Rakastetulla ruotsalaisella Elsa Beskowilla (1874-1953) on useita satukirjoja, jotka hän on itse myös kuvittanut. Yksi kooste on nimeltään ”Tätien satuaarteet”. Se kertoo Täti Vihreästä, Täti Ruskeasta ja Täti Sinipunaisesta.
Minullakin oli tätejä joka lähtöön. Oli kolme voimissaan olevaa äidin tätiä, neljä omaa tätiäni äidin puolelta ja yksi isän puolelta. Värikästä joukkoa olivat nämäkin kahdeksan tätiä.
Kerron nyt äidin Natalia eli Nanna-tädistä. Natalia Vornanen oli syntynyt Korpiselän Tolvajärvellä 1892. Perhe muutti 1912 Pälkjärven Ilmakkaan. Natalia kävi karjanhoitokoulun Kiteen Koivikolla 1916. Koulun jälkeen hän meni 1925 karjakoksi Rääkkylän Voiniemeen.
Myöhemmin Nanna oli Voiniemen oppikoulua käyvien poikien huushollarskana Joensuussa. Sen jälkeen hän toimi vielä emännöitsijänä Voiniemessä.
Muutaman elämänsä viimeisen vuoden Nanna joutui viettämään hoitokodissa. Järki pelasi, mutta jalat eivät. Nanna kuoli 93 vuotiaana. Natalia Vornanen lepää Joensuun ortodoksisella hautausmaalla, sisarensa Tainan (Tatjana) vieressä. Myös Taina oli ammatiltaan karjakko ja eli naimattomana.
Nimeäisin pitkän ja hoikan Nanna-tädin Täti Ruskeaksi., sillä vaatteiden väri oli usein ruskea. Hänen pukeutumisensa ja käytöksensä olivat hyvin hillittyä. Tukka oli aina sileällä nutturalla verkon alla.
Kesälomansa Nanna vietti veljensä luona. Tämä veli oli ukkimme Aleksanteri Vornanen, joten siellä mekin Nannaa enimmäkseen tapasimme. Ristimme hänet ”siveyden sipuliksi”. Jotenkin meistä lapsista tuntui, että Nanna-tädin aikana oli käyttäydyttävä kunniallisesti.
Kuva kirjoittajan albumista
Jokin vuosi sitten eräs henkilö Pohjois-Karjalan museolta halusi tulla haastattelemaan minua tekeillä olevan Utra-projektin tiimoilta.
Ennen haastattelun juttelimme, kuinka tärkeää perinteenkeruu on, ja kuinka helppoa se on nykyajan menetelmillä. Kerroin, kuinka eräs naimaton ja lapseton äidin täti oli pitänyt ikänsä päiväkirjaa. Hänen kuoltuaan joku sukulainen poltti nämä päiväkirjat saunan pesässä, etteivät ne joutuisi vääriin käsiin.
Kun pari tuntia kestänyt haastattelu oli ohi, haastattelija kertoi hieman itsestäänkin. Ilmeni, että hänellä on läheisiä kytköksiä Voiniemen nykyiseen isäntäväkeen.
Vasta nyt mainitsin hänelle, että se tuhottujen päiväkirjojen kirjoittaja oli Voiniemessä elämäntyönsä tehnyt äidin Nanna-täti. Ilmeni, että Nannan ”henki” elää yhä Voiniemessä ja siellä on ollut tallessa Nannan käsinkirjoitettuja tekstejä. Ainakin häänviettotavista Korpiselässä.
Näin monen mutkan ja vuosikymmenen takaa selvisi tämäkin mieltäni vaivannut asia. Onpa hienoa, jos ja kun jotain tädin ”satuaarteista” on säilynyt.
Kerrottakoon vielä, että Voiniemen hovin vanha kivinavetta näkyy Markku Pölösen muutama vuosi sitten filmatussa elokuvassa. Elokuvaa on filmattu Voiniemessäkin.
Seudulla kerrotaan vieläkin, ettei kukaan osannut soittaa kartanon vellikelloa niin taitavasti kuin Nanna-täti, joksi kaikki tuttavat häntä kutsuivat.
Kuvat Matti Holopainen
Kuva kirjoittajan albumista
—-
Nanna täti tuli mieleeni kun kävin ostamassa huonekaluliike Askosta Nanna-lepotuolin. Se on jo klassikko, muistelen nähneeni sellaisia tuoleja monessa huushollissa. Ainakin Mari mummolla oli samannäköinen tuoli.
Kun palasin tyttärenpojan kyydissä ostoksilta, kerroin että huonekaluliike Asko on Pälkjärveltä kotoisin olleen Asko Avoniuksen perustama. Tyttärenpoika totesi: ”Ilmankos et halunnut käydä muissa liikkeissä!”
Ride
—————————————————————————————————————————–
Jutussa mainitut käsinkirjoitetut tekstit on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaissut nimellä ”Korpiselkä ja kotikylän väki” – Natalia Vornanen kertoo Irma Hirvonen haastattelee 1957.
Julkaisu palkittiin karjalaisen juhlaperinteen kilpakeräyssarjassa 28.5.1957. Siinä kerättiin Luovutetun Karjalan , Suomenlahden itäisten ulkosaarten, Vienan, Aunuksen ja Inkerin juhla- ja merkkipäiviin liittynyttä perinnettä. Tapoja, uskomuksia, enteitä, taikatapoja, sananparsia, lauluja, leikkejä, yhtenäisiä juhlakuvauksia.
Ote Natalia Vornasen haastattelusta:
…..Oman kylän nuoriso seurusteli keskenään tavallisesti kihla- ja hää- ym. tansseissa. Naapurikyläläiset tulivat tutuiksi praasnikoissa ja markkinoilla. Syksyisin oli tilaisuus seurustella talkoissa. Vanhat ja nuoret kokoontuivat ”klatsiin” yhteisiin tilaisuuksiin. Nuoret tanssivat tai leikkivät piirileikkejä. Vanhemmat olivat mukana ja arvostelivat. Esim. Eräs äiti: ”Katschoin, katschoin illan kaiken, meijän Katja kaikkein tsomin.”……
Kirjoitusasu on suoraan käsinkirjoitetun tekstin mukainen. Tekstit ovat puhtaaksikirjoittaneet koneella 2016 Marja Turkka / Marketta Holopainen
