Heposelän tila sijaitsi Anonniemen kylässä (numero 6) Jänisjärven länsipuolella Ruskealan rajalla. Isoisäni isä Juho (Johan) Väisänen osti tilan vuonna 1916. Tässä jutussa kerron tilan historiasta 1700-luvun alusta jatkosodan loppuun.

Lähdeviitteet ovat [hakasuluissa], ja olen kursivoinut suorat lainaukset.

Uudenkaupungin rauhassa 1721 Ruotsi menetti Venäjälle Itämeren maakuntansa eli nykyisen Viron, Latvian ja Liettuan alueet, Inkerinmaan ja osan Käkisalmen läänistä. Ruotsin ja Venäjän raja tuli kulkemaan suunnilleen samassa kohdassa kuin nykyinen Suomen ja Venäjän raja.

Venäjän puolelle jääneen Ruskealan talonpojat kävivät viljelemässä entisiä maitaan Ruotsin puolella, ja tämän estämiseksi Ruotsin puoleisen Pälkjärven rälssiherrat siirsivät pari talonpoikaansa Anonniemen kylästä Jänisjärven itäpuolelta sen länsipuolelle. Näistä talonpojista saivat alkunsa Tenka-ahon ja Heposelän tilat.

Kun Ruotsin hallitsijoilta loppuivat rahat, heidän palveluksessaan olevat aatelismiehet saivat palkan asemesta rälssin eli oikeuden kerätä talonpoikien verot tietyiltä alueilta. Anonniemen kylän kuuluminen eri rälsseihin on kerrottu liitteessä.

Edunsaajat eivät aina muuttaneet Karjalan korpeen, vaan vuokrasivat oikeutensa edelleen yhdelle tai useammalle henkilölle. (Yksityistäminen ja pitkät alihankintaketjut eivät ole nykyajan keksintö!) Jotkut kuitenkin muuttivat, ja Alahovin Duncaneista, Didroneista, Porthaneista ja von Fieandteista on ollut Pälkjärveläinen-lehdissä monta juttua.

Maakirjoissa rälssiomistus säilyy yhtenäisenä pitkään, mutta käytännössä se jakaantui 1800-luvulla eversti Erik Johan von Fieandtin (kuoli 1810) jälkeläisille. En ole selvittänyt heidän keskinäisiä kauppojaan ja omistuksiaan, vaan aloitan Heposelän tilan omistajaluettelon vuodesta 1870, jolloin se myytiin suvun ulkopuolelle, tilanvuokraaja Jaakko Kemppaalle. Silloin tilan omistajia oli yksitoista, joista kolme oli alaikäisiä, ja holhoojien piti saada oikeuden lupa lasten osuuden myyntiin. Sen lisäksi olen selvittänyt Heposelän tilan lampuodit (vuokraajat) vuosina 1810–1870.

Heposelän isäntäluettelo

1810-1832 Jaakko Kempas (vuokraaja)
1833-1863 Olli Kempas (Jaakko Kemppaan poika) (vuokraaja)
1864-1868 Susanna Siira (Olli Kemppaan leski) (vuokraaja)
1869-1885 Jaakko Kempas (Olli Kemppaan poika) (vuokraaja, omistaja)
15.8.1870 Jaakko Kempas
16.3.1885 Klas Arppe
8.1.1886 Eerikka Nenonen
27.10.1897 Margrete Lundbye
12.1.1898 Ernst Ivar Roini
24.8.1898 Karl Albert Ferdinand Lagerblad (?)
19.1.1899 Carl Noak Pousar (myyjä Ernst Ivar Roini)
6.7.1901 Gottfried Berger
3.4.1902 Aurora Lagus
5.7.1906 Osakeyhtiö Hämekoski Aktiebolag
10.1.1907 Feodor Jouhki
9.11.1912 Andrei Saukkonen
14.6.1915 Antti ja Heikki Immonen
22.3.1916 Juho Väisänen
15.5.1928 Juho Väisäsen lapset Otto, Jalmari, Hilma ja Sigrid
27.11.1936 Otto, Anna, Jalmari ja Hilma Väisänen

Omistajaluettelo on tehty tilan ostopäivän mukaan. Myyjänä on edellinen omistaja paitsi vuonna 1936, jolloin Sigrid myi oman osansa tilasta veljelleen Otolle ja tämän vaimolle Annalle.

Jaakko Kemppaan tila meni velkojen takia pakkohuutokauppaan [10]. Ostaja Klas Arppe myi sen Eerikka Nenoselle. Tämä piti sitä hallussaan kymmenkunta vuotta, kunnes myi sen Margrete Lundbyelle. Sen jälkeen tila siirtyi nopeasti maakeinottelijalta toiselle, kuten moni muukin Pälkjärven tila tuohon aikaan. Heposelkä vaihtoi omistajaa yleensä Tenka-ahon, mutta myös muiden tilojen kanssa.

Lehtitietojen mukaan Lundbye, Roini, Pousar, Berger ja Lagus ostivat ja myivät maatalouskiinteistöjä muuallakin kuin Pälkjärvellä.

