Polle poissa on / Pertti Sarlund

Vain vanha riimu on nyt tallissain, se nurkkaan jäänyt  on…… Polle poissa on

Rauhan ajan viimeiset säteet

Aurinko levitteli vielä viimeisen kesän säteitään rauhan ajan Karjalaan Pälksaareen kun juuri maailmaan tullut orivarsa Polle kirmaisi ensi juoksuaskeleitaan Karjalan kunnailla. Koko lähimaailma virittäytyi tulevaan sotaan ja ihmiset kuhisivat asian ympärillä jo melkoisellakin kiihkolla mutta onneksi se ei tavoittanut eläinkuntaa, joka vain eli vailla huolen häivää.  Mutta niillekin oli varattu paikkansa tulevien tapahtumien ketjussa, niin myös Polle varsalle. Sitä ennen oli tehtävä yksi evakkoreissu ja vartuttava taas vapautuneen Karjalan tanhuvilla ja Pälksaaren kedoilla.

Pollen ensi-ilta lähestyy

Pollen ensi-ilta oli syksyllä 1944.  Ennen sitä Polle oli opetellut erilaisia työmuotoja ihmisen ohjastuksessa. Rauhallisen luonteensa ansiosta se oli jo hyvin varustautunut tulevaan tehtävään.  Polle, samoin kuin kaverinsa ruunan köntys olivat saaneet uudet kengät kavioihinsa, valjaat ja niiden kunto oli tarkastettu sekä varsinaisen työvälineen, rattaiden kunto oli läpikäyty ja pyörien laakerit rasvattu. Kaikki oli valmista kun Polle rattaineen oli valmis astumaan areenalle ja ruunan köntys perässä.

Nyt se alkaa, meinaan vaellusvietin tyydyttäminen

Pollen ensi-illasta ei muodostunut kovin suurta ilojuhlaa, ei muuta kuin kaviota kavion perään tien pintaan ja ruunan köntys perässä.  Näin Karjalan kunnaat jäivät taakse ja historian lehdille.  Ei tämä ollut oikein nuoren Polle-oriin suurta juhlaa, oli vain liityttävä osaksi loputonta, kärrejä vetäviä hevosten letkaa ja ruunan köntys mukana perässä.  Näin jatkettiin kilometri kilometrin jälkeen, mitä nyt pieni laivamatka proomussa sekä matkan loppuosa junan vetämässä avovaunussa, ruunan köntys mukana.  Näin Polle saapui Laihialle ja ruunan köntys perässä mutta ei Polle vielä päässyt luonnon Pollelle varaamaan rooliin kun isäntä oli vielä sotahommissa mukana, oli vain niitä arkisia tavallisia töitä ja ruunan köntys mukana.  Tuleva rooli sai vielä odottaa kun isäntäkin tuli sotahommista kotiin ja niin lähdettiin Juukaan, ei enää rattaita vetäen vaan junalla härkävaunussa ja ruunan köntys myös.

Polle nuorena oriina oli valmis myös rakentavaan rauhantyöhön

Normaalien päivätöiden parissa kului ensimmäiset viikot Juukassa ja ruunan köntys myös.  Mutta sitten, Pielisessä on iso saari Paalasmaa ja siellä on suuri joukko tammoja eikä tiedossa ole ollut yhtään oritta.  Sota oli saattanut myös hevoskannan vähän rempalleen ja alkoi olla aika saada sitä nuorennettua, tämä tiesi Pollelle kysyntää eikä ruunan köntystäkään tarvittu enää perässä.  Jostain oli kulkeutunut tieto, että paikkakunnalle on tullut ori ja ei muuta kuin Polle vietiin lautalla kahdeksi viikoksi Paalasmaahan lemmenlomalle.  Jostain kuultiin vuosien päästä, että Paalasmaahan oli ilmestynyt Pollen näköisiä varsoja, joka osaltaan paikkasivat sodan aiheuttamia menetyksiä. Aina silloin tällöin ilmestyi Pollen läheisyyteen erilaisia irtopainoksia ja Polle jatkoi taas lähetystyötään.  Tätä hurvitteluvaihetta kesti Pollen elämässä kahdeksan kuukautta kunnes tuli taas paikkakunnan muutto ja ruunan köntys taas perässä.

Polle tuli Liminkaan ja ruunan köntys myös

Pollessa oli vähän juoksijan vikaakin ja se juoksi jopa muutamia palkintojakin mutta eihän palkinnot olleet pääasia.  Palkintosijat nostivat Pollen markkina-arvoa tammamaailmassa eikä Pollella ollut mitään sitä vastaan, jatkaa lähetystyötään.

Eikä tässä kaikki, Pollesta tuli myös filmitähti.  Limingassa filmattiin elokuva ”Ruusu ja kulkuri”, joka kertoi liminkalaisesta oopperalaulaja Abraham Ojanperästä.  Polle oli isäntänsä kanssa Ojanperää hakemassa asemalta, täytyi pistää oikein kunnon raviksi kun Ojanperän repliikki kuului: ”Kun Liminkaan tullaan niin kivetkin sullaa”.

Kaikki päättyy aikanaan, niin näitten Pälksaaren hevostenkin matka isäntänsä tallissa. Ruunan köntys meni korkealaitaiseen ja pääsi ilmeisesti hevosten taivaaseen eli kyrönmakkaraksi, jolla sodan jälkeen oli kova kysyntä.  Pollen tilanne oli toisenlainen. Jotkut olivat hiffanneet Pollen arvon tammamaailmassa ja Polle vaihtoi isäntää muistaakseni Muhokselle, tammalauma odotti paikkakunnalle uutta sulhaskanditaattia ja Pollehan tuli.  Samalla päättyi myös Pollen tarina meidän isännän tallissa, jonne ilmestyi Pollen jälkeen tamma.

Hevostellaan vielä vähän

Pollen ja ruunan köntyksen tarina on elettyä elämää ja totta.  Olkoon tämä muistokirjoituksena koko sille konijoukolle, jotka kiskoivat luovutetun alueen ihmiset ja tavarat tynkäsuomeen.  Toimivat vielä senkin jälkeen työjuhtana kun laitettiin uutta elämää pystyyn uudella kotiseudulla. Se oli sitä hevosvoimien juhlaa.

Lopuksi vielä vähän hevostellen.  Kerroin edellä Pollen jälkeen ilmestyneestä tammasta meidän talliin.  Oltiin muutettu Limingasta jo Pirkkalaan ja itsekin olin jo muuttanut kotoa kaupunkiin toimeentulon perässä.  Kyseinen tamma oli keväällä saanut orivarsan, olin nähnyt kyllä sen jo tallissa mutta menin käymään kotona siinä vaiheessa kun tamma oli päästetty varsansa kanssa laitumelle.  Menin tietenkin katsomaan tammaa ja sitä varsaa sinne. Siitä tulikin varsin mieleenpainuva kohtaaminen.  Nähtyään minut, tamma tuli hörhöttäen luokseni varsansa kanssa ja katsoi minua ja varsaa vuorotellen, tamma halusi esitellä aikaansaannoksensa emon ylpeydellä.  Seuraava vaihe on melkein polttohitsattu mieleeni, orivarsa nousi takajaloilleen, laski etukavionsa olkapäilleni ja laittoi turpansa poskeani vasten. Minun täytyi sitten rapsuttaa sitä korvien takaa ja leuan alta.  Tulkitsin tämän niin, että minut hyväksyttiin kaveriksi.

Tämä muistelo sai kyllä aikaan sen, että hevosen lihaa en osta, en syö.  Totuus on, että kaveria ei syödä.