Isäni taistelulähettinä talvisodassa
Prologi
Synnyin sodan jälkeiseen Suomeen
vanhempieni Tyyne (1923–2005) ja Niilo (1912–2000) Immosen
evakkomatkalla Laihialla. Sotajutut eivät olleet koskaan kiinnostaneet
minua. En ollut lukenut sotahistorioita enkä sotajuttuja lehdistä.
Tuntemattoman sotilaan ja Talvisodan katsottuani päätin, etten ikinä
katso yhtään sotaelokuvaa.
Keväällä 1991 menin töihin
Hietaniemen hautausmaalle. Kuinka ollakaan, 27 hehtaarin kokoiselta
hautausmaalta sain hoidettavakseni sankarihautojen viereiset korttelit.
Seitsemän pitkää kesää tein töitä niin että minulla oli koko ajan
näköyhteys alueeseen johon on haudattu 3244 sankarivainajaa. Alueet
erotti toisistaan 80 metriä pitkä kadonneiden muuri, johon on
kaiverrettu 727 sodassa kadonneen ja poissaolevana siunatun nimet.
Näkemästäni huolimatta pystyin sulkemaan sodan ja sen seuraukset
tietoisuudestani.
Kirjoittaessani isovanhempieni ja vanhempieni
tarinaa Elämänkaarikirjoituskurssilla syksyllä 2006, en voinut enää
laistaa sotaa. Kirjoittamisen myötä oivalsin jotain hyvin tärkeää. Olin
torjunut sodan täysin tietoisuudestani, koska se oli aiheuttanut
mittaamatonta kärsimystä vanhemmilleni ja suvulleni. Luulen, etten ole
ainoa lajissani tässä suhteessa.
Tuon oivalluksen jälkeen päätin
selvittää isäni sotaretket sitten joskus. Talvella 2009 hankin kopiot
hänen kantakortistaan. Siitä selvisi, että isä oli ollut talvisodassa
taistelulähettinä. Taistelupaikoiksi korttiin oli merkitty Laatokan
koillispuoli, Punikkilinja, Uuksujoki, Koirinoja, Ruokojärvi, Hippola,
Lemetti ja Lavajärvi.
Kului vuosi, kunnes aloin ottaa selvää
mitä tarkoittaa joukko-osaston kohdalla oleva merkintä Er. P 8 ja mihin
kaikkeen se olisi avain. Sanotaan, että kun oppilas on valmis, opettaja
ilmaantuu paikalle. Palvelualttiit arkistovirkailijat ovat olleet
suureksi avuksi tietoja hakiessani. Sotapäiväkirjojen tulo digiarkistoon
mahdollisti sen, että se osa aineistoa on luettavissa kotikoneelta.
Erillinen pataljoona 8
Laatokan
Karjalan sotajoukot määrättiin perustettavaksi 6.10.1939 annetulla
yleisesikunnan käskyllä. Salmin suojeluskuntapiirin 7.10.1939
Pitkärannassa perustama Erillinen pataljoona 8 (Er. P 8) oli osa tuota
sotajoukkoa. Pataljoonassa oli kuusi yksikköä, joissa yhteensä 852
miestä. Isäni ja iso joukko pälkjärveläisiä sotivat pataljoonan 3.
komppanian riveissä.
Pataljoonan komentajaksi määrättiin
Isossakyrössä vuonna 1892 syntynyt kapteeni Artturi Nikula. Hän oli
saanut sotilaskoulutuksensa Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikaan.
Talvisodan jälkeen Nikula ylennettiin majuriksi. Nikula haavoittui
jatkosodassa Uhtualla 1941. Hän kuoli joulukuussa 1942 ja hänet on
haudattu Laihialle.
Kolmannen komppanian (3./ Er. P 8 ) sotapäiväkirja
Sotapäiväkirja
on kirjoitettu selkeällä käsialalla tekstaten. Kirjoittajan nimestä ei
ole tietoa. Päiväkirjaan on tehty joka päivä lyhyitä asiallisia
merkintöjä tapahtumien kulusta, säästä, mielialoista yms. tarkkoine
kellonaikoineen ajalla 8.10.1939 – 26.3.1940. Jossain kohtaa voi havaita
ihmettelyä ja pienen huumorin pilkahduksenkin. Sotapäiväkirjan
merkintöihin perustuen koetan tuoda esille jotain isiemme ja isoisiemme
arjesta ”siellä jossakin”. He olivat silloin nuoria miehiä, isänikin oli
täyttänyt vasta 27 vuotta syyskuussa. Kirjoitelmani ei pyri olemaan
kaikenkattava kuvaus komppanian osallistumisesta talvisotaan.
