”Idän ilmat ilkeämmät” tuumi velipoika Matti kun laittoi auton vilkun vasemmalle Onkamossa. Sääennusteet olivat lupailleet pitäjäseuramme perjantaiselle retkelle sateita, ja niistä saimme esimakua samalla hetkellä kun auton keula kääntyi kohti Tohmajärveä.
Tällä kertaa retki tehtiin kimppakyydeillä. Olin kuullut Jaakolta, että lähtijöitä on yksitoista, mutta täysi tusina meitä olikin loppujen lopuksi. Kun saavuimme Tohmajärven kirkon parkkipaikalle, toiset odottivatkin jo meitä sateenvarjojensa suojassa kirkon seinustalla.
Koska kaikkien kahvihammasta jo kolotti, marssimme ensimmäiseksi alas kirkonmäkeä, kohti pitäjäntupaa. Siellä oli muutamia turisteja jo ennestään, joten kodikkaan tuvan pirtinpöydät olivat tuota pikaa täynnä. Iloinen puheensorina katkesi hetkeksi, kun salama välähti ja samassa ukkonen paukahti aivan päämme päällä. ”Se iski lähelle”, tuumi joku. Emäntä, ja kaksi pirteää, tarjoilua hoitavaa nuorta neitiä, totesivat vain rauhallisesti, että onneksi sähköt eivät katkenneet.
(Kuvia voi klikata suuremmaksi. Jos kuva ei heti aukea niin vie hiiren osoitin rauhallisesti kuvan päälle ja odota että nuoli muuttuu ”sormikursoriksi” ja sen jälkeen klikkaus.)
Pitäjäntupa on suosittu kesäkahvila Avoinna koko kesäkauden Lämminhenkinen sisustus….. ….huokuu historiaa Palvelu pelaa….. ….ja hinnat ovat kohdallaan
Seuramme sihteeri Kaarina kertoi päivän ohjelmasta ja niinpä palasimme takaisin kirkonmäelle. Aurinko paistoi taas heleästi ja kirkon portailla meidät toivotti tervetulleeksi Tohmajärven seurakunnan nuorisotyönohjaaja Ritva Salopuro. Ihailimme hetken komeita maisemia ennen kuin siirryimme sisätiloihin. Itse seurasin, kuinka Hilkka jäljensi paperin avulla vanhan muistopaaden tekstejä.
Istahdimme penkkeihin lähelle alttaritaulua. Opas kertoi meille kirkon historiasta ja sen jälkeen seurasi vilkasta keskustelua niin kirkosta kuin seurastammekin. Kun hän kysyi miten pitäjäseuramme jäsenistö on muodostunut, niin Matti sanoi, että sellaisista, jotka Maija Närhi on sattunut tapaamaan ja ojentanut kättelyssä jäseneksiliittymislomakkeen. Varapuheenjohtaja Jaakko ilmaisi sitten asian virallisemmin.
Alttaritaulu on maalattu puulevyille Urkuparvi luo tunnelmaa Maakunnan vanhin puukirkko
Ritva Salopuro kertoo Tohmajärven kirkosta:
Vielä kierros kirkon ympäri patsaita ja paasia tutkaillen ja pyörähdys vanhan pappilan pihapiirissä mäen alla.
Karjalaan jääneiden muistolle Jykevä kiviaita kiertää kirkkoa Hautausmaa on hyvin hoidettu 240 sankarihautaa
Muistomerkkejä etsimässä:
Kesäistä Kirkkotietä pitkin ajelimme kohti keskustaa. Selostin Matille näkymiä: Tuossa vasemmalla vanha hautausmaa, tuossa oikealla sattui muutama vuosi sitten paha kuolonkolari, tuosta menee tie lintutornille, tuossa on luontopolku, siellä kasvaa ukonhattuja, tuossa oli Tohmajärven rajavartioston rakennuksia… Kun käännyimme Katri-Helenan raitille, näytin paikan, josta selkeällä säällä näkyi Pälkjärven puolelle, Ilmakanvuorelle saakka. Niin ainakin äitini kertoi.
