PÄÄSIÄISENÄ PALKOILLE / Riitta Pakarinen

Virpoja saattoi saada palkaksi vehnäkakkaran eli pullan, jonka huolehtiva emäntä oli paistanut jo lauantaina siltä varalta että virpojia sattuu tulemaan. Jotkut virpojat osasivat varautua siihen että virpopalkka maksettiin vasta viikon päästä pääsiäisenä. Sanottiin “Tule piässiissä palakoilles.”

Entisissä rajapitäjissä, esim. Suojärvellä ja Salmissa oli omien murteittensa mukaisia lukuja tästä: “Siulle vitsa, miulle jäitsä, nätäliks velkoa, äijänpäivänä maksoa.”

Viikkoa kauemmin ei palkkaa muistella, jos silloinkin jäisi maksamatta, niin saa jäädä kokonaan siltä vuodelta. Virpoja sanoo näin: “Viikkauvveks velaks, vuuvveks vappaaks”.

Kuva Lissu Kaivolehto

Mitä pitempi  ja runsassisältöisempi runo, sitä parempaa palkkaa toivottiin.

Emäntää pidettiin aina etusijalla: “Emännän mie ensin virvon…”.

Isännän runossa toivotettiin hyviä pellon antimia ja rahallista rikkautta: Elosalvot siästymään, rahakassat kasvamaan…”.

Talon tytärtä toivottiin isolle mäille emännäks, viijen piijan pitäjäks ja pojasta toivottiin konnun perijää.

—-

Olen poiminut näitä tietoja kirjasesta Virpomaloruja jonka julkaisija on Joensuun Kalevalaiset naiset ry. Kirjan lorut on koonnut rehtori Kyllikki Takala.

Rovasti Erkki Piiroinen mainitsee luvussa ortodoksinen virpomisperinne: “Vanhan tavan mukaan siunauksen tuojalle on haluttu antaa vastalahja. Tavallisin on ollut pääsiäismuna, joka on sikäli ylösnousemuksen vertaus, koska munan suljetun kuoren sisällä on uuden elämän alku.”

Virpomavitsat säilytettiin ainakin helluntaihin saakka tai yleensä siihen asti, kun ruoho alkoi kasvaa. Emäntää virpoessa muistettiin mainita myös karja. Niinpä emäntä veikin sitten saamiaan virpovitsoja navettaan, virpoi siellä lehmiään ja pani vitsat orteen, jonka alitse lehmät keväällä laitumelle päästessään saivat kulkea. Kun näin tehtiin lehmät eivät joutuneet “metsän peittoon”, vaan tulivat kotiin ja menestyivät muutenkin.

Kuva Lissu Kaivolehto

—-

Äitini on syntynyt Pälkjärven Ilmakassa 17.4.1922. Silloin oil toinen pääsiäispäivä. Äiti oli ortodoksisen perheen kuudes lapsi, mutta kaksi häntä vanhempaa lasta oli kuollut espanjantautiin ennen äidin syntymää. Pienet vainajat vietiin Korpiselkään, sillä Pälkjärvellä ei ollut ortodoksista hautausmaata.

Äidin lapsuudenkodissa valvottiin pääsiäisenä koko yö, poltettiin tuohuksia ja lampukkaa. Santeri-isä luki Raamattua ja pappien kirjoituksia Aamunkoitto-lehdestä. Dunja-äiti paistoi “tsuppoja” (kauraisia, hiilloksella paistettuja leivonnaisia, joihin laitettiin puuroa toiselle puolelle ja taitettiin nelinkerroin). Paistaminen tapahtui paljolti lasten hereillä pitämiseksi. Virpomavitsat valmistettiin koulussa ja kylän lapset kävivät virpomassa myös Vornasessa. Vornsen lapset virpoivat vain kotiväkeä.

Kuva Matti Holopainen

Lopuksi vielä palkanmaksuun liittyvä pieni virpomaloru joka sopinee myös onnittelurunoksi kaikille pääsiäisen tienoilla syntyneille:  “Virvon varvon vitsani uusi / kaunis niin kuin kukkiva kuusi. / Paljon onnea toivotan sulle, / Pienoisen palkan maksathan mulle?”

Riitta Pakarinen

Jutun otsikkokuva Leila Myllymäki


Jutussa mainitun kirjan Virpomaloruja painos on loppunut, mutta kirjaa voi tiedustella kirjastoista luettavaksi.


Ortodoksisiin virpomaloruihin voi tutustua linkistä: Virpomaloru


Virpomistapoihin voi tutustua lisää osoitteessa: Virpominen ortodoksisessa ja karjalaisessa perinteessä

Heinäveden Valamon virpomavitsat
Kuva Lissu Kaivolehto
Kuva Marja-Liisa Pitkäranta