Lainauksissa olen säilyttänyt alkuperäisen kieliasun, ainoastaan joitain
lyhennyksiä olen kirjoittanut ”auki”.
Ylimääräiset harjoitukset (YH) 8.10 – 29.11.1939
Lokakuussa
miehille kävi käsky saapua ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Oli
toimittava nopeasti. Määräys oli, että käskyn saatuaan itse kunkin oli
lähdettävä kolmen tunnin sisällä suorinta tietä Pitkärantaan.
Komppaniaan määrätyt reserviläiset saapuivat 8.10. klo 20 Pitkärannan
kylään ja heidät majoitettiin Pervoin kansakoululle. Seuraavana aamuna
herätys oli jo kolmelta (pari päivää myöhemmin herätysaika vakiintui
kuudeksi) ja tuntia myöhemmin alkoi varusteiden ja aseistuksen jako.
Varusteita ei riittänyt kaikille, varsinkin jalkineista oli kova puute.
Iltapäivällä Pitkärannan yläpuolella lensi kolme venäläistä
lentokonetta. Komppanian ensimmäisiä tehtäviä olivat majoitusvalmistelut
ja majoituspaikkojen kuntoonpano. Osa komppaniasta majoittui aluksi
Ristiojan kansakoululle ja osa V. Pusun taloon. Heti ensimmäisinä
päivinä muutamia reserviläisiä ilmoittautui sairaaksi ja heidät
passitettiin lääkärintarkastukseen. Eräs heistä sai kaksi viikkoa
vapaata palveluksesta, koska häneltä oli katkennut kaksi kylkiluuta
reserviin tullessa. Komppanian kunto todettiin hyväksi ensimmäisten
päivien marssien jälkeen.
Ensimmäisen viikon jälkeen
komppaniassa aloitettiin lähes päivittäiset sotilaspastorin pitämät
iltahartaudet. Merkintä sotapäiväkirjassa: 26.10.39 klo 20 Piti Karjalan Ryhmän pastori Kivenkulmassa oleville iltahartauden ulkona kuutamossa. Erikoinen tilaisuus.
Samana iltana klo 23 suoritettiin hälytysharjoitus. Oikea sodan tuntu
kiväärien paukkuessa ja käsikranaattien räjähdellessä, kertoo
sotapäiväkirja. Sanomalehtiä komppaniaan saatiin ensimmäistä kertaa
kymmenen päivää palvelukseen astumisen jälkeen.
Päivien
ohjelmassa seurasi marsseja, varmistus- ja pioneeritehtäviä,
kenttävarustustöitä, aseiden tarkistusammuntaa, käsikranaattien
heittoharjoituksia, teiden kulkumahdollisuuksien tarkistamista,
maastotiedusteluja, taistelukoulutusta, suljetun piirin harjoituksia,
hälytysharjoituksia, aseiden ja varusteiden täydennystä ja huoltoa,
paarien ja purilaiden tekoa, kuormausharjoituksia sekä valjaiden ja
ajoneuvojen korjausta. Komppanian päällikkönä toimi kapteeni Aho.
Marraskuussa
lisääntyivät varmistus- ja tiedustelupalvelut, vartio- ja
partiotoiminta sekä yhteydet muihin Salmin alueella oleviin joukkoihin.
Kuun alussa komppania sai radion. Uutiset joukkueille toimitettiin
puhelimella ja lähettien välityksellä. Eräänä päivänä postin mukana tuli
”Tuntemattomalle sotilaalle” osoitettu paketti, jonka sai suoritetun
arvonnan jälkeen A. Kempas. Paketin lähettäjälle, maisteri Ester
Roschierille Mikkeliin lähetettiin kiitoskirje. Sää oli ajankohdalle
ominaista, satoi vaihdellen vettä, räntää ja lunta. Tiet olivat huonossa
kunnossa ja kulkumahdollisuudet huonot. Teitä kunnostettiin, korjattiin
puhelinlinjoja ja lumisateen jälkeen puhdistettiin niitä lumesta.