Margrete Lundbye myi tilan muutaman kuukauden kuluttua Ernst Ivar Roinille. Tämä myi Heposelän ja Tenka-ahon tilat Karl Albert Ferdinand Lagerbladille 24.8.1898 [1]. Tästä kaupasta ei ole lainhuudoissa mitään tietoa, ja Roini myi tilan uudelleen Carl Noak Pousarille 19.1.1899. Myynnin Lagerbladille on täytynyt peruuntua ennen seuraavaa kauppaa.

Kuitenkin Lagerblad muutti Heposelälle Tammelasta 1898, siirtyi Alahovin torppariksi 1902 ja muutti Längelmäelle 1906.

Gottfried Berger muutti Heposelälle Kiihtelysvaarasta 31.7.1901 ja siirtyi Viipuriin 12.5.1902 eli oli tilalla alle vuoden.

Aurora Lagus (s. 26.6.1851) muutti Viipurista 17.12.1902 ja kuoli Heposelällä 15.1.1905.

Kirkonkirjojen mukaan vain nämä tilankeinottelijat kävivät asumassa Heposelällä.

Virallisia papereita ei aina tehty kaupan jälkeen, sillä Eerikka Nenosen perästä vasta Aurora Lagus otti tilaan lainhuudot [2] — ja ne saadakseen hänen piti selvittää kaikki edellisen lainhuudon jälkeiset tilan myynnit.

Aurora Lagusin kuoleman jälkeen Heposelän tila joutui velkojen vuoksi pakkohuutokauppaan. Sen osti Osakeyhtiö Hämekoski Aktiebolag, joka myi sen puolen vuoden kuluttua Feodor Jouhkille. Tämä piti sitä hallussaan melkein viisi vuotta. Tila myytiin vielä kahdesti ennen kuin Juho Väisänen osti sen. Myös hänen omistusaikansa oli jäädä lyhyeksi, kuten myöhemmin kerron. Tila oli hänen lapsillaan jatkosodan loppuun asti.

Seuraavaksi kerron eräistä Heposelän vuokraajista ja omistajista.

Kemppaat ja Susanna Siira

Tilan ensimmäinen vuokraaja Jaakko Kempas lienee kuollut vuonna 1832 tai 1833, sillä edellisenä vuonna hän on viimeisen kerran henkikirjassa, ja vuonna 1833 tilan vuokraajana on hänen poikansa Olli. Vuodesta 1851 alkavien kirkonkirjojen mukaan Ollin vaimo oli Susanna Siira. Samanniminen nainen oli Ollilla piikana vuosina 1838–1840 eli ilmeisesti Olli meni naimisiin piikansa kanssa 1840 tai 1841. – Vanhoissa henkikirjoissa on naimattomien naisten ja naisleskien nimet, mutta ei aviovaimojen nimiä.

Kirkonkirjojen mukaan Olli Kempas syntyi 1799 ja kuoli 1863. Hänen poikansa Jaakko syntyi 1827. Näin ollen vuonna 1816 syntynyt Susanna Siira ei voi olla Jaakon äiti, vaan äidin täytyy olla Olli Kemppaan edellinen vaimo, josta ei ole säilynyt mitään tietoja. Susanna Siira kuoli 1892.

Eerikka Nenonen

Lampuodin poika Eerikka Nenonen (1837–1898) kohosi rengistä torppariksi, lampuodiksi ja suurtilalliseksi. Enimmillään hän omisti Heposelän ja Tenka-ahon lisäksi kaksi muuta tilaa Pälkjärvellä. Tilansa myytyään hän muutti Soanlahdelle, jossa hän kuoli seuraavana vuonna. Hänestä oli lehdissä kaksi muistokirjoitusta. Ensimmäiseksi lyhyempi, joka ilmestyi pian hänen kuolemansa jälkeen [3]:

– Kuollut. Tk 8. päivänä vaipui kuolon uneen Soanlahdella maanviljelijä Eerikka Nenonen kotoisin Pälkjärven pitäjän Tenka-ahon tilalta. Vainaja oli niitä innokkaimpia korven kaatajia, joka päiväläismiehestä alkaen oli ensin mökkiläisenä ja siitä vaurastuttuansa talollisena näyttänyt oppia koko paikkakunnallemme, mitä toimellinen puuhamies saapi aikaan aivan autioilla korpimailla. Ryhtyen halpaan ja laittamattomaan taloon, alkuansa vielä vähävaraisempana ollessa, laittoi hän tästä talon, joka kyllä kelpaa esimerkiksi monelle niistä joutomiehistä, joitten seurasta tämänkin vainaja lähti alkuansa. Ollen ankaran uuras töissään särki vainaja aikasin terveytensä, josta lienee ollut seurauksena jo pitempiaikainen kivuloisuus, joka nyt teki vainajan vaivoista lopun vielä miehuuden ijässä. – Viime syyssä möi tämä vainaja tyhjällä kädellä alkamansa maatilat 34,000 markasta, joka hinta lienee asiantuntijain lausunnon mukaan aivan vähäinen, mutta voipii antaa valaistusta yhden miehen puuhasta lähteneenä aivan yksinomaan maankyntämisellä ja korven kaatamisella hankkiessa. Olisi tästä vainajasta oppia monelle niistä, jotka väittävät, ettei maantyöllä varoja saada eikä työmiehen työllä rikkaaksi päästä.

