”Vornasen tyttö voitti, Vornasen tyttö voitti” huusivat Ilmakan pojat innoissaan. Mutta kuka oli tämä Vornasen tyttö ja minkä kilpailun hän voitti?
Koti Ilmakassa
Äitini Martta syntyi Pälkjärven Ilmakassa Dunja (Eudokia) ja Santeri (Aleksanteri) Vornasen perheeseen pääsiäisenä 1922. Perheeseen oli syntynyt aiemmin jo viisi lasta, joista Johannes ja Lahja olivat kuolleet ennen Martan syntymää espanjantautiin. Mutta ei Martta suinkaan jäänyt viimeiseksi, hänen jälkeensä syntyi vielä kuusi lasta. Lopulta heitä oli kymmenen, viisi poikaa ja viisi tyttöä.
Oli Isot Tytöt Veera ja Juulia. Pienet Tytöt Aune ja Esteri, sekä Martta siinä keskellä. Oli Isot Pojat Mauno ja Viktor. Pienet Pojat Aleksanteri ja Aulis ja vielä pahnan pohjimmainen Yrjö.
Perhettä voi sanoa suurperheeksi, sillä talossa asui myös Santerin sokea äiti (kuoli evakossa Maaningalla) ja aika ajoin myös joitakin sukulaislapsia ikään kuin kasvatteina. Äiti kertoi, että hänen tehtäviinsä kuului erityisesti tuosta sokeasta mummosta huolehtiminen. Oli talutettava ulkohuoneeseen, saunaan ja milloin mihinkin. Äiti oli kaiken lisäksi sokean mummon kaima, tosin mummon nimi oli alkujaan Marfa, mutta suomeksi siis Martta.
Santerin vanhemmat, Dimitri Semananpoika Vornanen ja Marfa Gavrilintytär Vornanen, muuttivat Korpiselän Tolvajärveltä Ilmakkaan 1912.
Veikko Nousiainen muistelee Vornasten tuloa ja taloa seuraavasti: ”Vornaset tulivat muistini mukaan Ilmakkaan Tolvajärveltä. Muistan vähän sitä vanhaa pariskuntaa, jotka alkujaan olivat isäntinä. Vornaset olivat kreikkalaiskatolisia uskonnoltaan. Sillä vanhalla pariskunnalla oli hyvin rajakarjalainen murre, joten heidän puheestaan ei tahtonut saada selvää. Kun vanhukset kuolivat, talo jäi Santerille.”
”Se talo, johon Vornaset tulivat Ilmakkaan, oli vanha ja ränsistynyt. Niinpä he rakensivat uuden talon, sellaisen ulkomuodoltaan, ettei sellaista oltu nähty koko kylässä. Talosta tuli taitekattoinen talo, joka oli harvinainen ulkonäöltään.”
”Hyvin Vornaset elivät, sillä molemmat olivat tarmokkaita ihmisiä. Kun emäntä Dunja oli karjakko ammatiltaan, niin hän osasi hoitaa hyvin karjan niin kuin muunkin talouden. Dunja oli etevä karjan sairauksien hoitaja, ja hän kävi naapurienkin eläimiä hoitamassa.”
Erään kerran pitäjäseuran reissulla vierailimme jossain vienankarjalaisessa vanhassa tuvassa. Siellä oli vemmelpuusta roikkuva lapsen liekku (kehto). Martti Rouhiainen nykäisi minua ja sanoi, että hän muistaa, että Vornasen tuvassa oli samanlainen. Liekkua Vornasessa tosiaan tarvittiin, sillä seitsemäntoista vuoden aikana (1915-1932) syntyi kaksitoista lasta.
Nuorena työt on opittava
Dunjan tyttäret oppivat kotitöihin jo varhain. Aikuisena he olivat joskus katkeria siitä, että heidän äitinsä oli jatkuvasti ”virkamatkoilla” ja tyttäret joutuivat hoitamaan oman kodin huushollin sillä aikaa.
Ilmakan kansakoulu sijaitsi aivan Vornasen talon läheisyydessä, Kirkkolahteen menevän tien toisella puolella. Tätä koulua Martta ja muut Vornasen sisarukset kävivät ja he kaikki osallistuivat ahkerasti Ilmakassa järjestettyyn opintokerhotoimintaan. Sisarukset olivat usein esiintymässä koulun juhlatilaisuuksissa.
