Pälkjärveläisessä 24/2020 (s. 53–60) kerroin isoisäni, kansanedustaja Jalmari Väisäsen talvisodasta. Tämä on jatkoa sille tarinalle maaliskuun puolivälistä 1940 lokakuuhun 1941, jolloin hän muutti perheineen takaisin Pälkjärvelle.

Talvisodan jälkeen isoisäni perhe evakuoitiin Maaningalle Ahkiolahden luotsiasemalle. Jalmarin tytär Nelly Pietarinen kertoo: Maaningalla asuimme yhdessä huoneessa Ahkiolahden luotsiasemalla. Kesällä nukuimme aitassa. Täällä olimme talon ruuissa. Rouva Marin piti myös kanavatyömiehiä ruokamiehinä. Rouva Marin piti postitoimistoa. Kävin lukuvuonna 1940–1941 jatko-opetuksen toisen luokan Maaningalla. Toukokuussa ainakin viikkoa ennen koulun loppumista lähdimme Liperiin. Sain kuitenkin päästötodistuksen. Marinien makuuhuoneessa ei ollut uunia. Huoneessa, jossa me asuimme, oli tavallinen ruokapöytä, mutta kun sen avasi keskeltä, sieltä tuli esiin mankeli. Pyykit mankeloitiin meidän huoneessa. Ulkoportaat olivat kuistin sisäpuolella, ulkona oli vain yksi rappu. Kävin Ahkiolahdessa 5.9.1998. Meidän asumisemme jälkeen ikkunat on uusittu ja kuistin ulkomuoto muuttunut.

Talvisodan jälkeisestä evakkomatkasta olen kertonut Pälkjärveläisessä 2/2010 (s. 28–36). Toukokuun lopulla 1941 Jalmarin perhe muutti Liperiin pika-asutustilalle, mutta palasi Pälkjärvelle lokakuussa 1941.

Isoisäni ei juuri joutanut olemaan Maaningalla, vaan kulki siirtoväen asioissa Helsingin ja Pohjois-Karjalan välillä.

Hänen toimintaansa välirauhan aikana voidaan seurata hänen säilyneistä kirjeistään vaimolleen Josefiinalle (Fiinulle) ja pojalleen Olaville ja pojan kirjeistä isälleen sekä lehdissä olleista uutisista. Kirjeisiin olen liittänyt selityksiä [hakasuluissa]. Josefiinan kirjoittamat kirjeet eivät ole säilyneet. Hakasuluissa olevat numerot ovat lähdeviitteitä.

Vaikka Suomessa oli välirauha, muualla Euroopassa käytiin toista maailmansotaa, mutta siitä en kerro tämän enempää.

Siirtoväkeä?

Siirtoväen muodostuminen ei ollut itsestäänselvyys. Väestön evakuoinnista 3.3.1940 käydyssä epävirallisessa keskustelussa pääministeri Risto Ryti ja ulkoministeri Väinö Tanner ”esittivät sellaisen mielipiteen, että olisi parempi, jos karjalaiset jäisivät luovutettavalle alueelle.” [2]

Rauhansopimus allekirjoitettiin 12.3.1940, mutta vielä senkin jälkeen koettivat suomalaiset neuvottelijat saada Neuvostoliiton myöntämään karjalaisille mahdollisuuden, lakikielellä optio-oikeuden [4], ”jäädä” Neuvostoliittoon, vaikka kaikki olivat lähteneet alueelta. Suurin osa karjalaisista oli evakuoitu jo sodan aikana, mutta suomalaisten neuvottelijain mielestä se oli vain sotaan liittyvä väestönsiirto, ja evakuoitujen pitäisi palata rauhanteon jälkeen koteihinsa. He luopuivat yrityksistään vasta 29.3.1940 sen jälkeen, kun Vjatšeslav Molotov sanoi, että optio-oikeus ei ole tarpeen, koska väestö on jo siirtynyt pois luovutetulta alueelta. [1]

Siirtoväen asialla

Siirtoväen Huollon Keskus (SHK) perustettiin jo talvisodan lopulla. Huhtikuun alussa siihen perustettiin neuvottelukunta, jonka tehtävänä oli antaa lausuntoja valtion viranomaisille sekä tehdä niille esityksiä siirtoväen huoltoa ja siirretyn omaisuuden hoitoa koskevissa kysymyksissä.

Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimi SHK:n johtaja Urho Kekkonen ja jäseniksi määrättiin 11 luovutetulta alueelta olevaa henkilöä. Heistä yksi oli kansanedustaja Jalmari Väisänen Pälkjärveltä. (Aamulehti 7.4.1940.)

Pohjois-Karjalan Maanviljelysseuran johtokunnan kokouksesa 22.5.1940 ehdotettiin pika-asutustoimikuntiin, joitten jäsenten tulee olla siirtoväkeen kuuluvia, Pälkjärveltä Jalmari Väisästä ja Eino Eskelistä. (Kansan Voima 29.5.1940.)

Heinäkuussa 1940 Pohjois-Karjalan Maanviljelysseura valitsi pika-asutuslain toimeenpanoasetuksen edellyttämän nelihenkisen pika-asutustoimikunnan. Siirtoväkeen kuuluvina jäseninä valittiin maanviljelijä Heikki Tenhamo Impilahdelta, nykyinen osoite Outokumpu, ja kansanedustaja Jalmari Väisänen Pälkjärveltä, nykyinen osoite Helsinki. (Kansan Voima 22.7.1940.)

Elokuun alussa aloitti toimintansa perustetut 166 pika-asutustoimikuntaa. Jalmari Väisänen valittiin yhdeksi niitten jäsenistä (Nurmeksen Sanomat 2.8.1940.)

17.4.1941 valtioneuvosto asetti korvauslain edellyttämän arvioimistarkastuslautakunnan. Jalmari Väisänen kutsuttiin yhdeksi sen jäseneksi. Lautakunnan piti aloittaa toimintansa toukokuun 1. päivänä. (Etelä-Suomi 19.4.1941.)

Pohjois-Karjalan Maakuntaliiton kunnallispäivillä 25.4.1941 Jalmari Väisänen valittiin Maakuntaliiton neuvottelukuntaan. (Kansan Voima 28.4.1941.)

Puhujamatkoilla

Monista velvollisuuksistaan huolimatta isosäni ehti käydä puolueensa ja muillakin puhujamatkoilla. Kerron vain niistä tilaisuuksista, joista oli uutinen lehdissä jälkeenpäin, sillä ainakin yksi ilmoitetuista puheista jäi pitämättä. Hänen piti puhua Viekissä 5.10.1941 (Kansan Voima 3.10.1941), mutta siellä puhui toimittaja E. Oksanen (Kansan Voima 8.10.1941).

Sunnuntaina 30.6.1940 SDP:n puolueosastot järjestivät juhlia siirtoväelle eri puolella Suomea. Jalmari Väisänen puhui Maaningan (jonne hänen perheensä oli evakuoitu) Käärmelahdessa. ”Väkeä oli saapunut salin täydeltä myös Käärmelahden sunnuntaina pidettyyn siirtoväen juhlaan, jossa puhujana oli kansanedustaja Jalmari Väisänen.” (Suomen Sosialidemokraatti 2.7.1940.)

Kalevalan päivänä 28.2.1941 Jalmari Väisänen puhui Outokummussa ”siirtoväen asiasta ja siirtoväen ja paikallisen väestön suhteista sekä valtiovallan toimenpiteistä siirtoväen asian eteenpäin viemiseksi.” (Karjalainen 1.3.1941.) Tämän tilaisuuden hän mainitsee myös 18.2.1941 päivätyssä kirjeessään puolisolleen.

