Aapelin rautatieläis-pienviljelijäperhe
Aapeli Kääriänen (s. 7.7.1870) tuli Pälkjärvelle Haukivuorelta 1895 Karjalan radan ollessa tekeillä. Kun rata valmistui, hän sai ratavartijan paikan ja nai pälkjärveläisen talollisen tyttären, Iida Lajusen (s.15.8.1879). Heidät vihittiin 1897, ja nuoripari asettui asumaan Pälkjärven asemalle valtion virkataloon. Perheeseen syntyi kaikkiaan kymmenen lasta, joista yksi tyttö kuoli aivan pienenä. Eloon jäi seitsemän poikaa ja kaksi tyttöä. Vanhin, Eino, syntyi 1899 ja nuorin, Martti, 1924. Aapeli jäi eläkkeelle 1933, ja oli jo sitä ennen alkanut rakentaa itselleen Kurikkaan eläkeläismökkiä. Tilaa kutsuttiin Tormanoksi.
Aapelin jäädessä eläkkeelle Einolla ja Väinöllä oli jo perhe. Eino oli asemamiehenä Pälkjärven asemalla, ja hänen vaimonsa, Helmi, hoiti aseman postia. Heillä oli 1928 syntynyt Pirkko. Saimi (s.1904) lähti kotoaan töihin ensin Rajajoen asemaravintolaan ja sieltä 20-luvun lopulla sisäköksi SOK:n johtaja Korhosen perheeseen Viipuriin. Väinö ja Eero olivat konduktöörejä ja asuivat Sortavalassa. Väinön Jyrki syntyi 1931. Viljo (s.1909) oli mielisairaanhoitajana Mikkelin Moisiossa.
Kotosalla Tormanossa olivat vielä Lauri (s.1913, isäni) Toini (s.1915), Pauli (s.1919) ja Martti (s. 1924). Laurista tuli ratavartija, Paulista vaihdemies, Martista konduktööri ja Toinista mielisairaanhoitaja. (Toini Katriinaa kutsuttiin myöhemmin ¨Kaisaksi¨ ja Katriinaksi.)
Pahvilaatikosta löytyy kirjeitä
Tormanosta pidettiin yhteyttä muualla oleviin perheenjäseniin kirjeitä kirjoittaen. Tietysti käytiin myös vieraisilla toinen toisissaan.
Kirjeiden kirjoittamisen pani alkuun Viljo. Hän oli kansakoulun käytyään pestautunut hoitajaharjoittelijaksi Pälksaaren sairaalaan ja valmistuttuaan 1926, hän oli vuoden Pälksaaressa hoitajana, suoritti asevelvollisuuden Viipurissa ¨lääkintäjoukoissa¨ ja jatkoi sitten hoitajana Mikkelin Moisiossa vuoteen 1935. Hoitotyö mielisairaalassa alkoi käydä hänelle kuitenkin raskaaksi, ja hän päätti siirtyä armeijan leipiin, ja lähti Viipuriin lääkintäaliupseerikouluun ja jäi sitä tietään armeijan palvelukseen. Viimeisimmäksi hän toimi Santahaminassa pääesikunnan ilmapuolustusosastossa toimistoupseerina ja jäi eläkkeelle ylivääpelinä. Viljo sai vielä myöhemmin sotilasmestarin arvon. Hän oli monipuolisesti lahjakas, työssään pystyvä, tunnollinen ja pidetty. Hän oli myös musikaalinen ja lauloi monet vuodet Helsingin Suurkirkon kuorossa. Hän pysyi poikamiehenä koko ikänsä.
Viljo, josta oli tullut suvun päämies ja sen koossa pitävä voima, kuoli Joensuussa 2000, ja hänen kellarikomerostaan pahvilaatikosta löytyi vuosilta 1932–1936 vanhempien ja sisarusten hänelle kirjoittamia kirjeitä 62 kappaletta. Kirjeet oli langalla sidottu yhteen ja kuoria ei ollut. Eniten oli isäni Laurin ja Iida-äidin pitkiä kirjeitä. Viljon omia kirjeitä ei tältä ajalta ole säilynyt.
Kun sain kirjepinkan käsiini, valvoin koko seuraavan yön niitä lukien. Poisnukkuneet rakkaat ja se maailma, jossa he elivät, oli vahvasti läsnä. Kirjeistä välittyy hyvin se, millaista oli elämä tuolloin kurikkalaisella pientilalla, jonka rakentamiseen ja raivaamiseen myös koko perheyhteisö osallistuu omien mahdollisuuksiensa ja voimiensa mukaan.
Pyhä veliseni! Näin puhuttelee Lauri Viljoa viimeisessä siviilikirjeessä ennen armeijaan menoaan. Miksi pyhä! Lauri, kuten muutkin nuoremmat sisarukset, tunsivat suurta kunnioitusta Viljoa kohtaan. Heille Viljo oli opastaja ja auktoriteetti, jota kunnioitettiin. Hänellä oli sydämen hyvyyttä, uskonnollinen vakaumus, ja hän oli hankkinut itselleen kirjallisuutta lukemalla laajan yleissivistyksen ja hyvän ilmaisutaidon.
Iida 24.9.34 
Martti Kääriäisen käsiala- näyte 1934
Kirjeitä Viljolle – rakkaalle pojalle ja veljelle
Tormanossa 14.10.1932. Rakas poikani!
Lämpösin sydänterveisin tulen sinun luoksesi nyt tänä iltahetkenä ja myöskin sydämeni kiitos kirjeestäsi ja paketistasi ja siitä leninkikankaasta ja kaikista, mitä siinä paketissa oli ja vielä suurempi syy on olla kiitollinen sinulle siitä rakastavasta ja aina äitiä muistavasta sydämestä.
