Pyörähurjastelija nähty Hytinvaaran mäessä! / Irma Lounatvuori

Polkupyörää oli Saksassa kehitelty ns. potku- eli juoksupyörästä 1800-luvun alusta lähtien. Kaksipyöräinen ajopeli, johon vauhti saatiin polkimilla, sai muotonsa monien vaiheiden ja kokeilujen kautta. Kun käyttöön saatiin kaksi samankokoista pyörää, joiden väliseen satulaa kannattelevaan pystyputkeen liitettiin polkimet ja ne yhdistettiin välitysketjulla ja hammasrattailla takapyörään, syntyi tuntemamme polkupyörä 1886 (Kreutz-Rower). Pyörän ulkonäköä ja keveyttä paranneltiin, ja kasvaneen tuotannon myötä kysyntä lisääntyi, hinnat alenivat ja niinpä 1900-luvun alussa pyörillä kaartelivat jo niin tehtaantyöläiset kuin koulupojatkin.

Pyörällä hurjastelun pelättiin kuitenkin aiheuttavan onnettomuuksia niin ajajalleen kuin viattomille maantiellä vaeltaville. Ajoluvan arveltiin hillitsevän hurjimpia vauhtivillejä, siksipä pyörän uuden haltijan oli lähdettävä nimismiehen konttoriin lupatodistusta anomaan. Värtsilän yhteiskoulun oppilas Lauri Kivinen (s. 1899) sai ajotodistuksensa Tohmajärven nimismieheltä Väinö Mieloselta maaliskuussa 1914. Luvan kanssa Lauri sai huristella kotikylän ja Värtsilän teillä marraskuun loppuun asti. Tapaus oli siinä määrin harvinainen ja ennen kokematon, että ylpeä pyöräilijä lupatodistus taskussaan ja uutuuttaan hohtava pyörä talutettiin vielä valokuvaamoon ikuistettavaksi.

Juttu on julkaistu Pälkjärveläisessä 7/2013

Lupatodistus
Polkupyöräilijä Lauri Kivinen

Kuvat ovat kirjoittajan albumista