli rakennusmiestenkin palkat. Maataloustöissä oli rengin vuosipalkka vain 60 – 70 markkaa vuodessa. Piijan palkat 30 – 40 markkaa vuodessa. Siihen kuulu talosta ruoka, vaatteet ja kengät. Pyhä eli kirkkovaatteet oli heillä itsellään omat. Tällaiset oli siihen aikaan työpalkat, mutta elintarpeet oli tietenkin vastaavasti halvat. Mainittakoon tässä, että vuosipalvelijat, joka oli säästäväisiä, niin se vuosipalkkansa syksyllä kekrin aikaan, kun vuosi päättyi, kerralla nosti kokonaan vuosipalkan. Ensimmäisenä päivänä marraskuuta keyrinä vuosipalvelijat pitivät niin kutsutut purlakkaviikot vain kaksi viikkoa. Se vastasi nykyistä kesälomaa. Niillä viikoilla pitivät yötsiä kahvi-iltoja, joissa leikittiin ja lystiä pitettiin, vieläpä tanssittiinkin.

Seurakuntaelämästä

Muistelmia Pälkjärven seurakunnan eli kirkollisasioista vuoten 1887 paikkeilta. Väkiluku oli siinä 3 000 paikkeilla. Pappina oli Fretrik Forsman, lukkarina Matilainen, suntiona Jumppanen ja haudankaivajana Nousiainen. Papin palkat maksettiin luonnontuotteina ja pappilassa suoritettavina päivätöinä, jotka oli tehtävä kesällä heinän ja elonkorjuun aikoina. Tilanomistajat ja lampuodit maksoivat papin palkan viljana, rukiina ja ohrana tilan suuruuten mukaan. Lehmistä maksettiin lehmäluvun mukaan voina, 1½ naulaa aina lehmästä. Sitten oli vietävä pappilaan aitatarpeita, aitaksia ja seipäitä, joka talvi kuorma talosta, suuremmista kaksi sekä markka hengeltä henkirahaa 18 ikävuotta täyttäneiltä.

Talon vanhin isäntä tai emäntä kun kuoli, oli papillen annettava lypsylehmä. Jos talossa oli vaan 5 lehmää, niin siitä ei saanut pappi lehmää, mutta jos oli 6 niin siitä jo sai lehmän. Tietenkään ei suuremmistakaan karjoista tarvinnut antaa kuin yksi lehmä. Torpparit ja loisväki maksoivat papin palkkaa Pappilassa tehtävillä päivillä, kaksi päivää 18 vuotta täyttäneiltä. Lehmistä sama kuin talollisilta, 1½ naulaa voita aina lehmästä, mahoksi jääneestä lehmästä vaan puoli maksua.

Pappi sai sen lisäksi, mitä on jo mainittu, rahana kuulutuskirjoille panosta, vihkimisestä, lapsen ristimisestä ja haudan luennasta, kustakin eri maksun. Sairaan luona käynti ripittämässä oli vapaa, paitsi kyyti.

Lukkarillen ja suntiollen maksettiin vuosipalkka viljassa. Suntio sai hautauskellojen soitosta rahapalkkaa jokaiselta asiakkaalta. Haudankaivajallen ei ollut vuosipalkka, hän sai aina hautankaivuusta asiakkaalta maksun.

Postin kulku oli siihen aikaan seuraavanlainen. Sortavalan ja Joensuun kaupunkien väliä kulki kerran viikossa hevosposti, joka vaihtoi aina hevosia joka kestikievarissa. Postilla oli aisassa aisakello talvella ja kesällä, siitä kai tietettiin että posti kulkee. Siihen aikaan eihän sitä postia paljon ollut, kun sanomalehtiä ei ollut. Kenraalin hoviin tuli lehti Helsingistä, joku Suometar niminen. Muillen pitäjäläisillen joskus kirjeitä tuli. Papilla oli postilaukku, joka aina vietiin kestikievariin. Lähtevät kirjeet sai vietä pappilaan. Pappi otti kirjeistä 10 penniä laukkurahaa. Kirjepostimaksu oli 20 penniä. Kirkossa kuulutettiin saapuneet kirjeet, jotka sai hakea pappilasta maksamalla aina 10 penniä laukkurahaa.

Forsmanni pappi muutti Pälkjärveltä  Kiteellen. Hänen perästä tuli papiksi Pohjanmaalta Hartman niminen pappi noin 1892. Hän oli pohjalainen sellainen kovan komennon pitäjä. Hän kehuikin, että kyllä minä opetin pohjalaisetkin nöyrtymään, niin opetan minä karjalaisetkin. Mutta kyllähän sitä toimeen tultiin hänenkin kanssa. Hän muutti Pälkjärveltä Nurmoon noin 1899. Hänen perästä tuli papiksi Leivonen. Hän oli hyvin mukaantuva seurakuntalaisten kanssa. Otti osaa Nuorisoseuran ja Maamiesseuran työhön ja viljeli pappilan puustellia mallikelpoisesti. Leivonen muutti Pälkjärveltä muistini mukaan Leivonmäelle noin vuotena 1910. Hänen perästä tuli papiksi Rikhart Siimes. Hän oli vakava ja jäykkä luonteeltaan, mutta hyvin sopeutuva seurakuntalaisten kanssa. Hänellä oli rouva herttainen luonnoltaan ja hyvät puhujalahjat. Kaikissa hartaustilaisuuksissa hän oli valmis puhumaan, josta seurakuntalaiset tykkäsivät hyvää. Siimes kuoli Pälkjärvellen noin vuonna 1933, haudattiin Savonlinnan hautausmaallen sukuhautaan.

