Akan valinta / Pertti Sarlund

Neuvoja akan valintaan


Isäni Noa August Sarlund kertoi useampaankin kertaan juttua, jonka hän oli kuullut eräältä pälkjärveläiseltä talon isännältä kiertäessään pitäjässä keväisin kalakaupoilla veljensä Aaro Matias Sarlundin kanssa.  Paikallisen tavan mukaan talosta ei lähdetty kuin torpasta vaan siinä tuli aina jonkinlainen turinatuokio. Karjalaisilla kun kieli ei ole kiinni kuin toisesta päästä, toinen pää kalkattaa vapaana.  Erään talon isäntä oli suuressa viisaudessaan kertonut kuinka hän evästi poikaansa emäntäehdokkaan testaamisessa. Kauheintahan olisi ollut, jos valinta olisi epäonnistunut ja näin syntyvään perheeseen olisi livahtanut pirttiin akkavalta, mihin olisi mennyt miehinen arvovalta.

Talon isäntä oli neuvonut poikaansa: ”Kun lähdet tämän ehdokkaasi kanssa kävelylle niin katso, että hänellä on nappaskengät jalassa, toisin sanoen sellaiset matalat kävelykengät.  Kävelette rinnakkain ja puhelette niitä näitä. Päästyänne hiekkatielle, hivuttaudu tytön taakse ja polkaise tytön kantapäille.  Jos tyttö tästä kimpaantuu niin lopeta homma siihen, siitä ei tule mitään, se on liian äkäinen ja kipakka sekä hallitseva.

Mutta jos tyttö ei reagoi mitenkään, niin pyytele anteeksi ja palaa takaisin hänen rinnalleen kävelemään. Toista polkaisu uudelleen sopivassa hiekkaisessa kohdassa. Jos tyttö huomauttaa kantapäiden olevan hänen, niin pyydä taas anteeksi ja palaa rinnalle kävelemään. Mutta laita tyttö mieleesi.

Jos tyttö ei toisellakaan kertaa reagoi, niin jatka testaamista.  Jos tyttö ei vielä kolmannellakaan kertaa reagoi, niin älä ota häntä, sillä tytöllä ei ole luonnetta.  Vaan ota se tyttö, joka reagoi toiseen kertaan.  Sillä tytöllä on luonnetta”.

En tiedä jutun toimivuutta. Itse en ainakaan aikanaan pyytänyt isää konsultoimaan vaimon valinnassa ja ihan hyvinhän tuo onnistui omin neuvoinkin. Kultahäitä vietettiin viime vuonna.

Tämä ei ole pälkjärveläinen enää

Neuvoja on monenlaisia, eräs on jäänyt mieleen kun amerikkalainen koomikko Bob Hope neuvoi poikaansa vaimon valinnassa: ”Kun nait, niin nai ruma, sillä kauneus katoaa, mutta rumuus lisääntyy”.

Bob jätti kertomatta, että kun on ruma vaimo, niin muut eivät ole siitä niin kauhean kiinnostuneita.  Enpä mene vannomaan tämänkään asian paikkansa pitävyyttä, sillä kauneus on usein katsojan silmissä.  Asiaan liittyy vielä eräs sananparsi: ”Moni kakku päältä kaunis vaik’ ois’ silkkoa sisältä”.

Osattiin sitä Hämeessäkin

Tapahtui Pirkkalan pitäjässä Anian kylässä 1950-luvulla, nimet ovat muutettu.  Oli kaksi talollista, molemmat isohkoja maalaistaloja silloisen mittapuun mukaan ja niissä poikamiesisännät.  Heikin talo oli maantien varressa linja-autopysäkin vieressä ja Simon talo noin kahden kilometrin päässä Pyhäjärven rannassa. Simo tykkäsi vähän happamista juomista, Heikki taas ei.

Sitten kävi niin, että Simo löysi naisen ja toi emännän taloon jostain tuolta Kurun takamailta.  Emäntä ei tosin ollut liialla kauneudella pilattu mutta ei Simoakaan ollut siunattu emännän käsittelytaidoilla. Juopumistilojen lisäksi esiintyi silloin tällöin fyysistä väkivaltaakin.  Aikaa kului ja se teki tehtäväänsä. Simo vanhentui ja joutui hankkimaan silmälasit. Erään kerran Simo tavanomaiseen tapaansa tuli Tampereelta aika tuhdissa myötätuulessa ja poikkesi paluumatkalla Heikin luona.  Kännipäissään Simo tunnusti Heikille: ”Että kyllä minulla on sitten ruma akka”.  Tähän Heikki totesi, että sinun olisi tarvinnut hankkia nuo silmälasit hieman aiemmin.  Jotain kautta tämä Simon uskoutuminen Heikille kantautui myös Simon emännän korviin julmetuin seurauksin.

Erään kerran Simo tuli taas Tampereelta tukevasti evästettynä ja kehui Heikille: ”Kun minä tästä lähden nyt kotiin, niin akka kyllä vikisee pirtin nurkassa kun minä luen lakia”.  Se oli pahasti sanottu, mutta sitähän Simo ei vielä tiennyt. Kun Simo aukaisi pirtin oven, niin siellä seisoikin leivinuunin edessä varsinainen pirttihirmu, joka ei puhunut mitään vaan otti Simosta tukevan otteen niskasta ja housun takamuksista ja kantoi Simon lasikuistille jäähtymään lausuen: ”Nukut täällä sitten ensi yön, aamulla sitten tavataan”.  Simo nukkui lasikuistilla koko lokakuisen yön ja aamukeskustelussa Simolle jäin vain todettavaksi, että valta oli vaihtunut.   Pahat kielet ovat kertoneet, ettei se ollut Simon ainoa vierailu lasikuistilla vietetty yö.

Jokaisella kertomuksella pitää olla onnellinen loppu ja niin oli tälläkin.  Simosta kasvoi arvostettu talon isäntä ja talokin menestyi kohtuullisesti. Emännällä taisi olla siihen huomattava osuus. Väliäkö hällä, kokonaisuus ratkaisee.

Juttu on tosi ja molemmat taitavat jo olla siellä, missä ei tarvita lasisia laulukirjan kansia.