Elisabeth Gönholmin (s. Hallberg) syntymäpäivää juhlittiin 28.12.2023 Hedvik Sofiahemmet vanhusten palvelutalossa Helsingissä. Elisabethia oli saapunut onnittelemaan myös lapsenlapsenlapsi Neyla, joka istuu kuvassa Elisabethin pojan Nilsin vaimon Janina Grönholmin sylissä. Kuvat Nils Grönholm.
Nettitoimitus onnittelee Elisabethia näin jälkikäteen. Juhlan kunniaksi meillä on ilo julkaista Sulo Niskasen kirjoittama juttu Elisabethista. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Pälkjärveläinen-lehden numerossa 5/2012.
(kuvat saa klikkaamalla suuremmaksi)
ELISABETH GRÖNHOLM – ALAHOVIN ”RÖÖKYNÄ” / Sulo Niskanen
Alahovin ”röökynä” ja hänen syntyperänsä
Tämä muistelma on syntynyt yhteistyössä lehtemme toimittajien kanssa 10.11.2011 Helsingissä Fredrikinkadulla. Haastateltavamme oli Elisabeth Grönholm, Pälkjärven kuuluisimman kartanon Alahovin ”röökynä” (ruotsin fröken). Käynnistämme avautui sellainen elämäntarina, joka on ollut tunnettu vain suvun herraspiireissä. Siitä huolimatta hän on kunnostautunut hyvin monella tavalla yhteiskunnan eri aloilla: puoli vuotta lastenhoitajana Hollannissa, lottana Helsingin kenttäpostissa ja Finnairin paikkavaraamon palveluksessa kaksikymmentä vuotta. Mutta millä tavoin hänestä kehkeytyi Alahovin muistojen säilyttäjä, jolle puurakenteinen hovi oli koti, ei museo. Vastauksen saamme sukuselvityksestä: Elisabethin isänpuoleinen Hallbergien suku, Värtsilän rautatehtaan Arppet ja Alahovin von Fieandtien sotilassuku kytkeytyvät toisiinsa avioliittojen myötä.
Elisabeth Grönholmin isä oli fil. maist. Ejnar Hannibal Hallberg ja äiti Margit (Margareta), o.s. Arppe. Ejnar oli töissä Yhdyspankissa ja oli myös innokas numismaatikko ja kiinnostunut historiasta. Äiti-Margit oli opiskellut neljä vuotta Englannissa lastentarhanopettajaksi. Hän oli kuitenkin joutunut palaamaan kesken opintojensa puoli vuotta aiemmin, kun maailmanpoliittinen tilanne muuttui uhkaavaksi. Suomeen saavuttuaan Margit avioitui ja jäi kotirouvaksi, mutta oli mukana muun muassa lastensuojelutyössä. Tällaisia ihmisiä tarvittaisiin nyky-Suomessakin, mutta se vaatisi tasa-arvoisuuden tunnistamista, tuntemattoman ihmisen hyväksymistä ja puhdasta omaatuntoa. Tosin tässä perheessä rouvalle antoi mahdollisuuden sosiaaliseen hyväntekeväisyyteen myös keittäjätär ja sisäkkö, joista keittäjätär oli palvellut perheessä neljäkymmentä vuotta.
Margit ja Ejnar olivat avioituneet uudenvuoden päivänä 1915. Aviopari odotti kuusi vuotta, ennen kuin esikoistytär, nyt jo 90 vuotta Turussa täyttänyt Camilla, tuotiin kotiin synnytyssairaalasta. Koska kokemus oli ollut epämiellyttävä, pikkusisko syntyi kotona 28.12.1923 viattomien lasten päivänä (ks. Matt. 2:16). Kasteessa hänelle annettiin kristikunnan ehkä levinnein nimi Elisabeth. Hän sai usein kuulla syntymäpäivänsä johdosta olevansa ”viaton lapsi” tai joskus ”joulun lapsi.”
Kielitaitoinen ”röökynä”
Elisabethin lapsuuden perheen kotikieli oli ruotsi, mutta myös englantia Elisabeth oppi jo lapsena, koska hän kävi englanninkielistä lastentarhaa. Sinne hänet laittoi Margit-äiti, joka itse oli opiskellut Englannissa ja halusi tyttärensäkin oppivan tämän kielen.
