Märta Borgströmin (o.s. Arppe) kirjoittamasta tekstistä toimittanut Catharina Westermark
Vanha kartano ja sen ihmiset
Ennenkuin käyn kuvaamaan keisarin vierailua Pälkjärven Alahovissa, täytyy minun kertoa Alahovin vanhasta sukukartanosta ja sen ihmisistä. Yritän luoda uudelleen sen ilmapiirin voidakseni kuvata oikein taustan. Aloitan omasta sekä sisarusteni ajasta.
Varhain kotimme oli Wärtsilässä, mutta isämme Klas Arppen kuoltua v. 1891, tuli kodiksemme ja kesäkodiksemme Alahovin sukukartano, jonka äitimme oli perinyt pari vuotta aikaisemmin. Me lapset rakastimme vanhaa kartanoa aivan kuin äitimmekin. Hänelle, kuten isoisällemme ja hänen äidilleen merkitsi Alahovi lapsuudenkotia, ja tähän sanaan sisältyi paljon rakkautta ja pieteettiä.
Me huokasimme tyytyväisyydestä kun keväällä, pitkän matkan jälkeen Helsingistä, saavuimme perille ja näimme vanhan talon. Meistä tuntui, että se toivotti meidät tervetulleiksi pitkän talven kestäneen eron jälkeen. Siinä se seisoi hyvin säilyneenä, punainen kaksikerroksinen päärakennus taitekattoineen.
Pärekatto. Oli ihme että salama oli säästänyt talon, vaikka se niin turvattomana seisoi korkealla karjalaisella vaarallaan. Talo oli seissyt siellä vuosien 1788 – 1789 ja 1808 sotien aikana, ja molempien sotien kestäessä taistelut olivat riehuneet aivan sen läheisyydessä. Niin sitkeä vanha talo.
Me olimme ylpeitä siitä.
Huoneet olivat hyvin tilavia ja hyvin matalia. Suunnaton sali alakerrassa ja samanlainen iso sali yläkerrassa. Salien sivustoilla oli neljä kamaria, nekin suuria ja jokaisessa huoneessa oli vanhan ajan kunniallinen kaakeliuuni.
Ylemmän salin ikkunoista levisi laaja näköala yli Pälkjärven järvenpinnan, jonka takana sinersivät Kiteen kukkulat. Alakerran pimeästä porstuasta astuttiin hyvin korkean kynnyksen yli alempaan saliin, joka samanaikaisesti toimi sekä salonkina, oleskeluhuoneena että ruokasalina. Lattian suunnattoman leveät lankut olivat maalaamattomia. Pitkällä seinällä salin ikkunoiden välissä oli suuri sohvaryhmä ja sohvan yläpuolella riippui kaksi suurta öljymaalausta, isoisämme vanhempien muotokuvat. Monen sukupolven asuma koti on omalaatuinen. Huonekalut ovat erityylisiä, mutta jollakin tavalla ne sopivat yhteen. Kaikessa on loputtoman kodikas tuntu.
Suuri ullakko ulottui yli koko talon. Vanhemmalla sisarellani ja minulla oli tapana viettää siellä aikaa sateisina päivinä. Piirongin laatikoista ja rasioista löysimme vanhoja kellastuneita kirjeitä. Luimme niitä, ja mitä enemmän luimme, sitä enemmän tutustuimme niihin ihmisiin, jotka ennen meitä olivat asuneet vanhassa talossa. Kun keskenämme puhuimme isoisästä ja hänen veljistään, kutsuimme heitä etunimeltä, mutta ei koskaan heidän äitiään, Catharine Charlotte von Fieandt, o.s. Duncan. Hänen poikansa allekirjoittivat kaikki hänelle osoitetut kirjeet ”Äidin kuolemaan asti uskollinen poikasi” tai ”Äidille kuolemaani asti tottelevainen poikasi”. He tunsivat suurta kunnioitusta häntä kohtaan ja kunnioituksen tunne siirtyi meihinkin. Emme siis kutsuneet isoisämme äitiä etunimeltä. Meille hänesta tuli ”Everstinna”.
Everstinna oli syntynyt v.1764 Ahvenkoskella, jossa hänen isänsä Nils Gustaf Duncan toimi rajanylityspaikan postimestarina. Hän oli vain 6-vuotias pieni tyttö kun hänen isänsä kuoli ja hän sisarineen joutui muuttamaan äitinsä mukana Pälkjärvelle.
Everstinnasta oli vain yksi muotokuva. Sohvan yläpuolella Alahovin alemmassa salissa riippuva hyvin kaunis ”kasvokuva”. Se esittää Everstinnaa suhteellisen nuorena puuteroiduin kiharoin ja korkein, ruusuin ja plyymein koristelluin kampauksin. Everstinna näyttää hovinaiselta, yleellisyysolennolta.
