PUIKKOLAN HOVIN POIKA ERKKI ERONEN / Sulo Niskanen

Kukapa lehtemme lukija ei tietäisi, keitä olivat Aukusti Asko-Avonius ja Armi Ratia, alkuaan Airaksinen. Maailmanmaineensa Asko-Avonius loi huonekaluteollisuuden perustajana, Armi Ratia Marimekon luojana. Kumpikin on saanut myös kokonaisvaltaisen elämäkerran, Avonius jo kaksikin. Mutta minkä vuoksi monitaitoinen kuvanveistäjä ja taidemaalari Erkki (Erik) Simo Kalervo Eronen on jäänyt Pälkjärvi-kirjallisuuden ulkopuolelle, vaikka esimerkiksi hänen opettajantyönsä eri oppilaitoksissa ja lukuisat julkiset monumenttinsa ovat yleisesti tunnetut? Syitä voi olla useita. Ehkä yksi näistä on hänen tuntemattomaksi jäänyt elämäntarinansa. Hän ei ole koskaan halunnut ”levennellä”, vaikka on pitänyt yksityisiä ja yleisiä näyttelyitä, saanut useita palkintoja, kahdeksan kunniamerkkiä sekä kunniajäsenyyksiä arvostetuissa yhteisöissä. Melkoinen arvostuksenosoitus on myös valtion hänelle myöntämä elinikäinen taiteilijaeläke.

Lehtemme päätoimittaja kysyi minulta viime tammikuussa, kävisinkö haastattelemassa entisen kotiseutumme kuuluisinta taiteilijaa. Tehtävä tuntui kiehtovalta, varsinkin kun muistin pikkupoikana käyneeni isoisäni Antti Pesosen kanssa Erkin synnyinkodissa Puikkolassa. Tuosta vierailusta en tosin enää ole juuri mitään muistanut. Mutta koska vävyni Pekka Rytkönen on myös kuvanveistäjä ja opettaja ja asuu Järvenpäässä, samassa kaupungissa kuin Eronen, pyysin Pekkaa tiedustelemaan, voisimmeko käydä haastattelemassa Erkkiä. Vävyni oli tavannut taiteilijakollegansa jo aieminkin. Vastaus kysymykseen oli tähän tapaan myönteinen: meiltä ei lähdetä kahvitta! Tarjoilusta piti huolen hänen puolisonsa Elli-Marjatta.

Kaksi synnyin- ja kasvupaikkaa

Erkki Eronen on syntynyt 11.3.1926. Rippikirjaan synnyinpaikaksi on merkitty Ruskeala. Mutta eivät kirkonkirjatkaan ole erehtymättömiä. ”Muisti on kaikkien asioiden vartija” (Cicero). Vuoden 1991 Taitelijahakemistoon synnyinpaikaksi on merkitty Pälkjärvi, ja perimätieto vahvistaa tämän todeksi. Pälkjärven kätilö Hilja Kauppinen toimi tuolloin lapsenpäästäjänä Puikkolan hovissa. Katkaistuaan napanuoran hän tokaisi – kuinkahan monennen kerran: ”itkulla out alakanna”.

Erkillä on ollut myös kaksi kasvupaikkaa. Toinen näistä on Karjalankannaksen Terijoki, jossa hän jatkoi Pälkjärvellä aloittamaansa kansakoulua ja ehti myös käydä yhden luokan yhteislyseota ennen talvisotaa. Erkin isoisän isä oli palvellut tsaarin armeijasssa ratsuväen everstinä ja joutunut Kriminsotaan, jossa katosi – lienee kaatunut. Everstin poika, Erkin isoisä, jäi Terijoelle ja perusti siellä aikanaan perheen. Pälkjärvi ja Terijoki niettautuivat luontevasti Erkin kehitysympäristöksi.

Isänisältä (Simo Eronen) perityi Erkin vanhemmille Eino ja Anni Eroselle iso maatila, Puikkolan hovi, joka jäi, kuten tiedämme, viime sotiemme jälkeen rajan taakse. Tämä Erkin synnyinkoti sijaitsi noin puolen kilometrin päässä Värtsilä-Sortavala -maantiestä. Rakennukset olivat punaiseksi maalatut – todennäköisesti punamullalla –, ja niitä ympäröi runsaan sadan hehtaarin peltoaukeama. Sen yli vellikellon ääni kantautui kutsuna ruokailuun. Erkki löysi tämän kulttuurihistoriallisen kellon jatkosodan aikana sattumalta heinikosta niittäessään varsoneelle tammalle heiniä. Nykyään vellikello on Erosien galleriassa Järvenpäässä.