Sotiemme jälkeen Elisabeth halusi kokeilla siipiään. Hän yritti matkustaa Englantiin, jossa hänen kummitätinsä asui. Mutta Englantiin meno ei onnistunut: hänen passinsa ei jostain syystä kelvannut – ehkä onneksi. Elisabeth oli kuitenkin tavannut Helsingissä hollantilaisia Delfin yliopistossa opiskelevia nuoria, jotka lupasivat järjestää Elisabethille töitä Hollannissa. Hän olikin puoli vuotta lastenhoitajana perheessä, jossa isä oli kuvanveistäjä ja äiti taidemaalari. Todellinen kulttuurikoti! Hollannista Elisabeth matkusti Englantiin, jossa vietti kolme kuukautta ja palasi jouluksi Suomeen. Ulkomailla opiskelu kesti yhteensä yhdeksän kuukautta, maaliskuusta jouluun. Tämä kausi oli hänelle käännekohta. Kotiin palatessaan Elisabet osasi puhua viittä eri kieltä. Kotikielen, ruotsin, lisäksi Elisabethilta sujui suomen, saksan, englannin ja hollannin kieli.
Elisabeth meni naimisiin Tikkurilan Väritehtaan kamreerin Nisse (Nils) Grönholmin kanssa maaliskuussa 1951. Perheeseen syntyi kolme lasta, kaksi tytärtä ja poika. Tikkurilan Väritehtaat liittyvät Elisabethin perhehistoriaan myös toisella tavoin. Elisabethin isän Ejnar Hallbergin isä Mauritz Hallberg oli ollut Tikkurilan väritehtaiden toinen perustaja.
Vuonna 1949 Elisabeth oli hakeutunut Finnairin paikkavaraamoon, jossa tarvittiin kielitaitoista virkailijaa. Tätä tehtävää hän hoiti yli kaksikymmentä vuotta aina siihen saakka, kun hänen täytyi jäädä hoitamaan miestään, joka oli joutunut jäämään 52-vuotiaana 1970-luvun alkupuolella sairauseläkkeelle.
Talvet Helsingissä ja kesät Alahovissa
Elisabethin mummo Lotten (Charlotta) Arppe oli ollut naimisissa Värtsilän rautatehtaan johtajan Klas Arppen kanssa. Kun puoliso kuoli 1891, leski muutti kaksi vuotta myöhemmin lapsineen Pälkjärvelle Alahoviin, jota von Fieandtit isännöivät. Kun Pälkjärvellä ei ollut kouluja, Lotten muutti myöhemmin lapsineen Helsinkiin, mutta kesät he viettivät edelleen Alahovissa.
Aluksi Lotten lapsineen asui Katajanokalla ja sitten Vuorikadulla. Museokatu 3:een Arppet muuttivat heti talon valmistuttua. Samassa talossa ja jopa samassa porraskäytävässä asuivat niin Lotten Arppe kuin myös kaksi hänen tuolloin jo avioitunutta tytärtään, Märtha Borgström ja Selma Rigberg, perheineen. Myös kolmas tytär, Margit Hallberg asui perheineen lähellä Cygnaeuksenkatu 2:ssa. Lotten Arppe asui kolmannessa kerroksessa, Borgströmit ja Rigbergit neljännessä kerroksessa mummin yläpuolella. Perhejuhlia vietettäessä olikin kätevää jättää päällysvaatteet useamman perheen eteiseen. Ruokailu puolestaan voitiin järjestää eri koteihin, niin että alkupalat syötiin yhdessä kodissa, pääruoka toisessa ja jälkiruoka kolmannessa.
Kun Lotten Arppe täytti 80 vuotta 1930, Elisabeth ihmetteli, miten vanha mummo on ja voiko niin vanhaa ihmistä ollakaan. Nyt Elisabeth itse on 88-vuotias.
Lotten Arppe palasi joka vuosi Alahoviin kesän viettoon. Sinne tuli kesäksi myös Margit Hallberg tyttärineen aina siihen saakka, kun Lotten kuoli 1938. Seuraavana kesänä, 1939, Hallbergit olivat Alahovissa viimeisen kerran ja silloin enää vain yhden kuukauden, elokuun.
Alahoviin lähdettiin tavallisesti kesäkuun puolivälissä, kaksi viikkoa koulun päättymisen jälkeen. Margit-äidin mielestä tätä aiemmin Alahovissa olisi ollut liian kylmää, vaikka tuvassa olikin iso takka. Kesälomalle lähdettiin siten, että talonmies vei lähtijät ja heidän tavaransa Helsingin rautatieasemalle, josta matkustettiin yöjunassa Elisenvaaraan. Siellä vaihdettiin junaa ja jatkettiin matkaa Matkaselän asemalle, josta Lauri Kivinen haki heidät hevosella Alahoviin. Elisabethin isä tuli Alahoviin elokuussa, jolloin hänellä alkoi kesäloma. Serkut puolestaan tulivat Alahoviin vain viikoksi, sillä heidän perheillään oli omat kesäpaikat muualla: Gardbergit viettivät kesiään Hangossa ja Borgströmit Majvikissa Sipoossa. Tällä hetkellä Alahovin ajan serkuista on elossa Elisabethin ja hänen sisarensa lisäksi enää Märtha Borgströmin tytär Hilda (myöh. Ramm-Smidt).