Maaliskuun lopussa Jalmari Väisänen puhui kolmessa paikassa. ”Viime sunnuntaiksi [23.3.1940] oli Lehmon Työväentaloon järjestetty poliittinen juhlatilaisuus alkaen kello 19. Tilaisuuteen, jossa paikallinen Sos.-dem. Nuoriso”-osasto huolehti ohjelmansuorituksesta, oli saapunut yleisöä juhlahuoneen täydeltä eli noin; 150 henkeä: Puhujina esiintyivät tilaisuudessa kansanedustajat J. Kuittinen ja J. Väisänen, jotka puheissaan koskettelivat nykyhetken ajankohtaisia kysymyksiä. Yleisön hartaus, millä se puheita seurasi, oli todistus siitä, että puhujien mielipiteet kohtasivat myönteistä vastakaikua yleisössä kokonaisuudessaan.” (Kansan Voima 28.3.1941. Samana päivänä molemmat puhuivat myös Utran työväentalossa ja seuraavana päivänä Järventauksen työväentalossa.)

Jalmari puhui siirtoväelle omistetussa juhlassa Joensuun työväentalossa 18.5.1941: ”Juhlapuheen tilaisuudessa piti kansanedustaja Jalmari Väisänen, joka itsekin siirtolaisena hyvin tunsi ne mielialat jotka siirtoväen keskuudessa vallitsevat. Erikoisesti hän korosti sen uhrauksen merkitystä mitä karjalainen väestö joutui tekemään sodanjälkeisen rauhan aikana jättäessään kotinsa ja kontunsa sekä siirtyessään vieraille asuinsijoille. Myös hän selosti pika-asutuslain ja korvauslain vaiheitten kehittymistä sekä huomautti siitä suuresta panoksesta, mitä sosialidemokraattinen puolue on näiden lakien hyväksi tehnyt. Puheensa toveri Väisänen lopetti kehottamalla karjalaista siirtoväkeä säilyttämään elämänuskonsa uuden päivän paremmuudesta.” (Kansan Voima 19.5.1941.)

Eduskunnassa

Kun pika-asutuslakia [3] käsiteltiin eduskunnassa, Jalmari Väisänen esitti asiasta kaksi lausuntoa, 30.5.1940 ja 5.6.1940. Ne voi halutessaan lukea netissä eduskunnan digitoiduista pöytäkirjoista. [6]

Jalmari Väisänen oli yksi kansanedustajista, jotka allekirjoittivat pika-asutuslain toimeenpanoa koskevan välikysymyksen. (Kansan Lehti 12.12.1940.) Sen voi lukea eduskunnan pöytäkirjoista [7].

Jalmari Väisänen oli mukana karjalaisten kansanedustajien lähetystössä 27.2.1941, joka kertoi pääministeri Jukka Rangellille ja ”ministerille valtiovarainministeriössä” Juho Koivistolle, että korvattava omaisuus oli hinnoiteltu alihintaan. (Kansan Voima 28.2.1941.)

Ensimmäinen säilynyt kirje

Jyväskylä 15/7–40.

Hyvä ystäväni.

Kuten tiedät en voinut viime pyhänä [14.7.1940] käydä luonasi nauttimassa Sinun herttaisesta vastaanotostasi ja saunan hivelevästä höyrystä. Kalassa käynti olisi myös ollut taas pieni elämys — ja arvailu kummassa päässä siimaa kalat olisivat olleet, olisi tuottanut meille molemmille yhteistä huvitusta. Mutta ainahan sitä taas ehkä kerkiää sinnekkiin Olin lupaukseni mukaan siellä Hankasalmessa juhlissa Ed. Armas Paasosen [SDP:n kansanedustaja] kanssa. Juhlat olivat hyvät niin väkilukuun kuin ohjelmaansakkin nähden. Musiikki ja kansantanhut erikoisen vetäviä koska se oli niin kansantajuista. Hankasalmen kirkonkylä on kaunista. Vedet välkkyvät usiammalta puolelta. Joki luikertelee pehmoisena ja kutsuvana rantaniittyineen aivan kylän keskitse. Kaatuneen heinän tuoksu täyttää kesäisen sunnuntaiaamun kun kävelen kylän valtateitä. Ihailen tähkälle joutuneiden vehnäpeltojen hiljaista aaltoilua joka leppoisen tuulen vaikutuksesta on alkanut. Kiitän ikiaikojen valtiasta, että se on suonut niin runsain mitoin luonnon kauneutta maallemme. Kumpa me ihmiset osaisimme sielultamme olla yhtä kauneita ja puhtaita…