Ja sitten pitempi, joka kertoo enemmän Eerikka Nenosen maatiloista [4]. Olen lisännyt juttuun vanhojen sanojen selityksiä [hakasulkeissa].

Harvinaista Itä-Karjalassa

Että maanviljelys täällä Itä-Karjalassa on aivan alkuperäisellä kannalla, on hyvin tunnettu. Joskin nykyään siellä täällä vähin parannusta hommataan, puuttuu kansalta yleiseen halua kovalla työllä karulta luonnolta voittaa parempia satoja. Se, joka on tottunut näkemään Etelä- ja Länsi-Suomen varakkaita seutuja, sekä Pohjanmaan avaroita viljavia aloja, tulee surumieliseksi katsellessaan niin kokonaan vastakkaisia oloja täällä. Rakennukset ovat enimmäkseen mitättömät ja rappeutuneet, pellot pienet, koluiset, [=kivikkoiset] laihat ja huonosti muokatut ja kasvullisuus tietysti sen mukaista. Kaikki osoittaa suurta kurjuutta ja köyhyyttä. Sitä ilahuttavampaa on joskus nähdä jonkun valopilkun tuossa synkässä kuvassa. Tuollainen valopilkku on Tenka-ahon ja Heposelän yhdistetyt tilat Pälkjärven pitäjässä aivan Viipurin ja Kuopion läänin rajalla. Kun Ruskealan puolelta tätä taloa lähestyy, on luonto tuota oikeaa Itä-Karjalaista: paljaat mäenselänteet toinen toisensa vieressä ja toinen toistaan korkeampi, niiden rinteillä harvaa lepikkoa. Tuolla korkeimmalla kukkulalla muutamia pieniä rapistuneita hökkeleitä, ja niiden ympärillä vähän aukeampaa maata, jossa kiviraunioiden ympärillä kasvaa lepän ja koivun vesoja. Raunioiden välissä, heinän ja kaikenlaisen rikkaruohon seasta pistää siellä täällä esiin joku heikko viljankorsi. Tämä on talon pelto; vaan mihin se loppuu ja mistä aho alkaa, on välistä mahdotonta päättää, sillä mitään selvää rajaa ei näy. Paikottain kuitenkin hienoista, vääristä lepän ja koivun riuvuista tehty monimutkainen sorto osoittaa tuon rajan. [Sorto eli murrokko on sikin sokin metsään kaatuneet tai kaadetut puut.] – Ylänteiden rinteillä tahi notkossa niiden välillä näkee vesakossa jonkun pienoisen heinäpieleksen. Siinä on talon niitty.

Aivan kuin kosteikko erämaassa näyttäytyy Tenka-aho — Heposelän talo. Kun astuu sen rajan yli, muuttuu luonto kokonaan niinkuin taikaiskun kautta. Maa on tasaisempaa, kivet ovat hävinneet ja tienvarrella on taajaa kasvavaa metsää — närettä ja koivua — puut tavattoman pitkävartaiset. Pellot ovat laajat, viljavat ja kerrassaan kivettömät ja niitä ympäröi kaikkialla suorat, korkeat, erinomaisella huolella tehdyt vankat aidat. Peltojen keskellä on talo. Säännölliseen neliöön asetetut rakennukset ovat tilavat ja hyvässä kunnossa, niiden joukossa muhkea kiviläävä [=kivinavetta] keittiöineen 40 lehmälle. Mitään turhaa komeutta ei ole missään, vaan kaikki on vankkaa, mukavaa ja tarkoituksen mukaista. Syvällä sen ylänteen alapuolella, millä pellot ja talo sijaitsevat, ovat talon niityt aivan peltojen alla, 2 kilom. pituisena tasankona, enin osa viime vuosikymmenien kuluessa korvesta raivatut. Melkein koko tämä avara niitty-ala on sijoitettu säännöllisiin suoriin sarkoihin ja kasvaa kylvöheinää. Tilavia latoja löytyy myös heinän säilyttämistä varten.