Retkemme kohokohta oli tutustua Tohmajärven museoalueeseen ja vanhan riihen museoesineisiin, joiden joukosta löytyisi jotain Pälkjärven museostakin siirrettyä. Renkituvan edustalla meitä odotti jo kaksi iloista opasta Anne ja Helena. Ensin menimme komeaan apteekkari Nymanin taloon. Sen seinät huokuivat historiaa niin ulko- kuin sisäpuolellakin. Talon asukkailla oli ollut kytköksiä myös Pälkjärveen Hendusten ja Raivionhovin kautta. Huoneissa viipyili vielä menneiden sukupolvien henki.
Tuulimylly 
Paul Hendunen 1824 Utra – 1904 Tohmajärvi Pisteaita kiertää museoaluetta Museon pihapiiri
Apteekkarin talo Renkituvassa soi Katri-Helena
Helena Vesajoki kertoo apteekkari Karl Johan Nymanista ja hänen talostaan:
Anne Hirvonen kertoo Paul Hendusesta ja hänen kytköksistään Pälkjärveen:
Museoalueen pihapiirissä oli useita vanhoja rakennuksia ja tuulimylly. Rakennus, johon työntäydyimme sisälle, oli vanha, Jouhkolan hovista sinne siirretty riihi. Opas näytti meille muutamia esineitä. Parhaiten mieleeni jäi lauta, jonka päällä istuttiin värttinällä kehrättäessä. Näin mielessäni jopa prinsessa Ruususen istuinlaudalla kehräämässä. Pälkjärven kohdalla kävi kuitenkin niin, että ”prinssi” sai herätettyä pitäjän vain kolmeksikymmeneksi vuodeksi.
Pölyisen riihen vintille johti niin oudot ja jyrkät portaat etten uskaltanut lähteä niitä kapuamaan, mutta sinne kiivenneet kertoivat, että siellä oli joitain vanhoja maatyökaluja. Opaskaan ei tiennyt missä kuomureki ja muuta tavaraa voisi olla.
Nyt kello oli jo niin paljon, että oli otettava suunta kohti Kaurilaa. Tarkoitus oli käydä Koulumuseon pihapiirissä, mutta siihen ei ollut nyt aikaa. Kerrottakoon, että Kaurilasta lähti maantie oikealle, kohti Pälkjärveä, mutta se on umpeutunut jo aikapäiviä sitten.
Sateen piiskatessa ja ravan roiskuessa ajoimme vanhaa, mutkaista hiekkatietä kohti Värtsilää. Hieman ennen keskikylälle saapumistamme pysähdyimme vanhalla kilometripylväällä. Siitä on sama matka niin Joensuuhun kuin Sortavalaan. Luulenpa, että menneinä aikoina liikenne oli enemmän Värtsilään ja Sortavalaan päin. Ja siinähän se jäi Pälkjärvikin reitin varrelle.
Kilometritolpalla. Kuva Jaakko Jormanainen Amerikan Armasta katsomaan….
Tulimme Värtsilään ikään kuin sivuovesta, ohitimme Leminrinteen hautausmaan ja Värtsilän kirkon. Meillä ei ollutkaan aikaa mennä Myllymuseoon vaan koska nälkä kurni jo suolissa, suunnistimme suoraan vanhassa viljamakasiinissa toimivaan kesäkahvioon odottelemaan esityksen alkua.
Kesäteatteri on vanhan navetan ylisillä, joten vähän väliä rämähtelevät sadekuurot eivät haitanneet täpötäyttä katsomoa. Porukkamme oli pienentynyt, mutta me kahdeksan istuimme meille varatuilla paikoilla rivillä kolme. Siitä näki hyvin lavan tapahtumat. Tänä kesänä siellä esitettiin näytelmää Amerikan Armas. Se oli sellaista kevyehköä kesäteatteria, jollaisesta suurin osa yleisöstä pitää. Oli siinä yksi minua koskettavakin kohta: Yhtä päähenkilöistä esittävä Eira Varonen lauloi kotia kaihoten: … ”maailman pihamaat, suuret ja loistokkaat, ei voita kotipihaa milloinkaan”….Vieressäni istunut Raija hyräili samaa laulua hiljalleen.
Näinhän se menee: Maailman pihamaat, suuret ja loistokkaat, ei voita Pälkjärveä milloinkaan.
Jutun kuvat + ääniraidat Matti Holopainen
