TUOKIOKUVIA / Riitta Pakarinen

Kännykkä pirahti soimaan juuri kun parkkeerasin autoa Itähuolinnan pihaan Niiralassa. Kymmeniä kertoja olin noussut siitä joko bussin tai jonkun pikkuauton kyytiin kotiseutumatkalla Pälkjärvelle, Sortavalaan tai vieläkin kauemmaksi. Nyt olin menossa yksin kesämökillemme, jonne Niiralasta on viitisentoista kilometriä Ilomantsin suuntaan.

Soittaja oli seuramme sihteeri Maija Närhi. Hän tiedusteli, josko lähtisin helluntairetkelle heidän vapaa-ajan asunnolleen Liperin Kaatamoon. Otin kutsun vastaan mielihyvin, sillä tiedossa oli yksinäinen viikonloppu puolison jouduttua pysyvästi sairaalahoitoon.

Muistin virkistykseksi kerrottakoon, että olemme molemmat syntyneet Pälkjärvellä. Maija Pörkkölässä ja minä Ilmakassa. Maijan tyttönimi on Immonen ja minun Holopainen. Ikäeroa on  tasan vuosi, olemme molemmat horoskooppimerkiltämme jousimiehiä. Tulkoon sekin mainituksi. Tutustuimme toisiimme 1990-luvun alussa kun liityin Pälkjärven pitäjäseuran jäseneksi. Ystävyytemme on kantanut näihin päiviin saakka. Venäjän matkoilla olemme ollet usein kämppiksiä, mutta nyt menisin ensimmäisen kerran yökunssiin Maijan ja Erkin luo.

Kaatamo oli nimenä tuttu jo lapsuudestani. Oma mummolani (Vornanen) sijaitsi Liperin Ristonkankaalla ja siellä kuulin usein paikannimet Kompero, Kaatamo ja Nostamo. Nimistä tuli mielikuva, ettö Joku on kompuroinut ja kaatunut ja hänet on nostettu ylös… Kun nyt katsoo kartalta, eivät nuo paikat kovin kaukana olleetkaan Kaarnalammin asemalta, jonne jäimme junasta mummolaan mennessämme.

Kaarnalammin mummolaan lähdettiin heti koulun päätyttyä, kun rentukat vielä kukkivat kosteikkoissa. Ja sattuipa niin somasti, että lähdimme Närhien vapaa-ajan asunnollekin Kaatamoon juuri koulujen päättymispäivänä. Se oli kuin paluu vuosikymmenten takaisiin kesiin Liperin maisemissa.

Tilan nimi on Immola. Se on Maijan ja hänen sisarustensa lapsuudenkoti. Talo on rakennettu 1947, hirsinen pihasauna valmistui ensin.  Pihapiirissä on edelleenkin vanhoja ulkorakennuksia. Kun istuin keinussa, voin nähdä sieluni silmin, kuinka Maijan äiti Aili kulkee navetan polulla lypsyämpärit kädessään ja isä Jalmari pumppaa ilmaa pyöränkumeihin lähteäkseen hoitamaan pankinjohtajan virkaansa Kaatamon Osuuskassassa.

Lapset Maija, Tuomo ja Kirsti kirmaavat pihamaalla. Maija näyttää hieman uniselta, eikä ihme. Äiti on herättänyt hänet jo viideltä lehmien hakuun ja iltamyöhällä Maija on ollut vielä airoissa, kun isä on laskenut verkkoja veteen Heposelällä. (Hauska sattumus, että Maijan äidin kotipaikka oli ollut Pälkjärven Heposelässä).

Kanat kuopsuttavat kukon johdolla ikkunan alla olevaa kukkapenkkiä. Maijalla on vieläkin kaunis kukkapenkki samassa paikassa. Penkissä ei kuopsuttele nyt oikeita kanoja, mutta niiden muistoksi siellä on muutama koristekana. Ne ovat Maijan lemppareita. Maija kysyy yllättäen, olenko syönyt koskaan ankan munia? No, en todellakaan! Mutta niinpä vain Maija ryhtyykin valmistamaan tuttavalta saamistaan ankanmunista meille munakasta.