Näin kirjoittaa 53-vuotias Iida-äiti. Iidan kirjeistä huokuu syvä rakkaus ja kiitollisuus lapsiaan kohtaan. Iidaa muistetaan paketeilla varsinkin merkkipäivinä: nimipäivinä, äitienpäivänä ja jouluna. Työelämässä olevat lapset saavat hankituksi äidille milloin leninkikankaan, milloin kengät. Saimi organisoi usein näitä lahja-asioita ja onnistuu Viipurista saamaan pula-aikanakin jotain tarpeellista. Kerran Saimi on ehdottanut, että annettaisiin lahjojen sijaan rahaa. Näin tapahtuikin ja äiti kiittää: Paavohan(Pauli) sen kirjeen aukasi ja alkoi ihmetellä, että mitäs täältä näkyy ja sitten ihmettelimme, että kuinka sinä uskalsit laittaa vaan noin tavallisessa kirjeessä. Ei sovi moittia, että olisitten huolimattomia olleet omistanne meillekin uhraamaan ja lähettämään ihan vähän päästä milloin mitäkin, erittäinkin Saimi ja Viljo. Ihan minua säälittää, että pitäisihän teidän itsellennekin säästää jotakin. Eihän ihminen voi sitä tietää, milloinka Jumala ottaa vaikka terveyden pois tahi jos mitä sattuu sellaista, niin hyvä olis olla säästöä.
Viljo pitää huolen myös kotiväen hengellisistä ja tiedollisista tarpeista tilaamalla hartauskirjallisuutta äidilleen ja Toini-siskolle. Isällekin hän tilaa Helsingin sanomat, vaikka tämä sanoo jo tilanneensa yhden lehden. Toinille hän tilaa ¨Heräävän nuorison¨, äidilleen ¨Herää valvomaan¨ ja Paavalikin saa jonkun lehden. Äiti saa Saimilta lahjaksi myös isokirjaimisen virsikirjan, jossa on evankeliumit.
Lasten kirjeistä näkyy, että he arvostivat syvästi hyvää ja turvallista kotiaan ja vanhempiaan, jotka ovat huolehtineet heistä hyvin. He haluavat nyt puolestaan auttaa vanhempiaan kaikin tavoin – antavat pula-aikanakin ilomielin sen, minkä suinkin voivat. Äiti jo huolestuneena arvelee olevansa suurena rasituksena lapsilleen ja toivoo, että säästäisivät vaan itselleen. 1934 on vietetty Iidan nimipäivää, ja häntä on muistettu lahjoilla. Äiti on toivonut, että kaikki lapset olisivat olleet paikalla: Jos minäkin saisin teidät kerran vielä koutak kaikki niinkun kanaemo poikansa siipensä alle, minäkin tekisin niin. Mutta en voi muuta, kun ajatuksillani olla teidän jokaisen luona.
Iida on usein huolissaan Viljon jaksamisesta raskaassa ja vaarallisessakin työssä. Hän on pahoillaan, ettei Viljo päässyt rautateille. Hän odottaa myös kovasti, että isä pääsee eläkkeelle ja saa tulla asemalta eläkekotiin saamaan vähän lepoa väsyneelle ruumiille.
Iida seuraa myös kahden lapsenlapsensa, Pirkon ja Jyrkin, kasvamista, samoin muut sisarukset. Iida ja Aapeli käyvät myös lapsiaan tapaamassa, Viljoa Mikkelissä, Väinön luona Sortavalassa ja Saimin luona Viipurissa. Einolaiset asuvatkin lähellä asemalla. Aapeli vaan ei malta pitkään pysyä poissa Tormanosta.
Aapeli pääsi ratavartijan toimestaan Pälkjärven asemalla eläkkeelle 7.7.1933. Uusi mieskin Nakkilasta, Viljo Heino, on jo virassa. On oikein sievä (siivo ja sopiva) – ja poikamies.
Aapeli kirjoittaa Viljolle syyskuussa eläkeasiastaan, että on saanut eläkepaperinsa ja saa eläkettä yhteensä 11 tuhatta 400 sataa 40 markkaa vuodessa, siis vähän vaille 1000 markkaa kuussa. Eikös ole hyvä. Kyllä minun on nyt niin hyvä tehdä täällä näitä peltotöitä, kirjoittaa Aapeli. (ks. kirje Pälkjärveläinen nro 4, s. 26) Työeläke oli vielä tuolloin harvojen etuoikeus, mutta valtion virkamiehet saivat sen jo 1800-luvun lopussa.
Aapeli on vielä aika hyvässä kunnossa ja työvirettä piti yllä tietysti oman tilan hyväksi tehtävä työ. Hänellä olivat hyvänä apuna Lauri ja Pauli. Saimi kirjoittaa kesäkuussa 1934, kun Aapelilla oli hänen ja Väinön luota kova kiire takaisin töihin Tormanoon: Isä on jaksavainen, ei valita väsymystä. Jalannousu on köykästä kuin nuorella ainakin.
Lauri kirjoittaa arkielämästä
Voisi olla niinkin, että nämä toiset osaisivat paremmin kirjotella asioista Sinulle kuin minä, sillä olet kait huomannut, että nämä minun kirjeeni ovat perin kylmiä. Minusta tuntuu siltä, mutta sille en voi mitään, jos en osaa asioista paremmin kertoa. Minun asiani on yksitoikkoisia, aivan jokapäiväisiä tapahtumia, mutta kait sinäkin niistä jotakin nautintoa saat, sillä taidathan vähän tykätä näistä maamiehen hommista ja käsität myös, jos niistä vähän joskus pakisen.
