Kunnasniemeltä. II
(Otsikoa klikkaamalla pääset tutustumaan sanomalehteen No 17 / 1926)
Niinkuin lukija muistanee, jäimme viime tapaamisessa odottamaan tilaisuutta siihen pieneen kyläretkeen. Kun olen kuullut, että eräät yksityiset asianharrastajat puuhaavat ns. rekiajot johonkin syrjäiseen paikkaan, niin nyt kun sattui tilaisuutta, lienee parasta pistäytyä sinne, katsomaan nuorten huvituksia ja siinä sivussa saamaan huvia vähän itselleenkin. Hevosta kun ei ole, niin tarvomme sinne jalkaisin talven lumista tietä.
Kun saavumme perille, ovat ilot jo ylimmillään. Kartanolla huoneiden nurkkien takana seisoskelee miehiä eri ryhmissä näyttäen jotain hommailevan. Tuvasta kuuluu hanurin räikeä tahdinlyönti ja ikkunoista näkyy pyörivien parien vilahtelut. Jo pihaan kiinnitettyjen hevosten lukumäärästä huomaa väkeä olevan kohtalaisesti. Lumen kopisteltua jalkineistamme työnnymme tupaan, jossa uusina tulokkaina jäämme seisoskelemaan ovipuoleen ja aikaisemmin tulleiden seisovien ryhmään, tehdäksemme tilanteenvaatimia havainnoita.
Mutta ennenkuin ehdimme mitään muita huomioita tehdä kuin että nenäämme löyhähtelee kirpeä pirtun haju, katkeaa hanurin ääni ja neitosia tanssittavat miehet työntävät tanssitettavansa penkeille istumaan. Nyt joudumme vähän kiusalliseen tilanteeseen, sillä huomaamme muutamien miesten katseen kiinnittyvän meihin vastatulleisiin ja näemme heidän supattaen keskustelevan. Mieleemme juolahtaa tuotapikaa ajatus, että olemmeko tulleet ehkä häiriöksi ja vilkaisemme sivullemme seisoviin, nähdäksemme millaista väkeä he ovat kun eräs miehistä tulee luoksemme ja ilmoittaa, että hänelle on maksettava 14 markkaa ja jos naisia on mukana, niin yhden saa tuoda miestäpäälle samaan maksuun.
Vastaamme jotenkin nolona, että ei sattunut hienompaa väkeä olemaan mukana ja että ei oikein tietty, että täällä sisäänpääsymaksua kannettaisiin, kun ei ollut piletinmyyjää ovella. Muuten vain tultiin ajan kuluksi katsomaan jos ei oltaisi häiriöksi jne.
Mutta miehemme ei hyväksy selittelyjä, vaan ilmoittaa jotenkin töykeästi, että joka ei tahdo maksaa niin se saa poistua. Kun huomaamme miehen olevan vahvasti juovuksissa ja hänen sisimpänsä alkoholin vaikutuksesta kiehahtavan, katsomme parhaaksi pulittaa markat rauhan säilymiseksi. Huoahdamme helpotuksesta, kun hanuri alkaa jälleen soida ja tanssijat kilvan ryntäävät hakemaan kauneimpia ja mahdollisesti rakkaimpia pareja tanssiin ja kun tästä kiusallisesta tilanteesta selviää ilman suurempaa rötöstä.
