Pälkjärven pitäjäseuran juhlavuosi 2019 sisälsi kaksi juhlamatkaa. Toinen suuntautui Viroon Vormsin saarelle ja ensimmäinen Pälkjärvelle, Sortavalaan ja Valamoon. Itärajan takainen matka oli hyvin suosittu, sinne matkattiin kahdella bussilla. Varmaan kiinnostusta herätti päivän matka kantosiipialuksella Valamon luostariin. Tämän vuoden matkaa odotin mielenkiinnolla, koska mukaan oli lähdössä nuorempaa sukupolvea. Pitäjäseuran toive on, että nuorisoa saataisiin mukaan toimintaan. […]

Maria Johanna (Hanna) Sonninen
Juurien muistelu Pälkjärviseuran tarinaillassa ke13.10.2019 Leena Parvela Otsikkokuvassa Hanna ja lapset Riikolan kuistin edessä 30-luvun alussa Motto Tänään kerrotaan juurista. Niitä on mielenkiintoista tutkia. On hyvä tietää, mistä on tullut ja mihin kuuluu, sillä siitä saa ymmärrystä nykyisyyteen. Juuristaan saa ymmärrystä, miksi olen tällainen kuin olen. Suku muodostaa hyvän turvaverkon. Minulla oli suuri suku, jonka […]

Kummitustarinoita / Antti Eschner
Kuvassa ovat Veli Eschnerin ukki ja mummo Antti ja Maria Eschner 30 luvulla talonsa seinustalla Kurikan kylässä. Kuollut kävelylläSiellä Pälkjärven Kurikan kylässä oli eläintenteurastaja Antti Hämäläinen. Tuli sittä yhtenäiltana hovista töistä ja piti kulukee yhen saunan sivu, jossa ol ruumis. Se ol Niku Miättäsenäiti.Antti sano meinanneensa sillä kohalla: ”Mittään kun Aune läksis jälestä”. Ja sepä […]