Ah miten kuva pettää. Everstinnan elämä oli kaikkea muuta kuin huoleton. 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa oli emännyyden hoitaminen suomalaisessa kartanossa raskasta ja vaativaa. Emännyys toi mukanaan monia velvollisuuksia ja suuren taloudellisenkin vastuun.
Eversti Erik Johan von Fieandt kuoli jo vuonna 1810 ja Everstinna jäi yksin hoitamaan vanhemmiltaan perittyä kartanoa sekä kasvattamaan viittä lastaan. Hän oli huolellinen ja kelpo perheenäiti, se käy ilmi hänen jälkeenjääneistä muistiinpanoistaan, joissa hän tekee selkoa kaikesta mihin eri vuodenaikoina ryhdyttiin maanviljelyksessä, vihannestarhassa ja taloudessa. Lapsiaan hän kasvatti nuhteessa ja Herran pelossa.
Keisarivierailun aikaan Everstinna oli 54-vuotias ja lapset jo isoja. Vanhin poika Nils Porthan, joka oli syntynyt hänen ensimmäisestä avioliitostaan laamanni Johan Porthanin kanssa, oli jo 24-vuotias kihlakunnann tuomari. Carl ja Georg von Fieandt opiskelivat molemmat Turussa yliopistossa. Nuorin poika Eric, tuleva kadetti (isoisäni) oli 12-vuotias ja everstinnan ainoa tytär Charlotte oli 18-vuotias. Hän oli ollut Ruotsissa pensionaattikoulussa puolitoista vuotta ja saanut siellä kaiken nuorelle naiselle tarpeellisen sivistyksen, joten hän osasi varmasti sekä puhua ranskaa että soittaa pianoa.
Keisari saapuu yllätysvieraana
Kaíkki everstinnan lapset olivat kotona sinä tapahtumista rikkaana elokuun päivänä vuonna 1819, jolloin kartano sai niin harvinaisen vieraan. Talossa ei kuitenkaan odotettu keisaria, vaan aivan muita vieraita kaukaa Porista. Everstinnan sisarpuoli, majurin rouva Jeanette von Schantz o.s. Didron ja hänen suloinen tyttärensä Sofie olivat tulossa kylään. Jeanette oli 12 vuotta nuorempi kuin everstinna, mutta he olivat hyviä ystäviä. Nyt oli jo kulunut monta vuotta siitä kun Jeanette oli viimeksi nähnyt rakkaan lapuudenkotinsa. Sofie oli everstinnan vanhimman pojan Nils Porthanin kihlattu ja tämä oli Sofien ensimmäinen käynti Alahovissa, hänen äitinsä ja hänen kihlattunsa lapsuudenkodissa, jonka lähellä sijaitsevasta Rannanhovista oli tuleva hänen Pälkjärven kotinsa.
Jälleennäkemisen ilo oli suuri. Toivotettiin tervetulleiksi. Kesti kauan ennenkuin isäntäväki ja vieraat olivat tyyntyneet niin paljon, että saattoivat rauhassa istuutua alasalin ruokapöydän ympärille ja silloin Jeanette kertoi uskomattoman uutisen, että he eräässä kestikievarissa Sortavalan tien varrella olivat tavanneet itsensä Keisarin. Keisari oli puhunut heidän kanssaan ja ollut äärimmäisen ystävällinen ja rakastettava. Kertomusta kuunneltiin hämmästyneinä ja sitten puhuttiin niin vilkkaasti, ettei kukaan huomannut miten salin ovi avautui, ja se, josta puhuttiin seisoi ilmielävänä kynnyksellä.
Keisari omassa korkeassa persoonassaan!
Mitä tehdään sellaisessa tilanteessa? Mitäpä muuta kuin että Everstinna astuu esiin, tekee hienoimman hoviniiauksensa ja toivottaa Hänen Majesteettinsa tervetulleeksi vaatimattomaan kotiinsa. Varmasti hän siunasi ranskan kielen taitoaan. Keisari istuutui pöytään ja näytti viihtyvän.
Kului puolituntinen, Silloin ovi lensi auki ja keisarin seurue syöksyi sisään. Hallitsija oli kadonnut ja seurue oli hätäisesti ryhtynyt häntä etsimään. Mutta Keisari ei pitänyt siitä että häntä nyt häirittiin. Hän lähetti seurueen herrat tiehensä antaen näille samalla tiedon, että matkasuunnitelmaa on muutettu, ja että hän on päättänyt yöpyä kartanossa Everstinnan vieraana.