Näin pakisee 19-vuotias Lauri, tuo metsän ja pellon poika, lokakuisena vihmapäivänä esikuvalleen, rakkaalle Viljo-veljelle. Hän vertailee tuossa itseään kirjoittajana Viljoon, jonka kirjeitä piti paljon tunteikkaampina ja kuvailevampina.
Puutarhan ja viljelysten hoito, metsätyöt – luonto yleensäkin – sekä rakentaminen olivat Laurin sydäntä lähellä. Koulusta ja kotoa sekä erilaisilta neuvojilta saadut opit olivat täydessä käytössä. Saimi-sisko kirjoittaa ja toteaa, että Lauria ei saa Tormanosta minnekään kyläilemään: Lassi ei ole käynyt Sortavalaa edempänä. Hän reissaa vaan Tormanon ja aseman väliä. Lassi viihtyi kotikulmilla – näin koko elämänsä. Kaikenlainen rakentaminen kiinnosti häntä myös. Hän toimi pääkirjeenvaihtajana Tormanon asioissa.
Säitä, heinätystä ja peltotöitä
Lauri aloittaa usein kertomalla säästä kuten syksyllä 1932: On eletty vielä aivan kesässä. Kerran päästiin marraskuun lopussa reellä ajamaan, mutta nyt ollaan aivan sulissa maissa. Lehmille syötetään hyviä heiniä, kun ei pääse Rillingin takana olevia huonompia heiniä hakemaan. Lunta tuli kosommalti vasta tammikuussa. Maantiellä pääsee jo hiihtämään, ja Rillinki kantaa niin, että heiniäkin voitiin ruveta hakemaan. Oli jo 30° pakkasta, ja Lauri palellutti vähän korvanlehtiään, kun ajeli lippahatussa pyörällä asemalle karvahattuaan hakemaan.
Maaliskuussa 1933 Lauri kirjoittaa: Täällä alkaa tulla kesä jälleen, räystäistä vesi jo tippuu keskipäivän aikaan aika lailla. Ilmat on aika kauniit ja hyvät, niin että voipi toivoa lentsunkin menevän pois täältä meidän seutuvilta. Kyllä se onkin jokaisessa vähin ollut, meilläkin äiti vain jäi aivan osattomaksi, vaikka vielähän se ehtii.
Kesän ilmoissa ei ole kehumista ensinkään, sillä ne ovat melkein mahdottomat olleet tähän asti. Heiniä ei tuskin saatu kuivaksi muuten kuin seipäissä, sillä se on harva päivä se, jos ei sada vettä.
Tormanon heinämaat olivat pienet, ja siksi heinämaita vuokrattiin tai sitten ruokittiin lehmät ostoheinällä. Heinät oli saatu korjuuseen omin väin kuitenkin aika hyvin, vaikka kesä oli sateinen. Radanvarsia, Aapelin entisiä heinämaita, oli niitetty vain Vaskon ylikäytävälle asti. Heiniä tuli noin 2000 kiloa. Einon ammulle oli saatu heinät Naatselästä. Siellä Lankisen tila ja heinämaat joutuivat pakkohuutokauppaan. Oli tehty sieltä heinät halvalla ja saatu kuivinakin latoon.
Kauroille ja kaikille muille kasveille kesä on ollut hyvä. Turnipsit ovat hyvällä alulla ja perunasta tulee erinomainen sato, jos ei halla vie eikä tule ruostetta. Jos tulee kauniita ilmoja, niin viljat valmistuisivat. Ruista ei vielä leikata koko kylässä. Perunoista ja kaurasta on saatu hyvä sato. Kaura-ahosta aletaan puida. Ruista tuli kahdeksan säkkiä ja uutta kylvetty 100 kiloa. On ollut hyvät ilmat, ja ihmiset ovat saaneet hyvin viljansa korjuuseen. Possukin on kasvanut isoksi.
Syksyllä Lauri selostaa, että kesannot on vältätty (kynnetty) ja lannat pitäisi ajaa asemalta. Kun saadaan kesannot vielä pehmoiseksi hankmottua (karhittua, äestettyä eli pellon pinta pehmennetyksi)), niin voitaisiin ruveta kohta puoleen kylvöhommiin.
Puutarhan perustamista
Onhan sitä ollut väliin puutarhatöitäkin. Tässä joku viikko sitten laitto Matti Sihvonen neljä kappaletta omenapuita, 12 marjapensasta, joista neljä mustaviinimarjaa, neljä karviaista ja neljä punaviinimarjaa. Pensaat istutettiin ikkunan alle kammarin päähän. Omenapuut istutettiin nurkille ja pensaat väliin. Martta-neuvoja istutti pensaat.
Lauri kertoo syyskuussa 1934, että omenapuut eivät ole menestyneet. Muutamiin puihin ei ilmestynyt lehtiä. Sihvos-Matti kävi niitä katsomassa, muttei hänkään osannut sanoa, mikä niissä on vikana. Lupasi laittaa keväällä uudet puut tilalle veloituksetta.
Martti (11 v) on kesällä 1935 on selvästi ottanut Laurin roolin, kun hän kertoo, mitä peltotöitä isä on Tormanossa tehnyt. Samoin hän kertoo elokuussa, että omenoita on saatu jonkin verran, mutta viinimarjasatoa ei juuri yhtään. Kesä on ollut huono säiden suhteen. Joku mato söi pensaista lehdet. Mansikkamaasta on saatu marjoja syötäväksi, muttei säilöön. Kirje lähtee isän kirjeen kanssa.
Jos oman puutarhan satoa ei tullutkaan, useina vuosina saatiin lakkoja Rillingiltä ja metsästä sieniä ja marjoja. Mesimarjojakin kerättiin. Eino myös ¨jänisti¨ jonkin verran pystykorvansa kanssa. Viljolle ja Saimille metsän antimia lähetettiin paketeissa.
