ANNA JA ARVI MUHOSEN PERHEEN EVAKKOTARINA / Helmi Vänskä

Äitini Anna Kaisa Muhonen (o.s.) Kärkkäinen syntyi Polvijärvellä 4.7.1897 ja kuoli Rääkkylässä 13.11.1978. Hän tuli Pälkjärvelle Jouhkiin piiaksi ja sitä kautta tapasi illanvietossa isäni Arvi Muhosen (s. 20.7.1900). Isä kuoli syöpään Hammaslahdessa 11.4.1970.

Vanhempani menivät naimisiin vuonna 1920. Siitä se sitten elämä alkoi pienessä mökissä lähellä isäni vanhempia Ida ja Olli Muhosta Ilmakan kylällä. Lapsiakin alkoi siunaantua. Ensimmäiset lapset, kaksoset, syntyivät 1921. Isä oli sotaväessä ja äiti taiteili yksin lasten kanssa. Perheessä oli lasten lisäksi mahdollisesti lehmä ja sika hoidettavana.

Kymmenen lasta, kolmet kaksoset

Meitähän oli tosissaan kymmenen lasta, kahdeksan tyttöä ja kaksi poikaa. Ensimmäisenä syntyneet kaksoset olivat Aune Sylvia ja Aino Maria, he siis syntyivät vuonna 1921. Sitten seuraavana oli Aili Esterin vuoro syntyä 1925 ja hänen jälkeensä sirpakka Alvi Elina syntyi 1927. Kaino Annikki syntyi 1928. Ja taas pamahti kaksoset Arvi Olavi ja Elvi Matilda 1931.  Eikä kahta ilman kolmatta, taas tulla humahti kaksoset Hilja Marjatta ja Helmi Inkeri 1934. Molemmat painoivat syntyessään noin neljä kiloa. Äiti putosi perunakellariin sillan alle. Isä säikähti ja kirosi, että sieltäkö vielä vauhtia piti mennä hakemaan. Hilja syntyi ensin, tapanina 26.12.1934 iltapäivällä, ja minä, Helmi äkäpussi ottamalla otettiin vasta seuraavana päivänä puolen päivän maissa vaiherikkaan yön jälkeen Sortavalan sairaalassa. Perheen nuorin Eino Martti syntyi sodan kynnyksellä 1939.

Lapset hajaantuivat maailmalle

Lapset ovat lähteneet maailmalle, kuka minnekin. Aino teki elämäntyönsä kauppa-alalla ja naimisiin mentyään maanviljelijän puolisona ja hän oli myös seurakunnassa leiriemäntänä. Ainolla on neljä lasta. Ainolla oli Parkinsonin tauti ja hän kuoli 29.6.2004.

Aune kävi karjakkokoulun ja oli Hausjärvellä karjakkona. Hän meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Aune kuoli syöpään 18.4.1952 Juvalla.

Aili oli mummon tyttö. Hän oli kankaankutojana Lappeenrannassa. Aili meni naimisiin ja sai kolme lasta. Aili kuoli syöpään 30.9.1979 Joensuussa.

Sirpakka Alvi karkasi Tampereen kautta Tukholmaan. Hän oli konttorihommissa ja lopulta hänellä oli oma kirjanpitotoimisto. Hän otti Ruotsissa nimekseen Elina, koska Alvi on myös miehen nimi. Elinalla on yksi tyttö. Elina kuoli 3.9.2009 Nackassa, Ruotsissa.

Kaino meni naimisiin ensimmäisenä, muutti jo suoraan kotoa Ollinsa kainaloon. Kaino lypsi lehmiä ja teki 2 lasta. Hän asuu edelleen Rääkkylässä.

Elvi, suvun tanssityttö, on ompelija ammatiltaan. Pieni, mutta pippurinen ja tekas välissä yhden pojan. Elvi asuu Lahdessa.

Olavi, isän silmäterä, kun sai viimeinkin pojan. Olavi oli rakennusmies, jolla oli vaimo ja neljä lasta. Olavi kuoli 22.2.1989. Hän asui siinä vaiheessa Mulon Niittylahdessa.

Hilja, tämä hissuttelija, mutta hänpä olikin rohkea ja lähti tuttavan naisen kanssa Lontooseen vanhainkotiin töihin. Sieltä löytyi mies ja tuli perheeseen myös poika. Hilja kävi koulua apuhoitajaksi. Hän asuu edelleen Lontoossa.

Helmi se rallatti raitilla ja mieskin löytyi matkan varrella. Kotiavustaja koulutus tuli käytyä ja myös kolme lasta tehtyä. Järjestöhommatkin ovat tuttua hommaa. Asun Rääkkylässä.

Eino kuopus meni omien halujen mukaan mainosalalle kouluun ja naimisiin. Einolla on oma firma ja yksi poika. Eino asuu Joensuussa.

Siinäpä sukupuu ja sitten ajassa taaksepäin sotavuosiin ja evakkoreissuihin.

