Viistolaa viistoten
Pälkjärven pitäjäseuran perinteinen Valkovuokkomatka toteutui toukokuussa, heti helatorstain jälkeisenä viikonloppuna. Pääkaupunkiseudun pälkjärveläiset lähtivät matkaan jo varhain perjantaina, Joensuun bussi starttasi torin laidalta lauantaiaamuna.
Kun palasin perjantaina Tohmajärveltä asioilta, ns. ”vanhan tien” kautta, juolahti mieleeni, että missähän pääkaupunkiseudun bussi lie tulossa? Sehän selvisi soittamalla, olivat Kiteen kulmilla, Punkaharjun tienhaarassa. Vaikka mieli teki, en malttanut kuitenkaan jäädä heitä odottelemaan, tiesin kuitenkin, että he suuntaavat ensimmäiseksi Kirkkoniemeen. Jälkikäteen kuulin, että Tohmajärven seurakunnan edustaja oli saapunut paikalle ja retkeläiset saivat tutustua myös kirkon sisätiloihin. Pääkaupunkiseutulaisilla oli matkaohjelmassaan myös kiertoajelu Wanhassa Wärtsilässä ja opastettu kierros Ruskealan marmorilouhoksella.
Pääkaupunkiseudun pälkjärveläisten retken ensimmäinen kohde oli Kirkkoniemi. Kirkkopihan muistomerkkeihin tutustumisen jälkeen hautausmaanhoitaja Esko Romppanen esitteli ryhmälle kirkon. Tilaisuuden päätteeksi veisasimme Romppasen johdolla ”Soi kunniaksi Luojan”.
Vie sävel muiston niittyjen luo
Lauantaiaamu oli kolea mutta aurinkoinen. Rajamuodollisuudet sujuivat supsikkaasti ja niinpä olimmekin jo hyvissä ajoin Puikkolassa Boris Ahosen pihapiirissä jossa molempien bussien matkustajat pakkautuivat heille varattuihin paikallisiin pikkuautoihin. Suuntana oli jokaisella se oma kotikulmansa. Tosin ei minulla, sillä Ilmakkaan, Kyyrönlammin rannalle lähtijöitä ei tällä kertaa ilmaantunut. Osa matkaajista lähti toisella bussilla Pälksaareen, mutta sinne en nyt halunnut koska olin käynyt siellä jo niin monta kertaa. Pääkaupunkiseutulaiset olivat käyneet Pälksaaressa perjantaina.
Pääkaupunkiseutulaiset kävivät Pälksaaressa ensimmäistä kertaa. Mukana oli henkilö, jonka äiti oli ollut Pälksaaressa käsityönohjaajana 1930-luvun puolivälin paikkeilla. Pälkjärvi hohti sinisenä kevätauringon paisteessa ja poutapilvien heijastuessa sen tyynestä pinnasta.
Sihteerimme Maija Närhi oli kuitenkin tiedustellut, josko Makariin menijät ottaisivat minut völjyynsä. Ilomielin kuulemma ottaisivat, ja niinpä sitten köröttelimmekin Makariin kahdella henkilöautolla ja yhdellä pikkubussilla. Taisi olla viitisentoista henkilöä yhteensä.
Taas puron muistan ja loisteen auringon
Halusin nimenomaan samaan autoon Lissu Kaivolehdon kanssa. Harvoin olemme nähneet, mutta sitä enemmänkin tehneet yhteistyötä erilaisten kirjoitustöiden parissa. Kolmas henkilö autossamme oli Halikosta saakka saapunut Tahvo Hämäläinen. Tahvon veli, Antti Hämäläinen oli pikkubussissa oppaana. Koska lähdimme liikkeelle hieman myöhemmin, emme olleet varmoja, minne muut henkilöautot olivat suunnistaneet. Meillä oli kuitenkin tarkoitus poiketa aivan ensimmäiseksi Viistolaan. Viistola oli Lissun isän, Niilo Immosen, asuinpaikka. Koska olimme epävarmoja tienhaarasta, ajaa hurautimme siitä tietenkin ohi. Mutta asiahan olisi korjattavissa paluumatkalla, ikäänkuin sokerina pohjalla.