Viljo ja Martti Kääriäinen 1930-luvun alussa
Iida Kääriäinen (o.s. Lajunen) tyttärensä Saimin (vas.) ja Saimin serkun Martta Hintikan (oik.) kanssa.
Täydennysrakentamista
Tormanon rakennuskanta ei ole vielä aivan valmis. Lauri kirjoittaa 1932: Nyt aiotaan rakentaa aitat pihaan. Olisivat tarpeen. Hirret on jo valmiina, ja Laakkonen alkaa aittoja hakkaamaan. Alkutalvella 1933 aitoista puuttuvat enää katot ja sillat (lattiat).
Perunakuoppaan on laskettu matto (katto) umpeen, mutta loppui sementti, niin se jäi vähän ohueksi. Sitä täytyy vielä vahvistaa. Myöhemmin: Kuoppa on kattoa vailla, mutta alullaan on senkin laitto: Matto (katto) jäi vakavasti ylös eikä tuo pelottanut yhtään pönkkiä pudottaissa, kun sen vakavuuden tiesi, kun itse teki.
Lauri Aapelina ennen ruotuväkeen lähtöä
Lauri kertoo olleensa tätä nykyä Aapelina (ahkerana isän tapaan) melkein muina töinään. Hän on ollut nurmien kimpussa ja palkkiorahaakin on saatu lähes 500 markkaa. Nurmesta on kuokkimatta enää kuusi aaria. On kiskottu Paulin kanssa kantoja rasista (polttamatta jäänyt kaski), joka jäi juurimatta keväällä. Työ olisi loppunut sinä päivänä, ellei olisi vihmonut vettä.
Lauri raportoi Viljolle 1934 toukokuussa, että kaurat ja vehnä ovat jo oraalla ja perunat riihessä itämässä. Rukiista hän kirjoittaa: Rukiin oraat ovat hyvät, ja sitä voipi mielihyvin joka ilta käydä kiertämässä ja katsella sen rehevyyttä.
Lauri kirjoittaa Viljolle 19.8.1934 ennen palvelukseen astumistaan ja pahoittelee kirjoittamattomuuttaan. Oli ajatellut kirjoittaa vasta juuri ennen lähtöään, ja kirjoittaminen tuntuu nyt niin tökeröltä. Hän kiittää Viljoa paketista ja jatkaa: Viljoja on leikattu kiireettömästi ja ruista on jo puitukin yksi ahos ja toinen on riihessä kuivumassa. Isä on käynyt myllyssä, niin että jauhon puolesta alkaa pärjätä. Kauroja on leikattu hissun kissun sikäli, kun alkavat valmistua. On ollut leikkaajiakin: omat joukot ja Lyyli on aina käynyt jelppaamassa. Eerokin on tulossa lomalle.
Ruista kylvettiin torstaina sinne ladon luokse, ja näille vanhemmille velloksille kävi päähän, että täytyy vielä vältätä (kyntää) se heinänurmi Riikosen rajalta kokonaan rukiille, ja nyt se on siinä kunnossa, että viskoja vain jyvät sinne. Jos nyt vain lykkyä on, niin ruista nämä ensi kesänä saavat leikata aika tavalla.
Perunaan tulee ruostetta, mutta varsiltaan se on hyvä. Laurista ei nyt sitten ole apua nostossa. Armeija kutsuu. Perunat on nostettu ja pantu siihen uuteen kuoppaan.
Sää on ollut melko hyvä, joskus vähäisiä sateita. Lauri kertoo, että töpinäksi on pantu: jyvät on säkissä. Viljat puitiin koneella. Osa rukiista puitiin riihessä. Kauroja tuli 33 säkkiä, rukiita 19 ja vehniä 2,5 säkkiä. Jyviä täytyy vähän kuivata riihessä, mutta onhan se konepuinti helpompaa isällekin, kun hän ei paljon jaksa tehdä. Puinti Seppäsen koneilla ei ole kallista, ainoastaan 25 (?) mk tunti. Meillä meni aikaa kolme tuntia. Perunannostoon voi ottaa jonkun vieraan avuksi. Syyskylvöistä kyllä isä ja Paavo (Pauli) selviävät alta pakan.
Lauri on nyt luovuttanut raporttinsa Tormanon töistä, ja hänen mieltään askarruttaa nyt armeijaan meno. Hän miettii, kuka nyt kirjoittelee kuulumisia Viljolle. Mutta pääasia oli se, että Tormanon työt on syksyltä saatu hoidetuksi. Hän kaihoilee, että olisihan tuo ollut mukava kierrellä näitä oraita täällä ja katsoa niiden edistymistä pitkin syksyä. Nyt pitää ne askelet ottaa Pitkärannan kentällä.
Lauri on lähtenyt Salmin Manssilaan, ja äidistä tuntuu koti niin tyhjältä. Lauri on kirjoittanut, mutta ei ole vielä päässyt lomalle. Äiti toivoo, että Lauri saisi hyvän toverin siellä, että eivät yllyttäsi mihinkään pahuuteen. – – – Kyllähän se Lauri muisti koko kesän joka ilta, kun töistäkin tuli, niin ensimmäiseksi kävi katsomassa kaikki viljapellot. Kunhaan hänellä nytkin olisi onni mukana. Se olisi parhain toivoni.
Äitiä huolestuttaa sekin, kun Lauri ei ole enää kirjurina. Hän kirjoittaa Viljolle: Nyt kun myö Martti-mestarin kanssa töherretään, niin koita vaan ottaa selvää kaikista. Näissä on kaikki virallista, virheet ja kaikki. Martti, kolmasluokkalainen, on ilmeisesti ollut äitinsä opettajana.