Martan paras kaveri oli naapurissa asunut Koljosen Kerttu, myöhemmin Halonen. Tyttöjen ystävyys säilyi aina vanhuusikään saakka. Martta lausui runoja, mutta Kertulla oli hyvä lauluääni. Kun perheet olivat jo evakossa Laihialla, Kerttu oli esittänyt jossain iltamissa yksinlaulua. Pohjanmaan pojat olivat kyselleet: ”Kuka seisoo Kertun varpahilla?” Kysymys johtui siitä, että Kerttu lauloi niin ”kimakasti”. Ilmeisesti hänen äänialansa oli sopraano.
Elämä koettelee
Äidin kertoman mukaan elämä Ilmakassa toi mukanaan raskaitakin koettelemuksia. Santeri oli sairastanut vakavaa ”sapenvuototautia” ja kaikki olettivat hänen menehtyvän siihen. Dunja sulkeutui makuukammariin hoitamaan puolisoaan. Hän ruokki tätä raa’alla kananmunan keltuaisella, ja Santeri parani!
Jossain vaiheessa Dunja itse sairasti niin vaikean lavantaudin, että tukkakin lähti kokonaan. Tilalle kasvoi mustat hiukset. Santeri totesi usein, että hän meni naimisiin pellavapään kanssa ja nyt hänellä onkin vaimona tummatukka.
Muitakin takaiskuja tapahtui.
Viipurinläänin pohjoisosassa esiintyi 1930 luvun puolessa välissä pernaruttoa ja se levisi Ruskealasta Kirkkolahden ja Pirttipohjan kautta myös Pälkjärvelle. Karjan sairastumisia oli ainakin Heposelässä, Ilmakassa, Iljalassa, Makarissa, Anoniemessä, Läävillä ja Kurikassa.
Pälkjärvi kuului Kuopion lääniin ja Tohmajärven piirieläinlääkäri J.Rauman toimesta alueella toimeenpantiin massiiviset karjan rokotukset ja kuollet eläimet ja saastunut rehu/heinä piti heti polttaa. Tauti kulkeutui myös Santeri Vornasen tilalle, josta kaikki karja piti hävittää.
Joskus salama oli sytyttänyt Vornasen talon katon ja valpas ohikulkija tuli siitä ilmoittamaan. Talo saatiin pelastettua, ainoastaan kattoon paloi pieni reikä.
Melkein menetetty koti
Muisto siitä kuinka koti joutui vasaran alle, sai Martan aikuisenakin kyyneliin.
Santeri oli ollut takuumiehenä eräälle kauppiaalle, eikä kauppias saanut velkojaan maksetuksi. Niinpä Vornasen talo joutui pakkohuutokauppaan.
Pakkohuutokauppa oli tarkoitus pitää 20.4.1929 klo 11:00. Siinä oli myynnissä Santeri Vornasen omistama Ilmakka niminen Rälssitila Pälksaaren kylästä. (osa Ilmakan kylän maista kuului maarekisterin mukaan Iljalan sijasta Pälksaareen). Tila oli verotusarvoltaan 0,1465 manttaalia.
Huutokauppa oli alkamassa ja tavarat kannettu jo pihamaalle kun Martta tuli koulusta. Aivan viime minuuteilla paikalle saapui Dunjan veli Aleksanteri Matsinen Suojärveltä, maksoi kauppiaan velat ja pelasti sisarensa perheen kodin. Sitä en tiedä, maksoiko kukaan rahoja takaisin Dunjan veljelle. Dunjan isä oli tehnyt aikoinaan tyttärensä perinnöttömäksi kun tytär ”karkasi” kestikievarin pojan, eli Santerin rekeen. Oliko tämä ikään kuin hyvitys tuosta saamatta jääneestä perinnöstä?
Pahin takaisku lienee ollut kuitenkin kodin jättäminen ja evakkoon lähtö. Ensimmäiseen evakkoon lähtiessä Martta oli ajanut lehmiä jalkapatikassa Muskon kautta Tohmajärvelle saakka kylän toisten nuorten naisten kanssa.
Rippikoulu
Sortavalan ortodoksisen kirkon olemme nähneet usein kotiseutumatkoillamme. Se on Martan rippikirkko. Rippikoulun ajan hän asui sukulaisen luona Sortavalan Karmalassa. Sukulaisen puoliso oli puutarhurina Vaalijalan laajassa hoitolaitoksessa ja äiti muistelikin usein kaihoten tuota ihanaa puutarhaa.
Kirkon läheisyydessä on Väinämöisen puisto. Siellä on Sortavalan laulujuhlien yhteydessä 1935 paljastettu, Alpo Sailon veistämä Pedri Shemeikan runonlaulajapatsas. Tiedostikohan Martta koskaan puistossa liikkuessaan, että massiivinen patsas esittää hänen Marfa mummonsa äidin veljeä? Ei varmaankaan, ei hän siitä ainakaan koskaan puhunut.
