Olen syntynyt Vasaran mummolan saunassa, jossa oli maalattia. Äiti ja isä asuivat mummolassa muutamia vuosia naimisiin mentyään. Valma-siskokin on syntynyt siellä Vasarassa.
Oma koti kullan kallis
Olin ehkä noin kolmen vuoden ikäinen, kun meille saatiin oma koti Mustaltakorvelta. Se oli sellainen pieni mökki, jossa oli vain tupa. Tuvan nurkassa iso leivinuuni, lämmönlähde ja hyvä uuniruokia hauduttaa, paistaa leivät, pullat ja piirakat. Siihen aikaan kaikki tehtiin kotona, ei ollut mitään valmista ruokaa kaupoissa. Kauppaan oli pitkä matka, ei käyty joka viikkokaan kaupassa.
Meillä oli 3 – 4 lehmää, 2 – 4 lammasta ja joka kesä oli kasvamassa sika, joka syksyllä teurastettiin. Näin oli turvattu vaatimaton ruoka. Kasvatettiin perunaa, lanttua, porkkanaa, punajuurta ja sipulia. Silloin ei vielä kasvatettu vihanneksia. Lasten piti kesällä kitkeä kasvimaita. Viljaakin kasvatettiin omilla pelloilla. Ei paljon muuta tarvinnut ostaa kuin vehnäjauhot ja joskus ruisjauhoa.
Äiti ja isä
Äiti kävi kaupassa reppu selässä. Vei myytäväksi voita ja osti sokeria, suolaa, vehnäjauhoja, riisiä, ompelutarvikkeita ja muuta pientä tarpeellista. Kauppias Koljonen antoi aina kaupantekijäisinä pienen tötterön karamelliä lapsille tuliaisiksi.
Isä oli rakennusmies. Hän oli aina viikot pitkien matkojen päässä töissä ja tuli pyhiksi kotiin. Mieleeni on jäänyt, kun isä tuli Uuraan satamarakennukselta ja oli ostanut Viipurista kaksi appelsiiniä. Ne vasta olivat ihmettelyn aihe, kun ei edes tiedetty miten niitä syödään. Vaan kekseliäs äiti sanoi, ettei niitä ainakaan kuorineen syödä. Niin saatiin jokainen maistaa pienet lohkot appelsiiniä. Meitä lapsia oli silloin kolme tai neljä.
Isä otti aina kotiin tultuaan meidät kaikki syliinsä. Meistä oli kivaa kun sai istua isän sylissä. Äiti ei paljon ehtinyt lapsia pidellä, kun oli paljon työtä ja kaikesta huolehtimista. Hän joutui melkein yksin huolehtimaan kaikesta.
Jo pienestä pitäen isompien lasten piti hoitaa pienempiä ja auttaa äitiä siinä missä voi. Äiti oli aika vaativa. Jos ei heti menty tekemään kun käskettiin, kuului komento: Pennut viivana työhön. Kesällä piti kerätä marjoja ja astian piti olla täysi, kun kotiin tultiin. Siellä oli hyvät marjamaat.
Se meidän koti oli pitkien matkojen päässä, lähimpään naapuriin oli pari kilometriä.
Eikä ollut teitä, polkuja vaan. Naatselkään päin oli kärrytie, sekin huono. Kallioitten ja purojen yli oli mentävä.
Hevonen tuo helpotusta arkeen
Sitten kun meille saatiin oma hevonen, Urho, kärryllä ja reellä käytiin isommat kauppareissut ja viljaa myllyttämässä. Se helpotti. Pellot saatiin kyntää, perunat maahan laittaa ja muokata kasvimaa. Siihen asti Heinosen Tauno kävi kyntämässä. Sitten meillä oli joitakin vuosia renkipoika Hemmi Ilvonen. Hän teki hevosen kanssa töitä kesällä ja talvella. Se oli äidille helpotus.
Meidän lapsuus ei ollut leikkimistä. Se oli oppimista työhön ja aika kurinalaista. Näin oli siihen aikaan muuallakin
Koulunkäyntiä Makarissa
Niin kuin jo kerroin, asuimme tiettömien taipaleiden takana. Talvella, kun oli satanut paljon lunta ja ladut olivat tukossa, oli kova urakka hiihtää Juvoseen asti umpihangessa. Hiltusen ja Juvosen lapset olivat tehneet ladut siitä eteenpäin ja sehän helpotti. Sieltä se hyvä pohjakunto varmaan on peräisin.
Ensin oli kovasti jännää se koulun alku, kun en vielä osannut kuin kirjaimet. Muistan kun ensimmäisinä päivinä askartelutunnilla yritin tehdä muovailuvahasta jotakin. Se meni aivan pieleen. Sotkin sen vahan käsiini ranteita myöten. Siinä olikin välitunnilla kova homma pestä ne. Onneksi Maire-serkku auttoi. Muuten koulu meni hyvin. Ei tullut ehtoja, eikä luokalle jäämisiä.