Kaiken kurjuuden keskellä oli joku käynyt syömässä hilloa metsänvartija
Neuvosen talossa. Siitä järjestettiin oikein sotilaspoliisitutkinto.
Muun toiminnan lisäksi kahtena viimeisenä päivänä ennen sodan syttymistä
sotilaspastori järjesti komppanialle elokuvaesityksiä. Sodan syttymistä
edeltävänä iltana komppanian radio ei toiminut, putkia oli mennyt
rikki.
Sota alkaa pyykkipäivänä
Marraskuun
viimeisenä päivänä Punikkilinjan vartiolta saapui aamuseitsemältä
ilmoitus, että Käsnäselästä kuuluu kovaa kivääriammuntaa. Pian selvisi,
että ryssät ampuvat Käsnäselän kylää tykistöllä. Kivääri- ja
tykistöammuntaa kuului myös muilta suunnilta. Vähän ennen puoltapäivää
saapui reservin korpraali N. Boljo Käsnäselästä, jossa hän oli ollut
avustamassa komppanian pyykinpesua ja ollut asemissa ”Porukka Kanervan”
mukana tykistötulen aikana.
Klo 12.55 Saatiin ”Mehiläisestä”
tietoja tilanteesta: Vihollinen ylittänyt valtakunnan rajan
Murtojärvellä edeten suunnassa Jeroselkä – Hanhiselkä tien suunnassa,
vahvuus noin 30 ratsumiestä ja jalkaväkeä. Omat rajavartiosto-osastot
vetäytyneet Hanhiselkään. Palojärvelle ilmaantunut vihollisia, vahvuutta
ei tunneta, myöskin vihollisen tykistöä asemissa Palojärvellä.
Manssilan suunnasta on vihollinen edennyt Salmin suuntaan. Omat
etummaiset varmistusosastot Saarijärvellä. Tiedot annettu komppanialle
heti.
Klo 13 Antoi kompp.pääl. käskyn puhelimitse Kiviojalle: I joukkue varmistaa pohjoiseen. II joukkue lähettää taistelupartion heti Palojärven suuntaan. Joukkueet pidettävä koossa ja taisteluvalmiina.
Klo 13.45 Lähetettiin 3 hevosta noutamaan muonaa Käsnäselän metsänvartiosta, sekä 1 hevonen noutamaan pyykkiä Käsnäselästä. Mukana suojaryhmä.
Klo 15.50 Palasi pyykinnouto
hevonen. Pyykkiä ei saatu syystä, että ryssät pitivät hallussaan osaa
Käsnäselästä. Komppania menetti yhden alusvaatekerran miestä kohti.
Komppanian ensimmäiset sankarivainajat
Taistelut
jatkuivat kiivaina seuraavina päivinä. Vastassa oli ylivoimainen
vihollinen. Komppanian ensimmäinen sodan uhri oli reservin sotamies J.
Hallasaho Värtsilästä. Hän kaatui joulukuun toisen päivän iltana.
Kunniaa komppanian ensimmäiselle Isänmaan puolesta kaatuneelle
sotilaalle. Samassa rytäkässä kaatui 15 vihollista. Vihollinen oli jo
aiemmin menettänyt kolme miestä ja kolme hevosta. Vihollinen sai
saaliikseen kaksi telttaa kamiinoineen ja 10 paria suksia.
Ensimmäinen
pälkjärveläinen sodan uhri, reservin sotamies Taneli Savolainen, kaatui
4.12 käydyssä taistelussa. Samana päivänä katosi pälkjärveläinen
reservin sotamies Erkki Riikonen. Päivän aikana kaatui myös kolme muuta
miestä ja yksi haavoittui vaikeasti. Taistelun jälkeen komppanian täytyi
tuhota 40 000 kiväärin patruunaa, 1000 kpl käsikranaatteja sekä
suurempi määrä leipää, koska niitä ei voitu kuljettaa pois. Lisäksi
jouduttiin tuhoamaan polttamalla 50 paria suksia ja kolme ahkiota.
Päivän viimeinen merkintä kertoo: Klo 21.15 Saapui komppania
Mustajoen kämpälle, jonka tienoolle majoittui telttoihin ja
havumajoihin. Mieliala alakuloinen. Väsymys kova. Ilma onneksi lauha.