Jouduin tänne Jyväskylään. Kiväritehtaan auto haki Paasosen (tehtaan johtokunnan jäsen) niin minäkin pääsin siinä samassa tänne. Olemme hienossa hotellissa ”Jyväshovissa” sisällä. Tulin juuri vannasta. Matkan pölyt ja vaivat ovat kadonneet. Mieli virkeä ja elämä taas tuntuu hiukan kepeämmältä. En voi olla Sinullekaan siitä ilmoittamatta. kaipauksen häivä sittekin on sieluni pohjalla Sinä. Sinä varmaan siellä! Armas soitti juuri äsken. Pääsen ehkä autoajelulle. Kiväritehtaan herrat käyttävät kai meitä lentokentällä ja ehkä muilla sotatarvetehtailla. Kun on aikaa niin tietysti käytän tilaisuutta hyväkseni, vaikka pelkäänkin noita hirveitä aseita jotka tekevät niin paljon pahaa maailmassa.

Kuule minä ilmoitin Kuopiossa sinne huoltoon, että voivat lähettää sen Niitto ja silppukoneen laivassa Ahkiolahteen. Tähyile sinne kanavalle aina keskiviikkoisin jos sattuis tulemaan.

Oletko saanut Olavilta mitään tietoa miten Hän jaksaa. Minä kirjoitin kirjeen viime viikolla. Lähetin myös Soinisen mukana marmelaati laatikon ja terveiseni. Ehkäpä Hän siellä viihtyy. No kerropa sille isän sinisilmä tytölle paljon terveisiä. Millähän se Nelly nyt ensikerran meinaa isää puljuttaa. Olen melko varma siitä, että nyt Hän ei onnistu vaikka itkun päästäsi. Nyt lopetan loput kerron palattuani. Älä ole yhtään varma siitä vaikka jo muutaman päivän kuluttua hiivin luoksesi. Paljon — paljon terveisiä Sinulle — kesän tuoksuja ja kukkia syli täyteen.

Jalmari.

Kirjeessä mainittu Heikki Soininen oli Maalaisliiton kansanedustaja 1933–57. Välirauhan aikana Jalmari poika Olavi oli renkinä Soinisella.

Toinen säilynyt kirje

Helsinki 26/7–40

Tulin juuri Juuasta. Olen nimittäin Juuan ja Polvijärven kunnan alueelle määrätty pika”-asutuslautakunnan jäseneksi ja aloimme torstaina [25.7.1940] työt. Niin ollen en jouda lomalla olemaankaan vaan täytyy paiskia töitä sen kuin henki sanoo.

Kun korvauslaki tulee käsiteltyä niin sitte matkustan Juukaan. Jos on aikaa niin käyn siellä [Ahkiolahdella] ellei niin painun suoraa päätä sinne [Juukaan]. Vai vielä sinä epäilet etteikö rahoja oteta vastaan. Sehän on selvä. Eihän ne ole nyt kuin ennakkosuorituksia lopullisessa korvaustilissähän ne sitte maksetaan. Ottakaa rahat pois. Kai ne antavat ilman valtakirjaa. Olaville lähetin kortin. Kun aikaa saan niin käyn Hänen luonnaan vähän turisemassa. Olen matkustellut koko viikon niin olen hieman väsynyt.

Tänne [Helsinkiin] tuskin enää voi kirjoittaa koska me kohdakkoin pääsemme lomalle. Kuten sanottu minä lähden heti kun korvauslaki on käsitelty pika”-asutustöihin vaikkapa istunnot jatkuisivatkin. No voikaa parhaiden Jalmari.

Osoite Juuka kk. Pika-asutustoimikunnan kanslia.