Elämän tragiikka

Erkki koki raskaana ratsuväessä palvelleen isänsä menetyksen. Oli kevät 1929 ja isän tarkoituksena oli ollut lähteä katsomaan peltoja ratsastaen. Hän oli pyytänyt tallimiestä viemään kotipihalle kengitettäväksi Leuhka-nimisen tamman, jolta oli poistettu kengät talven ajaksi kaviokuumeen vuoksi. Edellisten kenkien kiinnitysnauloista oli jäänyt kavioon ruosteisen naulan tynkä, joka raapaisi isän sormeen pienen viillon hänen vuollessaan kaviota. Haavaan pääsi bakteerit, jotka aiheuttivat sen, että isälle nousi nopeasti korkea kuume ja hänet kiidätettiin Sortavalan yleiseen sairaalaan. Kun isän lempikoira, dalmatialainen Maire, ulvoi illalla Sortavalaan päin, heräsi hovissa kansanomainen usko potilaan nukkumisesta pois. Isän elämä päättyikin seuraavana aamuna yleiseen verenmyrkytykseen.

Murhenäytelmät seurasivat toistaan. Eräänä talvi-iltana vuonna 1931 Puikkolan hoviin pyrki sisälle muuan mies (jääköön nimi mainitsematta), joka oli ollut aiemmin aputyövoimana maatöissä. Mies oli yrittänyt tappaa kaksi kertaa Erkin ja tämän sisaren Paulan – yrityksessään onnistumatta. Erkin äiti meni ovelle kysymään myöhäisillan vierailun syytä. Kolkuttelija sanoi tulevansa selvittämään keskeneräisiä asioita. Äiti ei avannut ovea, mutta raotti sitä sen verran, että ampui maahan kolme laukausta. Miehen ääni ja joidenkin esineiden kilahdus oli antanut ymmärtää, että mies tulee sisälle. Mies pakeni paikalta ja myöhemmin hänet löydettiin kuolleena ja hänen taskustaan löytyi luettelo niistä ihmisistä, jotka piti ampua. Listalla oli Puikkolan hovin emäntä sekä lapset Paula ja Erkki. ”Ryssän käsi ulottui niin pitkälle”, kertoja mainitsi. Puikkolan kylässäkin oli monenlaista poliittista katsantokantaa. 

Myös Puikkolan koulun pienenä koululaisena Erkki joutui kohtaamaan tragedian, kun koululle tullut nuori mies ampui itseään koulun eteisessä aiheuttaen melkoisen kolinan ja ikävän näyn. Teon taustalla oli ilmeisesti epäonnista rakkautta.

Jatkosodan viime vaiheissa Erkki kuuli armeijassa ollessaan, että kotisaunan lattialta oli löydetty verilammikossa makaamasta tuttu mies – kaula auki viillettynä. Mies oli kirjoittanut verellään lattialle ”tässä kuoli seppä Mihail Mjakof” sekä päivämäärän. Hän oli venäläinen sotavanki, joka oli taitava seppä ja Erkin mukaan herrasmies kantapäitä myöten. Epätoivoiseen tekoon hänet oli ajanut huoli piiritetyssä Leningradissa olevan perheensä, ja erityisesti vaimonsa, kohtalosta. Seppä oli kesken työpäivän ottanut puhtaat alusvaatteet ja mennyt saunaan. Hänen viipymistään oli ihmetelty ja menty katsomaan. Sepälle annettiin ensiapua ja vietiin Pälkjärven sairaalaan. Sen jälkeeen miehestä ei saatu enempiä tietoja.  

Mutta eivät tragediat päättyneet tähän. Yksi ampumakohtaus sattui vielä 1990-luvun alussa Iljalan-Naatselän välisellä maantiellä, kun ryssä ampui Erkin auton lasia kohti jostakin tienvarren pusikosta. Erkki oli palaamassa ystävineen Sortavalasta, kun heitä oli lähtenyt seuraamaan punainen Lada, joka lopulta ohitti heidät Yhteishyvän kohdalla. Hieman myöhemmin Makarin tienhaaran läheisyydessä olevat töyssyt pakottivat Erkin ajamaan hitaasti, ja juuri tuota kohtaa väijyjät osasivat käyttää hyväkseen. Sillä kerralla kuitenkin säästyttiin auton saamilla kolhuilla. 

Kypsyminen taiteilijaksi

Varusmiespalveluksensa Erkki suoritti ilmavoimissa. Erkissä heräsi taiteilijan vietti jo lapsena, kun hän jäljensi Koululaisen Pikkujättiläisen sivut täyteen Rymy-Eetua ja muita sen ajan sarjakuvahahmoja. Musikaalinen Erkki haaveili kuitenkin kirkkomuusikon ammatista, hän halusi tulla kanttoriksi ja lukkariksi. Erkki kertoi myös opintiestään Taideteollisessa oppilaitoksessa (nykyinen Taideteollinen korkeakoulu) ja Vapaassa taidekoulussa. Opiskelutovereistaan hän mainitsi Yrjö Rosolan ja Emil Filenin. Erkki oli myös Wäinö Aaltosen oppilaana ja sittemmin apulaisena ja muisteli akateemikkoa hyvänä opettajana ja ihmisenä. Aaltosen professoripoika, arkkitehti Matti Aaltonen, on piirtänyt Erosien Järvenpään talon.