Neljän päivän aikana ehdin nauttia muitakin erikoisuuksia, kuten ruotsalaisia varhaisperunoita, anjoviksen makuista ravintolasilliä, hämäläistä ruisleipää ja itse tehtyä raparperipiirakkaa. Puhumattakaan makoisasta mansikkakeitosta ja saskatoonimehusta. Mustamakkarakin mainittiin, mutta kun sanoin, että en ole sitä koskaan maistanut, sitä ei kuitenkaan nyt tarjottu.

Sunnuntai-iltana lähdemme kahdestaan yökävelylle. Tienhaarassa nököttää kunnostettu maitolaituri. Laiturin sisältä löytyy pieni ”kirjasto”. Sinne kyläläiset voivat tuoda käytöstä poistettuja kirjoja ja lehtiä toisten luettaviksi. Mikäpä on entisen kirjastovirkailijan istuskellessa tämän minikirjaston portailla!

Tulemme pikitielle ja käännymme oikealle. Heti oikealla on kookas kyläkota. Istumme hetken räsymattoilla peietetyillä penkeillä erittäin siistin kodan hämärässä. Päätien toisella puolella töröttää ikivanha riihi. Veikkaan, että se on enemmän kuin satavuotias. Se on muistutus siitä, että olemme Leipäpitäjäksikin mainitussa Liperissä.

Hetken askellettuamme olemme kylän entisessä keskustassa. Ei Kaatamo ole suinkaan ollut mikään tuppukylä. Siellä on ollut kaksi koulurakennusta, pari kauppaa ja se Osuuskassa, jonka kanssa samassa talossa on ollut myös posti. Mutta varsinainen yllätys on, että koulun takana, hienojen järvinäkymien tuntumassa, sijaitsee katettu Ristin kesäteatteri! Tänä kesänä siellä esitetään näytelmä Hepsankeikka ja Hunsvotti.

Laskeudumme jyrkähköä alamäkeä. Sanon, että tämähän on  kuin Mytsyrinmäki Pälkjärvellä. Vasemmalla aukaa hieno näkymä järvelle. Rantaruovikon yläpuolella lentelee runsaasti kuoveja. Ne viheltelevät ja ”keskustelevat” keskenään koko ajan.

Vaikka kello lähentelee yhtätoista yö on valoisa ja hienoinen usva leijuu niittyjen yllä. Metsänreunan runsaat tuomet levittävät makeaa tuoksua päivällisen sateen jäljiltä.  Maija kertoo, että hänen isällään oli rysä siinä rannassa. Kerran siihen oli mennyt todella suuri hauki, mutta se pääsi karkuun. ”Se oli ainoa kerta, kun kuulin isän kiroavan!”

Minä kerron Maijalle yökävelystä Kaarnalammin mummolassa. Meitä oli kolme sisarusta ja nukuimme Leena-serkun kanssa mummolan aitassa. Keskiyöllä päätimme lähteä kävelemäään Koivikkosuolle. Koska hyttysiä oli runsaasti, kääriydyimme valkoisiin pellava- lakanoihin kuin muuumiot. Juuri kun neljä haamua laskeutui aitasta peräkanaa pituusjärjestyksessä, salolla asuva Saimi oli menossa kotiinsa ja  avaamassa veräjää. Saimi sai jalat alleen.

Poislähtöpäivä oli kaunis, mutta tuulinen. Maija puurasti koko päivän ulkona kasvihuonetta kunnostaen ja taimia istuttaen. Oli aivan käsittämätöntä, kuinka hän jaksoi raahata itsensä painoisia multasäkkejä: ”Nokkakärrillä työnsin, ja kasvihuoneen ovelta pyörittelin perälle.” Pälkjärveläisillä on sanonta, että jos siellä tökkäsi vaikka tikun ravintorikkaaseen mustaanmultaan, se alkoi versomaan. Toivottavasti Maija saa viljemiltään hyvän sadon.

