Ja kypsät hedelmät ovat lentäneet sinne ja tänne. Näin on varmasti monenkin evakkoperheen kohdalla. Ajatus tuli mieleeni kun lauantaina 2.11.2013 vaimon kanssa käytiin vanhempieni Noa ja Anna Sarlundin evakkotien päätepysäkillä eli heidän haudallaan Kuhmalahdella viemässä kynttilä. Samalla ajatus singahti vähän laajemman lenkin. Kuinkahan monella paikkakunnalla ovat Herman ja Kristiina Sarlundin sekä Stefanus ja Elisabet Sidoroffin […]
Valkovuokkomatka 2013 / Pertti Sarlund
Ensi kertaa Suomessa ja ainutkertaista Euroopassa, kun Sarlund lähti valkovuokkomatkalle. Mieli oli tehnyt lähteä mukaan jo aikaisemminkin, mutta aina oli löytynyt jokin sopiva este. Nyt esteet olivat poistuneet osittain. Vaimo liikuntarajoitteisena ei voinut lähteä mukaan, mikä kieltämättä madalsi matkaintoa. Matka kesti osaltani neljä päivää ja kotona oli muutto kesken, omakotitalo oli myyty ja keskikaupunkiasunto remontin […]
Karjalalaiset kesäjuhlat Lappeenrannassa / Leena Parvela
Välähdyksiä Karjalaisilta kesäjuhlilta Lappeenrannassa 14. – 15.6.2014 Minulle nämä kesäjuhlat olivat ensimmäiset laatuaan. Maija Närhi pyysi minua osallistumaan Muistojen iltakirkkoon Lappeen Marian kirkossa ja kertomaan siitä, mutta ei haitanne, vaikka kerron juhlavaikutelmia vähän enemmänkin. Saavuin Lappeenrantaan mieheni Tarmon kanssa autollamme lauantaina kymmeneltä koleassa ja tuulisessa säässä. Serkkuni Matti Raussin ja vaimonsa Tarjan kanssa oli sovittu, […]