Riikolan isäntä
Enoni Eerik Riikonen syntyi Pälkjärvellä 21.1.1912 Maria Johanna Riikosen ja Paavo Riikosen neljäntenä lapsena ja oli ainoa poika myöhemmin seitsenlapsiseksi kasvaneessa perheessä. Paavo Riikonen oli maanviljelijä Kurikan kylässä, ja hän omisti tilan Sammalikko nro 2. Taloa nimitettiin Riikolaksi.
Paavo Riikonen kuoli 1918, ja ¨Hanna¨ Riikonen, koulun käynyt karjakko-meijerikkö, hoiti tilaa tarmokkaasti siihen asti, kunnes Erkki otti tilan haltuunsa. Erkki oli perinyt puolet tilasta setänsä testamentin kautta jo heti synnyttyään.
Erkki solmi maaliskuussa 1939 avioliiton Lempi Saimi Kääriäisen (1904–1990) kanssa. Saimi oli Lauri-isäni sisar, siis oikea tätini.
Erkki talvisodassa
Erkki suoritti asevelvollisuutensa 1932–1933 (?) Salmin Manssilan rajakylässä, Sortavala–Aunus -maantien varrella Laatokan rannalla. Samassa paikassa palvelivat monet muutkin Pälkjärven miehet, mm. isäni Lauri Olavi Kääriäinen (1913–1993).
Talvisodan syksynä 1939 Erkin isännän työt olivat vaihtuneet sotilaan töiksi. Lokakuun seitsemäntenä päivänä käynnistettiin ylimääräiset kertausharjoitukset (YH), ja silloin Salmin Rajavartiostossa perustettiin rajaseudun väestöstä suojajoukoiksi erilliset pataljoonat. Erkki toimi joukko-osastossa 3./Er. P 8 (Erillinen pataljoona 8, 3. komppania) pikakivääriampujana. Aseena hänellä oli suomalainen Lahti-Saloranta pikakivääri ja lisäksi henkilökohtaiseen lähipuolustukseen tarkoitettu pistooli.
Joulukuussa 1939 taistelujen käynnistyessä oli kovia pakkasia, ja aseet jäätyivät helposti toimintakyvyttömiksi. Erkki kertoi, että hän sai automiehiltä bensaa pieneen pulloon, ja sen avulla hän piti pikakiväärinsä toimivana. Pulloa hän kuljetti leipälaukussaan eli rensselissä.
kuoli partiomatkalla joulukuussa 1940.
Erkki taisteli Impilahdella Lemetin–Uomaan-tien suunnalla, jossa hänen osastonsa Er. P 8 kuului kuului kenraalimajuri Hägglundin IV Armeijakuntaan, joka keskitti joukkonsa puolustusasemaan Kitilän–Ruokojärven–Ryskyjärven tasalle jouduttuaan luopumaan lähempänä rajaa Salmissa olevasta Uuksunjoki-puolustuslinjasta.
Tämän puolustusaseman kohtasivat venäläisten 168. ja 18. Divisioona, ja ne yrittivät edetä länteen huomaamatta, että olivat joutuneet kaareutuvaan pussiin. Tällä tavalla muodostuivat kuuluisat Kitilän ja Lemetin (Läntinen ja Itäinen) motit ja ns. Rykmenttimotti tammikuun 6.1940 alkaneen IV Armeijakunnan vastahyökköyksen tuloksena. 12.12.1939–5.1.1940 joukot olivat asemissa eikä kumpikaan sotijaosapuoli ryhtynyt tällä alueella isompiin joukkojen liikutteluihin. Juuri tällöin miehille jäi aikaa mm. kirjeiden kirjoittamiseen.
Suomalaisten hyökkäyksen käynnistyttyä aamulla 6.1.1940 alkoivat sotatoimet molemmin puolin tykistön ja kranaatinheittimistön tulituksella. (Lähde: Talvisodan pikkujättiläinen) Erkki kertoi viereisessä taisteluhaudan poterossa taistelleen pälkjärveläisen Aaro Auvisen (s. 22.9.1913) sodan ja elämän päättyneen kranaatin täysosumaan 7.1.1940.
