Motto:”A mitä Aunukseen kuuluu?
Aunukseen kummii kuuluu.
A mitä kummii?
Kirkot palo da kaikki palo.
A minne jumalat joutu?
Mikä minnei, kuka kunnei.
Suuret jumalat roiti Piiter; pienet jumalat likah lässähtih.
A minnei Iivan Rokohvi?
Iivan Rokohvi roiti Piiter.
A mistäpä tiijät?
Kirpitsajärvel jäljet nähtih.”
Sain yllättäen käsiini aikaa nähneen mustakantisen vihkon, jonka etulehdellä on teksti: ”Jenny Sistonen. Värtsilä Patsola ¼ 1928.” Vihkon teksti on osittain haalistunut ja vaikeasti luettavissa, mutta käsiala on tasaista ja siistiä. Pikainen selailu antaa olettaa, että kirjoittaja on ollut nuori, naimaton neitokainen, sillä alussa on monta sivullista vastauksia johonkin seurapeliin, jossa testataan niin vastaajan kuin oletetun tulevan puolison ominaisuuksia.
Sitten seuraa varoituksia avioon aikoville ja mahdollisesti jo naimisissa oleville:
”Sinä vasempaan ja oikeaan katsees loit. Sinä yhdelle ja toiselle sä suukon soit. Sinä keimailit ja silmiäsi vilkutit, ja tanssit että kotia sä nilkutit.” Vihkon loppupuolelta löysin kuitenkin irtolehden, että kyse onkin uskottomasta ja petollisesta Juuliasta.
Loppu osa vihkosta on pääasiassa ennen sotia soineiden iskusävelten (iskelmä) sanoja, tosin joukossa on muutama hartaampikin runoelma kuten ”Nunnan laulu” ja ”Surulaulu Kurun haaksirikosta” (1929), ja siinä veisussa onkin peräti 18 säkeistöä.
Suurin osa teksteistä on samalla – siis Jennyn käsialalla kirjoitettua – mutta mukana on muutama vieraskin käsiala, kuten takakannen sisäpuolella: ”Ken kansilehdelle kirjoittaa, hän enimmän siunua rakastaa.” Kirjoitti kynä Tauno J. Mieltä jäi askarruttamaan, kuka oli tämä salaperäinen Tauno J? Olettaisin myös, että lukijoita – samoin kuin itseänikin – kiinnostaa viimeitään nyt kuka oli Jenny Sistonen ja milloin ja mistä hän ilmaantui Värtsilän Patsolaan? Siispä annankin puheenvuoron Jennyn lapsille Veikkko ja Sirkka Niiraselle:
Jenny Maria Sistonen syntyi 1903 Pälkjärvellä Meltovaarassa sijainneessa kodissaan (Iljala nro 13). Isä Matille ja hänen puolisolleen Ida Maria Waroselle kertyi peräti 11 lasta ja vaimo oli todennut, että tekee vielä kahdennentoistakin vaikka kuoltuaan. Meltovaara -nimi juontanee ruotsinkielestä ja se tarkoittaa sulanutta rautaa. Jenny on kertonut, että Hytinvaaran ja Meltovaaran välillä oli vain notko ja perhe on ollut ilmeisesti paljonkin tekemisissä Hytinvaaran isännän Matti Kivisen kanssa, joka on suorittanut eräälle heidän lapsistaan hätäkasteenkin.
Kun Jenny oli parinkymmenen vuoden ikäinen, perhe muutti jostain syystä Tohmajärvelle, josta Matti osti perheelleen tilan. Mietin, voisiko vaimon kuolema vuonna 1916 olla yksi syy muuttoon? Myöhemmin Päljärven (Jennyn sanonta) aikoja muistellessaan Jenny oli todennut, että sinne jäi uusi, hieno aitta.
Kesällä 1938 – hieman ennen juhannusta – vietettiin neiti Jenny Sistosen ja Tahvo Niirasen vihkiäisiä Värtsilän Patsolassa. Hääkutsun lähettäjinä ovat olleet Tahvon vanhemmat Susanna ja Mikko Niiranen. Romanssi oli alkanut korin heittelystä heinäpellolla. Ei ole tarkkaa tietoa kumpiko sen korin ensin heitti, mutta seuraukset olivat, sanoisinko kohtalokkaat. Niin tuli Jenny miniäksi Niirasen taloon, Sarkkila nimiselle tilalle, jossa hän kuoli rauhallisesti 97 vuoden iässä vanhuuteen.