Mies ja perhe
Holopan Tasu (Tauno Holopainen) oli hieman heilastellut ikäisensä Juulia Vornasen kanssa. Kymmenisen vuotta nuorempaa Marttaa hän oli kiskaissut usein leikkimielellä letistä. Sota-aikana leikki muuttui todeksi ja Martta ja Tauno kihlautuivat Varkaudessa 1941. Martta oli siellä piikomassa Pirinen -nimisen metsäpomon huushollissa. Saman vuoden marraskuussa Tauno tuli yllättäen vihkilomalle, ja äidin kertoman mukaan oli ”pakko” mennä naimisiin.
Santeri oli vastustanut naimisiinmenoa, ehkä ikäero, eri uskontokuntiin kuuluminen ja jotkin muutkin seikat vaikuttivat asiaan. Naimisiin kuitenkin mentiin ja Martta jäi edelleen asumaan Vornaseen, kun Taunokin oli sodassa.
Vasta seuraavana kesänä hän muutti anopin luo, kun esikoinen ilmoitti tulostaan. ”En ilennyt enää asua isän silmien alla kookkaan vatsani kanssa.” Minä synnyinkin sitten joulukuussa 1942, keskellä yötä ja tasan yhdeksän kuukautta siitä, kun isä oli ollut maaliskuussa lomalla.
Uusilla asuinsijoilla
Sodan jälkeen Santeri osti maatilan Liperin Ristonkankaalta. Satuin usein mummolaan, kun Dunjan luo pistäytynyt vieras kyseli tyttäristä. Mummo luetteli: ”Veera on ompelija. Juuli on meijerikkö, Aune on sairaanhoitaja, Esteri on kunnalliskodin johtajatar. Martalla on viisi lasta (myöhemmin syntyi vielä kuudes). Tytöt saivat siis jossain vaiheessa hankituksi ammatin. Paitsi Martta, jos ei kotiäitiä lasketa ammatiksi. Joskus äiti kyllä mainitsi, että hänet oli jo hyväksytty Niittylahden kansanopistoon, mutta sota ja naimisiin meno sotki suunnitelmat. Oliko se totta vai haavetta, sitä en osaa varmaksi sanoa. Dunja ehti jo siirtyä Tuonpuoleisiin kun Marttakin hankki itselleen aikuisiällä ammatin.
Martan tie kulki Ilmakasta Maaningalle ja takaisin Ilmakkaan. Sitten toinen pakkolähtö Laihialle kahden pienen lapsen kanssa ja sieltä Hämeenlinnan kautta Pielisensuun Utraan, jonne perhe rakensi omakotitalon. Utra on nykyisin osa Joensuuta ja Joensuussa Martta vietti loppuelämänsä.
Vaikka Martalla sukunimi vaihtuikin naimisiinmenon myötä, hän pysyi aina ”Vornasen tyttönä” ja oli mukana perustamassa 1956 Karjalantalolla Joensuussa Vornasten sukuseuraa.
Lopuksi
Mutta minkä kisan se Vornasen tyttö voitti?
No, runonlausuntakilpailun tietenkin! Olettaisin, että kyseessä oli opintokerhojen välinen laajempi kilpailu. Millä estradilla se pidettiin ja minkä runon Martta esitti, sitä en tullut koskaan kysyneeksi.
Marttahan lausui aina Runoja kotiaskareita tehdessään, niin sisällä kuin ulkona. Laitan tähän loppuun äidin 100 vuotta sitten tapahtuneen syntymän muistoksi säkeen Eino Leinon Marjatan laulusta: ”Keinutan kehtoa, laulatan lasta, vaulassa vemmelpuun. Nukkuos tähtiä katselemasta, vaipuos kuusia kuuntelemasta. Uinuos äitisi lauleluun, keinussa vemmelpuun.”
—-
Martta Holopainen os. Vornanen syntyi Pälkjärvellä 17.4.1922 ja kuoli Joensuussa 30.1.2009.
Veikko Nousiaisen (1911-2002) muistelmat Ilmakan taloista on julkaistu kirjassa Pälkjärvi oli pieni pitäjä.
Toivo Kuula on säveltänyt Marjatan laulun 1880 Eino Leinon runoon. Yle Areenasta voi kuunnella sen Hanna Granfeltin (1884 – 1951) esittämänä. Pianolla säestää Simon Parment. Äänitys on tehty Berlinissä 1929.
https://areena.yle.fi/audio/1-50949438
Pääsiäinen (lat.Pascha) on vuosittainen kristillinen juhla, jota vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Ensimmäistä pääsiäispäivää eli pääsiäissunnuntaita vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina.
Nettitoimitus toivottaa rauhallista pääsiäisenaikaa