Jos kääntää katseensa mihinpäin hyvänsä, niin kaikki täällä osoittaa että tässä on hallinnut ja toiminut järjestyksen mies, joka on tehtävänsä ymmärtänyt. Sellainen mies olikin talon entinen omistaja ja perustaja Antti Nenonen. [Pitää olla Eerikka Nenonen.] Aivan köyhästä renkimiehestä oli hän alkanut, vähitellen ostanut ja yhdistänyt ne neljä pienempää rappeutunutta tilan osaa, josta hän teki Heposelän talon. Joskin paikka runsaassa määrin tarjoaa monenlaisia luonnollisia apukeinoja maanviljelyksen parantamiseksi, on Nenonen niitä ihmeteltävällä tavalla ymmärtänyt hyväkseen käyttää. Suoviljelyksessä on hän paljo käyttänyt savea, ja melkein joka pellon läheisyydessä löytyvät mainiot mutasuot on hän kuivattanut, ojittamalla niitä kapeihin sarkoihin syltä [=1,78 metriä] syvillä ojilla, paikoin kivikkosärkkien läpi, joten tuo jo laadultaan hyvä muta vuosi vuodelta yhä parantuu. Tätä oivallista mutaa on hän vetänyt niin runsaasti pelloille, että siitä vähitellen on muodostunut melkein uusi atramulta. [atra=aura] Vaan eipä nämät Nenosen vaivat menneetkään hukkaan, sillä tämänkin vuoden kasvullisuus pelloissa täällä on sellainen, että se herättää jokaisen sivukulkevan huomion. Aniharvoin näkeekin niin rehevää ja puhdasta toukoviljaa kuin täällä. Ohra on 1,20, kaura 1,40 ja liina [=pellava] 1,50 metrin pituista.

Olipa Nenonen perustanut asuntonsa ympärille kasvitarhankin, lohkaisemalla parhaasta pellostaan melkoisen kappaleen. Kun maa siinä oli liian hiekkasta oli hän enemmän kuin kilom. matkan päästä siihen vetänyt paksun kerroksen hyvää savea. Kasvitarhan ympärille oli hän istuttanut puita ja koristepensaita, niinkuin syreenejä ja kahdenlaisia ruusuja sekä monivuotisia kukkasia useampaa laatua, mitkä kaikki kasvavat.

Kaikkea tätä katsellessa täytyy todellakin ihmetellä että sen on tehnyt mies, joka ei ole vähintäkään oppia saanut. Hänen oma terve ja terävä järkensä oli hänen ainoa neuvonantaja ja mitä se hänelle neuvoi, sen hän uupumattomalla uutteruudella toimeen pani.

Nenonen ei ollut niitä, joita menestys tekee ylpeäksi ja jotka, vähän varoihinsa päästyä rupeavat herraspäiviä viettämään. Itse oli hän aina ensimmäinen ja viimeinen kaikissa töissä ja raatoi kuin mies, sallien itselleen tuskin yölepoakaan. Vaan tuo alituinen ylenpalttinen ruumiinvoimien rasittaminen hänetkin vihdoin näännytti. Ei vuottakaan sitten meni hän viimeiseen lepoon, 56 vuoden ikäisenä. [Kirkonkirjojen mukaan 61-vuotiaana.] Paljo oli hän tehnyt, vaan paljo jäi häneltä täällä vielä tekemättäkin, sillä suuret ovat ne alat parasta viljelysmaata, mitkä nyt jäävät viljelijää odottamaan.

Moni maamies, jonka ansiota ei läheskään voi Nenosen elämäntyöhön verrata, on saanut palkintoja ja kunniamerkkiä, Nenonen ei mitään. Vaan ehkäpä hän ei niistä välittänytkään.

Enin ihmeteltävä on kuitenkin, että Nenosen kuoleman johdosta pankkien ja rahamiesten ei tarvinnut hätäillä siitä, josko tahi missä määrässä he saatavansa takasin saavat, sillä Nenosella ei ollut velkoja. Ainoastaan rautaisella tahdollaan, nerollaan ja ahkeruudellaan oli hän tämän mallitalon luonut. Ja mitä täällä Karjalan perilläkin niillä avuilla voi aikaansaada, siitä on Heposelkä loistavana todisteena.

R–s.

Ernst Ivar Roini

Ernst Ivar Roini (1857–1905) alkoi kaupata tilaa eteenpäin melkein heti sen jälkeen, kun oli ostanut sen, ja kehui sitä tietenkin kovasti [5]:

Nyt myyn halvalla ja edullisilla ehdoilla omistamani rälssitilat Pälkjärven pitäjästä 14 kilometriä Pälkjärven pysäkiltä. Tilat muodostavat Heposelän ja Tenka-ahon kartanot, jotka sopivat yhdessä viljeltäväksi ja ovat erinomaisessa kunnossa ja voidaan pitää 80 lehmää. Kaikki rakennukset uudet, suuret ja tilavat. Kivinavetat y. m. oivalliset. Metsä kerrassaan hyvä. Laajat ja pätevät suoviljelykset. Järven luona ihana puisto, pienoiskuva Punkaharjusta. Tilalta sopiva myydä niin metsän- kuin muuta tuotetta suurille tehtaille: Värtsilän, Häme- ja Leppäkosken tehtaille. Tiloilla ei ole kiinnityksiä eikä muita senkaltaisia rasituksia. Puolet ja enemmänkin voi jäädä kiinnitystä vastaan tiloihin. Lähempiä tietoja pyydettäessä.

E. I. Roini. Ruskeala, Ringon kartano.

Netissä olevien tietojen mukaan Roini osti Ringon kartanon vuoden 1897 lopulla ja kehitti siitä mallitilan [6].