Mitä keskustelu koski keisarivierailun aikana? Vanhat kirjeet eivät kerro siitä mitään, mutta joka tapauksessa tiedän yhden aiheen. Sofie Porthanin tytär, sittemmin senaattorin rouva Mimmi Arppe kertoi minulle, että hänen äitinsä Sofie oli kertonut että keisari oli kysellyt mikä univormu oikein Carl von Fieandtilla oli yllään. Saatuaan tietää että se oli Turun Åbo Akademin ylioppilasunivormu, keisari oli lausunut korkean hyväksymisensä.
”Hyvää päivää, lapset”
Seuraavana aamuna kello neljä ajoivat keisarilliset vaunut pihamaalle. Väkeä oli jo ehtinyt kerääntyä runsaasti paikalle. Könösen 1890-luvulla kirjoittama Pälkjärven pitäjän historia kertoo, että kirkonkellojen soitto oli koonnut pitäjäläiset ja että venäläiseen tavan mukaan oli korkealle vieraalle tarjottu leipää ja suolaa. Miten sen asian laita oli, sitä en tiedä, mutta tiedän, että keisari seistessään porstuan portailla tervehti ystävällisesti kansaa ja sanoi suomeksi: ”Hyvää päivää lapset!”.
Ennen lähtöään Keisari ojensi Everstinnalle muistoksi kauniin timanttisoljen, ja seuraavassa jumalanpalveluksessa tiedotettiin että Everstinnaa tästä lähtien kutsuttaisiin ”armolliseksi rouvaksi”.
Mikä oli hienon timanttisoljen kohtalo? Everstinnan Charlotte-tytär, sittemmin majurska Karsten, peri sen äidiltään. Majurskalla oli monta tytärtä, ja kun hän ei voinut päättää, kenet heistä hän tekisi soljella onnelliseksi, jaettiin timanttikoru osiin heidän kesken. Olen kysynyt asiaa monelta hänen jälkeläiseltään, mutta kukaan heistä ei tiedä omistavansa timanttia, joka aikoinaan olisi ollut kiinnitetty keisarinsolkeen.
Keisarinsohvan tarina
Sitä sohvaa, jolla keisari Aleksanteri I nukkui Alahovissa, sanottiin sen jälkeen aina Keisarinsohvaksi. Se on pitkä, valkeaksi maalattu kustavilaistyylinen sohva. Äiti kertoi meille lapsille isoisän sanoneen, että keisarinohvaa ei koskaan saa myydä. Muistan meidän lasten ihmetelleen, minkä vuoksi keisarille ei annettu sänkyä nukkumapaikaksi, mutta nyttemmin ymmärrän, että Everstinnan aikana sohva ilmeisesti oli mukavin tarjolla oleva vuode.
Paljon myöhemmin, kun olin jo täysikasvuinen, äiti kertoi toisen seikan, joka teki minuun syvän vaikutuksen, Hän sanoi, että isoisä tuntiessaan kuoleman lähestyvän, pyysi että hänet siirrettäisiin keisarinsohvalle; siinä hän tahtoi kuolla. Tuntui siltä, ettei äitini nähnyt siinä mitään merkillistä. Minun korvissani se kuulosti mielikuvitukselliselta.
Isoisä oli kuollessaan 82-vuotias. Olin silloin pieni tyttö, mutta muistan hänet selvästi. Pitkä, tuima vanha herra, jolla oli kiiltävät napit takissaan. Ajatella, että hän, vanha kenraali, oli niin romanttinen, että tahtoi kuolla Keisarinsohvalla.
XXXXX
JK. Lissu Kaivolehto
Keisarinsohva päätyi aikanaan Sipooseen Märta Borgströmin haltuun. Se on nykyään hänen tyttärensä tyttärellä, joka hänkin on lapsena nukkunut sisarensa kanssa mummolassa Keisarinsohvassa, niin kuin nyt myös hänen omat lapsenlapsensa ovat saaneet tehdä.
Keisarinsohva on entisöity muutama vuosi sitten ja sen päälliskangas näyttää ihan samanlaiselta kuin aikoinaan Alahovissa. Sohvalla ei ole juurikaan rahallista arvoa. Sen tunnearvo on kuitenkin mittaamaton.
Pälkjärveläisillä oli ilo päästä tutustumaan Keisarinsohvaan ja muihin Alahovin esineisiin vieraillessamme Sipoossa 9.8.2022.KuvassaCatharinan sisko, Pia esittelee sohvaa. Sohvapöydällä oleva kynttelikkö on myös Alahovista. Sielläkin se on ollut Keisarinsohvan edessä olevalla pöydällä, kuten vanhasta kuvasta voimme havaita.