Musta päivä
Itsenäisyyspäivältä
ei sotapäiväkirjassa ole yhtään merkintää. Suomen itsenäistymisestä oli
tuolloin kulunut 22 vuotta. Millaiset mahtoivat olla tunnelmat
rintamalla? Pari päivää myöhemmin miehillä oli yötä myöten raskas marssi
Koirinojaan. Väsyneet miehet pääsivät onneksi sisämajoitukseen. Heti
aamulla 14 lentokonetta hyökkäsi majapaikkoja vastaan tulittaen
konekivääreillä. Tuntia myöhemmin viholliskoneet pudottivat yhdeksän
pommia. Kummallakaan kertaa ei kuitenkaan tullut tappioita.
Seuraavina
päivinä taistelut jatkuivat. Pehmeää lunta oli puoli metriä. Seurasi
marssi Satisen kylään, jossa väsynyt miehistö pääsi sisämajoitukseen.
Satisessa miehistö saa alusvaatteiden täydennystä ja pääsee kylpemään ja
lepäämään. Komppania on kuitenkin koko ajan hälytysvalmiina. Pari
päivää myöhemmin marssittiin taas yötä myöten, tällä kertaa Satisesta
Ruokojärvelle. Osa pääsee sisämajoitukseen, osa joutuu telttoihin.
Myöhemmin päivällä palaa yksi teltta. Päivän taisteluissa kaatuu yksi
mies ja yksi haavoittuu. Vihollinen suorittaa 15.12
tykistötulikeskityksen majapaikkaan kahteen otteeseen päivän aikana.
Tappioilta säästytään molemmilla kerroilla.
16.12.39 Klo 5 Saapui kompp. uusi päällikkö luutnantti M. S. Hautala.
Klo
10 Komppania hyökkäsi Ruokojärven SK. taloa vastaan. Komppania sai
kahden päivän muonan mukaansa. Hyökkäys suoritettiin, mutta ei
onnistunut. Komppanialla raskaat tappiot. Kaatuneita 2 upseeria, 1
aliupseeri ja 4 miestä. Haavottuneita 4 aliupseeria, 10 sotamiestä.
Kadonneita 1 aliupseeri. Haavoittuneista kuoli sairaalassa vielä 2
aliupseeria. Musta päivä. Taistelun jälkeen miehistö rasittunutta ja
alakuloista. Taistelutahtoa oli.
Sotapäiväkirjassa ei tämän
päivän kohdalla mainita kaatuneiden nimiä. Kuitenkin tiedossa on, että
Ruokojärvellä kaatuivat 16.12 pälkjärveläiset Hemmi Immonen ja Eemil
Moilanen. Molemmat kuuluivat 3.komppaniaan.
Joulu rintamalla
Joulun
alla komppania oli muutaman päivän etulinjoilla. Tappioita ei tullut.
Oli kova pakkanen. Yksi sotilas palellutti varpaansa ja joutui
sairaalaan. Komppania sai päällystakkeja, jotka olivat varmasti enemmän
kuin tarpeeseen. Joulunajalta päiväkirjassa on vain vähän merkintöjä.
Niiden valossa näyttää komppanialla olleen jonkinlainen ”joulurauha”.
Jouluaattona
komppania siirtyi etulinjoista lepoon Aaltolan maastoon. Osa
komppaniasta oli sisä- ja osa ulkomajoituksessa. Miehet olivat
väsyneitä. Pastori kävi komppaniassa ja antoi lahjoja. Joulupäivän
komppania oli levossa. Paljon joululahjoja, jokainen sai lahjapaketin.
Erikoinen juhla-annos, johon kuului mm. 10 cl viinaa. Paljon
sairaustapauksia, kertoo sotapäiväkirja joulupäivän osalta. Luin
jostain, että Puna-armeijan sotilaille kuului päivittäinen vodka-annos
paleltumisen torjumiseen. Olikohan suomalaisten jouluinen viina-annos
mahdollisesti koti-ikävän torjuntaan?
Komppania ei tarvinnut
viettää jouluaan nälässä. Tapaninpäivän kohdalla mainitaan, että ruokaa
oli paljon. Osa komppaniasta pääsi tapaninpäivänä saunaan. Illalla
vihollinen ilmaisi taas olemassaolonsa ja kohdisti kranaatinheitinten ja
hyökkäysvaunujen tykkien tulen komppanian majoitusalueelle. Tappioita
ei tullut.