Ensimmäinen evakkomatka

Ensimmäiselle evakkomatkalle lähdettiin maaliskuulla 1940. Menimme Vornaseen, jonne oli kokoontunut paljon kylän asukkaita odottamaan kyytiä. Sieltä piti tulla autojen hakemaan meitä. Olimme siellä monta vuorokautta. Sitten alkoi tulla jo sotilaita, jotka ihmettelivät, että vieläkö täällä on siviileitä. Vihdoin tuli kuorma-auto, jonka lavalle jouduttiin, vaikka oli melkoinen pakkanen. Äiti ja Eino (3kk) pääsivät auton koppiin sisälle. Tällä kyydillä pääsimme Hammaslahteen seurojen talolle, jonne jäätiin muutamaksi päiväksi. Sieltä meidän perhe ja Tukiaiset vietiin jään yli hevosella johonkin saareen Lotokalle, Variksen taloon. Jo menomatkalla äiti-Annalle tuli itku, kun talon väki ei olisi halunnut meitä sinne. Olimme siellä noin viikon.

Ja taas mentiin. Tällä kertaa junalla Hammaslahdesta Kuopioon ja sieltä Maaningalle koululle. Nyt meidät sijoitettiin taas koteihin. Meidän osoite oli Maaninka Tavisalmi Pirttilahti. Aune-sisko tuli karjan mukana toisia teitä. Siellä asuttiin tallissa kesä, syksyllä päästiin sisälle asumaan. Kaino, Elvi ja Olavi menivät kouluun. Täällä kuultiin ensikerran radiota ja lastentunnin Markus-setää.

Tuli kevät 1941 ja taas mentiin. Tällä kertaa kohti Rääkkylää. Junalla Kuopiosta Hammaslahteen ja kuorma-auton lavalla Hammaslahdesta Pyssysalolle. Tultiin lähelle matkanpäätä ja soramontulla oli vastassa naapurin pojat, jotka neuvoivat minne mennä. Olipahan taas koti, missä olla. Opeteltiin elämään työtä tehden ja talvella koulussa lapset uurastain.

Takaisin kotiin

Jatkosodan alettua 1942 kevättalvella pääsimme takaisin Pälkjärvelle entiseen kotiin. Koti oli purettu, uuni ja piisi olivat tallella. Menimme naapuriin Leskiseen asumaan. Kesällä asuttiin aitassa ja samalla rakennettiin uutta kotia kahden venäläisen vangin autellessa isää. He söivät samaa ruokaa kuin mekin, mutta eri pöydässä. Toinen mies oli ystävällinen meille lapsille. Hän jutteli ja kertoi hänelläkin olevan lapsia. Hän oli hyvillään, kun sai hyvää ruokaa.

Syksyllä mentiin kouluun. Äiti kutoi ja neuloi. Isällä oli höyläpenkki, ja hän teki sisällä kaikkea mitä talossa tarvitaan lasten leluista puurekiin ja suksiin. Olavi siinä samalla opetteli puutöitä. Äidillä oli myös tehtävänä kerätä kylältä villaa ja lumppuja Hämeenkosken tehtaalle, josta hän sai vastaavasti takaisin lankaa. Äiti oli hyvin aktiivisesti mukana Martoissa ja muissa tapahtumissa.

Kori käteen ja uudelleen matkaan

Talo oli saatu muuten valmiiksi, paitsi sähköjä ei ollut keritty laittaa. Tuli syksy 1944 ja oltiin pellavia levittämässä kuivumaan nurmikolle, kun Aune tuli sanomaan, että lähtö on muutaman päivän päästä. Aune oli silloin töissä Pälksaaren sairaalassa. Lehmille ja tavaroille laitettiin nimilappuja ja kaikki mitä saatiin, otettiin mukaan tienvarteen. Lähtiessä kerättiin lanttuja, nauriita ja porkkanoita koriin. Jokaisella oli lähtiessä kori käsivarrella. Linja-autossa tultiin tänne Rääkkylän kirkonkylän koululle, jossa ruokailtiin ja yövyttiin. Kaino jäi isän ja Olavin kanssa työporukkaan korjaamaan viljoja ja nostamaan perunaa. Hän laittoi lähinnä ruokaa. Kun he sitten tulivat Rääkkylään, tuli Kaino polkupyörällä ja Olavi ja isä hevosilla.

Seuraavana aamuna meidät vietiin Paksuniemeen, jossa meidät siirrettiin proomuihin ja kuljetettiin Varkauteen. Jälkiporukat tulivat samaa reittiä eri aikaan. Varkaudessa oli sen verran aikaa, että me löysimme eräästä rakennuksesta ensimmäisen sisävessan, jossa me lapset jatkuvasti juoksimme niin, että vessa tukkeutui.