Erkin sota päättyi haavoittumiseen 10.1.1940, jolloin vihollisen 168. Divisioona saarrettiin Kitilän mottiin.
Erkin joukkue, johtajanaan luutnantti Marjanen, oli ryhmittynyt mäen harjanteelle niin, että vihollisen asemat alempana olivat ampumaetäisyydellä osittain joukkueen asemien sivustoillakin. Kun suomalaisten kranaattituli oli saanut aikaan tuhoa vihollisissa, nämä ryhtyivät jättämään asemiaan: juoksivat pakoon samalla tulittaen. (Erkki kertoi, että luutnantti Marjanen oli saanut motissa kaatuneen venäläisen kenraalin kultakellon sotasaaliiksi. Tämä on kuitenkin tapahtunut aikaisintaan 5.2.1940, joten Erkki lienee kuullut tämän asian rintamakavereiltaan sotilassairaalassa tai jopa vasta sodan jälkeen. (Lähde: Talvisodan pikkujättiläinen s.519)
Erkki nousi poterostaan juoksuhaudan penkalle ja alkoi ampua kohti pakenevia vihollisia pikakivääriään lonkkaansa tukien. Erkkiä haavoittanut räjähtäväluoti tuli sitten takaviistosta lävistäen ensin vasemman keuhkon alaosan, ohittaen sydämen muutaman millin etäisyydeltä ja lävistäen lopuksi oikean käden ranteen.
Lääkintämiehet veivät Erkin ensin joukkosidontapaikalle, jossa otettiin pois pistoolikotelo vöineen ja hänet sijoitettiin kuolleiden joukkoon. Onneksi joku kuitenkin huomasi, että mies on elossa, ja niin hänet kuljetettiin Sortavalan kenttäsairaalaan, sieltä edelleen Varkauden sotilassairaalaan, jossa toimi ylilääkärinä tri T. Sandelin. Varkaudesta Erkki vietiin vielä toipumaan Siilinjärvelle ja loppuhoitoon Helsinkiin, keskussotilassairaala Tilkkaan.
Erkki oli Varkauden sairaalassa pitkään kuolemanvaarassa keuhkojen saaman osuman jälkiseurauksena. Siksi kättä ei voitu hoitaa ollenkaan. Kun sitä vihdoin päästiin oikomaan ja lastoittamaan, se oli jo ehtinyt luutua väärään asentoon. Oikominen tuotti niin paljon tuskaa, että Erkki käski poistaa kaikki lastat. Sen vuoksi käsi jäi ranteesta koukkuun ja jäykäksi. Kyynärluun pää törrötti pelkän nahan alla, sormet jäivät taipumattomiksi ja ohenivat puikkomaisiksi.
Saimi-vaimo oli läsnä Varkauden sairaalassa monta viikkoa, ja varmaan hänen läsnäolonsa ja hoitonsa vaikutti suuresti Erkin paranemiseen.
Erkin piti opetella vasenkätiseksi. Tämän taidon hän oppi ilmeisen pian. Hän opetteli myös tervehtimään ihmisiä kääntäen oikean käden kämmenen ranteesta ulospäin, jolloin toinen saattoi tarttua käteen aivan ¨tavallisesti¨. Käsi oli hyvin kylmän arka, ja vanhempana hän piti ranteessa villaista ranneketta sisälläkin, varsinkin talvella.