Hyvin huonoilla ilmoilla mentiin Tetrivaaran ja Vasaran mummolaan yöksi. Sinne oli koululta lyhyt matka kotimatkaan verrattuna. Joskus mentiin koulukavereiden luo yötsiin, Hiltusen Tyynen ja Aallon Anjan luo. He taas olivat sitten vuorostaan meillä. Se oli hauskaa.
Valma-sisko aloitti koulun vuotta myöhemmin. Olihan se yhdessä mukavampi kulkea pitkät matkat. Yhdessä uskallettiin joskus oikaistakin Kemppaan mökin kautta, että matka vähän lyhenisi. Meidän polku meni heidän savusaunan vierestä. Siitä oli ikkuna särkynyt ja me otimme kaksi pientä mustunutta lasinpalasta peiliksi, mutta se oli virhe. Kun päästiin kotiin ja näytettiin äidille, hän lähetti heti viemään ne takaisin ja anteeksi pyytämään. Ei varmasti toista kertaa otettu mitään. Sinne Kemppaaseen oli meiltä matkaa kaksi kilometriä.
Koulussa ollessakin piti auttaa äitiä kotiaskareissa ja hoitaa pienempiä sisaruksia. Marja-aikana piti kerätä marjoja ja sieniä. Opettaja tuli aina meille syksyisin marjaan, kun äiti tiesi aina hyvät marjapaikat. Silloin meidän keräämät marjat annettiin opettajalle.
Joulu
Perunannostoloma oli joka syksy. Joululomaa oli muutama päivä. Ei jouluaika ollut sellaista kuin nyt. Siivottiin koti, leivottiin leipää, pullaa ja piirakoita. Uuniin pantiin hautumaan sian lihaa. Ei se ollut kokonainen kinkku, isompi pala kuitenkin. Lisäksi oli karjalanpaistia, lanttulaatikkoa, riisipuuroa ja marjakeittoa, tai rusinasoppaa.
Joskus myöhemmin oli myös sekahedelmäsoppaa.
Joululahjaksi saatiin villasukat tai lapaset, joskus omena. Joulupukkia ei ollut. Lahjat oli tonttu tuonut. Aina se sattui silloin, kun isä tai äiti kävi ulkona. Meille kerrottiin, että joulutonttu oli jättänyt lahjat rapulle. Oli kuitenkin mukava ja iloinen tapa. Illalla laulettiin koulussa opittuja joululauluja. Äiti oli innokas laulaja vielä vanhanakin..
Tuo aika toukokuun
Keväällä koululla pidettiin äitienpäiväjuhlat. Niitä valmisteltiin opettajan johdolla. Maire-serkku oli minun kaverina. Taloista piti käydä pyytelemässä leivontatarpeita ja hyvin ne antoivatkin. Avoniuksen kaupasta saatiin kahvit ja sokerit. Koululla leivottiin pullat, kakut ja pikkuleivät. Juhlassa oli aina paljon vieraita. Opettaja järjesti ohjelmaa ja lapset esittivät pieniä näytelmiä, runoja ja tietenkin laulua.
Koulun päättäjäiset toukokuun lopulla olivat toinen kevään tapahtuma. Me saatiin melkein joka kevät uudet mekot ja kengät kevätjuhlaan. Mutta niitä uusia kenkiä ei saanut laittaa jalkaan ennen kuin vasta koulun portilla, siinä vaihdettiin vanhat kengät uusiin.
Pikkuveljen kuolema
Meidän perheessä oli yksi ikävä tapaus. Meille tuli kurkkumätä ja me jouduttiin puoleksitoista kuukaudeksi eristyksiin. Kukaan ei saanut mennä kotoa minnekään, eikä ketään saanut käydä meillä kylässä. Terveyssisar kävi hoitamassa meitä lapsia. Silloin ei ollut lääkettä kurkkumätään, ainoastaan suolavettä ja kamferitippoja. Lysolilla desinfioitiin tupa ja muut paikat. Huugo-veli kuoli 4½ vuotiaana tähn kurkkumätään. Me toiset, vaikka sairastimme, säilyimme hengissä. Se oli kova kokemus. Hugon hautajaiset olivat vasta sitten, kun se eristys loppui.
Pyhäkoulu
Kesällä käytiin pyhäkoulua, jota piti Vaskolan Selma. Hän oli minun opettajani kaikessa, lukemisesta alkaen. Vielä täälläkin pidimme yhteyttä.
Vaikka elämä Mustallakorvella oli vaatimatonta, kivat muistot sieltä ovat jääneet.
Aino Nylund os. Asikainen (s.1920). Tammikuussa 2009, Espoo
Juttu on julkaistu Pälkjärveläisessä 1/2009