Tormanon uudet kirjeenvaihtajat
Lauri lähti, mutta elämä ja työnteko Tormanossa jatkuu. Viljolle Tormanon kuulumisia välittävät Toini, Iida ja Martti. Aapelikin tarttuu kynään. Lauri kertoo puolestaan Viljolle armeijakuulumisia.
Toini kirjoittaa syksyn 1934 olleen sateinen ja joka paikassa litisee. Navettaankaan ei pääse kohta kuin veneellä. Tormanon tie on aivan mahdoton. Aapeli on yrittänyt raivata metsää, muttei siitä mitään tule, kun kaikki on niin märkää. Isä on saanut raivausrahoja yli 600 markkaa.
Aapeli on ottanut valtiolle halkokontrahdin 100 kuutiota ja ajaa halkoja asemalle Paulin kanssa. Saa 35 markkaa kuutiolta. Vuojolaisen Tauno on apuna halkoja tekemässä.
Aapeli kirjoittaa Viljolle 1935: Kiitokset kirjeestäsi ja kaikista rahoista ja Suomen lipusta. Täällä ollaan kaikki terveenä. Ilmat on vaan niin sateiset, ettei tahdo tulla mitään aikaan. Heinät kyllä kasvoi hyvin, kun vaan saisi korjatuksi. Meilläkin on seipäillä melkein kaikki, kun vaan saisi ajaa latoon. Viljat kaikki on hyvät, vehnä ja ruis, kun vaan valmistuisivat.
Toukokuussa 1935 Iida pyytää anteeksi Viipurissa asuvilta Saimilta ja Viljolta typeryyttään ja hitauttaan kirjeen kirjoittamisessa. Hän on sydämestään kiitollinen pääsiäislehdestä ja kaikenlaisesta huolenpidosta ja muistamisesta, mitä kaikki lapset ovat osoittaneet kotiväkeä kohtaan. Lauristakin on pidetty huolta pitkällisen sairaalassaolon aikana Joensuun Yleisessä sairaalassa. Laurin umpisuoli puhkesi hänen tultuaan aliupseerikouluun Onttolaan, ja haava rupesi märkimään.
Iida ihmettelee, että Viljo on niin nopeasti oppinut koneella kirjoittamaan ja jatkaa: Tuntuu paljon mukavammalta ja paremmalta, kun sinäkin olet nyt Viipurissa, niin kuin puoleksi kotona. Onhan teitä siellä nyt kaksi yhtä joukkoa ja saatte olla usein yksissä ja ohjata toinen toisiaan kumpanen milloin paremmin osaa. Kotoakin voi aina joku siellä pistäytyäja käydä kertomassa kotipuolen terveiset.
Lauri ja Saimi kirjoittavat 1936
Saimi selostaa, että heinät saatu latoon tästä Tormanon selkusilta, kun ei saatu vuokrata heinämaata. Ruis on leikattu ja yksi ahos puitu, ei muuta kuin käydä myllyssä, niin pääsee uutisleivän paistoon. Ruis oli vähän huononlaista lähtöjään, mutta onhan nyt toukoviljoja sijaan. Kaura on oikein hyvää, saadaan hyvää kaurakokkoa ja hyvät olet (oljet) eläimille.
On ollut niin kuivaa, että Tormanoon on pitänyt kaivaa uusi kaivo keskelle peltoa tuvan ikkunan alle. Väinö on kaivanut kaivon. Hyvä, että kaivo saatiin, kun pyykki on pitänyt pestä asemalla ja Koljosen lähteellä ja milloin missäkin. Eero pyrkii rautateille konduktööriksi. Laurilla on ollut rautateillä sijaisuuksia, toivotaan, että töitä taas järjestyisi. Hän kokoaa papereitaan rataosastoon.
Paavali on tehnyt savottaa ja saanut tilin. Osti itselleen kengät ja housut, anto isälle ja vähän jäi tuhannesta taskurahojakin. Iida ja Aapeli ovat käyneet Piimäselässä ja Martti on jäänyt sinne rengiksi. Toini on Ruskealan nuorisojuhlilla parhaillaan.
Toukokuussa rukiita on pitänyt lakaista, kun niissä oli hometta. Nyt on sää muuttunut kesäisemmäksi ja homekin on mennyt pois, kun satoi.
Iida kirjoittaa: Pauli pääsi ripille sunnuntaina, ja hän on nyt aikaihminen. Martin koulu loppuu pian ja hänkin pääsee nauttimaan kesän sulosuutta. Lauri ei ole kirjoittanut pitkään aikaan kotiin. Taitaa vaan muistella Helmiä.
Lisätienestejä
Pientilojen isännät yrittivät varsinkin talviaikaan, kun tilan töitä oli vähemmän, saada jostain lisätuloja. Metsätöitä ei voinut tehdä, jos ei ollut lunta eikä maa ollut roudassa. Pula-aikaan sattui juuri tällaisia talvia.
Lauri ja Pauli onnistuivat saamaan joitain lisätöitä ja saattoivat sitten hankkia jotain itselleen. Saimi kertoo kirjeessään, että Lauri antaa tienesteistään aina osan äidilleen.
Huhtikuussa 1933 pääsiäisen jälkeen Iida kirjoittaa Laurin menneen Suojärvelle Raisu-hevosen kanssa savottaan, ja hän on huolissaan, ettei vain mitään vahinkoa sattuisi. Hän pelkää myös sitä, ettei Lauri vain joutuisi huonoille jäljille siellä, kun on ensi kertaa poissa kotoa. Työkin savotassa on aika raskasta nuorelle pojalle. Iida toivoo Laurin pääsevän rautateille. Hevonen olikin satuttanut jalkansa, ja Lauri oli lopun aikaa ilman hevosta.