Kortti pojalle Olaville

Olin Juuassa 25 pv. Loma-aikanani tulen olemaan Juuan ja Polvijärven kunnassa niissä pika-asutushommissa. Käyn sinunkin luonasi jos vielä satut olemaan siellä. Olen nyt matkalla Helsinkiin ja ensiviikon alussa palaan sinne Karjalaan Lomasta niin ollen ei ole puhettakaan

Onnittelen 29/7 johdosta. [Olavin nimipäivä.]

Kolmas säilynyt kirje

Juuka 31/8–40.

Ystäväni.

Tänään on työt lopussa. Toverini lähtivät jo aamulla kotiloihinsa ja minä jäin tänne. Olen opetellut eräällä laskukoneella, joka on ihmeellinen laitos ihmisten keksimäksi, laskemaan ja nyt olen heittänyt sen homman. On lauvantai. Ihmiset valmistautuvat sunnuntain viettoon täällä maaseudun hiljaisessa kirkonkylässä. Minunkin on se vietettävä täällä. Tuntuu jo, että se on pitkä. Ajattelen Sinua ja niitä jotka ovat meitä molempia lähellä. Ei ole sunnuntaimme sellaisia kuin ne olivat siellä ”pienessä pesässä” jonka me yhdessä puuhasimme ja rakensimme. Mitä kauemmaksi tuo aika jää sen elävämmin tunnen sen puutteen joka kodittoman osana on. En tietysti voi kuuluuttaa tätä maailmalle, mutta en voi olla sitä Sinulle sanomatta, kun muistan millä lämmöllä Sinä otit aina vastaan minut ja millä huolella valvoit kodimme onnea.

Miksi vielä meille piti tulla se ikävyys, että Sinä sairastuit niin vaikeasti. [Kirje on lähetetty Kuopion lääninsairaalaan.] Kai se on kohtalomme jolla lienee omat tarkoitusperänsä. Kuitenkin tässä kaikessa on se hyvä puoli, että Sinä jaksoit välttää pahimman. Olen tästä kiitollinen kaitselmukselle. Kun tulet täysin terveeksi voimme taas aloittaa — jos kohtalo ei aseta esteitä — uuden ja entistä onnellisemman kodin perustamisen. Älä nyt sinä — vaika minä tässä vähän ikäviä kirjoittelen — ajattele muuta kuin, että meille on hyvin käynyt. Makaile vaan huoletonna niiden hellien hoitajien vaalimana siellä. Syö, juo ja ole iloinen. Jos et itsesi vuoksi niin ainakin minun vuokseni, vai onko minun sanottava päinvastoin. En ymmärrä oikein itsekkään miten sanoisin. Olipa se nyt miten hyvänsä pääasia on se, että ymmärrät minun tarkoittaneen Sinulle kaikkea hyvää. Niin pian kuin se on mahdollista tulen käymään luonasi. Olavilta sain eilen kirjeen. Häneltä paljon terveisiä toivoi sinun pian paranevan. Elokuun viimeisen päivän rauhallisen hämyinen ilta valakoon suoniisi tervettä verta, elämän uskoa ja tulevaisuuden voittoa

Jalmari.

Neljäs säilynyt kirje

Juuka 14/9–40

Ystäväni!

Olen nyt täällä jokseenkin yksinäinen. Herrat ovat kotiloissaan ja minä jäin tänne pikkutehtäviä suorittamaan paikallisen jäsenen kanssa.

Asuntoni ikkunan alla soljuu tumma vesi hiljaa kohti pielistä Juuan joessa. Usvainen ja harmaa on nyt tämä aamu. Syksyn merkit elää voimakkaana kaikkialla luonnossa. Koivun keltainen lehti värähtelee aamutuulen vaikutuksesta, irtautuu kannastaan ja liitelee hetken ilmassa, laskeutuu jokeen aloittaakseen viimeisen matkan.