Pälkjärvellä Iljalassa Värtsilä-Sortavala -maantien varressa on Erkki Erosen töistä vuonna 1995 lokakuussa pystytetty sankarivainajien muistomerkki, joka on ympäröity valkoisella aidalla. Muistomerkki on koristeltu kolmella lehväkuviolla. Ne symboloivat Raamatun Isää, Poikaa ja Pyhää henkeä. Muistomerkissä ei ole nimiä, mutta sen jalustaan on kaiverrettu 78 ristiä, jotka on tehty hiekkapuhaltamalla silikonikerroksella peitettyyn kiveen. Ristit symboloivat sotilaskuolemien lukumäärää, joista 64 on talvi- ja jatkosodassa ja 14 vuoden 1918 sisällissodassa kaatuneita. Kaikki pälkjärveläisetkään eivät varmaan tiedä, että patsaan taiteellisen suunnittelun ja sen lopullisen toteutuksen on tehnyt entisen Puikkolan hovin poika.

Erkki Erosen taideteosten määrä on hämmästyttävän suuri. Hän mainitsi niistä koko joukon kaikkein tunnetuimpia töitään. Niitä ovat muun muassa noin 6 metriä korkea Sibelius-monumentti Järvenpäässä, Maiju Lassila-Algot Tietäväinen -muistomerkki Tohmajärvellä, Nälkään kuolleitten muistomerkit Kiihtelysvaarassa ja Tohmajärvellä, Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki Joensuussa ja toinen niin ikään Sipoossa. Hyvän käsityksen hänen teostensa määrästä saa muun muassa Kuvataitelijoitten hakemistosta (1991). Kodikkaan vierailumme lopuksi pariskunta näytti kahta huonetta, joissa elävät arvokkaat ja rakkaat muistot taiteilijapolun varrelta.

Erkki Eronen on ainoa pienen Pälkjärven yleiseen maineeseen noussut taiteilija. Hän on aina noudattanut rehellisyyttä lankeamatta ”humpuukiin”, kuten Erkin jo opiskeluvuosilta hyvin tuntema Aatos Roitto on sanonut. Valitettavasti muutama vuosi sitten sattunut aivoverenvuoto on vienyt taiteilijan kirjoituskyvyn.

XXXXX

Juttu on julkaistu Pälkjärveläisessä 4/2011

• 

• 

---

Kuvanveistäjä Erkki Erosen julkisia teoksia:

• ”Maiju Lassila” – Algot Tietäväinen -muistomerkki, 1962, Tohmajärvi
• Sibelius-monumentti, 1964, Järvenpää
• ”Pieta”-reliefi, 1964, Ohkolan sairaala, Mäntsälä
• Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki, 1966, Joensuu
• Alttariveistos ”Krusifiksi”, 1968, Järvenpään kirkko
• Seinäreliefi ”Kuviokelluntaa”, 1973, Järvenpään kaupungin uimahalli
• Pikkuvihan muistomerkki, 1972, Kiihtelysvaara Oskola
• Nälkään kuolleiden muistomerkki, 1973, Tohmajärvi
• ”Kylpevät kyyhkyt” –pysti, 1978, Järvenpään kaupungin kirjasto
• Paloheimo-muistomerkki, 1978, Järvenpää
• ”Jouluyön ihme”, 1978, puinen seinäreliefi, Järvenpää Laurilan srk-talo
• ”Pikku-Kalle” -veistos, 1980, Järvenpää
• Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki, 1983, Sipoo
• Asessori Weli Ruuth -reliefi, 1983, Tohmajärven yläaste
• Professori Unto Kupiaisen muistomerkki, 1984, Kesälahti
• Karjalan Jääkäri -monumentti, 1987, Joensuu
• ”Optarien purjehdus” -mobile, 1987, Tuusulanjärven Purjehtijat, Järvenpää
• Opetusneuvos Soilan muotokuva, 1988, Niinivaaran lukio, Joensuu
• ”Elämänpuu”, 1987, Koilliskulman Osuuspankki, Kemijärvi
• ”Keskiyön aurinko”, 1988, Kemijärven kaupunki
• ”Sukupolvesta toiseen”, 1988, Olvi Oy:n kokoelma, Iisalmi
• JR 9:n muistomerkki, 1988, Kontiorannan varuskunta
• ”Kuohuvat tuopit”, 1989, Iisalmi
• ”Revityt rakkauskirjeet” –reliefi, 1991, Augsburg, Saksa
• Nälkään kuolleiden muistomerkki ”Tuhoutuneet tähkät”,1994, Tohmajärvi

• Pälkjärven sankarimuistomerkki, 1994,Venäjä
• Sotaveteraanien muistomerkki ”Veljeä ei jätetä”, 1995, Järvenpää
• Pro Patria muistomerkki ”Nimikirja”, 1999, Tuusula
• Ilkeä Ilja, pysti, 2002, Tohmajärvi
• Näkijä, veistos, 2003, Järvenpään kaupunki
• ”Siivet”, kolmen karjalaisen Mannerheim-ristin ritarin, hävittäjälentäjiä, muistomerkki, 2004, Lappeenranta

Lähde: Erkki Erosen CV.

• 

•