Kun evakkoon lähdettiin
Minä, 7-vuotias pikkupoika, istuin ruuna
Köntyksen vetämien rattaiden ohjastajan paikalla, ohjakset kädessä
odottamassa lähtökäskyä evakkoon. Äiti Anna oli edellä Polle-oriin
ohjaksissa, molempien rattaat oli lastattu täyteen. Muut tavarat ja
kotieläimet olivat jo junassa matkalla Laihialle, joka oli myös meidän
määränpää.
Kotimme oli Pälksaaren korkeimman mäen päällä, ja
paikka oli asuinrakennuksen ja pihan välinen alue. Tämä on syöpynyt
mieleen, paikalta näki kauas; länsiluoteeseen Kiteelle asti ja idässä
Värtsilään. Pihalle kuului kesällä 1944 Koillis-Laatokan taistelun
äänet, raskaat tykistökeskitykset kuin kaukainen rummun pärinä, matkaa
oli alle 100 km. Ajatukset kulkivat ristiin ja rastiin, siinä lähtöä
odotellessa tuli mieleen laulun sanat: ”Maailma on niin avara, oi pikku,
pikku Lauri, siell’ on monta…” Olin 6-vuotiaana ollut kuunteluoppilaana
kotitalossamme olleessa supistetussa kansakoulussa. Tästä oli suuri apu
tulevalla evakkomatkalla, olihan meillä kaksi paria silmiä ja korvia,
tieto oli valttia kun osasi äidin apuna lukea tiedotteita ja kuunnella,
vaikka ei olutkaan älypuhelinta eikä digiä.
Tämä lähdön hetki
syöpyi mielen syövereihin aina vuoteen 2002, jolloin kävin seisomassa
samalla paikalla, mistä silloin lähdettiin. Nostalgiakupla puhkesi, ja
Pälksaari mäkineen sai siirtyä muistojen massaan.
Tuli lähdön
hetki 19.9.1944 kello 14.00. Oli sovittu paikka maatiellä mäen alla
Auvisen tienhaarassa, siellä oli jo joukko muitakin evakkoon lähteviä,
ei muuta kuin jonon hännille sekä evakkojen suureen joukkoon. Se oli
siihen aikaan melkein mannermaista muotia.
On aika tarkastella asioita taaksepäin noin 80 vuotta
Missä
evakot ovat nyt? Oikeastaan ei missään mutta silti kaikkialla, hehän
ovat suomalaisia ja ovat joukossa mukana, kuka Suomessa, kuka rajojen
ulkopuolella.
Joka kerta, kun lennän Baltian, Puolan ja Saksan
ilmatilassa, en voi olla katsomatta alas ja kuvitella, minkälaista oli
sodan jalkoihin jääneiden siviilien elämä, kun sotajoukot vyöryivät
pakolaisten yli. Tapasin 1975 Romaniassa erään ruotsalaisen
naismatkailijan, joka oli ollut Berliinissä silloin kun venäläiset
valtasivat Berliinin. Tämän naismatkailijan hermot olivat vielä 30
vuoden jälkeen riekaleina.
Tämä kiinnitti huomion koti-Suomeen,
puutteesta ja vaikeuksista huolimatta suomalainen yhteiskunta toimi
järjestäytyneesti eikä meillä ollut irtaimenaan vaeltavia pakolaisia, ei
yksin eikä laumana. Tästä saamme kiittää sen ajan
väestönsuojeluorganisaatioita, jotka olivat organisoineet silloisiin
hankaliin olosuhteisiin toimivan järjestelmän. Pidän mahtavana
suorituksena kun satoihin tuhansiin nousevien evakkojen määrä pystyttiin
sijoittamaan järjestäytyneen yhteiskunnan toimintoihin. Esimerkkinä
voisi mainita nämä lukuisat umpimetsään raivatut pientilat. Kyllä
silloin jo perustettaessa tiedettiin, että niihin sisältyy riski; niistä
tulee elinkelvottomia ennen pitkää. Mutta ne olivat tehneet jo
tehtävänsä, kasvattaneet uuden sukupolven rakentamaan tätä ns.
hyvinvointi-Suomea. Mikä olisi ollut vastakohta, jos näin ei olisi
menetelty. Luulisin monen tutkijan tavoin, että yhteiskunta olisi
altistunut irtolaisjoukkojen mielivallalle ja seurauksena olisi ollut
vakavia yhteiskunnallisia häiriöitä.
Samoin lyheni aika saada yhteiskunta
taas toimintakykyiseksi monen vuoden sodan jälkeen, myös sodan
seuraukset täytyi vielä hoitaa. Eräs seikka, joka on jäänyt hieman
vähemmälle huomiolle, oli; vanhat kantapitäjät elivät hiljaisessa
elossa. Osa nuorista miehistä oli menetetty sodassa, väestö alkoi
ikääntyä ja uusiutuminen oli hidasta. Evakkojen asutustoiminta toi uutta
väriä, heidän piti lähteä tyhjästä rakentamaan uutta, se toi uusia
vaikutteita, ajanoloon kilpailua ja uutta elämää. Ja ennen kaikkea työtä
oli tarjolla enemmän kuin oli tekijöitä. Harvat ongelmakohdat olivat
siirtolaisten saamat korvaukset, jouduttiin pakkolunastamaan maita
asutustarkoituksiin ja niiden hinnoittelu. Näitä ongelmia ei ollut, jos
evakot olivat hankkineet uuden elämän kehykset vapailta markkinoilta.
Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole ollut etnistä ongelmaa, ongelmia
aiheuttivat omistamiseen liittyvät asenteet, olimmehan maahan sidottuja.
Kun katson omaan taustapeiliin
Nyt
kun elämä on siinä vaiheessa, että peräseinän laudat alkavat näkyä,
alkaa tulla aika kiittää kiitettävät ja haukkua haukuttavat. Olen
kiitollinen elämälle, olen saanut tehdä huiman retken mukaan lukien
evakkokausi. Päivääkään en vaihtaisi pois.
