MUISTIKUVIA VALKOVUOKKOMATKOISTA / Unto Kortelainen

Lähtökohdat

Itärajan avautuminen antoi pitäjäseuralaisille toiveita päästä näkemään entisiä kotikyliä ja kotipaikkoja, joita oli muisteltu ja kaivattu lähes puolivuosisataa. Aluksi matkat olivat luvanvaraisia ja kesäksi 1990 pitäjäseura sai luvan kahdelle matkalle. Mutta noilla matkoilla oli monenlaisia rajoituksia; ensiksi täytyi mennä ilmoittautumaan Sortavalan matkailutoimistoon ja siellä ilmoitettiin, ettei päätieltä ollut lupa poiketa. Niinpä näitten ensimmäisten luvanvaraisten matkojen anti jäi kovin vajaaksi ja useiden matkalaisten entiset kotipaikat jäivät näkemättä.


Tämän tarinan voi myös kuunnella;

Lukija Tuomo Holopainen

Seuraavana kesänä tilanne oli muuttunut myönteisempään suuntaan ja matkoja voitiin tehdä jo suoraan entisille kotipaikoille. Pitäjäseuran järjestämissä yhteisissä tapaamisissa oli usein muisteltu entisen kotipitäjän keväistä valkovuokkojen runsautta. Niinpä matkustusmahdollisuuksien vakiinnuttua johtokunnan keskuudessa syntyi ajatus valkovuokkojen kukintaan ajoittuvasta viikonvaihteen kotiseutumatkasta. Matka suunniteltiin kaksipäiväiseksi siten, että lauantaina tehtäisiin kotikylämatkoja ja sunnuntaina tutustuttaisiin alueen erilaisiin nähtävyyksiin ja paikallisiin asukkaisiin, mikäli pystyttäisiin järjestämään tyydyttävät yöpymispaikat.


Yöpymispaikat

Pitäjäseuralla oli 1990-luvun alkuvuosina monenlaisia suhteita entisen Pälksaaren piirimielisairaalan tiloissa toimineen Partalan hoivakeskuksen kanssa. Niinpä ensimmäisen vuosikymmenen aikana yöpymiset saatiin järjestetyksi Partalaan, jossa majoitus tapahtui pääosin sairaalan vanhassa päärakennuksessa. Tosin ainakin kahden matkan aikana osa matkalaisista yöpyi myös Ruskealan pikkupappilassa, jonka vuokraajana oli entinen ruskealalainen Kalevi Keinonen. Majoitusmahdollisuudet sekä Partalassa että Ruskealassa päättyivät vuosikymmenen lopulla, kun Partalassa huonetilat otettiin koko Karjalan tasavallan alueelta koottujen invalidien, sairaiden ja vanhusten hoitokodeiksi ja Kalevi Keinosen vuokraoikeus pappilan osalta päättyi.

Seuraava yöpymispaikka löytyi Värtsilän Inkeenniemeltä pankinjohtaja ja kansanedustaja Raino Hallbergin entisen kesähuvilan pihapiirissä sijainneesta Jänisjärven Eräkeskuksesta. Siellä majoitus oli järjestetty Suomesta tuotuihin parakkeihin. Yöpymistilat olivat vaatimattomia, mutta siistejä. Viimeisinä majoitusvuosinamme majoitustiloja oli hiukan laajennettu ja osittain nykyaikaistettu. Alkuvuosina käytettävissämme oli myös erittäin hyvä sauna, joka muistini mukaan myöhemmin paloi, mutta tilalle rakennettiin uusi rantasauna, joka myös oli käytettävissämme. Eräkeskuksen suurin haitta oli liian pieni baari – ravintola, mutta vastaavasti hienointa oli Jänisjärvi hiekkarantoineen. Eräkeskus oli valkovuokkomatkojen yöpymispaikkana ainakin kuutena keväänä 2000-luvulla.   

