”Kasvien viljely vaikuttaa hyvää ihmiseen. Hänen tapojansa lieventää tuo jokapäiväinen seurustelu kauniiden ja hyödyllisten luonnonesineiden kanssa. Nähdessäsi pienen hyvästi hoidetun ryytimaan, ajattelet sinä: tuossa talossa asuu hyvä järjestys; tahi nähdessäsi kukkia köyhän majan akkunassa tiedät siinä asuvan hyviä ihmisiä. Raa’at ja ilkeät eivät rakasta kukkia. Laiskat ja huolimattomat eivät välitä puutarhoista. Ihmisen luonto ilmaantuu koko hänen ympäristössään. Hän on luonnon kruunu ja missä tahansa maailmassa hän asuu, painaa hän puumerkkinsä siihen maahan, jota hän tallaa”. (Zackarias Topelius)
Puutarhanhoito ja keittiökasvien hyötykäyttö sai hiljalleen jalansijaa Suomessa 1700-luvulla. Työhön pienissä ruutupuutarhoissa tartuttiin ensimmäiseksi kartanoissa ja vähitellen pappiloissa, jonne opit levisivät Turun akatemiasta ennen muuta Pehr Kalmin luentojen ja kirjoitusten sekä akatemian kasvitieteellisen puutarhan välityksellä. Kartanoiden ryytimaiden kasvivalikoima oli kehittynyt hyvin monipuoliseksi jo 1700-luvulla. Turusta kaukana olevassa Alahovissakin seurattiin vastailmestyneiden keittiöpuutarhakirjoitusten ohjeita ja lajikkeiden ostolista muodostui 1820-luvulla seuraavanlaiseksi: Sokeriherne, turkkilainen papu, isopapu, porkkana, punajuuri, retikka, pyöreä retiisi, pitkä retiisi, pyöreä pinaatti, hollantilainen kurkku, tavallinen kurkku, kupukaali, keräsalaatti, palsternakka, portulakka, meirami, tilli, potentia eli pinaattihierakka, basilika, salvia, espanjalainen sipuli, reseda intiankrassi eli iso köynnöskrassi, useita kesäkukkalajikkeita. (Lähde: Charlotte von Fieandtin aineistoa Alahovista vuosilta 1800–1834. Kansallisarkisto)
Sata vuotta myöhemmin oli valistustyö siirtynyt Martta-yhdistysten tehtäväksi. Talvella Martat pitivät emännille ja tyttärille kursseja tuvissa ja keväällä jo muokattiin mallipuutarhoja. Niiden välityksellä hyötykasvien ja marjapensaiden viljely juurrutettiin talonpoikien pihapiireihin ja kasvisten monipuolinen käyttö arkisiinkin ruokapöytiin.
Muistitieto talteen
Museoviraston keruuarkisto kyseli vuonna 1990 muistitietoa maaseudun puutarhoista ja kasvimaista. Pälkjärveläiset kotipuutarhat olivat hyvin edustettuina kyselyvastausten joukossa. Lapsuuden ja nuoruuden puutarhoja Pälkjärvellä muistelivat Juho Leskinen ja Irja Kivinen; Juho kymmeniä sivuja pitkässä, yksityiskohtaisessa vastauspaperissaan, Irjan vastaukset olivat lyhyet ja täsmälliset ja sisälsivät myös tietoja kasvien hyötykäytöstä ja säilönnästä.
Varsinainen, puutarhaviljelyä koskeva kysely oli jakautunut kasvitarhaan eli hyötykasvien viljelyyn, koristepuutarhaan eli ”huvituspuutarhaan” ja hedelmätarhaan. Puutarhan hahmoa ja kasveja koskevan osan lisäksi perinteen kerääjät olivat kiinnostuneet siitä, mistä puutarhanhoitajat olivat saaneet esikuvansa ja neuvonsa. Vastausten rungoksi muistelijoita pyydettiin kuvailemaan puutarhan eri osat ja merkitsemään piirrokseen puiden ja istutusten paikat ja kasvilajit.
Museoviraston kyselylehden kansi vuodelta 1990. Lehdessä esiteltiin kotipuutarhoja koskeva keruukilpailu ja sen kysymykset. Kysymyksiä oli yli 80.
Juho Leskinen muisteli lapsuudenkodin kasvitarhaa
”Minun lapsuudenkodissani viljeltiin kaalia, lanttua, naurista, punajuurta, kurkkua ja kurpitsaa, sikurijuurikasta ja perunaa. Ja voihan olla vielä joku muukin viljelyslaji, mutta nyt ei muistu mieleen. Mutta nytpä muistuikin; viljeltiinhän me sipuliakin. Perunan ja sipulin siemenet meillä oli omasta takaa, mutta muiden lajikkeiden siemenet ostettiin joko kaupasta taikka kulkukauppiailta. Taimia eivät meidän puolessamme kulkukauppiaat myyneet, vaan siemeniä ainoastaan, koska taimet olivat hankalat kuljettaa. Kulkukauppiailta ostetut siemenet tavallisesti kasvoivat hyvin ja tekivät myös taimen. Mutta sattuipa sellaisiakin tapauksia, että ostetut siemenet eivät itäneet ollenkaan. Tällainen kulkukauppias ei toista kertaa taloon tullut. Kaalin ja monen muun, kuten lantun taimet, meillä kasvatettiin omassa lavassa. Äiti olikin erittäin hyvä taimien kasvattaja, siksi hänen kasvattamillaan taimilla oli menekkiä.