Erkki kirjoitti Saimilleen sieltä jostain
Erkki oli 27-vuotias, kun talvisota syttyi – ja tuore aviomies. Tallessa on säilynyt viisi Erkin rintamalta Saimille lähettämää kirjettä. Ne kertovat taistelijan elämän kovuudesta: on vilua, pelkoa ja rakkaiden ikävää sekä huolta kotiväen selviämisestä – pelkoa myös omasta kohtalosta. Erkinkin kirjeistä, kuten sota-ajan kirjeistä yleensäkin, välittyy luja usko Jumalaan, hänen johdatukseensa sekä rukouksen voimaan. Omaisten ja rintamalla olleiden välille kutoutui uskomattoman vahva rukousten ketju. Varsinkin joulu 1940 rintamalla tuntui Erkistä ankealta.
Erkki osoitti kirjeensä Pälkjärvelle vaimolleen, emäntä Saimi Riikoselle. Hän lähettää kirjeissään terveisiä Riikolaan, jossa asuivat Saimin lisäksi Erkin äiti, siskot Tyyne ja Helmi, minun äitini, jonka esikoinen, Leena-vauva eli minä (s.19.9.1939), saan myös terveisiä. Lisäksi terveisiä menee Tormanoon Saimin vanhemmille, Iida ja Aapeli Kääriäiselle, ja sisaruksille mm. asemamies Eino Kääriäisen perheelle. Riikolan renkiä, Tahvo Könöstä, Erkki muistaa myös.
Paperista ja kuorista oli pulaa, ja siksi Erkinkin kirjeen mukana tuli saman pitäjän poikien kirjeitä. Saimi toimitti terveiset tai kirjeet sitten perille. Kirjeet on kirjoitettu lyijykynällä, joskus ilmeisesti juoksuhaudassa kovassa pakkasessa. Paperina Erkillä on kellahtavaa, viivallista, A4-kokoista kirjoituspaperia – usein arkki on puolitettu pystyyn tai keskeltä.
Näin Erkki kirjoittaa:
Täällä 12/12 –39
Saimi kulta!
Tervehdys taaskin täältä laitaa Suomea, terveenä olen ei ole minullen vielä sattuna mitää erikoisempaa. Nyt ollaan kaukana rintaman takana nimittäin lähellä Läskelää vaan eihän sitä pääse kotona käymään sittenkään. Sieltäpäin en ole saanut mitään kirjettä kahteen viikkoon kun tämä posti kulkee nykyään , niin huonosti. Ei tiedä mitenka tässä käypi Suomen joutuuko tämä ryssällen vai jaksaako pitää puoliaan, meidänkin joukosta on jo joitain poikia siirtynyt tuollen puolellen tuonen joen, heidän sotansa on siis loppunut. Eihän tässä nyt ole muuta kirjoittamista Terveisiä sinne teillen kaikillen, Tormanoon ja kaikillen toisillen sinne.
Monin sydämmellisin terveisin sinullen rakas oma Saimini
Erkkisi
Täällä 14/12 –39
Saimi Rakas!
Monet rakkaat kiitokset kirjeestäsi joita sain kokonaista 3 kpl kerralla nimittäin 30 viime kuuta kirjoitettu ja 2, [sekä] 4 pv kirjoitettu. Terve olen ollut ja olen luottanut kaikkivaltiaan tahtoon, hän paraakseen näkee mitä tekee. Ollaa vain rauhallisia eihän se hätäilemällä parane, tämä tilanne, luottaa vain jumalan tahtoon. Muistanut olen rukoilla joka päivä Jumalaa niinkuin kirjeessakin muistutit minua siihen. Penttisen Erkkikin laittaa tässä samassa kuoressa kirjeen kotiaan kun ei ole kuoria saatavana täällä pitää neuvotella miten kukin saa tulemaan. Eihän tässä osaa mitä kirjoittaisi kuhan vain saat tietää, että elossa olen ja terveenä sehän se on paras lahja. Koitetaan luottaa jumalaan että vielä kerran tulis se päivä, että mekin tavattais toisemme elävin silmin siellä kotikunnailla. Eihän sillen muuta kuin hyvästi vain ja herran haltuun siellä te kaikki. Terveiset Äitille Helmille Tyynelle ja pikku vauvalle myöskin Tahvolle. Tormanoon Einolaisille. Monin rakkain terveisin sinulle oma Saimini
Erkkisi
Täällä 24/12 –39
Saimi Kulta!