Katsellessa tätä tuntuu mieli alakuloiselta. Kaipaa jotain sellaista jolla on pysyvä arvo, mutta millä se on ei järkeni pysty sitä ratkaisemaan. Uskonnollinen ihminen sanoo olevan pysyväistä: uskominen kaikkivaltiaan hyväätarkoittavaan ohjaukseen. Järki epäröi tätä vastaan. Emme jaksa käsittää mitä varten miljoonat ihmiset syöksyvät toisiaan vastaan hirmuisin tuliasein

Meren tyrskyjen yli saapuu nälkäisen maan rannikolle elintarvikkeilla lastattu laiva. Sadat jopa tuhannet äidit odottavat sitä kuin jumalan lähettämänä pelastuksena. Lohduttavat nälässä vaikeroivia lapsiaan: huomenna saat kylliksesi syödä. Mutta ilmassa tai veden alla väijyy kamala vaara, lähettää turmannuolensa laivan teräksiseen kylkeen. Sinne aaltoihin uppoo viljalasti. Meri mies joka unelmoi pääsevänsä kotirantaan tapaamaan vaimoaan ja odottavia lapsiaan saa haudan aalloissa. Järki kapinoi kaikkivaltiaan hyvyyteen, selitettäköön sitä kuinka hyvänsä. Hävittäminen, surmaaminen, kodistaan ja kotiseudustaan irroittaminen ei voine olla mitään hyväätarkoittavaa korkeimman johdatusta. Ihmisten alhaisimmat vaistot vain tässä ovat kysymyksessä. Kaikki olemme syyllisiä. Ei ole yksi kansa siinä suhteessa parempi kuin toinenkaan. Ja niin kauvan kuin joku yksilö tai kansakunta arvioi itsensä paremmaksi toista niin kauvan jatkuu sama kamppailu elämästä ja kuolemasta.

Pilvet jo hajoilevat. Taivaan kupu kirkastuu. Ehkäpä ihmiskunnan elämän vaiheissa tapahtuu joskus samaa. Näillä aamun mietteillä tervehdin Sinua ja Nellyä. Jalmari.

Viides säilynyt kirje

18/2–41.

Hyvä Eukko!

Tuolla sermin takana hierota jyllätään tuota Eemelin [Emil Pennanen Pälkjärveltä.] eukkoa. Itse isäntä tekee kokin tehtäviä. Minä tulin aivan äsken ryhmäkokouksesta. Ja nyt tuli asiaa (ei ikävä) sinulle kirjoittaa Mutta ennen varsinaista asiaa ilmoitan vielä yhden asian. Herra Heikki Toropainen [Vakuutusvirkailija Joensuusta.] on tyttärensä kanssa täällä Helsingissä — tytär on Kauniaisissa työväen akatemiassa — ja ovat nyt teatterissa ja sen jälkeen lupasimme mennä vielä ”jaoston kokoukseen”. Kuten muistat lupasin tulla lauvantaina [22.2.1941] sinne, mutta se suunnitelma meni myttyyn. Ensi-lauvantaina on Joensuussa Asutustoimikunnan kokous ja minun on mentävä sinne. Näin ollen en joudu lauvantaiksi sinne [Ahkiolahteen], mutta mahdollisesti tulen ensiviikon alkupäivinä sinne [Ahkiolahteen] joten sitten voimme taas tavata ja keskustella asioista. Silloin myös käyn siellä [Ahkiolahdessa] tarkastamassa sen luettelon. Ette siis tarvitse hätäillä kyllä pidän huolen siitä Tässäpä tämä asia sitten onkin

Muuten jos sitä voita saat niin ota vaan niin minä tuon sitten tullessani sen tänne. [Jo ennen sotia Jalmari hankki lisäansioita myymällä voita tuttavilleen Helsingissä.] Kun läksin sieltä niin luulin, että saan Olavilta kirjeen, mutta se oli niettua. Ei ollut muuta kuin Asutusasiainosastolta pitkä painettu latikka ja eräs kutsukortti Kalevan ja Karjalan juhlaan helmik. 28 pnä.

No eipä tällä kertaa muuta kuin paljon terveisiä tämän talon asukkailta. Minulta myös terveiseni Nellylle ja Sinulle.