27.12.39 Klo 9.30 Viholliskoneet luvultaan 7
lensivät majapaikan yllä. Ei hyökänneet. Ilman lämpötila -17 C, kirkas
tyyni. Lumen syvyys n. 50 cm, kantavuus huono. Tiet kulkukelpoisia.
klo 10.05 Kävi pataljoonan lääkäri Sotamaa tarkastuksella. Komppaniassa syöpäläisiä. Paljon sairastumisia
Vuosi vaihtuu tykkien jyskeessä
Pari
päivää ennen vuodenvaihdetta kaatui kaksi miestä. Samoin haavoittuneita
oli kaksi. 1.1.40 Etulinjassa oleva komppanian osa oli kovassa
tykistötulessa. Reservin sotamies O. Vasarainen sai ammusräjähdyksessä
korvakalvotärähdyksen (kuuro). Parani myöhemmin ainoastaan toinen korva.
Muita tappioita ei.
Edessä oli taas majapaikan vaihto. Satisen
Ontran kylään marssittin kolmannen päivän vastaisena yönä. Satoi lunta,
hiihtokeli oli huono ja miehistö väsynyttä. Aamupäivällä sentään
päästiin saunaan. Lumipyry jatkui ja tukki tiet. Iltapäivällä 4.1
komppania lähti kuormastoineen marssimaan Syskyjärven Valkealammin
maastoon. Oli kova pakkanen ja kylmä tuuli.
5.1.40 Klo 5
Saapui komppania majoituspaikalleen, majoittui telttoihin. Miehistö
hyvin väsyneitä. Kuivia puita ei ollut. Pakkanen -25C. Teltat huonoja.
Lepo vaillinaista. Komppania sai varustäydennyksenä villapaitoja,
jalkineita, talvilakkeja ja lumipukuja. Varusteet tulivat hyvään
tarpeeseen.
Vuorokauden vaihduttua alettiin valmistautua
etenemään Lemetin suuntaan. Loppiaisiltana komppania majoittui
ulkomajoitukseen. Majoitusvälineet olivat huonot ja lepo heikkoa. Ilman
lämpötila -35 C.
Miehiä kaatuu ja haavoittuu
Lemetissä
kaatui 9.1 pälkjärveläinen Pekka Jeskanen ja 10.1 Tauno Jaatinen ja
Aaro Matikainen. Kaikki kolme olivat 3. komppanian miehiä. Kaiken
kaikkiaan noiden kahden päivän aikana kaatui kahdeksan miestä. Vaikeasti
haavoittui seitsemän ja lievästi kolme miestä.
Tammikuun 13–14
päivinä kaatuneita oli kaksi, vaikeasti haavoittuneita viisi, samoin
lievästi haavoittuneita oli viisi. Pälkjärveläinen Yrjö Halonen kaatui
Repomäessä 14.1. Halonenkin oli 3. komppanian miehiä.
Yksi mies
haavoittui vaikeasti ja kolme lievästi 21.1. Samana päivänä saatiin
paljon sotasaalista, josta ei ole tarkempia merkintöjä. Tammikuun
loppupuolella kaatui ja haavoittui yksi mies.
Pakkanen paukkuu ja taivaalta sataa mannaa
Pakkanen
teki miesten olosuhteista entistä vaikeammat. Useamman viikon jatkunut
pakkanen saavutti huippunsa tammikuun puolessa välissä, mittari näytti
silloin -38. Vihollisen lentotoiminta oli vilkasta noihin aikoihin.
Merkintä 19.1 kertoo: Ryssien lentotoiminta erittäin vilkasta,
pudottivat keksiä, sokeria ja voita saarroksissa oleville joukoilleen.
Jäivät kuitenkin meille. Suurvalta lahjoittaa. Seuraavana päivänä komppania oli etulinjoilla ja sai 10 vankia.
1.2.40 Komppania edelleen Haukilammen maastossa. Koko päivä voimakasta lentotoimintaa.
Klo
17.45 joutui komppanialle ruokaa vievä osasto vihollistuleen Koirinojan
asemalta noin 1km olevalla peltoaukeamalla. Ei tappioita. Ruoka vietiin
perille. Sää muuttui kylmemmäksi.