Terveiseni täältä rintamalta ja monet sydämmelliset kiitokset paketista ja kirjeestäsi jonka sain eilen lauantaina. Hyväthän ne ovat alusvaatteet aina muuttaa puhtaat vaan kun ei sitten ole missä kantaa likasia, täytyy heittää metsään, niin älkää laittako alusvaatteita, kun vielä saapi valtioltakin, Sukat olivat tuiki tarpeen ja myös käsineet, ampuessa ovat sormikkaat hyvät. Nyt on jouluaatto vain ei joulu tunnu joulullen kun pitää olla asemissa ryssän nenän edessä, vaan hyvinhän tuo on nyt hiljaista ei kuulu laukausten vaihdoa, taidetaan päästä nyt vähäksi aikaa reserviin, niin saapi sitten kylpeä ja muuttaa puhtaat vaatteet. Tätä kirjottaissa olen ulkona on kädet vähän kohmeissa kun on pakkanen aikamoinen. Jos sota tulisi sinne asti niin koittakaa ottaa mukaanne minkä voitten jos mitä jääpi kotia niin niitä ei enää tapaa ne täällä kaikki hämmentyy sekasin, vain toivotaan ettei tulis sinne asti ensinkään, voipihan niitä johonkin osan piilottaa ettei niitä kukaan löydä johonkin metsään taikka pellon latoon. Lähetän tässä sinulle yhden ryssän ruplan pojat ovat näitä ottaneet ryssän kaatuneilta. Ei nyt muuta kuin hyvästi vain jään Jumalan haltuun ja sinä samalla tavalla.
Monet terveiset teillen kaikille Äidillen Helmillen Tyynellen Tormanoon ja Einolaisillen
Rakkain terveisin sinulle oma Saimini
Erkkisi
Kerran vielä näkemiin oma Saimini Erkkisi
Täällä 26/12 –39
Saimi kulta!
Taas rupesin kirjoittamaan aikani kuluksi, kun ei nyt ole muutakaan tehtävää, kun nyt emme ole rintamalla vaan vähän aikaa ollaan huilamassa ainakin nämä Joulun pyhät. Terveenä olen ollut vähän yskää vain on eikös tuo ohi menne tämäkin kun oottelee. Olen ollut Jumalallen kiitollinen kun on minua näin varjellut, olenkin itseni heittänyt Jumalan huostaan, hän näkee mitä tekee. Niistä tossuista hyväthän ne oisivat kun ei ole muita jalkineita kuin pienet nahka kengät, jos lähetätte niin ne saapi olla aika suuret 45 ainakin nahkastetut ne oisivat parhaat ja pitkävarret. Minulla on täällä vähän rahaa taitan laittaa nämä postissa pois mitä minä täällä rahalla teen kun ei saa täällä mitään ostaneeksi on nimittäin 100 mk mitkä lähetän jos saan tulemaan. Alusvaatteita kerran lähetin sinne vaan parin viikon perästä tulivat takasin en tiedä miksi eivät menneet. Veivätkö ne meiltä hevosta kun ne ovat sieltä päin, jo ottaneet ja kummanko? Joulukin alkaa jo olla mennyttä ei ollut sielläkään mikään hauska joulu. Eipä tässä nyt muuta kuin hyvästi vain, ja hyvää uutta vuotta ja asioiden menevän alkuvuodesta hyvään ratkaisuun toivotaan hartaasti niin. Oili [olinpaikkaa] en ole vielä sanonut nyt ollaan Impilahden pitäjän Kitilän aseman lähellä, asemissa vaan meidän komppania on tällä kertaa huilaamassa niinkuin jo mainitsin tässä on oltuna jo kaksi viikkoa. Eipä muuta kuin hyvästi vain teille kaikille sinne.