1934 tammikuussa lisätöitä ei tunnu olevan tarjolla, koivuja on vähän kaadettu ja myyty Eino Pitkäselle. Alahovissa on tehty metsätöitä ja sinne saattaisi päästä tienestiin.
Sittemmin Iida kirjoittaa, että Lauri on ollut töissä Malisen Antin savotassa jo kolme viikkoa. Sitten hän aloittaa Suojärvellä kauppias–liikemies Vuoren lastaustöissä.
Pauli-veli on ollut Läskelässä Linnunvaaran hovin mailla taimia istuttamassa. Tekevät 10-tuntisia päiviä. Näkyy työmiestä väsyttävän, kun uni lähtee heti, kun sänkyyn käy, kertoo Lauri.
Juhlia ja lahjoja
Kirjeistä käy ilmi, että Pälkjärvellä oli tapana viettää nimipäiviä. Sinne tuli naapureita ja sukulaisia. Vieraat saattoivat tuoda jonkun pienen, usein omatekoisen lahjan. Varsinaisesti mitään kutsuja ei esitetty. Nimipäivän vietto oli yleisempää kuin syntymäpäivän vietto. Tunnetuille pälkjärveläisille kävi laulamassa ns. nimipäiväkuoro.
Kääriäiset ovat olleet Niilon päivillä Pirhosessa. Siellä Iida ja Toini kuulivat Siiri Pirhosen virkkaamista koristetyynyistä, ¨pötkylätyynyistä¨. Tuo koristetyyny oli sen ajan muotivillitys. Tyynyn päällinen oli virkattu raidalliseksi erivärisistä langoista ja pötkylän päistä roikkuivat silkkitupsut virkatun nyörin päässä. Iida kirjoittaa Viljolle: Minun rupesi mieli tekemään, että pitää sinulle saada nimipäiväksi se pötkylä. Iloset värithän siinä kyllä on, miltei liiankin iloset. Niinhän se tässä maailmassa onkin iloa ja murheita. Toini virkkasi Viljolle tuon pötkylän ja sanoi, että se on pitkä ja kaita kuin Kersyrjän kylä.
Saimi kirjoittaa 1934 kesäkuussa, että opettaja Eino Nousiainen muuttaa pois ja on vietetty läksiäisiä.
Jouluna 1934 Iida on saanut paljon lahjoja: Saimilta ja Viljolta mustan leninkikankaan, Sanna-siskolta (Hintikka) huivin ja kaakun.
Martti-mestari kirjoittaa marraskuussa 1934: Rakas veljeni. Parhain tervehdykseni nyt
+taasen pitkästä aikaa. Parhain kiitos sinulle sinun kortistasi, jonka sain nimipäivikseni. Minä tulin hyvin iloiseksi. Nythän ne olivat ne meidän Einon päivät. Minäkin olin siellä Äidin kanssa. Olihan siellä paljon toisiakin naapureita. Olihan siellä hauska olla. Me tulimme vasta pyhänä pois äidin kanssa. Lauri oli kirjoittanut Einolle ja laittoi siinä meille kuvansa. Ei ole vielä päässyt lomalle. Eikä hän voi päästä kun jouluksi. Me opettelemme koulussa joulukuuselle joululauluja. Saamme laulaa Joulu joulu tullut on juhla armahainen siitä riemu verraton ilo autuainen.
Martti kertoo talven iloista, hiihdosta ja mäenlaskusta, ja toteaa lopuksi, että onhan se kyllä kesälläkin mukavaa.
Toini kertoo joululahjoista 1934: Einolaiset olivat Tormanossa aaton. Pirkolle (8v) tuli paljon lahjoja, Einon Helmiltä Toini sai leninkikankaan, Saimilta rahaa ja Viljolta Siionin virret. Sanoo laulujen olevan kauniita niin sanoiltaan kuin säveliltään. On oppinut niitä Luther-kursseilla ja kokouksissa. Iida sai Saimilta ison virsikirjan, jossa on myös evankeliumitekstit. Paavali sai rahaa ja Viljolta jotain.
Martti viettää joulunajan Sortavalassa Jyrkin seurana. Martti, Pirkko ja Jyrki saivat kaikki sukset vähän kierrätystyyliin. Myös Lauri ja Eero olivat joulunpyhät kotona. Lauri on tulossa Joensuuhun Onttolaan aliupseerikouluun.
Iida käy äitienpäivillä Kurikan koululla. 1933 hän kirjoittaa pojalleen: Saimilta sain äidin päiväksi kortin. Nyt on taas jälellä (takana) se siunattu äitien päiväkin. Illalla olimme koululla viettämässä niitä äitien päiviä. Siellä oli oikein hauskaa ja mukavaa. Laulu kuoro esitti monta kaunista laulua ja pitivät kauneita puheita ja äitejä oli paljo koululla.
1935 Iida on saanut äitienpäiväksi leninkikankaan, nyt Siiriltä, Väinöltä, Jyrkiltä ja Eerolta Sortavalasta. Iida on aivan ihmeissään, että joko se pikku Jyrkikin on hänelle mekkokangasta laittamassa. Iida toivoo lapsilleen hyvän Jumalan siunausta, koska hän ei voi muuten palkita osakseen tullutta hyvyyttä.
1936: Iida on ollut koululla äitienpäivillä ja äitejä on taas ollut paljon juhlissa mukana. Meille tarjottiin siellä kahvia, pullaa, pikkuleipiä ja kaakkua. Sitten vielä oli simaa. Kuoro lauloi monta kaunista laulua ja lapset leikkivät. Se oli hyvin mukavata katsoa. Sitten oli pastorin puhe. Niin se ilta menikin hyvin hupasesti.