Jussin juttuja

Maakeinottelijoiden käsissä tilat pääsivät rappeutumaan. Vuonna 1914 nimimerkki Saaren Jussi kirjoitti Pälkjärven maatiloista ja kuvasi Tenka-ahoa ja Heposelkää näin [8]:

Jos nyt, hyvä matkatoverini, et ole heikkohermoinen, niin kohotamme gondolimme vähän ylemmäksi, niin että näköala laajenee. Siten säästymme matkan vaivoista tuonne pitäjän rajalla Heposelän ja Tenka-ahon taloihin. Sinne katsoessasi näet, että on sitä aikoinaan vähän töitä tehty syrjäseudullakin, ei vain pokostan paikoilla. Mutta jopa näyttää vähän siltä, että on tainnut alulle panija päänsä mättääseen painaa, ja perillisillä ei nähtävästi liene ollut halua hänen töitään jatkaa. Markkinatavaraksi on kai konnut su’ittu, sillä kilometrien pituiset pajupensasrivit seisovat kuin henkivartijat ojan reunoilla todistuksena siitä, että hervonnut on se käsi, se maahenki, joka aikoinaan ojat kaiveli.

Väisäset tulevat Heposelälle

Ennen Pälkjärvelle muuttoaan Juho Väisänen asui Rantasalmella, jossa hän omisti 300 hehtaarin maatilan. (Heposelkä oli 200 hehtaaria.) Sen päärakennuksen valokuva on Pälkjärveläisessä numero 6/2012 sivulla 69. Tilanpidon lisäksi Juho kulki kauppamatkoillaan ja osti muun muassa maa- ja metsätiloja, lehmiä ja hevosia.

Juho Väisäsen pojan Oton tytär Aili (1914–2015) kertoo: Juho oli matkoillaan ollessaan ollut huusissa käymässä ja oli repäissyt sanomalehtipaperista palan, silloin ei tunnettu vielä wc-paperia, ja huomannut siitä Heposelän talon myynti-ilmoituksen, jonka perusteella hän meni ostamaan sen tilan.

Digitaalisesta sanomalehtiarkistosta ei löytynyt juuri tätä myynti-ilmoitusta, vaikka muita löytyi.

Ailin veli Martti (1923–1995) kertoo: Jalmari Ruuskanen, Ruskealan kirkkolahtelaisia, kertoi että pian sen jälkeen kun Väisäset tulivat Heposelälle oli Pirttipohjassa Rantalan hovissa huutokauppa ja sinne tuli paljasjalkainen reppumies ja alkoi huutaa tavaroita innokkaasti, kun mies oli tuntematon eikä vaikuttanut mitenkään maksukykyiseltä sopivat he toisten huutajien kanssa ettei lisätä kovin monasti miehen huutoihin, tuskin se kykenee kuitenkaan maksamaan huutojaan ja saadaan tavarat halvemmalla itselle. Mutta kun maksun aika tuli mies kaivoikin repustaan ”lompsan” ja maksoi huutonsa. Hämmästyttiin sitä aika lailla kertoi Ruuskanen mutta tuli uusi eläjäkin tutuksi.

Heposelän myyntiyritys

Juho Väisäsen asuminen oli jäädä lyhyeksi. Seuraavana vuonna, 14. maaliskuuta 1917, hän antoi Heposelän tilan myytäväksi Savonlinnassa toimivalle Kiinteimistönvälitysliike I. L. Kallioniemelle. Tämä löysi tilalle ostajan, mutta Juho vaati maksua kultamarkkoina. Ostaja ei suostunut siihen, koska ehtoa ei ollut mainittu myynti-ilmoituksessa, ja tila jäi myymättä.

Juho lienee halunnut maksua kullassa ensimmäisen maailmansodan aikaisen voimakkaan seteli-inflaation vuoksi. Vaikka setelirahan arvo laski, kultamarkan arvo säilyi.

I. L. Kallioniemi vaati Juholta sovittua välityspalkkiota. Kun Juho ei maksanut, seurasi pitkä oikeudenkäynti, jossa hänet tuomittiin maksamaan palkkio ja Kallioniemen oikeudenkäyntikulut. [7]

• 

• 

Ukko-Väisänen

Juho Väisänen kävi kauppaa myös Pälkjärvellä asuessaan. Juho A. Leskinen kertoo [9]:

Oli Pälkjärvellä kolmaskin mies, joka teki kauppaa nautakarjalla. Häntä nimitettiin ”ukko-Väisäseksi”, sillä hän oli jo vanha mies, minun poikasena ollessani. Mutta hyvin minä vielä muistan tuon pitkäpartaisen ja avojaloin kesällä kävelevän ”tervaskannon”.

Tämä ”ukko-Väisänen” oli ammatiltaan maanviljelijä ja omisti suuren maatilan Pälkjärven Heposelässä. Hän oli muuten entisen, nyt jo kuolleen, kansanedustaja, Jalmari Väisäsen isä.

”Ukko-Väisänen” ei ostellut lihakarjaa, vaan hänen liiketoimensa olivat keskittyneet elo-omalehmien ostoon.