Siimeksen aikana papin, lukkarin ja suntion palkat muuttui rahan maksukannolle. Palkanmaksu eli kirkollismaksut kannettiin kunnallisverotuksen perusteella, paitsi henkirahaa kannettiin 5 markkaa hengeltä 18 vuotta täyttäneiltä.

Siimeksen perästä tuli pappi Slör Kaavilta. Hän ei elänyt kuin 2 vuotta ja hautattiin Pälkjärven hautausmaahan. Slörin perästä tuli papiksi Korvenheimo. Hän oli humoorinen mies ja hyvin sopeutu seurakuntalaisten kanssa. Hän oli siihen asti, kun v. 1944 lähtettiin evakkomatkalle ja jätettiin Pälkjärvi synnyinseutu vieraan vallan alle.

Lukkareista mainittakoon Forsmannin aikan oli lukkarina Matilainen. Sitten Matti Avonius, Brihti, Erikson, Siikki ja Kilpiranta, joka oli siellä oloajan loppuun.

Mainittakoon, että Pälkjärvellä oli puukirkko kellotapulin kanssa. Tapulissa oli kaksi kelloa, toinen suuri ja toinen pieni. Sotien väliaikana oli venäläiset kirkon purkaneet ja hirret vieneet Pälksaaren Piirimielisairaalan luo kasaan ja kirkon peltikaton levyt panneet hirsikasojen päällen.

Jatkoa omasta elämänvaiheistani

Olin siinä 20 vuoden ijällä, isä oli jo vanhuuten takia sairaaloinen, mutta minä huolehtin isän ja äitin toimeentulosta sekä veljeni Aukustin kansakoulun käynnistä, samoin siskoni Susannan koulunkäynnistä. Kesäaikoina olin rakennuksilla töissä. Talvisaikoina yleensä tein nikkaritöitä taloissa, joissa oli uusia asuinrakennuksia. Niihin tein akkunoita ja ovia. Nämä työalueet ulottui Soanlahden pitäjän alueelle asti.

Kun Pälkjärvelle tuli toinen kansakoulu Kuhilasvaaran kylään noin vuonna 1897, tein siihenkin akkunat ja ovet urakalla 12 markkaa aina reikä. Suuret akkunat ovat kaksipuoliset, ei siinäkään leipä leikillä tullut. Apulaisena oli siinä työssä Juho Törrönen Makarista.

Kun Hämekoskellen rakennettiin tehdasta, olin sielläkin yhden kesän rakennustöissä, 2,20 markkaa päivässä rahaa. Säästin rahaa, että syksyllä ostin lehmän, hinta oli 60 markkaa. Silloin oli jo meillä oma lehmä, ei tarvinnut enää pitää arenti eli eläkelehmää, josta piti maksaa vuosittain eläkettä muistaakseni 10 markkaa vuodessa. Toiset ottivat eläkkeen maksun voinakin.

Kolme vuotta olin tilanhoitajana, sitten otin tilan Granilta arentillen. Arentimaksu tehtiin luonnon tuotteina maksettavaksi, 4 000 kg peltoheinää, yksi sika teuraaksi noin 50 kg, yksi lammas teuraaksi, lehmä lypsettäväksi, joka oli aina vaihtettava kahdesti vuodessa että se oli aina täydessä maidossa ja 10 hehtoa perunaa. Kaikki vietävä Värtsilään, kun hän asui siellä. Olihan tämä kallis vuotuinen vuokra, mutta kun se maksettiin luonnossa, niin tulihan se maksettua. Siitä kertyi 2 500 markkaa vuodessa. Heinän hinta oli 40 – 50 pennin paikkeilla kilo Värtsilässä.

Tässä tilalla arentilaisena ollessa menin naimisiin vuonna 1907. Vihittiin 9.7 samassa kylässä asuneen talon tyttären Tilda Hämäläisen kanssa. Minulla oli silloin ikää 30 vuotta, vaimoni ikä oli 23 vuotta. Silloin alkoi uusi elämänjakso. Ensimmäinen tyttö syntyi 16.4.1908. Nimeksi pantiin Helvi Eliisa. Mainittakoon että meidät vihki silloin oleva pappi Leivonen.