Retikkaa emme ole kasvattaneet, sillä se juurikas ei ollut tunnettu koko paikkakunnalla. Maa-artisokkaa, palsternakkaa emmekä selleriä ole viljelleet, mutta palsternakkaa olen syönyt aivan tympeyksiin asti. Tämä palsternakan syöminen tapahtui 1945–1946, jolloin olin opettajana Pohjois-Karjalan opistolla. Silloin oli pulaa ruokatarvikkeista. Palsternakasta ruokalan keittiössä emännät tekivät puuroa, velliä, kuutioita ja vieläpä sitä käytettiin leivänkin jatkeena. Palsternakasta ruokana minulla on ikävät muistot. Sokerijuurikasta emme tunne, mutta äiti kasvatti sikurijuurikasta ja teki siitä kahvin jatketta. Salaattia kasvatettiin paljon, jopa vieraille myytäväksi. Ruuaksi salaatti valmistettiin niin, että kun salaatit otettiin maasta, ne huuhdottiin ja leikeltiin palasiksi, ei kuitenkaan kovin pieniksi. Sitten palat pantiin kulhoon, lorautettiin kermaa ja keitetyn munan pieniksi leikatut muruset kaadettiin päälle.”
Juho Leskisen piirros lapsuudenkotinsa pihapiiristä ja kasvitahojen sijainnista esittää tilannetta 1915−1936. Numeroiden selitykset: 1) tupakkamaa aitan takana 2) viisi 1917 istutettua koivua 3) kolme sireeniä 4) koiranheisipuu 5) Aarnen kuusi 6) kukkapenkki 7) sulkupuut 8) kaksipuolinen pihaportti 9) juurikasmaa, se sai 1922 väistyä urheiluharrastuksen tieltä eli pituus- ja korkeushyppypaikat 10) urheilupaikka 11) humalat ja humalamaja 12) kujoset.
Tomaatit kypsyvät Pälkjärvellä
”Tomaattien kasvattamiseen ruvettiin 1933 keväällä, kun puutarhaneuvoja kävi pitämässä kylässämme kasvattamiskurssit. Sisareni Aino ja minä olimme kurssilla. Taimet ensimmäisiin tomaatteihin saatiin Pälkjärven Martta-yhdistykseltä. Tomaattien kasvupaikan rakensin aittarakennuksen päätyyn, sillä pääty oli etelänpuolella ja aurinkoisella paikalla. Varsia varten kiinnitin seinään puutappeihin naruja. Yöksi tomaatit suojattiin olkipatjalla. Kyllä ne sen aikaiset tomaatin kasvatuspaikat olivat alkeellisia, mutta kyllä niissä hyvin tomaatit kasvoivat ja kypsyivät. Syksyllä Martta-yhdistys järjesti taas kurssit, nyt tomaattien syöntiä ja säilöntää varten. Kurssit pidettiin meidän tuvassa. Aino-sisko oli kurssilla, sillä minulla oli vastuu vain kasvattamisesta. Vaikka tomaatit olivat herkullisen näköisiä, niin minusta ne olivat vastenmielisen makuisia.”
Kurkkulava
”Kurkkupenkit rakennettiin neuvojan antamien ohjeiden mukaan. Penkin kohdalle pantiin ensin hevosenlantaa, joka kuulemma oli tähän tarkoitukseen parasta. Sitten lapioitiin kahden puolen multaa lannan päälle niin, että penkistä tuli noin 15 cm korkea. Jos penkistä tehtiin yksirivinen, niin penkin keskikohtaan tehtiin noin 10 senttiä syvä ura, jonka pohjalle siemenet kylvettiin ja peiteltiin, tai taimet istutettiin. Kaksiriviseen tehtiin vastaavasti kaksi uraa.”
Hernepelto
”Juurikasmaalla viljellyn herneen nimi oli Torstaiherne. Pellolla viljellyn herneen joukkoon kylvettiin kauraa, joka piti herneet pystyssä. Valmistuttuaan Torstaiherne leikattiin ja kannettiin suoraan riiheen, jossa se laitettiin orsille kuivumaan. Riihtä lämmitettiin sen verran, että herneenpalot alkoivat halkeilla ja herneet varista lattialle. Herneet pantiin säkkiin ja se vietiin aittaan ja ripustettiin narusta laipiossa olevaan koukkuun riippumaan. Näin estettiin hiirien ja rottien pääsy herneitä syömään. Herneet oli varattu Laskiaista ja merkkipäiviä varten. Herneistä tehtyä keittoa nimitimme rokaksi, sen ohella tehtiin myös hernemuusia, jota nimitimme hernetuuvingiksi.”
