Puhe Raja- ja Laatokan karjalaisten sankarivainajien muistomerkillä Joensuun hautausmaalla 07.07. 2019.
Rakkaat Pälkjärvi -aatteelle vihkiytyneet ystävät.
Tänään
suurena juhlapäivänä tahdon tervehtiä teitä Vanhan Testamentin sanalla,
joka on kirjoitettuna Nehemian kirjan 3. luvussa. Teksti liittyy Juudan
heimon pakkosiirtolaisuudesta paluuseen ja Jerusalemin
jälleenrakentamiseen ajalla 400 e.Kr. Neh.3: 1-4.
… Ja
luettelo jatkuu sivukaupalla vastaavilla henkilö- ja kansannimillä
kirjoitettuna. Käy ilmi, että yhteishenki oli rakennusmiehillä
koetuksella Mutta niin vain muuri valmistui ja toi turvan juutalaiselle
kansanosalle vihamielisessä ympäristössä.
Tämä hautausmaan
nurkka, johon olemme kokoontuneet, on omistettu Raja- ja Laatokan
Karjalan sankarivainajille. Kivimuurissa on kirjattuna pitäjittäin
sodassa kaatuneiden nimet. Ei ole Nehemian kirjan tekoalaisia,
gibeonilaisia eikä mispalaisia, vaan kylläkin pälkjärveläisten ohella
Ruskealan miehiä, Harlun taistelijoita, Suolahden urhoja ja monia muita
maakunnan miehiä. Olisiko Salpalinjakaan lopulta pelastanut, elleivät
sotilaamme henkensä kaupalla maata ihmismuurina puolustaneet.
Rauhan
ajalla on vaadittu toisentyyppistä uhria. Perinteen vaaliminen vaatii
aina myös taloudellista panosta: kolikoita ja seteleitä. Se vaatii myös
kokoustamista. Tämän yhteisöllisyyden ilmentymiä ovat juhlat, retket,
tarinaillat ja pitäjälehti. Luonnollinen kanava kaiken tämän energian
vaalimiseksi on pitäjäseura. Tänään tämä meille rakas yhdistys täyttää
70 vuotta. Sen jäseninä olemme kolmatta puolustuslinjaa:
kulttuurimuuria. Puheeni alussa Nehemian kirjan sitaatissa esiintyi
joukko asialleen vihkiytyneitä ihmisiä. Vastaavan luettelon voi laatia
myös pitäjäseuran alkutaipaleelta. Jostain lähdejulkaisusta poimin
esimerkkinä seuraavat nimet: Eino Kortelainen, Martti Kilpiranta, Irja
Kivinen, Eino Eskelinen, Jalmari Väisänen ja Hilja Pitkänen. Päivän
mittaan lista varmaan tarkentuu ja kuulemme noilta ajoilta ennen
kuulemattomia nyansseja.
Seitsemänkymmentä vuotta on miltei
kolme sukupolven yhteenlaskettu aika. Onko sattumaa, että Juudan kansan
pakkosiirtolaisuuskin kesti melko tarkalleen tuon 70 vuotta. Meille oma
rajantakainen Pälkjärvemme on yhtä kaikki Luvattu Maa. Omistusmielessä
sinne ei kuitenkaan käsillä olevassa todellisuudessa ole asiaa.
Virtuaalisena kotipaikkana rajantakaisilla kylillä on silti annettavaa
myös toisen, kolmannen ja jopa toivon mukaan neljännenkin polven
pälkjärveläisille.
Luen puheeni lopuksi käsikirjasta Isänmaan rukouksen. Rukous n:o 132, s. 103.
Kuva Jaakko Jormanainen
Puhe lisätty 25.8.2019