3.2.40 Ryssien partio
hyökkäsi ryhmä Jussilan kimppuun, jolloin res.alik. Jussila
(pälkjärveläinen) haavoittui vaikeasti ja kuoli joukkosidontapaikassa
heti sinne tuotua. Taisteluvahvuus 2+11+58. Stm V. Miettinen
kunnostautui vartiopaikalla torjumalla yksin vahvan vihollispartion
hyökkäyksen siksi kunnes apu saapui.
Sää lauhtuu ja rintamalla on ilmeisesti rauhallisempaa, koska useamman päivän kohdalta löytyy merkintä: Komppaniassa ei erikoista.
Komppaniassa raskaat tappiot
Helmikuun
15. päivänä haavoittui useita miehiä. Aukusti Hämäläinen haavoittui
Vorojenkivellä ja V.A. Pakarinen Ukonlammella, molemmat
pälkjärveläisiä. Samana iltana sattuneesta vahingonlaukauksesta
haavoittui vaikeasti naatselkäläinen Eino Pesonen. Hän kuoli seuraavana
päivänä kenttäsairaalassa. Seuraavana päivänä, 16.2. Ukonlammella kaatui
kaksi miestä ollessaan suorittamassa vartiopalvelusta. Vorojenkivellä
17.2 oli pälkjärveläisen E. Malisen vuoro antaa henkensä isänmaan
puolesta.
18.2.40 Päivän kuluessa ei mainittavaa, paitsi
res.stm. V. Kortelainen haavoittui vaikeasti Ukonlammen maatossa.
Vartiopaikalla kunnostautui res.stm. V. Pakarinen (pälkjärveläinen)
puolustaessaan vartiopaikkaansa lievästi haavoittuneenakin, siksi kunnes
apua saapui, estäen vahvan vihollispartion etenemisen majoituspaikkaan.
Kortelainen kuoli kolme päivää myöhemmin kenttäsairaalassa.
22.2.40 Komppania edelleen Ukonlammen maastossa.
Klo
18.30 Lähtivät muonanviejät etulinjaan muonankuljetukseen. Noin klo
20.30 ryssät avasivat tulen muonanviejiä vastaan, tällöin res.stm. O.
Vasarainen haavoittui vaikeasti
Helmikuun loppupuolella sää
lauhtui ja usean päivän kohdalle on kirjattu merkintä lumipyrystä.
Muutaman päivän kohdalla on jopa merkintä: Rauhallinen päivä. Miehistö oli hyvin väsynyttä. Hyökkäyksessä 27.2 menetettiin taas kaksi miestä ja yksi haavoittui.
Viimeiset taistelut
Maaliskuun
alkupuolella komppania siirtyi Vuortanajärven eteläpäähän ja majoittui
sinne yöllisen marssin jälkeen. Sodan viimeisinä päivinä käytiin vielä
kiivaita taisteluja. Miehiä kaatui ja haavoittui. Possukukkula ja
Munakukkula mainitaan taistelupaikkoina 12.3. Munakukkulalle tehtiin
pari epäonnistunutta hyökkäystä. Kolmas hyökkäys, jolloin Munakukkula
saatiin vallatuksi takaisin ilman tappioita, tehtiin pälkjjärveläisen
Huugo Kososen johdolla. Aiemmin illalla 10 miestä oli Kososen johdolla
puhdistanut Possukukkulan koillispuolen. Päivän aikana kaatui kaksi ja
haavoittui yhdeksän miestä.
Rauha
Pioneerit
rakensivat 13.3 yöllä Munakukkulan eteen piikkilankaesteen ja
komppanian kuormasto siirtyi Vuortanajärven eteläpäästä pohjoispäähän.
Klo
9.30 Patalj. ilmoitus: Päämajan tiedoitus, Suomen ja Neuvostoliiton
välillä on tehty rauha. Kaikki sotatoimet lopetettava klo 11.
Pataljoonan ilmoitus komppanialle: Lopetamme ammunnan heti. Ilmoitukset
annettu edelleen. Siis, sota oli loppunut, mutta mikä oli rauhan hinta.
Paljon Suomen parasta ainesta ja kaunis Karjala, sekä useammat
voitontantereet jäivät ryssille – katkeraa. Toivotaan, että ne on
annettu ainoastaan ”lainaksi”.
