Inarin saamelaiskirkko meinaa helposti jäädä kiireiseltä etelänturistilta huomaamatta, vaikka se seisookin ihan tien vierellä melkein Inarin keskustassa. Kirkko sulautuu maastoon, etenkin talvisaikaan, valkoisen värityksensä ja rakennuksia ympäröivän puuston vuoksi. Kirkko ei rakennuksena kohoa kovin korkealle taivasta kohti. Siinä ei ole kellotornia, vaan kirkon kello on sijoitettu vierellä kohoavaan kellotapuliin. Kirkon ohi ei kuitenkaan kannata ajaa, vaan kannattaa pysähtyä läheiselle parkkipaikalle ja käydä katsomassa kirkkorakennusta lähemmin ulkoa ja sisältä ja tutustua sen monivaiheiseen historiaan.
Kirkko on rakennettu talvisodan pommituksissa tuhhoutuneen 1895 rakennetun kirkon paikalle ja se vihittiin käyttöön juhannuksena 1952. Tuhoutuneesta kirkosta saatiin pelastettua professori Väinö Saikon 1937 maalaama alttaritaulu ja nyt se palvelee tässä uudemmassa kirkossa. Alttaritauluun on sommiteltu Jeesus ja saamelaisperhe tunturissa.
Kirkko on sisältä avaran tuntuinen. Puinen sisustus antaa hyvän akustiikan papin puheelle, virsien veisuulle ja vaikuttavalle urkumusiikille.
(kuvia voi klikata suuremmaksi)
Nyt tapulin kello alkaa kumista ja kutsuu palmusunnuntain messuun. Kirkkoon sisälle on helpoa ja turvallista tulla. Vaikka on talvi ja lunta ja jäätä kivirappuset ovat lämmitysjärjestelmän ansiosta sulat ja liikuntarajoitteisile on rakennettu kaiteella varustettu luiska helpottamaan sisän ja uloskäyntiä. Sisällä ruskeaksi maalattuille penkeille mahtuu noin 250 sanankuulijaa.
Alttarille on laitettu kaksi valmiiksi sytytettyä kynttilää, krusifiksi ja ehtoolliskalustoa. Suntio laittaa virsitaululle numerot 60, 15, 61 ja 950. Ensimmäiseksi lauletaan siis virsi 60 ” Soi kunnia ja kiitos nyt kuninkaallemme….”. Pappi astelee paikoilleen. Hänellä on yllään violetin värinen messukasukka paastonajan merkkinä. Urkuparvelta alkaa kuulua kanttorin soittama jumalanpalveluksen aloitusmusiikki.
Inarin seurakunnan diagoniapappi Mauno Hepola toimittaa jumalanpalvelusta. Saarnassaan hän keskittyy Johanneksen evankeliumin 12. luvun kertomukseen Jeesuksen vierailusta Lasaruksen luona. Saarnasta jää mieleen Lasaruksen herättäminen kuolleista ja Jeesuksen sanat opetuslapsilleen: ”Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole”. Enteellisiä tekoja ja sanoja Jeesukselta tulevan pääsiäisenajan tapahtumiin, vaikka opetuslapset eivät sitä vielä silloin osanneet aavistaa.
Nyt pappi lausuu sanat: ” Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä jona hänet kavallettiin, otti leivän siunasi, mursi ja antoi opetuslapsilleen……” On aika lähteä ehtoollispöytään.
Ruskeaksi maalatulle alttarikaiteelle on laitettu pieniä pikareita ehtoollisvieraita varten. Alttaripöydällä on kaksi palavaa kynttilää, ehtoollisleipälautanen, ehtoollismalja, viinikannu ja leipärasia.
Katse kiinnittyy hopeiseen leipärasiaan. Se on kahdeksankulmainen ja kansi on saranoitu yhdeltä sivulta. Kannen keskellä on säteilevä risti ja kaiverrus ”1922 Joh. 6:51 Pälkjärven Seurakunnan”. Rasia on kullattu sisältä.
Leipärasia vuodelta 1922 
Viinikannu vuodelta 1878
Nauhalta voi kuunnella osan palmusunnuntain messusta ja nettitoimituksen tutustumista Inarin saamelaiskirkkoon ja Inarin seurakuntaan.
Palmusunnuntain messun Inarin saamelaiskirkossa toimitti Mauno Hepola ja häntä avustivat kanttori Johanna Kinnunen ja suntio Matti Sotaniemi.
Teksti, kuvat ja äänitys Matti Holopainen 2.4.2023.
Äkikseltään ajateltuna Inarilla ja Pälkjärvellä ei luulisi olevan kovinkaan paljon yhteistä. Maantieteellinen välimatka on pitkä, mutta sota-ajan kohtalo luo samansuuntaista historiaa. Molemmista paikoista sota tuhosi kirkot, mutta niistä saatiin pelastettua alttaritaulut. Inarissa taulu sai paikan uudelleen rakennetusta kirkosta. Pälkjärvelle ei aluemenetyksen vuoksi voitu rakentaa uutta kirkkoa, mutta alttaritaulu sai uuden elämän Viinijärven kirkossa.
Pälkjärven kirkosta saatiin pelastettua muutakin esineistöä ja evakkotaipaleelle lähtenyt leipärasia on nyt käytössä Inarin saamelaiskirkon ehtoolliskalustossa. Pälkjärven seurakunnalle kuulunut viinikannu vuodelta 1878 on myös Inarin kirkossa, mutta se ei ole vakituisessa käytössä.
Ehtoolliskalustosta ja muista Pälkjärven kirkosta evakuoiduista tavaroista kerrotaan Pälkjärveläinen lehden 11/2014 Kirsti Sällin kirjoittamassa jutussa ”Pälkjärven kirkon pyhät esineet – hajallaan kuin varpusparvi”