Näin rauhan saatuamme koetamme selvitellä mielessämme tapahtumaa, että eiköhän siinä sittenkin ollut jotakin kieroa pelissä, kun otettiin rahat ilman noin vaan, eikä minkäänlaista verolippua annettu vastineeksi niinkuin yleinen sääntö ja hyvä tapa sen noudattamiseen vaatisi. Ja mihin sitten nuo rahat, jos niistä yli muiden kustannusten jää, käytetään? No, oli miten oli, kunhan näinkin on selvitty, ajattelemme ja rupeamme silmäilemään tanssijoita ja muutakin väkeä. Usea tanssijoista nuorista miehistä näyttää olevan tavallista iloisemmalla tuulella, päätellen heidän rivoista sanansutkauksistaan ja epäilyttävän varmoista askeleistaan. Tämä miesten pullosta ryypätty iloisuus näyttää olevan tarttuvaista, koskapa tanssitettavat neitosetkin päästivät valloilleen säteilevän ilon nauruja ja tanssia viehättävässä hurmassa painautuvat yhä lähemmäksi tanssittajiaansa, ikäänkuin he, näin toisiinsa puristuneina, toista tukien, tanssisivat turvallisesti kaiken elämän polskat ja rimpat.
On se sentään tuo tanssi metkaa, kun sen hurmiossa voi noinkin unohtaa elämän arkipäiväisyydet ja antaa palttua elämän kiusalliselle ikävyydelle, ajattelemme, kun huomiomme kiintyy viereiseen huoneeseen jonka ovi on auki ja josta muun puheen sorinan lomasta kuuluu karkeampia sanoja. Huoneessa on kahvitarjoilu ja siellä tupakansavun seassa istuu muutamia pareja ja näyttävät miehet salavihkaa tekevän puolikuppeja. Sieltä tulee meidän seisovien ryhmää kohden rahastaja, joka oli meitä verottanut. Mitähän nyt? välähtää äkisti mielessämme, vaan samassa huomaamme hänen tahtovan vain ulos.
Kohta kumminkin aukeaa taas ovi ja näemme hänen tulevan muutamien toisten miesten kanssa varsin uhkaava ilme kasvoilla. Nyt käy hän parin nuoren miehen eteen kovistellen näitä että te ette ole vielä maksaneet. Miehet kuuluvat selittävän, että he ovat vain toisia tänne kyydinneet ja että he, kyydittävät, lupasivat maksaa heidän edestään. Mutta mikään ei taas auta vaan saavat he määräykset pikaiseen poistumiseen huoneista. Toinen miehistä lupaa silloin maksaa ja toinen poistua, jonka hän tekeekin. Mutta tämä ei tyydytäkään rahastajaa, vaan hyökkää hän toisten toveriensa kanssa poistuvan jälkeen. Tanssi tästä vähän häiriytyy ja yksi ja toinen tanssivista miehistä lähtee ulos ja me seuraamme mukana.
Mutta taasen, hyvä lukija, tuli kiusallinen este. Meidän tulee ummistaa silmämme tapahtumille ja erota joksikin aikaa siinä uskossa ja toivossa, että taasen tapaamme.
Tätä odottamaan jääden piirrän
Jussinpoika. Kansan Voima 13.2.1926, s. 6.
Alkuperäisen artikkelin kirjoittamisen aikaan vuonna 1926 Suomessa oli voimassa vielä kieltolaki.
Kieltolaki vahvistettiin 1917 ja se astui voimaan 1.6.1919. Kieltolaki päättyi 5.4.1932.
Lain virallinen nimi oli aluksi ”asetus alkoholipitoisten aineiden valmistuksesta, maahantuonnista, myynnistä, kuljetuksesta ja varastossapidosta” (29/1917).
Vuonna 1922 lakiin tehtiin muutoksia ja nimeksi tuli virallisesti ”kieltolaki”(158/1922)
Joulukuussa 1931 pidettiin ”neuvoa-antava kansanäänestys väkijuomalainsäädännön perusteiden selvittämiseksi”. Äänestystuloksen perusteella eduskunta kumosi kieltolain ja hyväksyi 25. tammikuuta 1932 uuden väkijuomalain (45/1932), jossa säädettiin alkoholin myyntimonopolin keskittämisestä valtiolle.
Jos haluat lisätietoa asioista, jotka johtivat Suomessa alkoholijuomia koskevaan kieltolakiin ja sen kumoamiseen, niin sitä löytyy helposti alla olevasta videosta. Videon pituus on 13min 18sek.