Makariin koulun sammaloituneet portaat olivat tämänkin retken evästelypaikka. Kuohuviinipullon korkit poksahtelivat ja eväspaperit rapisivat houkuttelevasti. Samaan aikaan paikalle saapui meille ennestään tuntematon ryhmä, joka hetken kuluttua paljastui Naatselän Pesosten jälkeläisiksi. Tekevät kuulemma joka kevät retken Makariin ja Naatselkään ja sattuivat sinne nyt samalla kellonlyömällä kuin mekin. Koulun metsittynyt pihapiiri heräsi hetkeksi eloon.
Vas. Makarin koulun portaille ovat istahtaneet koulun entiset oppilaat Tahvo ja Antti Hämäläinen. Seisomassa Paavo Immonen. Paavon isä, Johannes Immonen, oli aikanaan koulun johtokunnan puheenjohtaja. Oikealla joukkoomme yllättäen tupsahtaneet Antti, Minna ja Ari Pesonen sekä herra Varis (punapuseroinen).
Vas. Ilmakkalainen Unto Kortelainen (kuvassa oikealla) oli käymässä ensimmäistä kertaa Makariissa. Keskustelukumppaneina Paavo Valonen ja Erkki Eronen. Oik. On aika sanoa hyvästit koulun portaille ja jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen.
Niin palaa mieleen taas onnenaika tuo
Palastelun jälkeen kaikki kolme autoa jatkoivat matkaansa peräkanaa, minulle ei oikein selvinnyt, minne olimme menossa. Ilmeisesti emme mihinkään, sillä tie muuttui mutavelliksi kesken kaiken. Onneksi kuljettajat olivat taitavia, autot saatiin käännettyä eikä työntäjiä tarvittu.
Paluumatkalla poikkesimme muutamiin menneen maailman pihapiireihin. Näimme Avoniuksen (Asko Avonius) jylhän pihakuusen sekä suuren tiilisen tallirakennuksen rauniot. Hämäläisen veljekset kertoivat kuinka Avoniuksen siitosori karkasi aitauksestaan ja juoksi tien toiselle puolelle Hämäläisen pihamaalle. Siellä Hämäläisen veljesten isä yritti ottaa sen kiinni, mutta loukkaantui itse rytäkässä niin että joutui Sortavalan sairaalaan. Kasvoihin jäi tatuointi hevosenkengän hokista.
Vas. Makari-Naatselän tie oli ihan siedettävässä kunnossa Vaaranmäen alle saakka. Kuvassa pirssimme odottelevat meitä Piimäselän kohdalla. Oik. Asko Avoniuksen tallin raunioita katsastamassa.
Avaralla mäellä oli myös se pihapiiri, jonka ristin Lehtikuusirinteeksi. Siellä oli vielä pystyssä rivi vanhoja lehtikuusia jotka olivat siementäneet uusia puita niin, että niistä muodostui pienoinen, vihanta metsikkö. Lehtikuusia ei Pälkjärvellä ollut luonnostaan joten ne alkuperäiset lienevät olleet muualta tuotuja taimia.
Matka käy kohti Piimäselän Hämäläisten asuinpaikkaa. Upea lehtikuusi- ja kuusirivistö seisoo aikaa uhmaten entisessä pihapiirissä.
Vas. Hämäläisen pojilla on monta tarinaa kerrottavana entisajan elämästä Makariissa. Oik. Retkeläiset Piimäselän tuvan raunioiden läheisyydessä. Taustalla näkyy navetan rauniot. Paikalta avautuu upeat näköalat joka puolelle.
Taas niitty vihrein mun mielessäni on
Oli sovittu, että kaikki henkilöautot ovat takaisin Boriksen pihapiirissä kello kuusitoista. Meillä oli vielä pari tuntia käytettävissä Viistolassa vierailuun. Helppo sinne olikin mennä ja osata. Ensin puolisen kilometriä hyväkuntoista metsätietä ja sitten pellonreunaa kaartaen toinen mokoma. Lissu oli käynyt siellä kerran aikaisemmin ja niinpä seurasimme häntä iloisesti rupatellen. Tosin perillä päästyämme huomasimme, että joukko oli harventunut kummallisesti. Meitä olikin enää neljä henkilöä tutkailemassa metsikköön työnnettyjä rakennusten jäänteitä.
Vas. entiset naapurit Antti Hämäläinen ja Paavo Immonen Viistolan Immosten raunioilla. Oik. Malja Viistolalle.