Vuonna 1909 Gran myi tämän tilansa Kakkarista muuttaneillen Vornasen veljeksillen. Tilan hinta oli 12 000 markkaa. Nyt oli muutettava asuinpaikkaa. Kun oli silloin Pälkjärvellä papin vaihtos, niin oli Pappila asumaton. Niin muutimme sinne väliaikaisesti asumaan.

Noin 1908 Makarin kylässä oli vielä lampuotitiloja 3 numerotilaa, joissa asui 5 lampuotia ja 5 torppaa. Nämä omisti Kenraali Fiiantin perilliset. Nämä tilat osti kunta ja jaettiin entisillen lampuoteille ja torppareille, sekä tehtiin 5 uutistilaa. Näistä uutistiloista sain minäkin yhden, jossa oli pinta-ala 64 hehtaaria. Tämän maa-alan hinta oli 1 200 markkaa. Näitten tilojen koko hinta oli 30 000 markkaa, johon ostoon saatiin valtion lainaa 25 000 markkaa maksuajalle 20 vuotta. Ostajilla piti olla käsirahaa yhteensä 5 000 markkaa.

Uudistilan rakennusvaiheita

Tämä ostamani maa-ala oli kaskiviljelyksellä rasitettua kuivaperäistä lehtomaata, osa kanervikkoahoja, metsä kovin heikkoa. Tähän rakennettiin asuinrakennus 9 metriä pitkä 6 metriä leveä, tupa ja kaksi kamaria. Rakennustarpeetkin oli ostettava, kun omassa metsässä ei ollut riittävästi rakennushirsiä. Syyskesällä 1910 muutettiin uuteen taloon. Nyt oltiin oman katon alla. Nyt täyttyi se toivomus, jota aina uneksin. Samana syksynä rakennettiin pikku navetta ja talli sekä sauna. Rakennuksia hommatessa täytyi ottaa lainaa osuuskassasta.

Ensimmäisenä talvena oli kaksi lehmää ja yksi hevonen. Karjan ruoka oli hankittava vuokra-alueilta, kun uudispaikalla ei ollut kuin pieni niitty, sekin ruostepitoinen. Talo rakennettiin kanervikkoahon laitaan kauniillen maakumpareelle, jossa oli nuorta koivumetsää. Se tuli samalla lähellen Naatselän kylään menevää kylän tietä. Tilan nimeksi tuli Virstakallio maanmittarin jakotilaisuudessa ja kun sen palstan nimikin oli Virstakallion palsta.

Uudistilan raivausvaiheista

Nyt alkoi pellon teko. Maa oli kanervikkoahoa ja kiviperäistä. Peltoa tehtiin hehtaarin jopa kaksikin aina vuodessa. Karjaa lisättiin sen mukaan kun pellot suureni. Alkuvuosina oli heinämaat vuokrattava milloin mistä aina sai, jopa 5 tai 10 kilometrin etäisyydellä. Eihän tässä leipä leikillä tullut, mutta kun vaimoni ja minä olimme parhaassa miehuuden ijässä ja oli innostusta pyrkiä eteenpäin, niin elämä aina taloudellisesti vaurastui.

Ja alkoihan sitä tulla perhettäkin lisää, 27.5.1913 syntyi poika, jonka nimeksi pantiin Reino Aulis. Nyt oli äitin apulainen tyttö ja isän apulainen poika. Elämä tältäkin kohdalta oli valoisaa. Terveet lapset oli äitin ja isän ilona. 2.6.1915 syntyi poika jonka nimeksi pantiin Mauri Sakari. 16.5.1920 syntyi tyttö jonka nimeksi pantiin Kerttu Susanna. 8.8.1924 syntyi poika jonka nimeksi pantiin Pentti Juhani. Nyt oli jo 5 lasta, kaikki terveitä. Siihenpä se sitten lapsilauma päättyikin.

Juho Avoniuksen perhe 1931. Ylärivissä vasemmalta Mauri, Helvi ja Reino. Alarivissä vasemmalta Tilda, Pentti, Kerttu ja Juho.

Lasten koulunkäynti ym.

Vanhin tytär Helvi kävi kansakoulun Kirkonkylän kansakoulussa, jonne oli matkaa 7 kilometriä, kun ei vielä ollut lähempänä koulua. Vuonna 1919 osti kunta meidän tilan viereltä maa-alueen, jonka pinta-ala oli 60 hehtaaria. Myyjä oli Vornanen Makarin kylästä. Tämän hinta oli 5 500 markkaa. Vuonna 1920 rakennettiin siihen kansakoulu, ylä ja alakoulun luokat. Tähän koulupiiriin kuului Makarin, Naatselän, Jeron ja Puikkolan kylät. Tämä koulu oli meidän talon lähellä, noin 300 metrin etäisyydellä. Tässä kävi meidän toiset lapset kansakoulunsa.