Varkaudesta mentiin junalla Laihialle. Jokikylä oli se kylä, jonne meidät majoitettiin. Kestikievari oli talon nimi. Nuorisotalolle oli järjestetty ruokailu, jonne mentiin syömään. Ruoka oli meille pettymys, kun se oli vesivelliä, veteen keitettyä ohravelliä. Isä tuli myöhemmin Tuisku-hevosen kanssa toisessa vaunussa ja Olavi Kainon ja varsan kanssa toisessa vaunussa. Samassa vaunussa olivat myös Jalmari Väisäsen tytär ja Leskisen Väinö. Aunekin tuli jossain vaiheessa junalla lehmien kanssa.

Laihialla asunnon omistaja oli vanhapiika. Tupa oli iso, ja siinä meitä asui samassa tuvassa neljä perhettä. Yksi oli inkeriläinen perhe. Syystyöt olivat meneillään kun tultiin, joten käytiin perunan nostossa monella pellolla. Syyslukukausi käytiin koulua. Isä ja Olavi lähtivät jo ennen joulua hevosten kanssa Rääkkylään ja myös meidän piti lähteä. Me pyysimme opettajalta todistukset, kun lähdemme pois. Tosin olimme Jokikylässä vielä silloin, kun oli koulun pikkujoulu, sillä emme kuitenkaan saaneet vaunua heti, vaan jouduimme olemaan asemalla pitkän ajan. ”Parempi väki” tarvitsi vaunua hevosilleen. Tästä äiti oli hyvin katkera.

Tammikuussa 1945 tulimme kovalla pakkasella härkävaunussa Laihialta Hammaslahteen. Vaunussa oli vieras hevonen, mummon lehmä, meidän kolme lehmää, heiniä kaikille elukoille sekä me, Mummi, Äiti, Kaino, Elvi, Hilja, Helmi ja Eino, keskellä vaunua heinien päällä. Äiti oli leiponut paljon leipää jo ennen lähtöä. Leivät olivat tiinussa ja sieltä otettiin sulamaan pyllyn alle ennen syöntiä. Kun lypsi lehmän ja laittoi siihen lämpimään maitoon muruja, ne sulivat ja sitten syötiin. Välillä juna pysähtyi. Äiti ehti jopa käydä jotain muuta ruokaa ostamassa matkalla. Meitä lapsia pelotti, ettei äiti ehdikään kyytiin, jos juna lähtee.

Pyssysalosta uusi kotipaikka

Ja kyllähän sitä matka kestikin kauan. Viikkohan siinä vierähti heinien päällä pötkötellessä. Viimein Hammaslahdessa laitettiin lehmät kuorma-auton lavalle. Lähdettiin kohti Rääkkylää, ja auto hajosi Rasivaarassa. Ja siinä oltiin jossain talossa yksi yö. Kaino ja Mummi lähtivät kävellen kohti Pyssysaloa. Seuraavana päivänä laitettiin lehmät korjattuun autoon ja tultiin Rääkkylään kirkolle. Siitä mentiin lehmiä ajamalla seitsemän kilometriä Pyssysalolle 40 asteen pakkasessa. Voihan lehmäparat. Äiti laittoi kyllä vilttiä lehmien utareiden ympärille, etteivät kylmäisi. Isä tuli hakemaan äitiä ja Einoa hevosella. Mutta olimmehan jälleen kaikki yhdessä.

Isä sai sitten ostettua Pyssysalon tilan, joten meillä oli taas kerran oma koti. Sieltä jokainen lähti maailmalle omia teitään vaihtelevalla menestyksellä kulkemaan. Olavi meni naimisiin, tuli uusi emäntä taloon. Isä päätti myydä tilan Olaville ja osti uuden isomman tilan Hammaslahden Saarenkylästä. Sinne muuttivat Äiti, Isä ja Eino. Kasvettuaan aikuiseksi Eino ei halunnutkaan maanviljelijäksi, vaan meni kouluun. Häntä kiinnosti mainosala. Niinpä Olavi tuli taas perheineen Saarenkylälle ja myi Pyssysalon tilan. Ei aikaakaan, kun Isä ja Äiti ostivat uuden talon Hammaslahden Ketsusta ja aloittivat eläkepäivät. Mutta sitten Isä sairastui ja menehtyi keuhkosyöpään. Äiti jäi yksin ja pian oli vaikeuksia tulla toimeen talon hoidossa. Mitäs nyt? Kuka pitää huolta asioiden hoidosta?

Viimein Äiti muutti minun luokseni asumaan Rääkkylään, kuntahan ei antanut asuntoa, kun ei ollut kirjoilla Rääkkylässä. Noin puolen vuoden päästä hän sai oman asunnon. Nyt alkoi Äidille rauhalliset mutta antoisat eläkepäivät, kunnes nukkui viimeuneen ja pääsi Isän viereen.

Tässä vaiheessa puolet lapsista on elossa. Isä ja Äiti ovat nukkuneet viimeiseen uneen. Tässäpä tämä tarina, uskokoon todeksi ken haluaa, mutta totta tämä on. Tätä naputteli paperille se rallattaja Helmi.

Juttu on julkaistu Pälkjärveläinen lehdessä 9/2013 – numero on loppuunmyyty