Lissu tietenkin kuvasi ahkerasti, Tahvo poimi pellolta Lissulle valkovuokkokimppua ja Paavo Immonen ja Riitta mietiskelivät, että mistähän suunnasta lie kulkureitti ollut Immosen pihapiiriin. Tuskinpa kuitenkaan pellonreunassa? Metsässä oli nyt runsaasti korvasieniä ja Lissu kertoi, että raunoiokasan takana avautuu oikea kielomeri. Tosin kielot eivät olleet vielä kukassaan. Valkovuokotkin olivat kylmän kevään takia tavallista pienikokoisempia.
Kun palasimme vihreiden niittyjen halki takaisin metsätien reunaan tapasimme siellä muun porukan odottelemassa. Ihmettelivät, että minne hävisimme? Jossain vaiheessa eivät huomanneet, mistä kohtaa ohitimme ojissa kasvavat tiheät pajupuskat. Yhtä jalkaa astellen palasimme kaikki autoillemme.
Vas. On lähtömaljojen aika. Paavo toimii juomanlaskijana. Oik. Makarilaiset Viistolan pellolla. Neljä reippainta erkaantui porukasta Naatselässä ja patikoi Kirkkolahteen n. 12 kilometrin matkan.
Pois on jo niityn vihreys kai
Yöpymispaikkamme oli Mustat Kivet Jänisjärven rannalla. Koska sinne lähtöön oli vielä hetki aikaa, poikkesimme entiselle Pälkjärven siviilihautausmaalle. Sieltä löytyy vielä jonkin verran entisiä hautamuistomerkkejä. Kun siirsimme näsiäpensaan oksia sivuun, takana oli korkea paasi jossa nimi Erik Johan von Fieandt. Oman aikansa mahtimiehiä.
Ilmakan valkovuokkoja näimme Mustille Kiville mennessämme sillä tie Mustille Kiville kääntyy Ilmakan kadonneen kansakoulun ja äitini kotipaikan vasikkahaan välistä.
Vuodet on vierineet, hurmos on haihtunut, nuoruuskin mennyt on, oi!
Kun Pääkaupunkiseudun ja Joensuun Pälkjärviseuralaiset olivat ruokailleet ja sijautuneet mökkeihin Mustat Kivet lomakylässä, ohjelmassa oli yhteinen illanvietto rantapaviljongissa Jänisjärven rannalla. Ilma oli viileähkö mutta onneksi ei satanut.
Pian lähirannat raikuivat harmonikkataitelija Juri Akulovin tunninmittaisesta konsertista joka oli meille vartavasten räätälöity. Konsertin lopuksi hän oli luvannut säestää vielä muutamia yhteislauluja ja ainakin itse herkistyin viimeistään silloin kun lauloimme venäläistä kansansävelmää valkoakaasiat.
Iloista illanviettoa Mustilla Kivillä rannalle pystytetyssä isossa teltassa.
Pöytä notkui tarjoomuksista ja katoksen ulkopuolella oli grilli kuumana. Arpajaiset veivät taas oman aikansa, mutta näin kerätään seuralle tuiki tarpeellisia varoja.
Yht’äkkiä huomasin olevani mukana Kirsti Sällin organisoimassa, Pälkjärven entisten kylien välisessä ottelussa. Edustimme Unto Kortelaisen kanssa Ilmakan kylää. Olisinkohan lupautunut mukaan jos olisin tiennyt että kyseessä on urheilukisa. Rantahiekalle vedettiin viiva, josta täytyi hypätä tasajalkahyppy eteen ja taaksepäin. Vauhtia ei saanut ottaa. Sitten täytyi vielä hujauttaa painava kumisaapas niin kauas kuin rahkeet riittivät. Eihän ne minulla kovin kauas riittäneet, varsinkin kun vastassa oli nuoria naisia ja miehiä muiden kylien joukkueista. Taaksepäin hyppy onnistui kuitenkin melko hyvin, ei ole helppoa, kokeilkaa vaikka itse! Muistoksi sain kunniakirjan jossa lukee ”Pälk-gamesit 2015 ja teksti että olen ansainnut suorituksellani 16.5.2015 järjestetyssä kylien välisessä mittelössä ihailevia katseita ja kunniakirjan. No, hauskaa oli niin katsojilla kuin osallistujillakin.
Poistuin juhlista keskiyöllä kuten Tuhkimo, mutta vinttikamarin ikkunaa sulkiessani kuulin vielä kuinka paviljongissa laulettiin karjalan kunnaita.