Vanhin tytär Helvi kävi Värtsilässä yhteiskoulun ja sitten luki ylioppilaaksi. Sitten hospitti alakansakoulun opettajaksi. Nuorempi tytär Kerttu kävi samoin yhteiskoulun Värtsilässä ja sitten kävi talouskoulun ja pääsi talouskoulun opettajaksi. Pojat Reino ja Mauri kävi Lahdessa kansanopiston. Reino kävi sitten Kurkijoen maanviljelysopiston ja sai maatalousteknikon arvon. Mauri kävi teollisuuskoulun ja sai rakennusmestarin tittelin. Pentti kävi teollisuuskoulun metallialalla ja sai teknikon tittelin.

Kun meillä oli varallisuus heikko, niin emmehän lapsiamme olis voineet kouluttaa muuta kuin kansakoulun, mutta veljeni Aukusti oli niin hyväsydäminen että hän ylemmissä kouluissa kustanti koulumenoja yleensä kaikillen lapsillemme, josta olen hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa. Samoin toivoisin että lapset myös muistaisivat että heillä on ollut hyvä setä, joka on heidän parastaan katsoen auttanut heitä koulunkäynnissä. Ja kaipa Aukusti-veli on muistanut sen ajan kun elimme loiselämää ja kun isäkin oli jo sairaloinen, niin minä koitin huoltaa perheen toimeentulosta että hänkin sai käydä kansakoulun, joka oli siihen aikaan harvinaista köyhän lapsellen, että saa käytä kansakoulun läpi.

Kun lapset vaurastui niin olihan heistä suuri apu taloustöissäkin. Pojat kesäisin olivat ahkeria maatöissä. Talvisiaikoina ansahtivat hevosrahtiajoissa hyviä palkkoja. Nyt oli jo talous hyvällä pohjalla. Pellot kasvoivat viljaa ja heinää ja karjakin antoi tuloja, jopa vähän saatiin myydä metsääkin. Siis heikompi aika oli sivuutettu.

Muistelmia Veljestäni Aukustista

Veljeni Aukusti on 10 vuotta nuorempi minusta, syntynä 1887. Hän oli jo lapsuudesta alkain vilkasluontoinen. Kun isä oli puuseppä niin kaipa pojallekin tuli samallen alallen pyrkimykset kun Pälkjärvellä oli kiertävä käsityökoulu. Hän oli siinä opissa yhden talven ja teki siellä muun muassa käsikoneellisen puuvarvinkin.

Noin 18 vuotiaana hän meni Sortavalaan Mäkisen ammattikouluun. Sielläkin hän huomioitiin kyvykkääksi, kun oppilasruokalaan valittiin isännäksi, jonka oli hankittava ruokatarpeet ja huolehdittava sen menestyksestä. Sieltä päästyään hän meni Ruotsiin opintojaan jatkamaan. Siellä oltuaan noin 2 vuotta tuli Viipuriin Pietisen puuseppätehtaallen työnjohtajaksi. Nyt hänellä oli tuntemusta tehdasmaisesta puusepän alasta ja kun hänellä oli päämääränä yrittää omaa tehdasmaista puusepän liikettä. Niinpä hän jonkun toisen pojan kanssa Viipurissa yritti pientä konemaista puusepän liikettä, mutta epäonnistui, kun silloin 1918 tuli kapina ja heidän homma loppui siihen.

Kun Viipurissa epäonnistui puusepän teollisuusyritys, niin eihän siihen pelästynyt, vaan yritti uudelleen. Vuonna 1918 syksyllä Lahden kaupungista vuokrasi puuseppätehtaan puuseppätehtailian leskeltä jossa alkoi oman liikeyrityksen.

Tämä yritys läksi hyvin eteenpäin menemään ja muutaman vuoden perästä alkoi rakentaa omaa tehdasta Lahteen. Liikehommat meni hyvin eteenpäin ja varallisuus karttui, joten muutamien vuosien perästä rakennettiin toinen suurempi puusepäntehdas. Ja sitten vähä myöhemmin rakennettiin Upo osakeyhtiö niminen tehdas, jossa valmistettiin rautaputkista Heteka sänkyjä ym. metallituotteita. Samalla järjestettiin omia liikemyymälöitä kaupunkeihin ja kauppaloihin maaseudullen joissa myytiin tehtaissa valmistettavia tuotteita. Liikehommat kaikki edistyen vuonna 1945 rakennettiin Valimo, jossa valmistetaan kaikenlaista rakennuksilla tarvittavaa tavaraa.

Muistelmia Pälkjärven kunnallisesta toiminnasta

Vuonna 1887, kun olin 10 vuotias, niin tältä ajalta alkain muistan kunnallistoimintaa. Siihen aikaan oli kunnallislautakunnan esimiehenä Kurikan kylässä Raivion hovin omistaja vörvalttari Paul Hentunen, ollut töissä aikaisemmin rautaruukin johtoviroissa. Tämä sama henkilö hoiti kunnan raha-asiatkin. Kuntakokouksen puheenjohtajana oli Ilmakan kylässä asuva Juho Immonen. Kunnallislautakunnan jäseniä eli piirimiehiä oli yksi joka kylässä, jotka lähinnä valvoi köyhäinhoitoa.