Jalmari

Poika Itä-Karjalan kansanopistossa Punkaharjulla

Marraskuun alussa Jalmarin poika Olavi meni Punkaharjulle evakuoituun Itä-Karjalan kansanopistoon. Sieltä hän kirjoitti isälleen:

Opistolla 14/11–40

Terveiset täältä opistolta. Kohta olen jo viikkokauden kituroinut. Aika on mennyt oikein hyvin. Sillä nyt alkaa jo selvitä ensi kankeudesta. Tulomatka oli kaikkea muuta mutta ei vain hauska. Sillä junia piti odotella melki viikkokaupalla. Punkaharjun asemalle jouduin puoli kahden aikaan yöllä. Ei auttanut kuna käydä vain asemahuoneen penkille pitkäkseen ja odotella päivän hämärtymistä. Tänne on viisi kilometriä asemalta. Tullessa sai kulkea ihan itse Punkaharjua myöten 2 km matkan. Sitten erottiin siitä Takaharjun parantolalle ja lossin yli tulin sitten tälle saarelle jossa tämä opisto sijaitsee. Keskiviikkona [6.11.1940] tehtiin voimistelutunnilla pika marssissa tutustumiskäynti tälle saarelle. Pyhänä [10.11.1940] käytiin katselemassa Punkaharjua Punkasalmelle päin ja vieläpä pröpähytimme valokuvan. Kesällä kyllä täällä on varmasti kauniit paikat. Passais käydä vaikka Katsomassa.

Poikia meitä on vain 8 kpl. Tyttöjä 39. 4 poikaa aina yhdessä kämpässä. He ovat Salmin poikia. Aika kivat huone toverit. Minä olen pojista vanhin. Toiset ovat syntyneet 1922 paitsi yksi 1923. Jos minä olen vanhin niin on minulla myös tällä viikolla semmoinen vanhimman virkakin. Sillä minun pitää huolehtia aamulla ylös ajelusta. Sekä soittaa myös tunneille. Aamusoitto on, jolloin ylös ajelu tapahtuu ellei ken jo ole noussut ennemmin, klo (6,15.) Tunteja on pienin väliajoin klo 19. Sitten ilta hartaus on Klo 20,30. Nytkin tultiin siis juuri ilta hartaudesta. Täällä siis eletään ihan ihmisiksi. Tänä iltana oli semmoinen Käsityö ilta. luentosalissa. Siinä valittiin puheenjohtaja Sihteeri ja. Kysymyksen alustaja ensi sunnuntaina [17.11.1940] pidettävää keskustelu kokousta varten. Keskustelun aiheena on miten seurustelemme ja miten pitäisi seurustella. Ei tullut oikein semmoista järki aihetta, jossa oisi voinut pistää vaikka vähän pönkäänkin. Tässä oli meillä laulu kokeet tulevaa kuoroa varten ja minäkin vaan laulaa hujahutin vaikka on semmoinen yskä ja nuha, niin kuoroon taidan päästä laulamaan, joten minussakin alkaa ilmetä noin noita uusia neroja. Ei ole tämä viikko hukkaan mennyt, kun on oppinut aivan uuden alan, en tiedä mitä sitä ensi viikolla ilmenee uutta vissiin kai tulee Esitelmöitsijä. Sillä ensi uskonto tunnilla minun pitää selvitellä Israelin kansan vaiheita. Minut täysi pakana Pantiin ensimmäisenä raamatun Selittäjäksi. anto johtajatar vähän kirjan tapaista josta saa vähän lukea että osaisi edes jotakin höpöttää. Ja lopuksi, oli unohtua että käsitöitä on neljänä päivänä ja neljä tuntia päivässä.

Terveisiä Paljon. Hyvää vointia. Olavi

Osoite Punkaharju Kansanopisto

Olavin kortti isälleen

Punkaharju 23/3-1941.

Terveiset ja Hauskaa Kevättä. Nyt taas jos lähettäisitte sitä mitä rahaksi kutsutaan. Sillä kohta on taas sapuskan maksu. Eikä entiset oikein piisaa. Sitä paitsi jos sitä vielä lomalla saisi johonkin matkustaa

Terv: Olavi.