Iltapäivällä komppania
siirtyi ja majoittui rauhanaikaisesti Vuortanajärven pohjoispuolelle.
Miesten mielialoja voi vain yrittää arvailla. Mielessä kävi varmasti
melkoinen myllerrys. Ehkä päällimmäisenä oli helpotus siitä, että sota
oli ohi ja että oli selvinnyt siitä hengissä. Oli suru kaatuneista
kotikylän miehistä ja sotakavereista, kodin ja kotiseudun menettämisestä
ja epätietoisuus tulevasta.
Askel askeleelta kohti siviiliä
Rauhaa
seuranneena päivänä komppania marssi Vuortanajärveltä Pieneen Sarkaan
ja majoittui telttoihin. Seuraavana päivänä oli vuorossa sotasaaliin
luovutus. Muutama päivä meni majoitustiedusteluissa ja siirtymisissä
paikasta toiseen. Viimeisen viikon merkinnöistä käy ilmi, että
komppanian pääsijoituspaikaksi tuli Säyneenkylän seurojen talo Kiteellä,
jonne komppania marssi Jaakkimasta. Viikon aikana on suoritettu ase- ja
varushuoltoa, suksien tervausta ja saunottu joka päivä. Päivittäin
komppanialle on pidetty myös iltahartaus. Kaatuneitten muistolle on
vietetty hiljainen hetki kymmenen päivää sodan päättymisen jälkeen.
Pataljoonan päiväkäsky N:o 2/40 (25.3.1940 puhe kotiutettaville)
Er. P 8:n upseerit, aliupseerit ja miehistö
Kolme ja puoli kuukautta kestänyt sota maahamme hyökännyttä perivihollistamme vastaan on nyt päättynyt. Armeijamme menestyksellisestä taistelusta huolimatta on maamme joutunut luovuttamaan osan parhaintaan, kauniin Karjalamme melkein kokonaan viholliselle, joka ei ole sitä valloittanut eikä ole jalallaan tallannut. Syy tähän ei kuitenkaan ole teidän eikä yleensä armeijan. – Te olette joutuneet kantamaan raskaan taakan, ehkä raskaimman koko tällä rintamalohkolla.
Jo ennen sodan syttymistä jouduitte te suorittamaan raskasta ja vastuullista rajavartiointia hyvinkin vaikeissa olosuhteissa. Jo tämä aika vaati teiltä paljon, ennen kaikkea tinkimätöntä omakohtaista vastuuntuntoa ja oma-aloitteista toimintaa. Te ette tinkineet velvollisuuksistanne ettekä nurkuneet työnne raskautta. Kun sitten ryssä odottamatta, ilman edelläkäypää sodan julistusta hyökkäsi kotiseudullemme jouduitte te heti alusta pitäen torjumaan sen suunnattomien laumojen vyöryämisen. Raskaan viivytystaistelun aikana näytitte te, mihin pystyy rajan mies. Te näitte rakkaitten kotienne roihuavan ja muuttuvan raunioiksi, näitte rakkaitten pyhäkköjemme jäävän barbaarisen aronheimon armottomaan isännyyteen. Kaikesta tästä huolimatta te ette lannistuneet. Siirryttyämme sitten puolustustaisteluun, osasitte te sen taidon kuin ulkoa opittuna läksynä. Teidän kohdallanne rintama ei rakoillut. Kun sitten tuli käsky hyökätä, te ette epäröineet hetkeäkään. Sen todistavat sellaiset nimet kuin Ruokojärvi, Hippola, Lemetti, Repomäki, Kelivaara, Vorojenkivi, Ruunaviidanmäki, Ukonlamminmaasto ja lopuksi Lavajärvi. Te suorititte kaikissa näissä taisteluissa todella sankaritekoja.
Siirtyessämme nyt uuteen vaiheeseen, ei voitettuina, vaan voittajina, kohottakaamme päämme pystyyn tietoisina siitä mitä olemme tehneet. Ryssä ei ole voittanut meitä sodassa; se ei saa voittaa meitä masentamalla mieltämme. Kulkekaamme uljain mielin Korkeimpaan turvaten sitä tietä, jonka tuleva aika nyt meidän kuljettavaksemme asettaa.