Köyhäinhoito oli siihen aikaan kovin puutteellista niin kuin muukin talouselämä. Ne köyhät vanhukset jotka ei enää voineet työllään itseään elättää, ne oli hoitettavana pitäjällä taloissa ja oli laskettu tilan suuruuten mukaan montako viikkoa tuli kunkin talon osalta hoitoa. Näistä hoitoloista ei maksettu mitään, ne kuului maatilojen rasituksiin. Ne lapset, joita vanhemmat ei voineet elättää ja orvoksi jääneet lapset sijoitettiin taloihin hoitettavaksi, josta kunta maksoi rahana hoitomaksun joka oli siinä 30 markan paikkeilla vuodessa.

Kun talonpojilla ei talvisaikaan ollut loisväellen riittävästi tarjottavana työtä, niin heikommat perheet kierteli pitäjällä kerjäämässä eli kansankielen mukaan sanottiin kakkuujiksi. Lapsiperheitten kakkuujille annettiin hevoskyyti aina toiseen kylään. Myöhempinä vuosina kiellettiin kerjuu ja puutteenalaisillen annettiin apua jauhoina, joita piirimiehet jakoi kunnan laskuun. Samoin hoitoa tarvitsevat vanhukset sijoitettiin vuosihoitoon pitäjällen joista maksettiin rahana hoitomaksu, joka vaihteli siinä 40 – 60 markan paikkeilla vuodelta hoitettavan heikkouten mukaan.

Noin 1895 tuli kunnallislautakunnan esimieheksi Maanviljelijä  Antti Könönen Ristiselältä, kuntakokouksen puheenjohtajaksi Aukust Alakarhu Iljalasta, kunnanrahaston hoitajaksi Heikki Rouhiainen Iljalasta. Kunnallislautakunnan esimiehen vuosipalkka oli 300 markkaa vuodessa, kuntakokouksen puheenjohtajan 80 markkaa vuodessa, kunnanrahaston hoitajan 100 markkaa vuodessa ja piirimiehillen 10 markkaa vuodessa.

Vuonna 1904, kun oli kunnan virkailijoiden vaihtos, valittiin kunnallislautakunnan esimieheksi maanviljelijä Juho Nenonen Tyytysaaresta, kuntakokouksen puheenjohtajaksi allekirjoittaja Avonius. Tämä tehtävä oli alussa outoa kun sitä ennen en ollut lähemmin seurannut kunnallista toimintaa. Ostin kunnallistoimintaa koskevan pikku lakikirjan ja sehän lähti hyvin menemään. Mainittakoon että silloin ei ollut kunnalla omaa taloa. Kokoukset pidettiin vuorotellen kolmessa kylässä. Iljalassa Heikki Rouhiaisen talossa, Jerolla Tahvo Toropaisen talossa ja Makarissa Heikki Immosen talossa, joista aina lähemmin ilmoitettiin. Myöhemmin ostettiin kunnallen Iljalan eli kirkonkylästä kauppias Lamppeenin maatila, jossa oli riittävän suuri asuinrakennus. Sitten kuntaa koskevat kokoukset pidettiin siinä ja siinä säilytettiin kunnan arkisto. Kunta alussa viljeli maatilaa omaan laskuun. Myöhemmin tila annettiin vuokrallen Tomukorvelleja sitten jaittiin pellot ja osa metsämaista asutustiloiksi, tehtiin 5 asutustilaa.

Kunnalla oli kirkonkylässä kunnan jyvämakasiini. Hirsirakennus oli kaksikerroksinen, noin 8 x 8 metriä. Tämä oli jo hankittu vanhempina aikoina. Tähän oli pitäjältä kantaelo eli vilja kerätty talonpojilta manttaalin mukaan hyvinä viljavuosina. Tässä harjoitettiin viljan lainausliikettä takuilla varustettuja velkakirjoja vastaan. Tässä oli siemen- ja syömäviljasalvot. Viljalajit oli ruis, ohra ja kaura. Keväällä lainattiin siemeneksi ohraa ja kauraa, kesällä lainattiin siemenruista. Samoina aikoina annettiin syömäviljaakin. Syksyllä ennen joulua oli makasiinilla viljan kanto. Vilja piti olla hyvin puhdistettua ja hyvää. Huonoa ei otettu vastaan. Korko oli 6 %. Makasiinin hoitokuntaan kuului 3 hoitajaa ja 2 mittamiestä, joillen maksettiin viljana palkat.

Ovella oli kolme lukkoa. Yhden avaimen hoiti makasiinin hoitaja ja toiset avaimet mittamiehet. Nämä muistelmat on vuodelta 1905, silloin oli makasiinin hoitajana lukkari Erikson, mittamiehenä oli Juho Immonen ja allekirjoittaja.