En muista, miksi Eräkeskuksesta yöpymispaikkana luovuttiin, mutta joka tapauksessa keväällä 2006 oli tarkoituksena ensimmäisen kerran yöpyä Ruskealan Kirkkolahdessa, Jänisjärven rannalla sijaitsevassa Mustat Kivet-nimisessä matkailukeskuksessa. Omistajataho kuitenkin muutamaa päivää ennen matkaa yksipuolisesti irtisanoi jo tehdyn majoitusvarauksen. Onneksi seura sai kuitenkin järjestettyä majoituspaikan Sortavalasta Winterin huvilan alueella sijaitsevasta lomakeskuksesta. Majoitus Winterin huvilan alueella oli järjestetty omakotitaloihin, mikä retkeläisten kannalta oli erittäin miellyttävä asia. Lisäksi käytettävissä oli ilmeisesti kahdesta ladosta yhdistetty esiintymistila, joka erinomaisesti sopi yhteisiä iltatilaisuuksiamme varten.  Winterin huvilan maisemat olivat erittäin kauniita ja Laatokan ranta aivan vieressä. Winterin huvilan lomakeskus oli yöpymispaikkamme kevääseen 2012 saakka ja olisi varmasti ollut edelleenkin, mutta keskus uudistettiin täysin ja sen mukana yöpymisvaatimus nousi kolmeen vuorokauteen.

Mustien Kivien matkailukeskuksen pitäjäseuralle tekemän ruman irtisanomistapauksen jälkeen jäsenistön keskuudessa oli järkkymätön kanta; ”ei enää koskaan pyritä Mustille Kiville!”. Aika kuitenkin parantaa

tällaisetkin haavat ja jo keväällä 2013 oltiin hakeutumassa kyseisen matkailukeskuksen tarjoamaan majoitukseen. Tällä kertaa mitään takapakkia ei tullut ja tuosta keväästä lähtien valkovuokkomatkan yöpyminen on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tapahtunut Ruskealan Kirkkolahdessa. En ole kuullut, että kukaan olisi valittanut majoitusta. Sen sijaan muutaman kerran on kuulunut hiljaista murinaa lauantai-illan päivällisen laadusta. Muutamana keväänä majoituksemme oli matkailukeskuksessa sijaitsevassa hotellissa, mutta myöhemmin yleensä hienoissa majoitustaloissa, joita ei voi enää nimittää lomamökeiksi. Majoitusta varten rakennetut talot pitävät nimittäin sisällään kaikki nykyajan mukavuudet.


Kuljetukset

Ensimmäisistä valkovuokkomatkoista muistikuvani ovat hiukan vajavaiset. Oman syntymäkyläni matkat tapahtuivat alkuvuosina pääosin siten, että matkabussimme vei meidät sovittuun lähtöpisteeseen ja haki myös samasta paikasta takaisin. Kun olin yleensä järjestelemässä vain omaan kylään suuntautuvia matkoja, niin toisten kylien matkajärjestelyt jäivät alkuvuosina hataraksi. Myöhempinä vuosina kotikylien matkat järjestettiin siten, että yhteiseksi lähtöpaikaksi keskitettiin Pälkjärven entisen kirkonkylän keskustassa sijaitsevan Boris Ahosen kivipuutarhan piha-alue ja Boris itse yleensä järjesti tarvittavan määrän paikallisten autoja kuljettajineen entisillä kotipaikoilla käyntejä varten. Kotikylämatkojen jälkeiseksi kokoontumispaikaksi valikoitui entisen kirkonkylän keskustassa sijaitsevan huoltoaseman tonttialue, josta sitten bussit jatkoivat matkaa sovittuun yöpymispaikkaan.  

Pääkaupunkiseudun entisten pälkjärveläisten ja heidän jälkeläistensä aloitettua säännölliset tapaamisensa valkovuokkomatkoja ryhdyttiin järjestämään myös Helsingistä. Matkaohjelmat eivät olleet yhteneväisiä Joensuusta lähteneiden kanssa, mutta matkan päätapahtumat olivat kuitenkin aina yhteisiä.


Tutustumiskohteet 

Valkovuokkomatkojen tärkeimpiä tutustumiskohteita olivat tietenkin entiset kotipaikat ja kesään heräävä entisen kotikylän luonto. Nämä kotikylämatkat olivat myös erinomaisia koulutus- ja opastusretkiä jälkipolville, joilla itsellään olivat tiedossa vain vanhemmilta kuulemansa tarinat.

Jokaisella matkalla oli mahdollisuus tutustua entiseen Pälkjärven pitäjään myös kotikylää laajemmin. Sellaisillekin, jotka olivat syntyneet ja ehkä myös kasvaneetkin siellä, suuri osa pitäjää jäi varmaan ennen evakkoon joutumista suurelta osin tuntemattomaksi. Nyt on kuluneiden 30 vuoden aikana ollut mahdollisuus tutustua myös niihin aikaisemmin tuntemattomiksi jääneisiin seutuihin.