Siis pää pystyyn, rohkeina kohden tulevaisuutta; ”viell´ uusi päivä kaikki muuttaa voi”
Er. P 8:n komentaja: Kapteeni A. Nikula
Er. P 8:n adjutantti: Kapteeni J. Ränkipohja
Kunniamerkit
Kunniamerkeillä
palkittiin 3. komppaniasta seuraavat sotilaat: res. kers. Lauri Henrik
Rouhiainen, res. alik. Huugo Kosonen, res. sotamiehet Taavetti
Asikainen, Onni Heinonen, Taavetti Heinonen, Tauno Niiranen, Toivo
Päivinen, Erkki Ilmari Ratilainen, Unto Kalervo Immonen, Toivo Asikainen
ja Yrjö Immonen.
Lomauttaminen yleisen lomauttamismääräyksen nojalla
Talvisodan
jälkeen sotilaat lomautettiin yleisen lomauttamismääräyksen nojalla
(jatkosodan jälkeen kotiutettiin). Päiväkäskyistä käy ilmi, että
lomauttaminen tapahtui vähitellen kevään aikana. Isäni on lomautettu
29.4. Kolmanteen luokkaan on annettu yhteinen littera E 120804 Kaurila –
Siilinjärvi seuraaville henkilöille: res. kers. L. Rouhiainen, korp. V.
Malinen ja A. Kempas, stm. E. Ratilainen, N. Immonen, E. Tarvainen, O.
Tikka, A. Könönen, T. Heinonen, E. Seppänen ja L. Väänänen. Nimistä
päätellen kaikki pälkjärveläisiä.
Millaisin mielin mahtoivat
miehet tehdä matkaa kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tiesiköhän isäni
jo silloin, että hänen isänsä oli kuollut viisi päivää aikaisemmin?
Isäni isä Mikko oli sairastunut evakkomatkalla ja kuollut
sydänkohtaukseen Maaningalla. Tultuaan Maaningalle, isän oli ensi
töikseen alettava järjestää isänsä hautajaisia. On siinä ollut nuorelle
miehelle murhetta kerrakseen – kodin, kotiseudun ja isän menetys –
kaikki samassa paketissa.
Epilogi
Emme
puhuneet koskaan sodasta isän kanssa. Minä en osannut kysellä, eikä isä
kertonut. Lapsuudestani muistan hämärästi, että naapurimme Hämäläisen
Aukusti ja isä puhuivat joskus keskenään sotajuttuja, mutta eihän niistä
lapsi mitään ymmärtänyt. Se, että he olivat sotineet samassa
komppaniassa, selvisi minulle vasta arkistoja tutkiessani. Minulle
kerrottiin arkistossa, että saman kylän miehet laitettiin samoihin
joukkueisiin, koska ajateltiin, että he ovat tottuneet toimimaan
yhdessä.
Kirjoittaessani tätä juttua toukokuussa 2010, itkin
monet itkut, kun kuvittelin isäni olosuhteita ja tuntoja sodan aikana.
Miltä 27-vuotiaasta nuorukaisesta on tuntunut, kun kavereita kaatuu,
haavoittuu ja katoaa? Isä joutui oikeasti elämään pakkasessa ja kokemaan
sodan kauhut. Minulle jo pelkkä elokuvan katsominen oli järkyttävä
kokemus.
Kirjoitusprosessini aikana minulle ”järjestettiin”
äänitehosteita asian konkretisoimiseksi. Muutaman kilometrin päässä
sijaitsevasta Santahaminasta kuului tykkien jyskettä useampana päivänä.
Nuoret varusmiehet siellä harjoittelivat sodan käynnin taitoja.
Toivottavasti he eivät koskaan joudu tositoimiin isiemme ja isoisiemme
lailla.
Lähteet:
Kansallisarkiston
Sörnäisten toimipiste; Erillinen pataljoona 8 päiväkäskyt 1939 – 1940,
2./ Er. P 8:n arkisto ja Niilo Immosen kantakortti
Kansallisarkiston Digiarkisto; 3./ Er. P 8 Sotapäiväkirja 8.10.1939 – 26.3.1940
Kansallisarkiston Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta
Wikipedia
Juttu on julkaistu Pälkjärveläinen lehdessä 2/2010. Numero on loppuunmyyty.