Vanhemmat mainitsivat usein, kuinka Pälkjärvellä tehtiin töitä talkoilla ja autettiin naapureita monin eri tavoin. Sellainen perinne näytti jatkuvan vielä Kaatamossakin. Eräs iäkäs naapuri tuli leikkamaan päältäajettavallaan pihanurmen, toinen tuttava kävi neuvomassa purjonkasvatuksessa ja asuntoautolla liikkunut pariskunta toi kotonaan idättämiään perunoita ja samalla istutti ne suit sait maahan saakka.

Mutta Maijan ja Erkin tuntien me kaikki tiedämme, että eivät hekään ole koskaan hylänneet ystävää hädässä. Minäkin sain tuntea sen, kun Immolan vanha pihapiiri sulki minut viikonlopuksi  kesäiseen syleilyynsä.

—-

Jalmari Immonen 1911-1958.  Jalmari ehti asua Kaatamon Immolassa vain kymmenisen vuotta. Hän kuoli alle viisikymppisenä.

Aili Immonen os. Väisänen 1914-2015. Aili Immonen eli 101 vuotiaaksi. Hänelle järjestettiin 100 v juhlat Immolassa.

Riitta Pakarinen


Riitta kertoi tarinan kirjoittamisvaiheesta:

”Kirjoittaessa soi koko ajan mielessä Ella Fitzgeraldin esittämä kaunis kappale Summertime. Englanninkielissä sanoissa mainitaan isä ja äiti  ja lapsi, kuin myös vedessä hyppivät kalat. Suomenkieliset sanat ovat erilaiset. Summertime on ollut aina yksi suosikeistani. Joskus tanssimme sitä hitaasti kreikkalaisessa puutarhassa Onnin kanssa”….

( Suomenkielisen Sauvo Puhtilan sanoittaman ”Kesäyö” kappaleen esittää Laila Kinnunen)

TARINAA LAULUN TAKANA / Nettitoimitus

Summertime tuli tunnetuksi Ella Fitzgeraldin mahtavasta tulkinnasta ja myös Louis Amstrongin upeasta trumpettisoolosta. Kaksikko levytti kappaleen 1957. Monet huippuartistit kuten Billie Holiday, Mahaila Jackson, Miles Davis, Maria Callas ovat levyttäneet kappaleesta oman versionsa.

Summertime on äänitetty ja esitetty monilla eri kielillä ympäri maailmaa, ja se on edelleen yksi tunnetuimmista ja rakastetuimmista koskaan kirjoitetuista kappaleista. 

Summertime on alun perin tehty aariaksi George Gershwin 1934 säveltämään kolmiosaiseen oopperaan Porgy and Bess. Se lauletaan oopperaesityksessä kolme kertaa. Ensimmäisessä näytöksessä musta äiti Clara laulaa sen kehtolauluna vauvalleen. Toisessa näytöksenä laulu kuullaan uudelleen ja koskettavin esitys on kolmannessa näytöksessä, jossa Bess laulaa sen Claran nyt orvoksi jääneelle vauvalle sen jälkeen, kun molemmat vanhemmat kuolivat myrskyssä.

Gershwinin sanotaan perustaneen laulun ukrainalaiseen tuutulauluun, ”Oi h’odyt son kolo vikon” (”Uni kulkee ikkunan ohi”), jonka hän kuuli New York Cityssä Oleksandr Košytsin Ukrainian National Chorus -kuoron esittämänä.

Tänä keväänä lapset eripuolilla maailmaa ovat laulaneet kouluissaan ”Oi h’odyt son kolo vikon” kappaletta tuenosoituksena Ukrainan lapsille. Myös monissa konserteissa ja tilaisuuksissa tämä ukrainaksi esitetty kansanlaulu on herättänyt kuulijoissaan valtavan myötätunnon ja tuen Ukrainan kansaa kohtaan.