Monin sydämmellisin terveisin sinulle Saimiseni oma Erkkisi
Hyvää uutta-vuotta teille kaikille. Äidille Helmille, Tyynelle, Tahvolle, Tormanoon Einolaisille ja sinulle oma Saimini.
Erkkisi.
Kerran näkemiin
Täällä 1/1 –40
Rakas Saimi!
Parhain tervehtys täältäpäin Suomea, ja monet kauniit kiitokset kirjeestäsi jonka sain attona lauantaina. Minä olen kirjoittanut jo monta kirjettä mikä lieneen kun että ole niitä saanut. Sieltäpäin olen minä saanut kaikki mitä olette lähettänyt paketinkin sain jouluksi Nyt alkasi jo mennä toinen paketti jotakin syödävää. Rahani minä laitoinkin pois kun ei niillä täällä tee mitään lienetkö jo niitä saanut? Onko se Tahvo ajanut niitä ropsia sinne asemalle vai eikö? Nyt alkaa uusi vuosi ei tiedä mitä tämä tuo tullessaan. Jumala sen yksin tietää. Pussisen Kauko laittaa ja terveisiä kotiaan kerro sinä ne, me kun ollaan yksissä. Eipä tässä nyt muuta kuin hyvästi vain.
Terveiset teille sinne, Äidille Helmille Tyynelle ja pikku Leenalle, Tormanoon. Erkki
Monin terveisin sinulle oma Saimini Erkkisi
[Lisäys arkin alaosaan]
Kirjoitus paperi on tänne hyvin terve tullutta lahjaa kun niitä ei täällä tahto saada mistään. Paketissa sain, niin onhan minulla nyt niitäkin.
terveisin vain Erkki
Kului vain yhdeksän päivää 1.1. –40 päivätystä kirjeestä – ja Erkin sota oli siis sodittu, kuten kävi selville tämän kirjoitelman alkupuolella.
Välirauhan aika, evakkona Pohjanmaalla ja paluu Pohjois-Karjalaan
Sodasta ja sairaalakierroksilta oli palannut rauhan töihin monella tapaa muuttunut ja rampautunut mies.
Välirauhan ajaksi Erkki palasi Pälkjärven Kurikan Riikolaan, ja joutui kokoamaan puretun talonsa uudelleen. Talo oli jo saatu asumiskuntoon, kun jatkosota alkoi kesäkuussa 1941.
Jatkosodan aikana Erkki oli evakkona Laihialla Leppäkosken talossa Saimin ja äitinsä, ¨kanssa. Hän teki ison talon töitä Saimin kanssa, koska talon omat miehet olivat rintamalla. Hän pystyi vammautuneella kädellään auran sarviin, mutta ei se varmaan kovin helppoa ole ollut. Työ Laihialla jatkui vielä sodan jälkeenkin pari vuotta. Mieli paloi kuitenkin Pohjois-Karjalaan lähemmäksi entistä kotiseutua, ja 1947 Erkki ostikin puoliksi valmiin talon Joensuun Mutalasta. Siinä hän asui vuoteen 2001, ja muutti Kuntohovin Lehmuskotiin ja lopulta Urholaan – monen sotainvalidin ja -veteraanin tavoin.
Vioittuneella kädellään Erkki teki kaikenlaisia töitä maataloustöistä rakentamiseen. Monenlaisten koneiden korjaus pienine näperryksineen sujui myös. Hän sai työpaikan Joensuun TVH:lta, jossa hän oli aluksi lapiotöissä, mutta myöhemmin kirjurina eläkeikään asti.
Erityisen kiinnostunut Erkki oli koneista. Moottoripyörä hänellä oli ajoneuvona jo 1950-luvun alussa, ja vaihtui sitten autoon, kun niitä alkoi olla kaupan. Ensimmäinen auto oli Mosse – kuinkas muuten – toisen auton merkki osoitti jo melkoista harrastuneisuutta: se oli etuvetoinen, ranskalainen Panhard. Näiden kulkuneuvojen ajo sujui vioittuneen käden haittaamatta ohjaamista ja vaihtamista.