Hänen lehmäkaupoissa oli sellainen systeemi, että häneltä kun vähävaraiset mökkiläiset ja pienviljelijät kävivät pyytämässä rahaa lainaksi, niin hän sanoi, että myy hänelle lehmä, niin saat rahat ja lehmän saat pitää edelleen ”arentilehmänä”. (Hän antoi siis lehmän vuokralle)

Kun rahan tarvitsijalla ei ollut muutakaan mahdollisuutta saada rahaa, niin kaupat tehtiin ”ukko-Väisäsen” ehdottamalla tavalla.

Lehmän vuotuinen vuokra määräytyi siitä, miten hyvä lehmä oli lypsämään. Ja vuokra voitiin maksaa rahassa, taikka taloon tehtävillä työpäivillä.

Väisäsen pelloilla olikin kesäisin paljon miehiä ja naisia, jotka tekivät työtä lehmän vuokrasta. Ja talvella taas oli miehiä metsätöissä, niinikään maksamassa työllään lehmän vuokraa. Näin talon työt tehtiin lehmien vuokrilla. Eipä ollut ihme, jos ”ukko-Väisänen” kehaisikin:

– Lehmät meidän talossa kaikki työt tekee.

Hänellä kerrottiin olleen 30 lehmää omassa navetassa ja ja [sana on kahdesti] vuokralla 70 lehmää, että aikamoinen karja hänellä oli.

Suurperhe hajoaa

Heposelällä Väisäset asuivat karjalaisessa suurperheessä, johon kuului enimmillään 19 henkeä. Se hajosi 1930-luvun alussa, kun Juho ja hänen vaimonsa Elisabeth sekä Sigrid perheineen ja naimaton tytär Hilma muuttivat Suistamolle ja Jalmarin perhe Iljalaan, niin että Heposelälle jäi asumaan vain Otto Väisänen perheineen. Näin elettiin sotiin asti.

Heposelän peruuntunut pakkohuutokauppa

Juho oli ostanut maatilansa Suistamolta lastensa nimiin. Kaupasta kehittyi monivuotinen oikeustaistelu, jonka aikana Heposelkä ulosmitattiin monta kertaa. Martti Väisänen kertoo:

Olin kansakoulun 4 luokalla kun kotimme Heposelkä oli kuulutettu pakkohuutokaupalla myytäväksi, emme me lapset täysin ymmärtäneet asian vakavuutta, mutta kun huutokauppapäivä sitten tuli jännitti se kovasti. Kun huutokaupan hakija Maksima Hartikainen asianajajansa Kustaa Surakan kanssa kirkkolahtelaisen Jaakko Vottosen kyyditsemänä ajoi pihaan ja laskeutui kärryistä oli Uki heitä vastassa porstuvan rappukivellä. Kumartaen Hartikaiselle niin syvään että otsa hipoi polvia lausui Hän: ”Tervetuloa Heposelän Yliherra, Saariselän Sulttaani, Pirttipohjan Pikkukuningas, Alalammin Atamaani, Vahvajärven Vapaaherra ja Jänisjärven Jääkäri.” Kun sitten mentiin saliin oli Tohmajärven piirin nimismies Veli Ruuth odottamassa ja ilmoitti että maksun tapahduttua huutokauppa oli peruuntunut, tilaisuus oli ohi ja Hartikainen poistui Heposelältä vähin äänin.

Ulosmittauksista huolimatta Heposelkä ei koskaan mennyt pakkohuutokauppaan. Nimismies Veli Ruuth ihmetteli, että Juho Väisänen on kumma mies, kun maksaa aina velkansa vasta silloin, kun sinne mennään pitämään huutokauppaa.

Martti Väisänen kertoo lisää isoisästään

Isoisäni oli henkilö, joka tunnettiin laajalla alueella asuinpaikkansa ympäristöpitäjissä. ”Lehmäparissiekkana” Hän liikkui paljon, joutuen kosketukseen lukuisten ihmisten kanssa. Vielä niinkin myöhään kuin 1980-luvun lopulla olen tavannut ihmisiä jotka muistavat Hänet. Yhteinen tunnus jonka perusteella Hänet on muistettu on ollut ”paljasjalkainen, vaatetukseltaan kulkumiehen oloinen mies”. Keväästä syksymyöhään isoisäni oli avojaloin ja teki matkansa paljolti jalkapatikassa, tämä paljasjalkaisuus oli joskus syysmyöhällä johtanut hyväätarkoittaviin väärinkäsityksiin kengättömyyden syistä, tässä eräs niistä sekä muita ihmisten kertomia tapauksia:

Kerran kun Hän oli myöhäsyksynä tulossa junalla Sortavalasta oli joku sääliessään lähtenyt kulkemaan junassa hattu kourassa keräämään kenkärahoja paljasjalkaiselle kulkijalle. Kassaa olikin kertynyt mukavasti sinne saakka kunnes kohdalle oli sattunut sellainen henkilö joka oli tuntenut isoisäni ja oli sanonut kerääjälle että jaa kuule keräämäsi rahat jokaiselle takaisin sillä kyllä se mies pystyy ostamaan kengät vaikka meille kaikille.