Jennyn muisttiinpanoista löytyy runo, joka alkaa: ”Rakkaus se on kumma veitikka, kun se alkaa heti keinuttaa. Sitä ei estä vesi eikä aita, ei se koskaan jalkojaan taita, eikä lystin päälle ole saita.” Neljän lapsen kehtoa keinutti Jennykin elämänsä ruuhkavuosina.
Mottona oleva runo on Jenny Niirasen s Sistonen muistiinmerkitsemä. Liekö kuulut sen jo Pälkjärven aikoina? Mutta missä lie sijainnut se Kirpitsajärvi? Jennyn lasten mieleen on jäänyt erityisesti loru, jota Jenny oli usein lausunut lapsilleen, samoin kuin monille vieraillekin:
Mikä on yks
yks oot sie
mikä on kaks
kaks silmee piässäs
mikä kolme
kolomesäikeinen nuoranköys
mikä neljä
neljä tissii lehmällä
mikä viis
viis sormii käsissäis
mikä kuus
kuus reikee hevosenkengässä
mikä seihtemän
seihtemän tähtii otavassa
mikä kaheksan
kaheksan kello
mikä yheksän
yheksän reikee immeisessä
mikä kymmenen
kymmenen käskyy herran laissa
joka kaikki viholliset pellolle ajaa.
Tässä vielä ote Värtsilän kunnan tervehdyksestä Jennynn täyttäessä 95 vuotta vuonna 1998. Tervehdyksen on esittänyt valtuuston puheenjohtaja Mirja Pusa: ”Jennyllekin on ollut tämä Värtsilä-Patsolan soramäki hyvä ja pitkän iän salaisuus. Olet pysynyt henkisesti vireänä ja huumorintajuisena. Lapsillesi olet suorastaan aarre, jota he kunnioittavat. Olet kodin ja perheen sielu ja sydän.”
Pienoiseksi aarteeksi voinee todeta senkin, että vielä vuosikymmenten jälkeenkin löytyy yllättäen tietoa Pälkjärvellä syntyneistä henkilöistä ja saamme tutustua postuumisti heidän elämänvaiheisiinsa.
Entä ovatko Veikko ja Sirkka käyneet äidin lapsuuskodin paikkeilla Pälkjärvellä? Kerran ovat kuulemma käyneet ja silloin siellä riehui melkoinen ukonilma. ”Eihän siellä mitään ollut jäljellä, muuta kuin Kivisen navetan rauniot Hytinvaaralla. Joku oli kerännyt kotiin tuomisiksi kimpun kieloja (ilman juuria) ja niistä olikin syntynyt melkoinen ”show” rajalla. Matkalaisille oli oikein heiluteltu varoitukseksi punaista kirjaa.
Tällä hetkellä meillä kenelläkään ei ole menemistä Vennäin puolelle, vaikka Wanhan Wärtsilän valkoiset talot siintävät Sääperin järven taustalla ja näkyvät Patsolan mäelle saakka.
———-
Jälkikirjoitus:
Liitän mukaan lehtileikkeen Karjalan maasta vuodelta 1935. Kirjoittaja on Matti Kivinen. Pälkjärven apilahan oli laajalti tunnettua ja tiivistetysti sanottuna patruuna Edvin Arppe jalosti siemenen, Värtsilästä Meltovaaraan muuttanut maanviljelijä Matti Sistonen toi sen Pälkjärvelle ja Hytinvaaran isäntä Matti Kivinen alkoi tuottaa sitä. Nyt ei ole täyttä varmuutta onko kyseessä juuri ”meidän” Matti Sistosemme, mutta mielestäni se näyttää hyvin todennäköiseltä.
—-
Kuvat: Veikko ja Sirkka Niirasen kotiarkisto
Hautakiven kuva Erkki Närhi, lehtileike Kirsti Sälli
