VAPPUVIUHKA / Riitta Pakarinen

Viuhka käy kun vierestä viedään, sanoi entinen tyttö tansseissa. Vappuviuhkaksi ei käy mikä tahansa luuta, vaan sen on oltava värikäs ja karnevaaliperinteeseen sopiva iloisenvärinen huiska. Lapsuuden vappu-perinteisiin kuului, että vappuviuhka valmistettiin itse joko silkki- tai kreppipaperista. Jokin kepakko siihen tarvittiin varreksi. Tässä prosessin vaiheessa taidettiin jo tarvita isänkin apua. Suikaleet kuitenkin leikattiin itse, vaikka millään ei olisi jaksanut sellaista määrää saksia.

Hei rullaati rullaati rullaati rullaa

Kun vappu vihdoin koitti viuhkat alkoivat viuhumaan heti aamusta. Kouluikäiset lapset kokoontuivat Utran kirkolle, jokaisella vappuviuhka pyörän tarakalla häntänä heilumassa. Ennen ajoon lähtöä niitä siinä vielä vertailtiin, ja kuten ruohokin on aidan takana vihreämpää, vaikutti siltä, että jonkun muun tarakalla hulmuava huiska olisi näyttävämpi!

Suunta otettiin Savikylän Oma-Avun kulmille. Siitä oli hyvä tarkkailla tien toiselta puolelta – Utran työppärin pihamaalta – lähtevää vappukulkuetta. Punaliput liehuivat, marssilaulut raikuivat ja päällyskengät ja kalossit rapisivat rousteikkoisella hiekkatiellä. Kulkue kuului vanhan teollisuusalueen vapunviettoon, eivätkä lapset ajatelleet siitä sen kummempaa. Enemmän kummasteltiin pienipyöräisiä, munankuorimallisia lastenvaunuja joissa äidit työnsivät pienokaisiaan.

“Utran työppäri”
Kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti arvokas Utran työväentalo rakennettiin 1906.

Iän karttuessa pyöräretket ulottuivat Joensuun torille saakka. Muistan erään aurinkoisen vapun jolloin tarkkailimme vappuriehaa Antin Ahvenen läheisyydessä maleksien. Erityisesti meitä kiinnosti torin kulmalle avattu jäätelökioski, josta sai pyöreitä kermatikkujätskejä. Jos siis pennejä oli kukkarossa. Jos rahaa oli reilusti, voi torilta ostaa myös yksivärisen, soikean ilmapallon. Ostoksen logistiikkaketju yleensä petti ennen kuin pallo oli onnellisesti kotiinkuljetettu. Ilmapallo joko karkasi tai sitten se poksahti, jos ei ennen, niin viimeistään auringon kuumentamalla lasiverannalla.

Sään suosiessa verannan pöydällä oli korkalaitaisessa savivadissa äidin paistamia munkkeja ja viidenlitran lasipurkissa poreili itse tehty sima. Munkit olivat epämääräisen muotoisia, sillä ne paistettiin munkkirasvassa siten, että löysä taikinakimpale pudotettiin kuumaan rasvaan kahden ruokalusikan avulla.  Vaikka kuinka olisi tehnyt mieli, maakellarissa muhivaa simaa ei saanut maistaa ennen kuin rusinat nousivat pintaan, vasta silloin se oli valmista. Pikkusiskoni tykkäsi simasta niin, että hän tuumaili tuntevansa kaks simmoo. Toinen on tää simmoo jota juuvvaan ja toinen on naapurin poika Simmoo (Simo) Juhani.

Itse paistetut munkit mallia 2021

Kevätä kestää vain neljännesvuotta

Vaan nyt alkoi vappupäiväkin olla illassa. Tosin isä ja äiti hääräilivät vielä kellarissa siemenperunoita valitsemassa. Eipä tullut koskaan puheeksi miten vappua vietettiin Pälkjärvellä? Luulisin, että varsin rauhaisasti, lähinnä maatöitä tehden. Perunansiemenien valinta juuri vappuna periytyi varmaankin pitkältä ajalta. Riippuen kevään edistymisestä Pälkjärven pelloillekin ajettiin lantaa ja ehkä karjakin pääsi ensimmäisen kerran laitumelle.

Sen verran muistan äidin kertoneen, että vapun tienoilla lapset halusivat riisua kenkänsä ja juosta ulkona paljain jaloin. Niin mekin olisimme halunneet, mutta äiti kertoi varoittavan esimerkin siitä, kuinka ainakin paljain jaloin liian aikaisin juoksennelleet polvihousuiset pojat saivat kivuliaat variksensaappaat jalkoihinsa.

Yleensä lopetimme kimputtamisen kun äiti lausui runon: “Vuokko se silmänsä aukaisee, talvi on mennyt se kuiskailee. Lapset sen kuiskehen kuulivat, äidin luo riemuiten juoksevat./ Emmekö, lapset näin huudahtaa, kenkiä, sukkia, riisua saa? Vuokkoja paljon on metsissä, kaikki ne seisovat kengittä./ Äiti näin vastaa: Oi malttakaa, vuokot ei koskaan yskää saa. Talven on vallassa vielä maa. Tipsukat, tipsukat, vartokaa!”

Ilmakan kansakoulussa opittu runo tepsi meihin. Äidin silmissä näkyi kyyneleitä. Ehkä hän kaihosi kotiseutunsa kevättä ja valkovuokkoja.

Riitta Pakarinen os. Holopainen vapun aatonaattona 2021

Pälkjärven Ilmakassa syntyneen kirjoittajan tekstit ovat tulleet vuosien saatossa tutuiksi Pälkjärveläinen lehden ja kotisivu-tarinoiden myötä. Ahkeran kirjoittelun ohessa Ride ehti vaikuttaa 15 vuotta pitäjäseuran hallituksessa ja on yhä edelleen aktiivisesti mukana yhdistyksen touhuissa.



Tulevia nettisivujuttuja……

Itäraja avautui 1990 ja se mahdollisti “kotiseutumatkat” luovutetun Karjalan alueelle.

Huomenna sunnuntaina kotisivuille ilmestyy Unto Kortelaisen kirjoitus “Muistikuvia valkovuokkomatkoista”.