Juho Avonius kirjoitti muistelmansa käsin vuosina 1951 ja 1959.

Muistelmia henkilökohtaisista kunnallisista toiminnoistani

Vuotena 1904 valittiin kuntakokouksen puheenjohtajaksi, sekä sen jälkeen useaan kunnalliseen luottotoimeen. Vuonna 1905 valittiin kihlakunnan lautamieheksi. Kuntakokouksen puheenjohtajana olin 5 vuotta. Kunnallislautakunnan esimies J. Nenonen pyysi vapautusta lautakunnan esimiehen toimesta, joka hänellen myönnettiin. Nyt valittiin minut kunnallislautakunnan esimieheksi, jossa toimessa olin 7 vuotta. Tämän jälkeen valittiin kunnanrahaston hoitajaksi, jossa toimessa olin vuoteen 1940. Silloin lähdettiin niin sanotullen evakkomatkallen. Kunnallisissa toimissa tulin olemaan yhtäjaksoisesti 36 vuotta.

Tässä mainittujen lisäksi olin monissa kunnallisissa ja kirkollisissa toimissa, joiden vuosilukuja on mahtoton muistaa, kun ei ole niistä muistiinpanoja. Mainitsen tässä vaan muutamia, Makarin kansakoulun johtokunnassa ja taloudenhoitajana koulun rakentamisessa alkain vuodesta 1918 vuoteen 1944, siinä 25 vuotta. Kunnanvaltuustossa jatkuvasti, valtuuston puheenjohtajanakin 3 vuotta. Kunnan palovakuutusyhtiössä jatkuvasti noin 30 vuoden ajan. Muutamia vuosia kirjanpitäjänäkin.

Muistelmia henkilökohtaisista kunnan ja kirkollis ym. alain toiminnoista

Kun valtamaantiet tuli valtion hoitoon, niin valittiin tielautakunnan puheenjohtajaksi ja rahastonhoitajaksi. Tässä toimessa olin 6 vuotta. Pälkjärven osuuskassan hallituksessa olin noin 10 vuotta. Pälkjärven osuuskaupan hallituksessa noin 6 vuotta. Valtion ja kunnan verotuslautakunnan jäsenenä useita kymmeniä vuosia. Kunnan ositus eli taksoituslautakunnan puheenjohtajana useita vuosia. Kunnan maatilan hoitokunnan jäsenenä noin 5 vuotta. Sekä useissa muissa kunnallisissa toimikunnissa, vaalilautakunnissa ym.

Kirkonkylässä oli Millerin maatila. Tällä tilalla asui neiti Emilia Miller. Hän kuoli eikä jäänyt perillistä. Tämän kuolinpesän hoitajaksi ja pesän selvittäjäksi joutuin minä. Tämän kuolinpesän irtaimen omaisuuden oli vainaja eläissäään testamentantilla luvannut neiti Elli Pitkäsellen. Maakiinteimistö joutui valtiollen. Maatila jaettiin asutustiloiksi valtion välityksellä, josta varat kuului valtiollen.

Muistelmia omasta toiminnastani Pälkjärven seurakunnan alalla

Vuotena 1910 tuli papiksi R. Siimes. Hän ei tahtonut itse kantaa palkkasaataviaan, ne oli silloin vielä maasta viljana ja lehmistä voina. Hän pyysi minua palkkansa kantomieheksi, jonka tehtävän otin vastaan. Muutamia vuosia myöhemmin siirtyi papin palkat rahakannallen, jotka kannettiin kunnallisveroäyrien perusteella.

 Sittemmin tulin valituksi kirkon isännäksi, jossa toimessa olin siihen asti kun lähdettiin evakkomatkallen 1940, toimiaika noin 27 vuotta. Kirkonisännän tehtäviin kuului kirkollisverokirjan teko ja verojen kanto, sekä kirkon virkamiehillen palkanmaksu, sekä yleensä seurakunnan talouten hoito, kirkon kunnossapito ym. Pappilan eli virkatalon hoito kuului erityisellen virkatalon lautakunnalle. Se oli kolmi miehinen. Puheenjohtajana oli siihen aikaan maanviljelijä Oskar Heiskanen. Jäseninä maanviljelijä Salomo Olkkonen ja Martti Voutilainen.

Muistelmia Pälkjärven osuustoiminnan meijerialalta

Noin vuonna 1900 alkoi osuusmeijeri homma. Meijerin puolesta ostettiin separaattoria, jotka sijoitettiin aina kyliin taloihin ja siinä käytiin maidot separoimassa. Kirkonkylässä Hytinvaaran Kivisillä oli vuokrahuoneessa meijerin kirnu, jota käytettiin hevosvoimalla. Voi lähetettiin Valiollen. Muutamia vuosia myöhemmin ostivat maanviljelijät itse separaattorit ja niin ollen jokainen separoi maidot kotona. Kerma vietiin meijeriin.