Kiitos Erkki-enolle
Erkki oli aina ollut hyvin hiljaa sotamuistoistaan ja haavoittumisestaan. Tämä oli tyypillistä monille sodankäyneille. Suomalaisten ¨syyllisyys ¨tuotiin esille Neuvostoliiton taholta. Vasta aivan viimeisinä vuosina hän kertoi sotakokemuksistaan minulle ja langolleni, Reijo Erolalle, kun niitä kyselimme.
Enoni ei ollut mukana missään sotainvalidien eikä -veteraanien toiminnassa, hän kun oli luonteeltaan enempi hiljainen ja vetäytyvä. Hän viihtyi omassa kodissaan ja piti sen ja autonsa hyvässä kunnossa. Hän oli tarkka niin töissään kuin taloudessaankin.
Erkki sai asianmukaiset korvaukset invaliditeetistaan. Näin on oikein. Hän on yksi niistä 94 tuhannesta pysyvän vamman saaneesta, jotka ovat taistelleet itsenäisen Suomen puolesta. Olen syvästi kiitollinen siitä, mitä hän omalta osaltaan teki meidän puolestamme.
Eerik ¨ Erkki ¨ Riikonen kuoli 29.3.2005 Pohjois-Karjalan Keskussairaalassa Joensuussa. Sydän oli pettänyt. Hän pysyi pitkän elämänsä loppuun saakka melkein terveenä ja toimintakykyisenä: hänen muistinsa oli erinomainen, askel reipas ja ryhti suora. Hänen hieman sarkastinen huumorinsakin vielä pilkahteli.
Jälkisanat
Enollani ja tädilläni ei ollut omia lapsia. Minä (Marja Leena Kääriäinen, s.1939) sain usein olla heidän lapsenaan pienestä pitäen. Minulla on muistoja Pälkjärveltäkin jatkosodan ajoilta ollessani enon ja tädin luona heidän ¨asemanmökillään¨ (Riikolan torppa), kun Riikolaa rakennettiin uudelleen. Samoin vierailin kahdesti heidän luonaan Laihialla Leppäkoskessa. Muistan, kun sain siellä joka aamu tuopin Saimin tai mummin lypsämää maitoa, jossa oli vielä vaahto päällä. Se maistui! Myöhemmin, oppikouluaikanani Joensuussa, heidän kotinsa toimi ¨koulukotinani ¨. Sain osakseni aina hyvää huolenpitoa.
Ostimme enoni Mutalan talon, kun hän muutti Kuntohoviin. Kun taloa korjattiin 2001, löysin keittiön komeron yläkaapista Saimi-tätini vanhan käsilaukun, jonka sisältä löytyi kirjekuori, jossa luki: Emäntä Saimi Riikonen, Pälkjärvi. Avasin kuoren sormet vapisten – sisältä löytyi viisi enoni talvisodasta kirjoittamaa kirjettä. Ne ovat nyt tässä kirjoitelmassa. Löytö oli minulle suuri aarre. Luin kirjeitä kyyneleet silmissä – ja löysin niistä aivan erilaisen enon – ja aivan erilaisen maailman
Joensuussa joulukuussa 2010 Leena Parvela
Jutun otsikkokuvassa Saimi ja Erkki Riikonen 1945.
Lähteet:
Leena Parvelan ja Reijo Erolan tekemät Erkki Riikosen haastattelut
Talvisodan pikku-jättiläinen. 1999. WSOY
Arkistolaitos: Suomen sodissa menehtyneiden www.-tiedosto
Juttu on julkaistu Pälkjärveläisessä 3/2011
Suurin osa Pälkjärven miehistä taisteli talvisodassa Erillinen pataljoona 8. 3. komppaniassa. Tässä suora linkki 3. komppanian sotapäiväkirjaan.