Eräs Poutiainen Tohmajärveltä kertoi kuinka kerran Viipurin markkinoilla tuli markkinamiesten kortteeripaikkaan iltamyöhällä paljasjalkainen mies reppu selässä ja pusakka käsivarrella kysyen emännältä yösijaa, talo oli ollut täynnä joten emäntä oli sanonut että ainoa vapaa selänpaikka on tuossa eteisen nurkassa jos se kelpaa, tähän mies oli sanonut että kyllä se kelpaa, pistäen reppunsa pusakan kanssa päänaluseksi ja maksettuaan yösijansa kävi nukkumaan. Aamulla kun toiset nousivat ylös oli mies kadonnut. Poutiainen kertoi tavanneensa miehen iltapäivällä uudestaan, nyt lehmiä kuljettamassa. Kysymykseen kenen lehmiä ja minne viet oli mies vastannut: omianihan minä ja vaunuun. Siitä saakka Poutiainen kertoi tunteneensa Väisäsen ja tavanneensa useilla markkinoilla. Kuultuaan että asun Pyhäselässä kertoi Hän että kuljettiin sitä Väisäsen kanssa monasti yhtä matkaa lehmän ostossa, kerran Pyhäselässäkin Hammaslahdesta Rääkkylään päin, sovittiin vielä että toinen ostaa toiselta puolen tietä kuin toinen. (On se kartelli tunnettu ennennii)

Lähin naapurimme, ”Tenka-ahon Yrjö” Eronen asui sotien jälkeen Tohmajärven Kemiessä. Käydessäni Hänen luonaan Tohmajärven maatalousnäyttelyn aikana tuli puheeksi entiset ajat, ja niiltä vuosilta jolloin ”Uki” oli vielä Heposelässä Hän kertoi että yhtenä päivänä talutettiin Heposelästä toistakymmentä lehmää ja arveli että tokkopa ne naapurissa tarvitsevat mennä iltalypsylle. Kyllä iltalypsylle silloinkin varmasti mentiin sillä vaikka Uki olikin lehmäkauppias oli navetassa sellaisiakin lehmiä joita Hän ei myynyt vaan sanoi ostajille että nämä ovat ”minijöiden lehmiä” joita hän ei voi myydä.

Kiteeläinen puutavaraliikemies Kupiainen kävi 1960-luvun loppuvuosina täällä Nivassa englanninpylvään ostossa ja meilläkin, kun tuli puheeksi ketä me olemme ja mistä tultu tänne niin Hän sanoi että kyllähän minä tunsin sen ukko Väisäsen, oltiin asioissakin joskus, ja sanoi Väisäsen olleen kovan tarinoimaan, kysyen sitten että oliko siinä perää kun Väisänen kertoi hänellä olleen renkinä Vienan-Karjalan miehen ja rakastuneen Hänen nuorimpaan tyttäreensä. Kun tämä sitten tuli pyytämään tyttären kättä kertoi Väisänen sanoneensa miehelle: ”Kuules Sinun pitää palvella minua 7 vuotta, aivan kuten Jaakob palveli Laabania Raakelin tähden, sitten saat tyttäreni. Saat kuitenkin palkaksi kaikki sonnivasikat, niitä saat kasvattaa jonkun aikaa talon heinillä, sitten kävi kuitenkin niin että ei tullutkaan muita kuin sonnivasikoita ja niin minun piti perua puheeni ja antaa tytär miehelle ennen 7 vuotta.”

Aunuksen retken jälkeen oli Heposelälle tullut kaksi rajantakaista miestä töihin joista toinen, Mikko Koskijärvi (Jelisejef) avioitui tätini Sigridin kanssa. Toinen heistä, Aleksi Koskinen, jäi muuten töihin moneksi vuodeksi. Esimerkkinä olojen ja tapojen erilaisuudesta heidän kotiseudullaan ja Suomessa kerrottakoon, että kun He menivät ensimmäistä kertaa kärriliiteriin ja näkivät ja kuulivat että siellä oli niittokone, haravakone, perunannostokone ja viljanleikkuukone sekä riihellä puimakone, tuumasivat He että ”a konehel niitetäh, konehel haravoijah, konehel kartohkat [=perunat] otetah, a mitäpö Suomes naiset tehäh”.

Isoisäni kertoi itse että kun he asuivat Säämingin Kallislahdessa ja oli tätini Siikrin ristiäiset oli rovasti nuhdellut Häntä siitä että Hän oli hommannut niin paljon lapsia vaikka oli sairauksia niin lapsissa kuin äidissäkin. Tähän Hän oli vastannut että eikös rovasti muista että vihkikaavassa sanotaan, olkaa hedelmällisiä, lisääntykää ja täyttäkää maa, rovasti oli vastannut että ei se tarkoita sitä että Väisäsen pitää tehdä se yksin.