Naapurien ja tuttujen kuulumisia
Sairauksia ja kuolemia:
Iida kertoo Sanna-sisarensa miehestä, Kustaa Hintikasta 1932: Nyt on Hintikan setä kipiänä Sortavalan sairashuoneella. Sillä on sellainen tauti, että ei saa sitä vesitarvistaan tehdyksi. Ei tiedä milloinka pääsee pois.
Naapurin, Riikolan, Martta on myös hoitajana Moisiossa, ja hän on kertonut Moisiossa raivonneesta lavantaudista. Iida toivoo, että Viljo saisi olla terveenä. Lavantauti raivosi sitten Pälkjärvelläkin.
Tormanolaiset ovat ihmeen tervettä joukkoa. Eivät näiden vuosien aikana paljon sairastele. Aapeli kertoo helmikuussa 1935, että Martilla on risa (paise) kielenkannan päällä vasemmalla. Hän käyttää Marttia Sortavalassa lääkärillä ja paise puhkaistaan ja se arpeutuu. Myöhemmin häneltä leikataan Sortavalassatoinen, luonnottoman suuri nielurisa vasemmalta. Väinö hoitelee näitä lääkäriasioita Sortavalassa. Martti paranee hyvin.
Tuoni on käynyt taas täällä näitä vanhoja noppimassa pois, Roposen Väinön ja Koposen ukon selostaa Lauri 1933.
Saimi kirjoittaa 1933 Viljolle: Sieltähän Pälkjärveltä kuuluu surusanomia: ¨Sihvolan¨ (Sihvosen) täti on nukahtanut ikiuneen, mikä on surusanoma koko kylälle. Tätiä moni kaipaa, Siellä on ollut oikein juhlalliset hautajaiset. (Sihvosen täti, parantaja, oli Kääriäistenkin hyvä ystävä.)
Seppäsen Sikelle kävi kovin hullusti, kun vei lehmää nuoraan syömään ja pani jalkansa vyyhen päälle, kun löi seivästä maahan. Lehmä hyppäsi juoksemaan ja Sikeltä takertui jalka kiinni nuoraan ja jalka katkesi reideltä poikki. Nyt on ollut jo kuukauden Sortavalassa eikä taida olla poispääsystä tietoakaan. Tämä oli kova paukku Pitkäsille. Lienetkö jo saanut kuulla mitä tästä jutusta? (Lauri 1933)
Terveinä ovat muut olleet paitsi Martti on ollut tuhkarokossa. Sitä on ollut melkein joka lapsessa. (tammik. 1934)
Iida on menettänyt 1934 Liisa-siskonsa. Liisa oli Piimäselässä asuvan maanviljelijä Juho Hämäläisen toinen vaimo. Poikia oli yhteensä kahdeksan. He jäivät täysorvoiksi vanhempien kuoltua. Heistä neljä jäi hoitamaan tilaa. Kääriäisen pojat tykkäsivät käydä Piimäselässä, kun siellä oli niin rento meininki.
Juho-enokin Pitkässärannassa oli kauan huonona, ja Lauri tuumii kirjeessään, jokohan mahtanee Juho-eno kuolahtaa. Iida kirjoittaa myöhemmin: Juho-eno on edelleen huonona, ja Iida toivoo, että pääsisi häntä katsomaan, vaan kun on kohtalo heidät niin kauaksi erottanut ja pilettejä (VR:n vapaalippuja) on niin vähän ja rahalla ei raskisi ajaa. Veli menehtyikin pian.
Aapeli kirjoittaa1935, että Tiitisen Reino kuoli Matkaselässä verenmyrkytykseen, ja Koljosen Väinö keuhkotautiin.
Iida on huolissaan Laurista, joka on ollut jo kuukauden Yleisessä sairaalassa Joensuussa umpisuolen leikkauksen jälkeen, koska haava märkii, eikä ole tietoa kotiin pääsystä. Eino, Väinö ja Eero ovat käyneet katsomassa. Isä ei, kun ei raaski matkustaa rahalla ja piletit (VR:n vapaaliput) ovat vähissä. Iida rukoilee Laurin paranemista ja toivoo, että Lauri itsekin rukoilisi. Lauri paranikin liki kolme kuukautta podettuaan.
Ikävämmin on Turusen perheessä (asemamies Turusenko?). Turunen nukkuu nyt ikuista unta. Hän sairasti lavantautia kolme viikkoa. Yhden vajaan viikon oli Sortavalan Diakonissalaitoksella, ja sinne hän kuolikin. Kuumetta oli joka päivä kovasti ja sitten oli ruvennut tulemaan nenästä verta, eikä se ollut tauonnut millään, ennen kuin kuolema lopetti kaikki vaivat.
Sulo on myöskin lavantauvissa, oli jo ennen isäänsä, mutta hän on nyt paranemaan päin. Ensi sunnuntaina on hautajaiset Värtsilässä, jonne hänet (Turunen) haudataan. Siihen jäi huono pere, kun kohtapuoleen Helmin pitäs saada pieniä. Onhan siinä nyt hänellekin kuormaa kerrakseen.
Eino-veli kirjoittaa 5.9.1935: Onhan niitä tässä ihmeitäkin kerrakseen kerrottavana kun vaan muistaa. Väänäsen Otolta (ratavartija) on eukko kuollut. T.k. ensimmäisenä päivänä oli hautajaisiin kutsut. Otolle jäi sitä pientä joukkoa 6 kpl. (Otto löysi lapsilleen uuden äidin Anna Riikosesta 1937, ja perhe muutti Martimoon. Annasta tuli kelpo äiti Oton lapsille ja yhteinen tytärkin syntyi.) Hintikan Urholta on myös eilen aamulla eukko kuollut Sortavalan sairashuoneelle. En tiedä mitä se lie sairastana. Urhollekin jäi kaksi lasta. (Urho oli Iidan sisaren, Sannan, vanhin poika.)