Irja Kivisen muistikuvat Alahovin puutarhasta ovat vuosilta 1930–1939 ja 1941–1944
”Kasvimaa oli iso ja sijaitsi mäellä eikä siis ollut hallanarka. Siemenet saatiin Martta-yhdistyksen välityksellä, ne punnittiin kirjevaa’alla ja pantiin voipaperista tehtyihin pusseihin. Näiden pussitalkoiden tuoksu palaa mieleen vielä nykyisiä siemenpusseja avatessa. Tavallisten kasvilajikkeiden lisäksi oli jatkosodan aikana viljelty sokerijuurikasta ja sikuria. Sokerijuurikkaasta tehtiin jatkosodan aikana siirappia ja perunoista perunajauhoja Marttojen koneella. Toiselle evakkotaipaleelle lähdettäessä otettiin mukaan kuivattua sikuria säkkitolkulla. Tomaatin taimet kasvatettiin itse, ensin ruukuissa tai sokerilaatikoista leikatuissa ’astioissa’, sitten lavassa Marttojen ohjeilla. Ensimmäinen muistikuvani tomaatista on vuodelta 1920 Sortavalan torilla: ’Luulin hyväksikin, mutta pois sylkäisin – siihen mäni.’ Kurkkuja kasvatettiin kurkkuharjussa, jonka suojana käytettiin ikkunalaseja. Sunnuntaiateriaan kuului salaatti kirpeän kermakastikkeen ja hienonnetun, kovaksi keitetyn munan kera. Tuoreita kurkkuja viipaloitiin ja pantiin syvälle lautaselle, päälle sokeria ja suolaa ja hieman etikkaa mausteeksi, toinen lautanen päälle ja sitten rumpsutettiin, jotta kurkut mehustuivat ja siemenet irtosivat.”
Muistojen koristepuutarhat
Muisteloiden mukaan pälkjärveläisten koristepuutarhojen kukkavalikoima kilpailee minkä tahansa nykypuutarhan kanssa. Irja Kivisen vastauksessa on monta loistavaa perennaa: ”Alahovissa monivuotisina kasvatettiin harjaneilikkaa, unikkoja, iiriksiä, narsisseja (valkoisia ja tuoksuvia), daalioita, krookuksia, belliksiä, ukonhattuja, lupiineja, orvokkeja, akileijoja, sinilatvoja, keisarinkruunuja. Kesäkukkina olivat asterit, leijonankidat, leukoijat (Laurin-päivän 10.8. kukkia), orvokit, poppeliruusut, kehäkukat, reseda, punapellava, espanjanristi, krassi, klarkia, godetia (silkkikukka), hajuherne, kosmoskukka. Akileijat villiytyivät, samoin sinilatvat. Alahovin jasmiineja oli morsiuskimpussani 24. elokuuta 1928.”
Juho Leskinen on muistin kätköistä löytänyt myös tietoja koristekasvien paikallisesti vääntyneistä nimistä ja alkuperästä: ”Oli ingerlummi ja venäjänlilja, jonka juuret äitini kertoi serkkunsa tuoneen Pietarista. Tämä venäjänlilja teki punasinertävän kukan, joka kesti kauan varressaan.” Ikikukilla Juho tarkoittanee monivuotisia perennakasveja, joita ei tarvinnut joka kevät istutella. Hänen äitinsä oli myös tuonut toiselta paikkakunnalta sinivuokon juuria ja istuttanut niitä kotipihaan. ”Punakukkaisen ruusupehkon äiti oli saanut mummolastaan, Ristiselän Könösestä, jossa siihen aikaan oli paikkakunnan parhaiten hoidettu puutarha. Minun lapsuuteni puutarhassa oli humalamaja, jonka olivat rakentaneet isäni Juho Leskinen ja hänen veljensä Aleksanteri 1907. He olivat tehneet nuorista koivuista taivuttamalla koivujen latvat yhteen komean kupolirakennelman, jonka juurelle istutetut humalat rakensivat sen sitten komeaksi humalamajaksi. Majan vierustalla oli suuri kiviraunio, josta isä veljensä kanssa oli vienyt laattakiviä istuimiksi ja ison kiven pöydäksi. Humalamaja oli meille lapsille mieluisa leikkipaikka ja vieläpä siellä viihtyi aikuisiässäkin. Humalamajassa pidettiin joskus jopa pyhäkoulua.”
Irja muistaa, että Alahovissa oli sireenimaja rakennuksen päädyssä, mutta ”harvoinpa siellä kukaan istui, se oli aika varjoisa”. Pihassa oli sorakäytäviä, jotka lauantaina haravoitiin hienoiksi, nurmikko oli tavallinen pehmeä, ratamoa ja pihasauniota kasvava ja se niitettiin kerran pari kesässä. Mutta kaunein puutarha oli Hytinvaaralla − useampia lapsuuteni ajan puutarhan kasveja on edelleen tyttärieni koristepuutarhoissa.”
Juttu on julkaistu Pälkjärveläinen –lehdessä 7/2013