Alahoviin tuli kesäksi Helsingistä myös palvelusväkeä: keittäjätär ja sisäkkö. Puolet kesästä Alahovissa palvelivat mummin keittäjätär ja sisäkkö, toisen puolen Hallbergien keittäjätär ja sisäkkö. Sisäkön tehtäviin kuului siivous, sänkyjen petaus, ruokien tarjoilu, pyykin pesu jne.
Lotten Arppe oli kenraalin tytär, joten hän oli jämpti ihminen. Ruokailuajat olivat täsmälliset ja niiltä ei sopinut myöhästyä. Aamukahvin sisäkkö toimitti kullekin aikuiselle vuoteeseen, täsmällisesti kunkin kanssa sovittuun aikaan. Lounas tarjoiltiin kello 11.30, päiväkahvi kello 14.30, päivällinen klo 17.30 ja iltatee klo 20.30. Ruoat olivat Elisabethin mukaan tavallisia.
Lapsuuden ”laiskan päiviä”
Elisabethin ensimmäisiin muistikuviin kuuluu Alahovin pihalla kasvanut pensas, jonka alla hän leikki pienenä. Hänellä oli pensaan alla leikkitupa ja siinä posliininpalasista kahvikupit. Elisabeth opasti vuokraviljelijän vaimoa, Esteriä, että ”kun tulee kylään, pitää vaihtaa puhdas essu”. Ester olikin sitten ymmärtäväisesti vaihtanut essun tullessaan kylään pensaan alle.
Varma varhaislapsuuden kuva hänellä on, kun hän oli nelivuotiaana Pälkjärven kirkossa Irja ja Lauri Kivisen häissä morsiamen hunnunkantajana. Alun perin tehtävä oli varattu Elisabethin isosiskolle Camillalle, mutta tehtävä rupesi ujostuttamaan tätä liikaa.
Elisabeth kävi aluksi Pälkjärvellä kirkossa, mutta käynnit loppuivat, kun hän huomasi, ettei mielestään ymmärtänyt riittävästi suomenkielistä puhetta.
Papin puoliso Anni Siimes oli Margit Hallbergin ystävä, poika Antti Siimes puolestaan leikki Elisabethin kanssa ja myös joskus kiusasi tätä (ks. myös Pälkjärvi oli pieni pitäjä, s. 124). Elisabeth ja Antti Siimes tapasivat vielä sodan aikana Helsingissä, missä Elisabeth toimi silloin lottana kenttäpostissa.
Elisabeth toteaa olleensa ”piloille hemmoteltu” ja kesät kuluivatkin viettäen ”laiskan päiviä”, ei ollut mitään tekemistä. Isosisko Camilla istui aina nenä kirjassa. Camillan tehtävänä oli viedä joka lauantai sukuhaudoille tuoreet kukat. Hän tekikin joka viikko 14 kukkapukettia Alahovin puutarhasta haudoille vietäväksi.
Elisabeth puolestaan viihtyi hevosten kanssa ja oli mukana peltotöissä. Tosin äiti ei aina päästänyt häntä pellolle, koska ajatteli, että Elisabeth olisi siellä vain toisten jaloissa.
Lapset viettivät paljon aikaa myös rannalla. Elisabeth oli rohkea uimari ja hyppi veteen laiturilta. Pälkjärvi jatkui matalana pitkän matkaa rannasta, kunnes tuli äkkisyvää. Rannassa olikin pitkä laituri, jonka päässä oli uimahuone. Lapset pelkäsivät vedessä olevia iilimatoja. Järvessä oli myös isoja haukia.
Teini-iässä Elisabethilla oli Alahovissa gramofoni, jolla hän soitti tuolloin muodissa ollutta jazzia. Elisabeth muistaa, kuinka kerran Lauri ja Irja Kivisen tytär Raili tuli sisään ja huusi: ”Pane se remontti käyntiin!”
Alahovin vintiltä löytyi isoja arkkuja, joissa oli muun muassa hienoja univormuja. Tytöt pukivat niitä päälleen ja ihmettelivät, kuinka pieniä heidän esivanhempansa olivatkaan olleet. Sittemmin selvisi, että univormut olivat Åbo Akademissa opiskelleiden esi-isien koulupukuja. Ehkä mielenkiintoisin löytö oli vaaleanpunaisesta silkistä valmistettu kastemekko ja myssy. Tällä kastemekolla oli aikoinaan kastettu 1850 syntynyt Lotten Arppe ja myöhemmin myös molemmat Elisabethin tyttäret. Kastemekko on edelleen käytössä ja tällä hetkellä se on Turussa.