Noin vuonna 1904 ostettiin meijerillen maapalsta kirkonkylästä läheltä kirkkoa Alahovilta. Siihen rakennettiin hirsistä meijerirakennus. Sen suuruus oli noin 14 x 8 metriä. Yläkertaan rakennettiin meijerskan asunto, kamari ja keittiö. Rakennushirret vietiin pitäjältä talkoin nimellä. Näin ollen saatiin rakennus pystyyn. Siihen hankittiin ajanmukainen kirnu ja pastorilaitteet, jolla tarkastettiin kerman rasvapitoisuus. Konevoimana oli höyrypannu. Nyt vilkastui meijerin homma. Kermaa tuli ympäri pitäjän alueelta sekä lisäksi Ruskealan ja Värtsilän pitäjistä. Voi lähetettiin Valiolle josta saatiin tyydyttävää tiliä.

Muistelmia meijerin toiminnasta

Meijerin isäntänä toimi maanviljelijä Antti Könönen Ristiselältä. Hallituksessa jäseniä oli Matti Kivinen, F Nieminen, H. Rouhiainen, M. Sihvonen ja allekirjoittaja J. Avonius. Kun meijerin puurakennus alkoi tulla heikoksi, tehtiin meijerillä suuri rakennusremontti, rakennus vahvistettiin sisältä ja ulkoa sementtilaatalla ja pantiin peltistä vesikatto. Rakennusta suurennettiin ja meijerin yhteyteen rakennettiin mylly, jossa oli kaksi jauhokiviparia. Samalla rakennettiin raamisaha, jossa sahattiin pitäjäläisillen rakennustarpeita. Samalla rakennettiin koneen käyttäjällen asuinrakennus. Samalla laitettiin noin 400 metrin päästä olevasta vesikaivosta meijerillekin tuleva painevesijohto. Nämä rakennettiin noin vuonna 1915. Tähän rakennustarkoitukseen lainattiin Kansallispankista 600 000 markkaa. Lainan vakuutena oli meijerin omaisuus sekä lisäksi meijerin hallituksen jäsenien omavelkainen takaus.

Noin vuonna 1917 valmistui Matkaselän asemalta haarautuva Suojärven rata. Nyt ei Ruskealan pitäjän alueelta tuotu meijeriin kermaa, he lähettivät maitonsa Suojärvellen. Nyt meijerin toiminta pieneni ja siten vuonna 1918 tuli se kapinan aika, jolla ajalla kaikki elintarpeet oli tiukalla eikä meijeriin tullut kermaa paljon ollenkaan, joten meijerin homma lamaantui, velan korko rasitti toimintaa.

80-vuotispäivän vieraita Liperissä. Vasemmalta veli Aukusti, Signe ja Mauri Avotie, Takarivissä (melkein näkymättömissä) Matti, Evert, Helvi ja Pekka Haakana sekä Reino Avonius. Juhon sylissä Päivi Avotie ja vieressä Kaisa Haakana.

Liperissä 1.5.1959

Nyt kirjoittelen omasta elämästäni. Asun nyt Liperin pitäjän Härkinvaarassa Kannaksessa kaunihissa. Aika on nyt 1.5.1959. Tämä tila ostettu Kähköseltä 1951, hinta 4 500 tuhatta markkaa, leimaveroa 250 tuhatta markkaa. Pinta-ala noin 95 hehtaaria, peltoa 7 hehtaaria. Tässä on asuttu jo 9 vuotta. Hoitettu karjaa, 4 lehmää ja 1 hevonen. Hyvä on tässä olla, tilaa on. Rakennuksia korjattu ja peltoja ojitettu. Saatu metsän myynnillä rakennuksiin tarvittavat rahat sekä maksettavat verot.

Juho ja Tilda Avonius lapsineen Juho Avoniuksen 70-vuotisjuhlassa 1947 Hollolan Laitialassa. Vasemmalta Helvi, Pentti, Juho, Tilda, Mauri, Kerttu ja Reino.

Muistelmia evakkomatkalta

Lähtettiin Pälkjärveltä Virstakalliosta 1940, jolloin täytyi jättää koti. Menimme Tohmajärvelle tyttäreni Helvin luo. Siitä menimme Maaninkalle Savoon. Ostimme pikku maatilan. Siinä sai olla vuoden ajan. Siitä saatiin mennä takaisin Pälkjärvelle. Siellä sai olla noin kolmen vuoden ajan, jolloin täytyi jättää koti toisen kerran.

Nyt mentiin veljeni Aukustin vaikutuksesta Hämeeseen. Ostettiin Laitialan kylästä Saarioisten kartano (tarkoittanee Laitialan kartanoa; Saarioisten kartano on Sahalahdella, toim.huom). Ostajat J. Avonius, J. Valonen, T. Auvinen, E. Hämäläinen, Eliisa Skutnap, kaikki evakkolaisia. Siellä oli hyvä olla ja elellä kartanossa kaunihissa.

