Se oli elokuun loppupuoli vuonna 1949. Olin lähössä Mari-mummon kanssa Rääkkylän Pyssysaloon Orivesi laivalla. Menisimme tapaamaan Ilmakan lähimpiä naapureitamme, eli Arvi Muhosen perhettä.
Aina syntymäpäiväni tienoilla äiti kertoi, kuinka hän oli Annin päivillä Muhosessa ja joutui lähtemään sieltä kiireellä kotiin kun ilmoitin maailmaantulostani. Mari-mummo puolestaan riäsitteli minua Muhosen Einolla, joka oli muutaman vuoden minua vanhempi. Nelivuotias Eino oli kiissuuttanut meille rotinoita synnyttyäni. Enhän minä edes muistanut kumpaakaan, mutta näin nimet olivat syöpyneet mieleeni.
Mummolla oli myös kuva Muhosen perheestä. Heillä oli kolmet kaksoset ja mummo näytti oikein sormen kanssa, ketkä kymmenestä lapsesta olivat kaksospareja. Niinpä tiesin kaikkien lasten nimetkin. Se sulhasekseni mainittu Eino oli kuopus.
Mari-mummo ja Muhosen Anni kävivät ilmeisesti harvakseltaan kirjeenvaihtoa keskenään. Oli sovittu, että menisimme käymään Muhosessa viinimarjojen kypsymisen aikaan. Heillä oli runsaasti punaherukkapensaita uuden kotinsa pihapiirissä.
Olin saanut omalta Eino-kummiltani 1 v lahjaksi sdodassa puhdetöinä tehdyn puurasian. Se oli sydämenmuotoinen ja siinä oli samanmuotoinen kansi. Jotenkin kuvittelin, että laiva olisi samanlainen kuin rasiani ja että laivankansi olisi samanlainen kuin rasian kansi.
Päivä oli varsin kesäinen ja niinpä minulla oli ylläni keväällä ommeltu punainen pyhämekko. Mummolla oli isohko kassi, johon vähäiset matkatavaramme mahtuivat. Toisessa kädessään hän roikotti emaliämpäriä, sillä oli tarkoitus tuoda viinimarjoja kotiimme.
Eipä mummo ollut ainoa ämpärin kanssa matkaava. Joensuun matkustajasatamasta lähtenyt laiva pakkautui ääriään myöten täyteen porukkaa ja jokaisella oli jos jonkinlaista nyssäkkää, pussukkaa ja kapsäkkiä. Kimputin mummoa, että mennään heti sinne kannen alle, mutta eipä siellä sellaista kantta ollutkaan kuin rasiassani. Olin erittäin pettynyt, laiva ei muistuttanut vähääkään sydänrasiaani.
Pettymys haihtui kuitenkin pian, sillä laivalla oli paljon nähtävää ja katseltavaa. Laiva poikkeili vähän väliä eri laitureissa, eli hitakaisesti siinä edettiin. Itse Arvi Muhonen oli hevosellaan meitä vastassa määränpään laivalaiturilla. Hänellä oli kärrissään maitotonkkia, joiden väliin minut kiilattiin istumaan. Mummo istui kuskin viereen ja niin lähdimme köröttelemään kohti Muhosten asuinpaikkaa. Olin hieman jännittänyt, että kun on kyse Pyssysalosta, niin onko sarkapukuisella Arvilla kenties pyssy mukanaan?
Perillä meidät otettiin syltäkättäolalle vastaan. Siinä halattiin, itkettiin ja naurettiin. Sunnuntaiaamuna pari Muhosen tytärtä halusi viedä minut soutelemaan. Valitettavasti en enää muista heidän nimiään. Joka tapauksessa he olivat huomattavasti minua vanhempia, mutta kohtelivat minua kuin prinsessaa tai omaa pikkusiskoaan.
Tytöt työnsivät hiekkarannan poukamasta raskaan tervaveneen vesille. Minut laitetttiin istumaan keskituhdolle. Jännitin aika lailla, taisi olla ensimmäinen kerta kun olin venehessä vetten päällä. Tytöt soutivat kuitenkin varmoin ottein. Niemen kärjessä he selittivät, että veneen tämä puoli on Pyhäselkää ja toinen puoli Orivettä. Koska mitään rajaviivaa ei näkynyt, olin ihmeissäni, että mistä he sen tiesivät?
Pari viikonlopun yötä kuluivat nopeasti. Meitä houkuteltiin jäämään pidemmäksikin aikaa, mutta Mari-mummo pysyi lujana. Hän oli luvannut äidilleni, että tuo minut takaisin hyvissä ajoin ennen koulun alkua. Olin näet menossa ensimmäiselle luokalle Utran kansakouluun.
Paluupäivä oli sateinen ja matka tuntui loputtoman pitkältä. Vilukin vaivasi, sillä olin reissussa kesätamineissa. Nyt olisi laivan umpikansi ollut tarpeen, sillä pieniin sisätiloihin emme mahtuneet. Istuin mummon kassin päällä ja nojasin laivan laitoihin. Mummolla oli täysinäinen, voipaperilla päällystetty marjasankko jalkojensa välissä.
Olisiko ollut seuraava syksy, kun Muhosen Anni kävi kotonani Utrassa. Hänellä oli tuomisinaan punaisia viinimarjoja. Jos en väärin muista, olivat olleet torilla niitä myymässä. Arvia en muista, mutta varmaankin hän oli mukana koska Annin liikuntakyky oli tuolloin jo huono.
Joka ikisen kerran kun olen päässyt käymään Ilmakassa ja Holpaisen pihapiirissä, olemme etsineet myös Muhosen uunin rauniot. Sieltä alkaa tavallaan minunkin tarinani.
*
Juttua kirjoittaessani tarkistin Unto Kortelaiselta, oliko Muhosten asuinpaikka todellakin Pyssysalossa? Samalla kysyin onko hän vieraillut siellä? Unto vastasi naurahtaen: ”Tottahan toki – entisten lähinaapureiden luona!”
Alla olevasta videosta voi maistella/muistella pätkän höyrylaivanostalgiaa….