Jalmari-setäni kertoi myös että hänen isänsä kykyä esittää sanottavansa ymmärrettävästi ja tarvittaessa iskevästikin käytettiin hyväksi jo Savossa ollessa, monasti oli Häntä pyydetty vastaväittäjäksi poliittisiin valistustilaisuuksiin m.m. Nuorsuomalaisten ja Suomettarelaisten. Suistamon Leppäsyrjästä kotoisin oleva Yrjö Lösönen kertoi myöskin että paikallisen osuuskaupan juhlissa isäntä Väisänen oli useasti puhumassa osuustoiminta-aatteesta.

Lähes 90 vuotta kestäneen elämäntaipaleen aikana on varmasti sattunut paljon lukuisampi määrä tapauksia jotka kuvaavat isoisäni persoonaa, yllä olen yrittänyt kertoa niistä joita olen kuullut eri ihmisiltä.

Lopuksi

Oton ja Jalmarin perheitten evakkomatkoista olen kertonut Pälkjärveläisissä 2/2010 ja 3/2011.

Lisäksi Väisäsistä on kerrottu Pälkjärveläisissä 6/2012, 9/2013, 13/2015, 18/2017, 19/2017, 23/2019, 24/2020 ja netissä: https://palkjarvi.fi/2020/12/13/lapuan-laki-hannu-vaisanen/

Heposelän talon ja navetan kuvat ovat Pälkjärveläisessä 18/2017 sivulla 34.

Väisäsistä on kerrottu myös kirjassa Pälkjärvi oli pieni pitäjä sivuilla 56 ja 88–90.

Viitteet

[1] Tilainkauppa. Wiipurin Sanomat 26.8.1898, s. 2.

[2] Tohmajärven ym. pitäjäin lainhuudatusasiainpöytäkirja 7.11.1902, §52.

[3] Kuollut. Uusi Savo 16.2.1898, s. 2.

[4] Harvinaista Itä-Karjalassa. Wiipurin Sanomat 20.8.1898, s. 3–4.

[5] Tilanostajat! Aamulehti 16.4.1898, s. 4.

[6] https://serlachius.fi/ernst-ivar-roini/

[7] Savonlinnan kaupungin raastuvanoikeuden tuomiokirja 4.11.1918, §483.

[8] Jussin juttuja. Maakansa 7.7.1914, s. 3.

[9] Juho A. Leskisen tallenne kaupan kehityksestä Pälkjärvellä 1850–1940 /Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto (27–28 1224–1225). Kiitokset Lissu Kaivolehdolle tallenteen löytämisestä!

[10] Suomalainen Wirallinen Lehti 15.1.1885, s. 4.

Lähteitä

T. Könönen: Pälkjärven pitäjäs. Kuopio 1891.

Veijo Saloheimo: Pälkjärvi. Pieksämäki 1963.

Digitaaliarkisto (digi.narc.fi)

Kuopion läänin henkikirjat 1810-1920 (Pälkjärven pitäjä)
http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=227123.KA

Pälkjärven seurakunnan arkisto 1851–1949
http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?atun=223495.KA
Vuotta 1851 vanhemmat kirkonkirjat tuhoutuivat pappilan tulipalossa vuonna 1850.

Soanlahden seurakunnan arkisto (vuodet 1897–1898)
http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?atun=223511.KA

Sataa vuotta nuorempia digitoituja henkilöasiakirjoja voi katsoa ainoastaan Kansallisarkiston toimipisteissä. Kuolleiden ja haudattujen luettelojen raja on 50 vuotta.

Kansallisarkiston Joensuun toimipiste

Pälkjärven pitäjän henkikirjat 1859–1945.

Tohmajärven ym. pitäjäin käräjäkunnan ilmoitusasiain ja varsinaisasiain pöytäkirjat 1865–1937.

Kansalliskirjaston digitoidut aineistot (sanomalehdet)
https://digi.kansalliskirjasto.fi/search

Liite: Anonniemen kuuluminen eri rälsseihin

Lista on tehty Könösen mukaan.

1652–1692 Henrik Cronstierna (koko Pälkjärven pitäjä)
1692–1726 Mikko Diepenbrock ja hänen perillisensä
1726–1747 Kustavi (Gustaf) Duncan
1747–1771 Niilo Kustavi (Niklas Gustaf) Duncan
1771–1775 Katharina Birgitta Nohrström (edellisen leski) (Saloheimo)
1775–1784 Eerikki Fiilip (Erik Filip) Didron (edellisen uusi puoliso)
1784–1789 Katharina Birgitta Nohrström (edellisen leski)
1789–1797 Henrik Johan Porthan (Katharina Birgitta Nohrströmin vävy eli tyttären Catharina Charlottan puoliso)
1797–1798 Catharina Charlotta Porthan (edellisen leski)
1798–1810 Eerikki Juho (Erik Johan) von Fieandt
(Catharina Charlotta Porthanin uusi puoliso)
1810–1834 Catharina Charlotta von Fieandt (edellisen leski)
1834–1846 Kaarlo Aadolf von Fieandt (edellisten vanhin poika)
1846–1888 Eerikki Kustavi von Fieandt (nuorin poika)