Alahovin ”talon tonttu”
Alahovin ”talon tonttu” oli Anni Turpeinen, joka asui Alahovissa ympäri vuoden. Hänellä oli tytär Hanna, joka asui Helsingissä. Hanna oli kätevä käsistään ja hänellä oli oma ateljee Helsingissä. Anni hoiti Alahovissa myös kukkapenkkejä ja isoa puutarhaa. Hän lähetti jo talvella Helsinkiin luettelon siemenistä, joita piti toimittaa Alahoviin. Puutarhassa kasvatettiinkin talven vihannekset niin Lottenin talouteen kuin Hallbergeille. Elisabethin mukaan maa oli Pälkjärvellä viljavaa – jos pisti tikun maahan, se kukki!
Syksyllä Helsinkiin viemisinä olivat sitten vihannekset ja juurekset. Lisäksi tölkit olivat täynnä säilykkeitä, reksattuja eli umpioituja hilloja, muun muassa mesimarjaa, jota pälkjärveläiset lapset toivat Alahoviin myytäväksi. Lotten Arppen periaate oli, että myytäväksi tuotu oli ostettava. Elisabeth siivosikin sitten mesimarjoja litrakaupalla. Kun yksi satsi oli siivottu, kohta tuli jo toinen siivottavaksi. Marjojen ohella reksattiin myös herneitä ja papuja. Sienet suolattiin.
Tuttuja läheltä ja kaukaa
Alahovin tilan vuokraviljelijöinä eli arrendaattoreina olivat ensin Frans ja Ester Nieminen ja myöhemmin Niemisten tytär Irja miehensä Lauri Kivisen kanssa. Elisabethin mielestä Ester-täti oli ihana, äidillinen ja ymmärtäväinen. Pariskunnan lapsista Elisabeth muistaa Railin lisäksi Pertin ja Paavon. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä lisää lapsia. Viimeisen kerran Elisabeth näki Irja Kivisen Joensuussa 1960-luvulla Nils Ludvig Arppen jälkeläisten järjestämissä juhlissa. Elisabeth osallistui myös Ester-tädin hautajaisiin vuonna 1964.
Sorsan tytär Martta kävi joskus Alahovissa leikkimässä Elisabethin kanssa. Alahovissa kävivät töissä muun muassa Könöset ja Miettiset. Muita pälkjärveläisiä tuttuja olivat esimerkiksi Bergqvistit, jotka olivat entisiä torppareita ja asuivat Hiekan muistomerkistä Sortavalaan päin. Mies oli ollut aikoinaan armeijan palveluksessa.
Kesän aikana Hallbergit kävivät pari kertaa Sortavalassa, jonne oli matkaa 45 kilometriä. Tiet olivat kapeat ja linja-auto kulki vain kaksi kertaa päivässä. Sortavalassa tehtiin ostoksia, hankittiin muun muassa kasvaville tyttärille kenkiä. Siellä myös sukuloitiin: Yhinlahdessa asuivat kaukaiset sukulaiset Relanderit. Oskar Relander oli Sortavalan seminaarin johtaja ja hänen vaimonsa Bertha tyttökoulun laulunopettaja. Myöhemmin Yhinlahdessa asui Relanderien poika Tauno, joka oli sairaalan lääkäri.
Ihannekuva Alahovista
Eipä menty turhan päiten Elisabeth Grönholmia haastattelemaan. Merkittävä osa pienen Pälkjärven henkisestä kulttuurista olisi jäänyt tallentamatta – ehkä lopullisesti – ilman hänen tarkkaa muistiaan ja tilanteisiin eläytymistä. Elisabeth pitää tärkeänä, että Pälkjärveläisen lukijat saavat tietää, kuinka ihana paikka Alahovi oli.
Elisabeth asuu tyttärensä ja tämän ystävällisen ja vilkkaan mäyräkoiran Tvigan kanssa. Koti on ollut Fredrikinkadulla jo 30 vuotta. Elisabeth haluaa säilyttää ihannekuvan Alahovista sellaisena, kuin se oli ennen lopullista tuhoa. Alahovin kuuluisa keisarinsohva ja kirjasto ovat suvun hallussa, mutta irtaimistoa on lahjoitettu myös museoihin. Muistona Alahovista Elisabethilla on muutama mokkakuppi, joista tarjottiin aikoinaan kaakaota. Lisäksi kodin seiniä koristavat useat esi-isien muotokuvat, ja lukuisat vanhat esineet muistuttavat suvun kunniakkaista vaiheista, joita tässä muistelmassa on voitu vain hatarasti sivuta.
Kuvat Elisabeth Grönholmin albumista ellei toisin mainita.