Kartano oli sikäli suuri, että siitä otettiin siirtolaisille asutustiloja noin 4 eri tilaa. Ostaja J. Valonen jäi osalleen asumaan, toisillen ostettiin eri tiloja kun hinta oli sopiva. Ei ruvettu rakentamaan kartanon ympärille eri rakennuksia, kun rakennukset olis tullut maksamaan se millä saatiin ostaa koko tila. Näin ollen jäi kartano kokonaan veljelleni Aukustille, jota hän nykyisin hoitaa ja viljelee.

Vaimoni Tilda kuoli Laitialaan ja hautattiin Hollolan hautausmaalle sukuhautaan. Ikävä oli yksin olla maalla vierahalla. Mieli teki Karjalahan oman heimon keskuutehen. Tännepä sitten saavuttihin, joten ollaan Karjalassa.

Kiitän vielä veljeäni mitä hän on minulle antanut. Toivon onnea ja siunausta elämässä eteenpäin menoa.

Juho Avonius 1960

Sananselityksiä Juho Avoniuksen muisteluihin

Marttiinmestari: Wärtsilän tehtaalla oli martinuuni, joka ainoana maailmassa sulatti rautaa järvimalmista. Kansa sanoi uuninhoitajaa marttiinmestariksi. Virallisempi nimike lienee ollut masuunimestari.

Verstamestari: Konepajamestari

Vörvalttari: Isännöitsijä

Varvi: Sorvi

Viljasalvot: Viljalaarit

Yötsit: Illanvietto

Purlakkaviikot: Vapaaviikot

Loinen: Maaseudun tilattomaan väestöön kuuluva, omaa asuntoa vailla oleva henkilö, joka korvauksetta tai pienestä korvauksesta asuu toisen luona. Itä-Suomessa loinen merkitsi lähinnä vuokralaista.

Torppari: Vuokraviljelijä, joka oli vuokrannut viljeltäväkseen osan suuremmasta maatilasta.

Lampuoti: Itsenäisen tilan vuokraaja.

Arenti/arentilainen: Vuokra/vuokralainen.

Hospitti/hospitanttikurssi: Eräissä seminaareissa ja myös erillisenä kansakoulun opettajiksi valmistautuville ylioppilaille järjestetty 1-vuotinen opintokurssi. Juho Avoniuksen vanhin tytär Helvi hospitti Suistamon seminaarissa.

JK.

Juho Avonius on itse kirjoittanut edellä olevat muistelmansa. Ne on kirjoitettu käsin ja ovat 31 sivua pitkät. Suurimman osan tekstistä hän on kirjoittanut vuonna 1951 asuessaan Laitialan kartanossa Lahden lähellä, jolloin hän oli 73-vuotias. Samana vuonna hän vielä osti maatilan Liperin Härkinvaarasta ja muutti sinne asumaan; näin hän palasi ”Karjalahan, oman heimon keskuutehen”. Liperissä hän jatkoi muistelmiensa kirjoittamista vuonna 1959, lähes tarkalleen vuosi ennen kuolemaansa. Juho Avonius kuoli 82-vuotiaana 6.5.1960 ja hänet on haudattu Hollolan hautausmaalle sukuhautaan, vaimonsa viereen. Sukuhaudassa on myös Tilda ja Juho Avoniuksen tyttären Kerttu Avoniuksen viimeinen leposija. Hän kuoli 90 vuoden ikäisenä 5.7.2010.

Olimme sopineet keväällä 2010 Kerttu Avoniuksen kanssa tapaamisesta; hän ystävällisesti lupasi kertoa Avoniuksen suvun vaiheista. Jouduimme kuitenkin muutaman kerran lykkäämään tapaamista hänen terveydentilansa vuoksi. Sitten yllättäen kuulimme, kun Myllykosken kirkosta radioidussa jumalanpalveluksessa ilmoitetaan Kerttu Avoniuksen kuolleen. Ryhdyimme etsimään lähimpiä omaisia sillä seurauksella, että saimme käyttöömme Juho Avoniuksen muistelmat tämän tyttärenpojalta Pekka Haakanalta. Pekka Haakanalta olemme saaneet myös muistelmien yhteydessä esitettävät valokuvat. Muistelmissa olemme pyrkineet säilyttämään alkuperäisen kielen ja kirjoitusasun.

Avoniuksen perheen elämästä Pälkjärvellä ja suvun muista vaiheista kerrotaan myös Matti Kurjensaaren kirjassa ”Puiset pyramidit, Aukusti Asko Avoniuksen henkilö ja luonne” (julkaistu 1968). Aukusti Asko-Avoniuksen elämäntyötä on käsitelty varsin laajasti myös uudemmassa, vuonna 2008 julkaistussa kirjassa ”Yrittäjyys, omistajuus, kansainvälisyys; Uponor Oyj 90 vuotta”. Kirjan on kirjoittanut Isto Mikkonen.

Juho Avoniuksen muistelmat on julkaistu Pälkjärveläinen –lehden numerossa 3/2011. Numero on loppuunmyyty.