Naimakuumetta:
Iida kirjoittaa naimakuumeesta 1933: Täällä meidän puolessa on naimisiin menon kuume. Täällä syntyy paria kuin sieniä sateella. Täällä meni kihloihin Väänäsen Matti ja Sanni Tarvainen ja ratavartija Heino ja Hilja Riikonen julkaisivat kihlauksensa. Viime pyhänä pidettiin Riikolassa kihlajaisia. Ja ne ei vuoskaupalla tutustelleetkaan toisiaan. Täällä meillä Aabelin päivillä Heino oli kysellyt, että onko se toikin Riikosen tyttöjä ja siitä asti ne on vaan olleet tuttuja.
Sitten on vielä yksi asia. Näinköhän siitäkin mitä tullee: Pirhosen Siiri ja Väänäsen Jyrki ovat pari kertaa olleet suksiretkellä, että miksihän se kehittynee. Perästähän se kuuluu sanoo lampuntekijä. (Ei siitä mitään tullut.)
Saimi kertoo, että Seppäsen Martta on naimisissa Toivo Juvosen kanssa.
Kirkollisia asioita:
Lauri kirjoittaa 1932 joulukuun alussa: Täällä oli viime pyhänä vaalipappi saarnaamassa ja ensi pyhänä on toinen. En tiedä tokko ne hyväksyvät koko näitä pappeja ollenkaan. Sanovat, että ovat liian vanhoja. Molemmat taitaa olla yli viidenkymmenen. Toiset taas sanovat, että onhan meillä tämä Sares, että koitellaan tämä saada, mutta tämä on liian nuori. Tätä ei voi saada millään. Tiedä sitten kuka pääsee. 18:s päivä on vaali. Siinä sen näkee miten siinä käypi.
Iida kirjoittaa toukokuussa, että Toini on ollut koko viikon Luther-kurssilla, ja sai siellä kuulla paljon mukavia opetuksia ja elämänohjeita. Iida on mielissään, ettei Toinin vielä ole tansseihin tehnyt mieli. Siitä äiti on kiitollinen.
Toini oli ollut edellisenä sunnuntaina Riikosen Helmin kanssa kirkossa. Nyt ensi sunnuntaina on se meidän kokous Miettisellä, jos ei mitään esteitä tule. Siellä on kait meidän uus pappikin(Slöör), mukana, kun vanha on poissa. Syyskuun kokouksen pidimme Ala-lammilla (Ruskealassa). Teimme sinne auto retken. Slöör sairastui juuri sinä pyhänä, eikä voinut olla mukana, mutta menimme kuitenkin keskenämme. Siellä olikin oikein siunattua meille. Kun ajoimme talon pihaan, oli siellä jo talon väki sekä muutakin yleisöä ottamassa meitä vastaan laulaen hengellisistä lauluista 555. Siitä siirryimme tupaan, jossa suoritimme ohjelman. Meitä oli parisenkymmentä henkeä täältä. Kaksi sen puolen tyttöä piti puheen sekä meikäläisistä myös kaksi. Minulla oli myös runo luettavana. Lauloimme Siionin virsiä aina välillä ja niin meni päivä jo ehtoopuolelle ja olikin jo ajateltava jo poislähtöä. Juotuamme talon tarjoamat kahvit ja sen kanssa voileipiä läksimme kotimatkalle. Varmaankin jäi retkestämme kauniit muistot jokaisen mieleen.
1935 kesällä Aapeli mainitsee kirjeessään, että kohta on suuret kirkkojuhlat, ja hän toivoo hyvää säätä.
Pälkjärvi – rakas kotiseutu aina mielessä
Kaikki Kääriäisen Pälkjärveltä pois muuttaneet lapset halusivat kuulla, mitä Tormanoon ja entiselle kotiseudulle kuuluu. Nämä Viljon tallettamat kirjeet, joita tässä edellä olen selostanut ja siteerannut, ovat nyt kertomassa Kurikan kylän elämästä meille jälkipolvillekin.
Saimi kirjoittaa Viljolle 1934:
Kyllä myö on Leenan kanssa naurettu, että mistä sitä aina vaan juttua riittää siitä Pälkjärvestä: se on aina juttujen keskipisteessä. Niin että jos ei ole sitä kylää muisteltu ristiin rastiin, niin ei sitten mitään. Mutta aina vaan sieltä jotain uutta löytää. Kyllä se on paikka, jota ei koskaan lakkaa muistamasta.
Lähteitä
Viljo Kääriäisen ansioluettelo ja todistuksia. Leena Parvelan arkisto.
Kääriäisten kirjeitä vuosilta 1932–1936. Leena Parvelan arkisto.
Lauri Kääriäisen asiakirjat. Leena Parvelan arkisto
Valokuvat Helmi ja Lauri Kääriäisen sekä Saimi ja Erkki Riikosen albumit. Leena Parvelan arkisto.
Pälkjärveläisen numeroita, joista löytyy kuvia ja kirjoitelmia Kääriäisistä ja Riikosista:
Enoni Erkki Riikosen vaiheita Pälkjärven Kurikasta Joensuun Mutalaan no 3/2011 s. 53–59
Karjalan radan työmaa toi Aapeli Kääriäisen Pälkjärvelle no 4/2011 s. 21–29
Helvi Kääriäinen: Elämää Pälksaaressa ja evakossa no 6/2012 s.42–45