Entisen kotipitäjän tarjoamien näkymien lisäksi jokaisella valkovuokkomatkalla oli toiselle päivälle järjestetty erilaisia tutustumiskohteita. Sortavalaan mennessä Ruskealassa on käyty mm. Matkaselän rautatieasemalla, osittain kunnostetulla Ruskealan hautausmaalla ja Ruskealan Marmorilouhoksella, joka ennen perusteellista uusimistakin on tarjonnut paljon erilaista nähtävää. Pakollinen pysähdyspaikka yleensä sunnuntain paluumatkalla on ollut Ahinkoski lähiympäristöineen. Paikka on muuttunutkin valkovuokkomatkojen tähänastisen historian aikana pelkästä vodkan myyntipisteestä hienoksi turistinähtävyydeksi. Ruskealasta on edelleen muistettava entisen Marmorilouhokselle menevän tien varresta ”tyttöjen kauppa”, joka yleensä joka matkalla on ollut vakituinen käyntikohde. Unohtaa ei myöskään sovi Keinosen aikaisia pikku pappilan herkkuja. Myöhempinä vuosina Ruskealan uusi kirkko ja sen yhteydessä hienosti toimiva ”mummojen” ylläpitämä ruokala ovat olleet valkovuokkomatkojen pysyviä käyntikohteita.

Sortavala ympäristöineen on tarjonnut runsaasti erilaisia tutustumiskohteita. Useiden matkojen aikana Sortavalaa ja sen historiallista taustaa on matkalaisille esitelty järjestetyillä kiertoajeluilla, joilla asiantuntijoina ovat esiintyneet kaupungin historiaan perehtyneet paikalliset asiantuntijat, mutta unohtaa ei myöskään sovi omien bussikuskiemme osuutta sekä nykyisen että entisen Sortavalan tutuksi tekemisessä. Kuhavuorelta on useilla matkoilla käyty ihailemassa Sortavalan ympäristön kauniita maisemia ja kuuluisalla  Vakkosalmen laululavalla ovat valkovuokkomatkalaiset esittäneet oman laulutervehdyksensä. Erittäin muistorikas on kevään 2007 valkovuokkomatkalla Sortavalan uudessa luterilaisessa kirkossa järjestetty jumalanpalvelus, jonka toimitti Värtsilän seurakunnan kirkkoherra Erkki Lintunen. Valkovuokkomatkojen tähänastiseen historiaan kuuluu myös kaksi Laatokan Valamon luostariin tehtyä matkaa, joista viimeisin tehtiin keväällä 2019.


Merkitys

Valkovuokkomatkojen merkitys on varmasti matkoille osallistuneitten henkilökohtainen arvio, mutta seuran kannalta näkisin, että valkovuokkomatkat ovat monella tapaa vilkastuttaneet toimintaamme. Olemme saaneet runsaasti uusia jäseniä ja mukaan myös sellaisia entisiä jäseniä, jotka ilman matkojen tarjoamia elämyksiä olisivat pysyneet vain passiivisina jäseninä. Erittäin ilahduttavaa on todeta, että matkat ovat tuoneet mukanaan nuoria, jotka sen lisäksi että ovat lisänneet jäsenkuntaamme myös osallistuneet aktiivisesti esimerkiksi ”Pälkjärveläinen” -lehden sisällön rikastuttamiseen.

Perinteinen lauluhetki Pälkjärven kirkon portailla

Tulevaisuus

Elämme tällä hetkellä covid-19 -epidemian aikaa ja on mahdotonta ennustaa, milloin seuraava valkovuokkomatka olisi mahdollista järjestää. Toivomme tietenkin, että tuo aika koittaisi jo lähi- tulevaisuudessa. Viime keväänä matka jäi tekemättä ja ainakin vielä kuluvan vuoden matka jää haaveeksi. Toivossa on kuitenkin hyvä elää ja uskoa, että vielä sekin aika koittaa, jolloin uusi valkovuokkomatka olisi mahdollinen ja perinne voisi jatkua.

Unto

Kymmenvuotiaana ensimmäiselle evakkomatkalleen lähtenyt Unto synnyinseuduillaan Ilmakassa 2013

Kuuntele Untoa Nettitoimituksen haastattelussa;

Ote puhelinkeskustelusta Unto Kortelainen / Matti Holopainen