Vas. Kyläjoukkueiden edustajat kannustajineen rannalla. Kyäjoukkueiden lisäksi kisaan osallistui joukkue ”Pitäjään naidut”. Oik. Riitta hyppäämässä taakse päin. Joukkuetoveri Unto odottaa vuoroaan oikealla.
Lehdossa laulanta soi satakielien
Sunnuntaina satoi ja Sortavalassa puhalsi Laatokalta hyytävä viima. Meillä oli tilaisuus tutustua Sortavalan entiseen tyttökouluun perustettuun kirjastoon tulkin opastuksella. Kirjaston aulassa oli lasivitriinissä esillä Kalevalaa eri kielillä, löytyipä eräästä kirjaston lukuisista saleista suomenkielistä kirjallisuuttakin. Esittelyhyllyssä oli lähinnä Sortavala-aiheisia kirjoja. Eikä ihme. Kaupunki valmistautuu parhaillaan Karjalan tasavallan 95-vuotisjuhliin ja monia rakennuksia restauroitiin nyt kovalla kiireellä.
Ryhmämme ihastelee kirjaston valoisia ja viihtyisiä tiloja. Luettavaa löytyi sekä lapsille että aikuisille.
Sortavalan entinen tyttölyseo oli erittäin juhlava, mielestäni avarampi ja komeampi kuin Joensuun entinen tyttölyseo joka myös toimi monia vuosia kirjastona. Portaikossa aistin menneiden sukupolvien askelten kaikuja. Näin tunsi myös eräs toinenkin retkeläinen. Hän kuiskasi minulle, että hänen äitinsä, opettaja Irja Kivinen on käynyt täällä koulua monet vuodet. Kuinka ihanat näkymät nuorille koulutytöille ovatkaan avautuneet rakennuksen korkeista ikkunoista!
Suomenkielisä kirjoja löytyi hyllymetrin verran. Kuvassa olevien lisäksi mm. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Lasse Pöystin Sortavalasta Pariisiin, Antti Hyryn Uuni, Laila Hirvisaaren Grand hotel ja Anna-Liisa Alangon Maan korvessa.
Hiljaiseen yöhön luo loisteensa kuu
Paluumatkalla molemmat linja-autoryhmät ruokailivat Ruskealan kirkolla. Touhukkaat emännät tarjosivat meille maukasta kaalikeittoa lisukkeineen. Kirkkosalin puoleinen oviaukko oli vielä pressun peitossa.
Tänäkin vuonna paluumatkamme sattui kaatuneiden muistopäiväksi. Mukanamme ollut pälkjärveläistaustainen pastori Timo Leskinen piti kauniin muistopuheen sankarivainajien muistomerkillä. Siitä siirryimme sateen liuottamaa tietä kirkon mäelle jonka portaikkorauniolla kajautimme suvivirren kuten joka kerta näillä Valkovuokkomatkoillamme. Mukana oli seitsemisenkymmentä henkilöä, mutta vain yksitoista meistä oli Pälkjärvellä syntynyttä. Samanaikaisesti paikalle oli saapunut neljän hengen ryhmä joista yhdellä oli juuria Pälkjärvellä. He olivat tuoneet muistomerkille havuseppeleen joka oli tehty oman metsän kuusista.
Vas. Pastori Timo Leskinen puhumassa Pälkjärven sankarimuistomerkin äärellä. Oik. Matkalaisia keskittyneenä kuuntelemaan Leskisen puhetta.
Vas. Suvivirren veisaaminen kirkon
portailla kuuluu valkovuokkomatkan perinteisiin. Oik. Perinteeksi on
muodostunut myös syntyperäisten pälkjärveläisten kuvaaminen kirkon
portailla.
Retkemme oli jäähyväishalauksia vaille valmis. Vielä rajalla näimme Pääkaupunkiseudun pälkjärveläisten bussin takavalot, starttasivat juuri taxfreen pihasta. Lissu kertoi olleensa kotona Helsingissä puolen yön paikkeilla.
Kun väsyneenä mutta onnellisena siirsin reppuni Niiralan Rajapysäkillä omaan autoon, ajattelin että ”Pälk-gamesit” ovat taas kerran takanapäin.
Väliotsikot lauluista Vihreät niityt ja Valkoakaasiat
Kuvat ja kuvatekstit Lissu Kaivolehto