Lukuvuoden päättäjäiset

Kansanopiston päättäjäisissä 16.5.1941 oppilas Olavi Väisänen puhui ”nuorille tovereilleen maatalouden tärkeästä merkityksestä nykyisenä ajankohtana korostaen, että sen nuorison, joka nyt opistossa on saanut uutta intoa ja uskoa maataloustyöhön ja sen tuottamaan tulokseen, pitää viedä tätä intoa mukanaan kotikyliinsä ja lietsoa uskoa mahdollisesti painuviin mieliin.” (Laatokka 19.5.1941.)

Takaisin Karjalaan?

Jatkosota alkoi kesäkuussa 1941. Suomi valtasi nopeasti takaisin talvisodassa menetetyt alueet, ja heinäkuun lopulla Karjalan kuntien hoitokuntien edustajia kävi tutustumassa kotikuntiinsa. Juho Avonius kertoi Pälkjärvestä:

”Asunnot kunnassa olivat miltei kokonaisuudessaan säilyneet ja koulut olivat kunnossa Heinäsato on runsas, mutta ruista on noin 50 % tavallisesta määrästä. Vehnää, ohraa ja kauraa on kylvetty vähän, ehkä kolmannes tavallisesta viljelyspinta-alasta. Perunasta ei voida puhua, se on rikkaruohon peitossa, samaten muut juurikasvit. Siivottomuus on kaikkialla niin suuri, ettei asumuksia voi kuvata niin likaisiksi kuin ne ovat. Joitakin suomalaisten jättämiä maanviljelyskoneita tavattiin, mutta ryssien koneista ei kannata puhua. Yleensä voivat kaikki pitäjäläiset palata kotiinsa, vaikka kirkkoa ei vielä olekaan.” (Kansan Voima 1.8.1941.)

Kotiinpaluu

Jalmari ja Josefiina palasivat Pälkjärvelle lokakuun lopussa. Jalmari kirjoitti Joensuusta pojalleen, joka silloin oli jo armeijassa

Oman Avun ravintola 23/10–41.

Olemme Äidin kanssa täällä menossa Peltomaalle Otimme tavaroita vähän mukaan. Muut jäi sinne Liperiin odottamaan kyytiä. Sinulle paketin laitto viivästyy niin kauan kun saamme elämän järjestymään. Äiti on huomenna vasta perillä. Minä menen yhteen kyytiin yöllä.

Lähettäjä J. Väisänen Pälkjärvi

Lähteitä

[1] Silvo Hietanen: Siirtoväen pika-asutuslaki 1940. Helsinki 1982, s. 105–117.

[2] Juho Niukkanen: Talvisodan puolustusministeri kertoo. WSOY, Porvoo 1951, s. 205–206.

[3] Siirtoväen pika-asutuslaki.
https://www.histdoc.net/pdf/pika-asutuslaki_28.6.1940.pdf

[4] Suomen sinivalkoinen kirja II. Helsinki 1941, s. 12.

[5] Talvisodan rauhansopimus http://heninen.net/sopimus/1940_f.htm

[6] Valtiopäivät 1940. Pöytäkirjat I. Valtioneuvoston kirjapaino, Helsinki 1940. Tiedosto PTK_1940_I.pdf. Jalmari Väisäsen puheet ovat sivuilla 479–481 ja 574–575 eli PDF-tiedoston sivuilla 481–483 ja 576–577.

[7] Valtiopäivät 1940 Pöytäkirjat II. Valtioneuvoston kirjapaino, Helsinki 1941. Tiedosto PTK_1940_II.pdf. Välikysymys on sivuilla 1498–1500 eli PDF-tiedoston sivuilla 402–404.

Valtiopäivien painetut pöytäkirjat ovat digitoituina osoitteessa
https://avoindata.eduskunta.fi/#/fi/digitoidut

Niitä voi lukea suoraan netistä, mutta oikean kohdan löytää helpoiten, kun lataa tiedostot omalle koneelleen. Painettujen kirjojen ja PDF-tiedostojen sivunumerot ovat erilaiset, ja siksi olen laittanut lähdeviitteisiin molemmat.